Simona?

Olen saanut juuri pikkusiskon ja vanhempamme ovat ajatelleet antaa hänelle nimeksi Simona Vivien. Mitä mieltä olette siitä?
Olemme suomalaisamerikkalainen perhe, joten nimen pitää olla kansainvälinen: helppo Suomessa ja muualla. Itse olen Sharona Maria ja pikkuveljeni Daniel Sebastian.

Voitte antaa myös muita ehdotuksia, jotka täyttävät kriteerit ja kuta kuinkin sopivat minun ja veljeni nimien kanssa.

Kiitos!
5675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vanhempanne antaneet. Nimenanto on vanhempien etuoikeus. Sisarukset voivat kyllä ehdottaa nimiä, mutta vanhemmat päättävät lastensa nimet.

Äänestä

Simonasta tulee mieleen sanonta, että jotain on "ihan simona", nätimpi olisi minusta Simone.

Äänestä
  • Minullekin tuli heti mieleen tuo sama sanonta, joka siis tarkoittaa sitä, että jotakin on todella paljon, "ihan simona".

    Simone on sen sijaan todella kaunis nimi ja toimii varmasti hyvin myös Suomessa.

    Äänestä

Jos pitää nöyrtyä 'kansainvälisyyteen' käyvät Anna, Hanna ja Maria loistavasti. Kalenterissa on paljon hyviä nimiä.
Hoitakaa suomalais-amerikkalaisuus siten, että etunimi Suomesta, sukunimi sitten Amerikan mantereelta.

Äänestä

mieleen kun sanotaan esim, että on tehnyt ihan simona hommia tms, kuten käytetään myös sanaa sikana..
Cecilia Vivien tai Sharon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sharona kirjoitti:

Olen saanut juuri pikkusiskon ja vanhempamme ovat ajatelleet antaa hänelle nimeksi Simona Vivien. Mitä mieltä olette siitä?
Olemme suomalaisamerikkalainen perhe, joten nimen pitää olla kansainvälinen: helppo Suomessa ja muualla. Itse olen Sharona Maria ja pikkuveljeni Daniel Sebastian.

Voitte antaa myös muita ehdotuksia, jotka täyttävät kriteerit ja kuta kuinkin sopivat minun ja veljeni nimien kanssa.

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu