Olen siis menossa Pertin koulutettavaksi koirani kanssa, onko ihmisillä kokemuksia tästä? Hieman meinaan jännittää, vaikkei varmaan pitäisi. Onko tuloksia miten on toiminut ja onko ollut mukava kouluttaja? Meillä on siis remmirähjä ongelma.
Pertti Vilander
85
18097
Vastaukset
- Pertillä
Parannusta on tullut. Emme ole vielä valmiita mutta kaiken aikaa elämä helpottuu. Välillä on itekin aivan hämmästyksissä. "Kolinatölkkihoito" tehoaa ja rauhoittaa koiraa. Viikonloppuna ohitimme sen pahimman mahdollisen ohitettavan ilman meteliä! Tai sitten mentiin riittävän kaukaa, anyway, antakaa minun kuvitella parasta. Antoisaa oli kuulla koiran luonteesta, sekin helpottaa jatkossa kuinka edetä. Remmirähjäys on kuulemma osa koiran dominointiyritystä.
Hintansa väärti juttu, varsinkin kun on monelta kouluttajalta saanut pakit. Tosin miksi he viitsisivät vaivautua rähinäelukkaan, kun on kymmenen helpompaa koiraa ja omistajaa jonossa. Pertti vaivautui, kiitos hälle siitä :-)- helpottavaa
En minäkään etsi helppoa tietä enkä odota Pertin tai kenenkään muunkaan tekevän ihmeitä, mutta haluaisimme päästä oikeanlaiseen alkuun. Koirani on aika herkkä ja alistuva luonne ja siksi olen ollut vähän arka kokeilemaan siihen omin päin mitään ihmeellisiä keinoja. Haluan tietää ammattilaisen mielipiteen siitä mikä koiralleni parhaiten sopisi. Toivottavasti menee hyvin ja elämä helpottuu. Meidän tilanne ei ole vielä hirmu paha ja siksi menemmekin nyt koulutukseen ennenkuin homma lähtee hanskasta, koska selvästi se on pahenemaan päin.
- menette ajoissa
helpottavaa kirjoitti:

ettei tilanne mene enempää solmuun. Meillä oli harmeja, jotka olisi saaneet jäädä tapahtumatta, mutta onneksi nyt on voitu katkaista tilanteen kärjistyminen. Olen aiemmin hakenut muualtakin apua ongelmiiimme, mutta koiralta luonnon hakkaaminen ei ole mielestäni ratkaisu ongelmiin ja jätin sen kovan linjan ongelmakoulutuksen sikseen. Eräs toinen pehmeämpi ongelmakouluttaja lupasi ottaa yhteyttä paremmalla ajalla, mutta sitä hetkeä ei ole koittanut vielä.
Pertti on ok tyyppi, helppo lähestyä.
Onnea vain ja parempaa tulevaisuutta kohti :-)
Kerrohan vielä mitä teille sanotaan, kun olette käyneet, ois kiva kuulla. - ongelmaomistaja---
paljonko käynnit tulivat maksamaan? (hävettää kysyä tämmöistä) Sinäänsä hinnalla ei ole väliä mutta olisi kiva sada suuntaa? 200e, 1000e ?? Meillä kans ongelmana tämä hihnassa rähiköinti joillekkin koirille... Minkä ikäinen koirasi oli kun menit pertille ja kuinka nopeasti tuloksia alkoi tulla?
- ja noin
ongelmaomistaja--- kirjoitti:
paljonko käynnit tulivat maksamaan? (hävettää kysyä tämmöistä) Sinäänsä hinnalla ei ole väliä mutta olisi kiva sada suuntaa? 200e, 1000e ?? Meillä kans ongelmana tämä hihnassa rähiköinti joillekkin koirille... Minkä ikäinen koirasi oli kun menit pertille ja kuinka nopeasti tuloksia alkoi tulla?
kuukausi on kulunut ekasta käynnistä. Lenkkikaverini viikonloppuna myös totesi tilanteen muuttuneen paremmaksi.
Koira voi käyttäytyä erilaisesti eri perheenjäsenillä ja eri paikoissa. Meillä rähjättiin tutuilla reviireillä kuin isokin omistaja, vieraammilla seuduilla mennään lauhkeammin.
Jos koira on kovin arka, niin voikohan hoito olla samanlaista kuin kovalla ja rähjäävällä koiralla.
Siinä onkin eduksi luonnetestaus aluksi.
Sitä itekin pitää seurata koulutustilannetta ja toimia sen mukaan kuin koira kestää tai neuvotella välillä puhelimitse pitääkö jotain muuttaa koulutuksessa. Jouduin ottamaan jääkautta vähän lämpöisemmin kun koira alkoi jo pelätä minnuu.
Hintansa väärtti koulutus oli meille ellei enemmänkin, vaikka aluksi kauhistuinkin. Vaihtoehdot alkoi olla aikas vähissä.
- /Marica
Itse Vilander ei meillä ole käynyt mutta "oppipoika" Kiti kävi.
meillä oli niin vaikee koira ettei Kiti tiennyt oikeen mitä piti tehdä.. ohjeiksi saatiin jääkausi (koiran täysi huomoimattomuus), selkän ja lonkkien kuvaus ja kastraatio (ollaan kuulma ainoita kelle hän on ikinä suositellut kastrointia).
Selkä kuvattiin, ei mitään vikaa, eikä lonkissakaan. Kastroitiin sitten samalla.
jääkausi ei sopinut meidän koiralle ollenkaan. Se hyppi seinille kun sen kanssa ei puuhattu samaan tapaan kuin ennen. kolinapurkkia se pelkäs ihan kuollakseen. Ei toiminu vilanderin opit meidän koiralla.
Hoitokoiran omistajalla vilander on käynyt juuri remmirähjäyksen takia. Määrättiin kans jääkautta ja kolinapurkkia.
Vilander piti hoitokoiraa dominoivana koirana, minä lähinnä arkana. nyt hoitokoiran omistaja käyttää kolinapurkkia lenkeillä ja mä en.
omistajan kanssa koira räyhää, mutta mun kanssa ei. Mä tosin yritän aina kiertää vastaantulevat koirat (ja muut koiran mielestä epäilyttävät tyypit) vähän kauempaa ja siedätetään sitten vähitellen uusiin koiriin.
Kaverilla kävi myös tää Kiti ja paineilmasuhkepullon avulla ne pääs sitten remmirähjäyksestä eroon. eikä menny ku ehkä pari kuukautta nii koira jo käveli nätisti muitten koirien ohi :)
Mun mielestä Vilanderilla on välillä vähän turhan kovia menetelmiä eikä ne menetelmät todellakaan sovi kaikille koirille.
Muut en Vilander on mielestäni tosi fiksu ukko, joka kyllä ymmärtää koirien päälle..- aloittaja
Jos musta tuntuu ettei ne keinot sovi meidän koiraan niin toki sitten keksin jotain muuta. Mutta toivottavasti sopisivat. Sinänsä tuolle saattaisi se kolinapurkki toimiakkin, se on vähän sen tyylinen... Jääkausi on hirveen vaikea kun on toinenkin koira jolla ei sitten taas oo ongelmia. Ja mekin lenkkeillään ja touhutaan paljon kaikkee niin vois tulla ongelmia kun yhtäkkiä koira ei saisi huomiota, eikä kunnon lenkkiä etc. Mutta saas nähdä, huomenna iltapäivällä ollaan menossa sinne :) Ja sille joka kyseli hintaa niin 60e maksaa ainakin se ensimmäinen neuvolatunti, missä koira luonnetestataan ja katotaan sitä ongelmaa. Niistä koulutustunneista en sit hintaa tiiä, varmaan samoilla paikkeilla ellei hieman halvempia. Ja käyntikertojen määrähän riippuu sitten siitä miten lähtee sujumaan...
- joku
aloittaja kirjoitti:

mihin tuo jääkausi perustuu? Henkilökohtaista kokemusta Vilanderista ei ole, mutta paljon ja monen ihmisen kanssa keskustelleena aiheesta, äänestän Pertille ei.
- Peetsalla
joku kirjoitti:

vaikka olenkin ns"harrastaja". harrastajapiireissä häntä arvostellaan kovastikin.
Peetsa pitää huomioimattomuuskauden eli hän hakee sillä sitä ettei koiraa nosteta tarpeettoman ylös, mennään lässyttämään koiralle kun se nukkuu sohvalla ja koira murisee takaisin jne.
Meillä ongelmana oli se ettei koira sietänyt muita koiria paria-kolmea metriä lähempänä.
Ohituksissa ym ei ongelmaa jos vaan päästiin vähän kauempaa kiertämään, mutta kokeessa ja harrastuksissa jatkuvasti "oma reviiri" oli ongelmana.
Ongelmaa oli yritetty korjata hyvällä ja pahalla, mutta mikään ei auttanut, koira oli ihan raivoissaan, räkä vaan lensi ja jos sitä esim kuristettiin, sama jatkui kun henki rupes taas luistaan.
Peetsan luonnetestiä ei tehty, koska koira on jo luonnetestattu. Käytiin vaan kävelemässä lenkki, minkä ymmärsin kokonaan vasta kun luin koirankorjauskirjan.
Vähän olin epäilevällä kannalla.
Mutta sitten käytiin toisen kerran, huomioimattomuuskauden jälkeen (mitä en täysin noudattanut ja Peetsa huomas sen heti, piti mulle aikamoisen saarnan).
Tehtiin uusi lenkki, tällä kertaa kolinapurkin kera. Peetsan auktoriteetti yhdistettynä kolinapurkkiin auttoi kolmannella ohituskerralla ja koiran olemus muuttui täysin.
Hän teki muitakin tärkeitä huomioita koirasta, mm ettei se vamasti hyökkää vapaana kenenkään kimppuun, mutta jos sen luo tulee koira, se tappelee hyvin todennäköisesti ja näinhän on käynyt.
Huomioimattomuuden aikana sain lenkkeillä niin paljon kuin vaan ehdin ja se oli suotavaakin.
Sain myös pitää koiraa irti, koska koira piti hyvin yhteyttä ja sen luoksetulo on hyvin automaattista, eli mun ei tarvi kutsua sitä ts osoittaa sille huomiota, käännyn vaan selin ja johan koira tulee ja lujaa.
Eka kerta maksoi 40 ja toinen kerta vähemmän, pyysi porukalta kimppasumman.
Tästä on pari vuotta, taidot ovat pysyneet, tulostakin on kokeista tullut sen jälkeen. - ongelmaomistaja............
voisiko joku vähän selventää mihin tällä pyritään :D miten toimii?? " kun koira rähjää kolisutetaan purkkia" ??? vai mikä idea?
Kiitos kaikile noista hinta tiedoista... (ei pahalta vaikuta) - Briard
Peetsalla kirjoitti:
vaikka olenkin ns"harrastaja". harrastajapiireissä häntä arvostellaan kovastikin.
Peetsa pitää huomioimattomuuskauden eli hän hakee sillä sitä ettei koiraa nosteta tarpeettoman ylös, mennään lässyttämään koiralle kun se nukkuu sohvalla ja koira murisee takaisin jne.
Meillä ongelmana oli se ettei koira sietänyt muita koiria paria-kolmea metriä lähempänä.
Ohituksissa ym ei ongelmaa jos vaan päästiin vähän kauempaa kiertämään, mutta kokeessa ja harrastuksissa jatkuvasti "oma reviiri" oli ongelmana.
Ongelmaa oli yritetty korjata hyvällä ja pahalla, mutta mikään ei auttanut, koira oli ihan raivoissaan, räkä vaan lensi ja jos sitä esim kuristettiin, sama jatkui kun henki rupes taas luistaan.
Peetsan luonnetestiä ei tehty, koska koira on jo luonnetestattu. Käytiin vaan kävelemässä lenkki, minkä ymmärsin kokonaan vasta kun luin koirankorjauskirjan.
Vähän olin epäilevällä kannalla.
Mutta sitten käytiin toisen kerran, huomioimattomuuskauden jälkeen (mitä en täysin noudattanut ja Peetsa huomas sen heti, piti mulle aikamoisen saarnan).
Tehtiin uusi lenkki, tällä kertaa kolinapurkin kera. Peetsan auktoriteetti yhdistettynä kolinapurkkiin auttoi kolmannella ohituskerralla ja koiran olemus muuttui täysin.
Hän teki muitakin tärkeitä huomioita koirasta, mm ettei se vamasti hyökkää vapaana kenenkään kimppuun, mutta jos sen luo tulee koira, se tappelee hyvin todennäköisesti ja näinhän on käynyt.
Huomioimattomuuden aikana sain lenkkeillä niin paljon kuin vaan ehdin ja se oli suotavaakin.
Sain myös pitää koiraa irti, koska koira piti hyvin yhteyttä ja sen luoksetulo on hyvin automaattista, eli mun ei tarvi kutsua sitä ts osoittaa sille huomiota, käännyn vaan selin ja johan koira tulee ja lujaa.
Eka kerta maksoi 40 ja toinen kerta vähemmän, pyysi porukalta kimppasumman.
Tästä on pari vuotta, taidot ovat pysyneet, tulostakin on kokeista tullut sen jälkeen.Olen vasta hiljattain kuullut juttuja tästä Vilanderista, ja haluaisin tietää, mihinkä hänen "menetelmänsä" oikein perustuvat? "Kolinapurkki" ja "jääkausi"?
Miten koiraa voidaan huomioimalla "nostaa" minnekään ylös, kun koira tuskin pitää perhettään omana lajinaan ja laumanaan. En usko ainakaan että koira tuntisi itsensä ihmiseksi tai kuvittelisi ihmistä koiraksi, se ei oikein sovi koiran ajatusmaailmaan. Koiran aivotoiminta kun ei tee tuollaisia johtopäätöksiä kuten ihmisen aivot..
Luin pikaselauksella Vilanderin jotakin keskustelupalstaa, ja meinasin suoraan sanottuna revetä nauramaan niille jutuille. Millä perusteella hänestä edes puhutaan asiantuntijana, jos hän kerta on "itseoppinut", eli vailla minkäänlaista koulutusta asiaan? Hän puhuu laumahierarkiasta ja dominoinnista ja ties mistä, mutta ne asiat on tutkitusti "menneen talven lumia". Kyllä, koiran kanssa tulee olla järjestelmällinen, jämpti ja Oikeudenmukainen. Kaikkeen vaivaan ei tehoa mitkään kolinapurkit tai "jääkaudet", vaan saattavat pahentaa asiaa. En ole varma, olenko ymmärtänyt oikein tuon kolinapurkin, koska en ole koskaan sellaista nähnyt, mutta jos ymmärsin oikein, kyse on purkista joka pitää meteliä ja sitä peräti viskotaan koiran kylkiin?!!
Jos koira on arka ja esim rähisee, se ei dominoi, vaan on pelkästään arka! Ja sellaiset rämisevät kylkeen heitetyt esineet voivat vain pahentaa asiaa! Hihnasta nykiminenkään ei vaikuta muuhun kuin siihen, että saattaa aiheuttaa koiralle opittua avuttomuutta, samoin kuin kaikki räminäpurkit ja muut, sitruunapannoista puhumattakaan!! Hihnasta nykiminen voi myös vaikuttaa hyvin pahasti koiran kaulanikamiin, jotka eivät todellakaan ole mikään nykimispylväs!
Kuulemani mukaan Vilander vaatii koirilta liian paljon liian pian. Jos kerta koiraa ei voida rauhassa totuttaa ja kouluttaa muiden koirien ohitukseen ensin kauempaa ja sitten lähempää koiran toimintakyvyn mukaan, vaan mennään eikä meinata ja heitellään piskiä purkeilla aina kun se rähisee, ei se ole koiran kouluttamista vaan pelkkää rankaisua ja ilkivaltaa..Mitään ei koiralle opeteta hetkessä, eikä ainakaan pelottelulla.
Tätä mieltä itse olen ja toivottavasti moni ottaa selvää myös muista koulutusmenetelmistä, kuin pelkästään Vilanderista ja hänen kirjoistaan.. - ......
Briard kirjoitti:
Olen vasta hiljattain kuullut juttuja tästä Vilanderista, ja haluaisin tietää, mihinkä hänen "menetelmänsä" oikein perustuvat? "Kolinapurkki" ja "jääkausi"?

Tätä mieltä itse olen ja toivottavasti moni ottaa selvää myös muista koulutusmenetelmistä, kuin pelkästään Vilanderista ja hänen kirjoistaan.."koira tuskin pitää perhettään omana lajinaan ja laumanaan. En usko ainakaan että koira tuntisi itsensä ihmiseksi tai kuvittelisi ihmistä koiraksi, se ei oikein sovi koiran ajatusmaailmaan. Koiran aivotoiminta kun ei tee tuollaisia johtopäätöksiä kuten ihmisen aivot.."
Koira ei tiedä olevansa koira eikä se tiedä että me ollaan ihmisiä, koira ei rakasta meitä se rakastaa vain itseään, koira on laumaeläin ja se tarvitsee laumaa. - Briard
...... kirjoitti:
"koira tuskin pitää perhettään omana lajinaan ja laumanaan. En usko ainakaan että koira tuntisi itsensä ihmiseksi tai kuvittelisi ihmistä koiraksi, se ei oikein sovi koiran ajatusmaailmaan. Koiran aivotoiminta kun ei tee tuollaisia johtopäätöksiä kuten ihmisen aivot.."
Koira ei tiedä olevansa koira eikä se tiedä että me ollaan ihmisiä, koira ei rakasta meitä se rakastaa vain itseään, koira on laumaeläin ja se tarvitsee laumaa.Koira kyllä erottaa koirat muista lajeista. Se ei ehkä tunnista itseään peilistä, mutta muutamillakin koirilla on havaittu olevan hyvinkin yllättäviä kognitiivisiakin taitoja mitä tulee esineiden tunnistamiseen ilman että esineen nimeä on ehdollistettu itse esineeseen.
Kyllä, koira tarvitsee seuraa, mutta koira on sopeutunut myös elämään ns. yksin. Koira siis kykenee elämään ilman muita koiria, mutta ihminen on sille nykymaailmassa välttämätön, jotta se saisi ruokaa ja suojaa. Jokainen eläin on itsekäs ja jokainen eläin toimii itsekkäästi.
Mutta kumpi on suotavampaa: Että koira tekee jotakin koska se on sen mielestä mukavaa vai että koira tekee jotakin välttyäkseen epämiellyttävältä asialta? Kumman koiran sinä haluaisit?
Minusta ihmisen tulisi hiukan kritisoida ja pohtia näitä asioita, ennen kuin aletaan vain uskomaan sokeasti jotakin. Tietoa voi saada aiheesta kuin aiheesta nykymaailmassa nopeastikin, mutta onko se kaikki tieto oikeaa tai korrektia, se on sitten eri asia. Jokainen päättää kuinka koiransa kouluttaa, mutta itse pidän siitä, että koirani tekee pyydetyt asiat, koska se nauttii siitä, eikä siksi että se pelkää ja välttyisi selkäsaunalta. - ...
Briard kirjoitti:
Olen vasta hiljattain kuullut juttuja tästä Vilanderista, ja haluaisin tietää, mihinkä hänen "menetelmänsä" oikein perustuvat? "Kolinapurkki" ja "jääkausi"?
Miten koiraa voidaan huomioimalla "nostaa" minnekään ylös, kun koira tuskin pitää perhettään omana lajinaan ja laumanaan. En usko ainakaan että koira tuntisi itsensä ihmiseksi tai kuvittelisi ihmistä koiraksi, se ei oikein sovi koiran ajatusmaailmaan. Koiran aivotoiminta kun ei tee tuollaisia johtopäätöksiä kuten ihmisen aivot..
Luin pikaselauksella Vilanderin jotakin keskustelupalstaa, ja meinasin suoraan sanottuna revetä nauramaan niille jutuille. Millä perusteella hänestä edes puhutaan asiantuntijana, jos hän kerta on "itseoppinut", eli vailla minkäänlaista koulutusta asiaan? Hän puhuu laumahierarkiasta ja dominoinnista ja ties mistä, mutta ne asiat on tutkitusti "menneen talven lumia". Kyllä, koiran kanssa tulee olla järjestelmällinen, jämpti ja Oikeudenmukainen. Kaikkeen vaivaan ei tehoa mitkään kolinapurkit tai "jääkaudet", vaan saattavat pahentaa asiaa. En ole varma, olenko ymmärtänyt oikein tuon kolinapurkin, koska en ole koskaan sellaista nähnyt, mutta jos ymmärsin oikein, kyse on purkista joka pitää meteliä ja sitä peräti viskotaan koiran kylkiin?!!
Jos koira on arka ja esim rähisee, se ei dominoi, vaan on pelkästään arka! Ja sellaiset rämisevät kylkeen heitetyt esineet voivat vain pahentaa asiaa! Hihnasta nykiminenkään ei vaikuta muuhun kuin siihen, että saattaa aiheuttaa koiralle opittua avuttomuutta, samoin kuin kaikki räminäpurkit ja muut, sitruunapannoista puhumattakaan!! Hihnasta nykiminen voi myös vaikuttaa hyvin pahasti koiran kaulanikamiin, jotka eivät todellakaan ole mikään nykimispylväs!
Kuulemani mukaan Vilander vaatii koirilta liian paljon liian pian. Jos kerta koiraa ei voida rauhassa totuttaa ja kouluttaa muiden koirien ohitukseen ensin kauempaa ja sitten lähempää koiran toimintakyvyn mukaan, vaan mennään eikä meinata ja heitellään piskiä purkeilla aina kun se rähisee, ei se ole koiran kouluttamista vaan pelkkää rankaisua ja ilkivaltaa..Mitään ei koiralle opeteta hetkessä, eikä ainakaan pelottelulla.
Tätä mieltä itse olen ja toivottavasti moni ottaa selvää myös muista koulutusmenetelmistä, kuin pelkästään Vilanderista ja hänen kirjoistaan.....monet koirien kouluttajat ovat kuitenkin todenneet saman asian kuin monet koirienssa ongelmien kanssa painivat, eli koirien käyttäytyminen kuitenkin muttuu parempaan jopa Peetsan oppien kanssa. Ja on jopa perusteltu mihin se perustuu: eli vaikka Peetsan opit eivät perustu mitenkään koirien etologiaan ja luonnolliseen käyttäytymiseen, Peetsan metodit kuitenkin tekevät ihmisistä johdonmukaisia, jolloin koiran oleminen paranee, kun se järjestelmällisesti alkaa tajuta mitä siltä odotetaan ja mitä siltä vaaditaan.
Eli pääasia varmasti on, että koiraa koulutetaan ja siinä ollaan johdonmukaisia. Kaikille koiran koulutuksessa kun pääasia ei ole se, että koiralla on mahdollisimman korkea hyvinvointi, joten metodilla ei hänelle ole niin suurta merkitystä, kunhan koira tottelee. - ......
... kirjoitti:
...monet koirien kouluttajat ovat kuitenkin todenneet saman asian kuin monet koirienssa ongelmien kanssa painivat, eli koirien käyttäytyminen kuitenkin muttuu parempaan jopa Peetsan oppien kanssa. Ja on jopa perusteltu mihin se perustuu: eli vaikka Peetsan opit eivät perustu mitenkään koirien etologiaan ja luonnolliseen käyttäytymiseen, Peetsan metodit kuitenkin tekevät ihmisistä johdonmukaisia, jolloin koiran oleminen paranee, kun se järjestelmällisesti alkaa tajuta mitä siltä odotetaan ja mitä siltä vaaditaan.
Eli pääasia varmasti on, että koiraa koulutetaan ja siinä ollaan johdonmukaisia. Kaikille koiran koulutuksessa kun pääasia ei ole se, että koiralla on mahdollisimman korkea hyvinvointi, joten metodilla ei hänelle ole niin suurta merkitystä, kunhan koira tottelee.Kuka voi todistaa että vilanderin tapa kouluttaa ei perustu etologiaan ja onko nyky tietamys koirien käyttäytymisestä oikea.
Kuka hyvänsä pystyy väittämään mitä tahansa koirien etologiasta oikeaksi ilman että joku toinen pystyisi sen kumoamaan.
Luulempa vain että Vilanderin ajatus koirien laumakäyttäytymisestä voi olla aika lähellä totuutta. - uudet tuulet
...... kirjoitti:
Kuka voi todistaa että vilanderin tapa kouluttaa ei perustu etologiaan ja onko nyky tietamys koirien käyttäytymisestä oikea.
Kuka hyvänsä pystyy väittämään mitä tahansa koirien etologiasta oikeaksi ilman että joku toinen pystyisi sen kumoamaan.
Luulempa vain että Vilanderin ajatus koirien laumakäyttäytymisestä voi olla aika lähellä totuutta.alkaa puhaltaa, joku keksii uusia tapoja kouluttaa ja käsitellä eläintä.
- ...
...... kirjoitti:
Kuka voi todistaa että vilanderin tapa kouluttaa ei perustu etologiaan ja onko nyky tietamys koirien käyttäytymisestä oikea.
Kuka hyvänsä pystyy väittämään mitä tahansa koirien etologiasta oikeaksi ilman että joku toinen pystyisi sen kumoamaan.
Luulempa vain että Vilanderin ajatus koirien laumakäyttäytymisestä voi olla aika lähellä totuutta....on ainut tieteellinen tieto koirien käyttäytymisestä mitä meillä tällä hetkellä on.
Eli kuten kaiki tiede, se perustuu aina uusimpaan tietämykseen. Tällä hetkellä elämme pyöreällä planeetalla, aiemmin elimme litteällä... Kuka tietää minkä mallisella elämme sadan vuoden päästä? Ei kukaan, mutta ainut mihin voimme luottaa tällä hetkellä on se mitä tällä hetkellä on tieteellisesti pystytty todistamaan.
Tämän hetkinen käsitys koirien etologiasta lähtee ajatuksesta, että dominanssilla on merkitystä eläimen elämässä vain kun eläin elää stressissä/kriisissä. Peetsan teoriat lähtevät taas siitä, että eläimen suurin elämän vaikuttaja on dominanssi (tai johtajuus, kuten siitä arkikielessä puhutaan). - K.a.s.
Briard kirjoitti:
Olen vasta hiljattain kuullut juttuja tästä Vilanderista, ja haluaisin tietää, mihinkä hänen "menetelmänsä" oikein perustuvat? "Kolinapurkki" ja "jääkausi"?
Miten koiraa voidaan huomioimalla "nostaa" minnekään ylös, kun koira tuskin pitää perhettään omana lajinaan ja laumanaan. En usko ainakaan että koira tuntisi itsensä ihmiseksi tai kuvittelisi ihmistä koiraksi, se ei oikein sovi koiran ajatusmaailmaan. Koiran aivotoiminta kun ei tee tuollaisia johtopäätöksiä kuten ihmisen aivot..
Luin pikaselauksella Vilanderin jotakin keskustelupalstaa, ja meinasin suoraan sanottuna revetä nauramaan niille jutuille. Millä perusteella hänestä edes puhutaan asiantuntijana, jos hän kerta on "itseoppinut", eli vailla minkäänlaista koulutusta asiaan? Hän puhuu laumahierarkiasta ja dominoinnista ja ties mistä, mutta ne asiat on tutkitusti "menneen talven lumia". Kyllä, koiran kanssa tulee olla järjestelmällinen, jämpti ja Oikeudenmukainen. Kaikkeen vaivaan ei tehoa mitkään kolinapurkit tai "jääkaudet", vaan saattavat pahentaa asiaa. En ole varma, olenko ymmärtänyt oikein tuon kolinapurkin, koska en ole koskaan sellaista nähnyt, mutta jos ymmärsin oikein, kyse on purkista joka pitää meteliä ja sitä peräti viskotaan koiran kylkiin?!!
Jos koira on arka ja esim rähisee, se ei dominoi, vaan on pelkästään arka! Ja sellaiset rämisevät kylkeen heitetyt esineet voivat vain pahentaa asiaa! Hihnasta nykiminenkään ei vaikuta muuhun kuin siihen, että saattaa aiheuttaa koiralle opittua avuttomuutta, samoin kuin kaikki räminäpurkit ja muut, sitruunapannoista puhumattakaan!! Hihnasta nykiminen voi myös vaikuttaa hyvin pahasti koiran kaulanikamiin, jotka eivät todellakaan ole mikään nykimispylväs!
Kuulemani mukaan Vilander vaatii koirilta liian paljon liian pian. Jos kerta koiraa ei voida rauhassa totuttaa ja kouluttaa muiden koirien ohitukseen ensin kauempaa ja sitten lähempää koiran toimintakyvyn mukaan, vaan mennään eikä meinata ja heitellään piskiä purkeilla aina kun se rähisee, ei se ole koiran kouluttamista vaan pelkkää rankaisua ja ilkivaltaa..Mitään ei koiralle opeteta hetkessä, eikä ainakaan pelottelulla.
Tätä mieltä itse olen ja toivottavasti moni ottaa selvää myös muista koulutusmenetelmistä, kuin pelkästään Vilanderista ja hänen kirjoistaan..Parhaiten nuo kysymäsi asiat selviävät Koirankorjauskirjasta (Gummerus, 2007). Se on Vilanderista kirjoitettu koiraopas/elämäkerta. Saa kaikista tavallisista kirjakaupoista ja kirjastoista.
- Briard
... kirjoitti:
...on ainut tieteellinen tieto koirien käyttäytymisestä mitä meillä tällä hetkellä on.
Eli kuten kaiki tiede, se perustuu aina uusimpaan tietämykseen. Tällä hetkellä elämme pyöreällä planeetalla, aiemmin elimme litteällä... Kuka tietää minkä mallisella elämme sadan vuoden päästä? Ei kukaan, mutta ainut mihin voimme luottaa tällä hetkellä on se mitä tällä hetkellä on tieteellisesti pystytty todistamaan.
Tämän hetkinen käsitys koirien etologiasta lähtee ajatuksesta, että dominanssilla on merkitystä eläimen elämässä vain kun eläin elää stressissä/kriisissä. Peetsan teoriat lähtevät taas siitä, että eläimen suurin elämän vaikuttaja on dominanssi (tai johtajuus, kuten siitä arkikielessä puhutaan).aivan, näin olen myös olettanut ja ymmärtänyt, että Vilanderin metodit lähtevät dominanssi-ajatuksesta, mutta liian monesti ihminen käsittää sanan dominanssi turhankin vääristyneesti. Monet kuvittelevat että koirat käyttäytyvät kuin sudet ja moni ei edes tiedä, miten sudet käyttäytyvät. Liian usein kuvitellaan, että koiraeläimet vain dominoivat toisiaan (aggressiivisestikin), ja puhutaan samassa lauseessa susista ja koirista. Sudet kuitenkaan eivät käyttäydy aggressiivisesti eivätkä ole niin "dominoivia" kuin on joskus kuviteltu. Ne koettavat välttää konflikteja kaikin keinoin, samoin kuin koirat. Itse voisin monelle Vilanderin tai muun dominanssi"opin" käyttäjille ehdottaa luettavaksi muutamiakin kirjoja, kuten vaikka Naksutinkoulutusta koiralleni, kirjoittanut Morten Egtvedt ja Cecilie Koste, loistavaa kerrontaa ja yksinkertaisesti selitetty, kuinka koira toimii. Toinen hyvä luettava on Tuire Kaimion Koirien käyttäytyminen, missä myös selvitellään tätä susi-yhteyttäkin.
Molemmat kirjat painottavat siihen, että koiraa ei rangaista, ainakaan missään nimessä fyysisesti, eihän koiraa opeteta istumaankaan takapuolesta painamalla!
Voisin puhua tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään ja paljon, mutta nyt on sen verran myöhä että painun unten maille. Hyvät jatkot kaikille ja pitäkää koiristanne HYVÄÄ huolta! - Briard
... kirjoitti:
...monet koirien kouluttajat ovat kuitenkin todenneet saman asian kuin monet koirienssa ongelmien kanssa painivat, eli koirien käyttäytyminen kuitenkin muttuu parempaan jopa Peetsan oppien kanssa. Ja on jopa perusteltu mihin se perustuu: eli vaikka Peetsan opit eivät perustu mitenkään koirien etologiaan ja luonnolliseen käyttäytymiseen, Peetsan metodit kuitenkin tekevät ihmisistä johdonmukaisia, jolloin koiran oleminen paranee, kun se järjestelmällisesti alkaa tajuta mitä siltä odotetaan ja mitä siltä vaaditaan.
Eli pääasia varmasti on, että koiraa koulutetaan ja siinä ollaan johdonmukaisia. Kaikille koiran koulutuksessa kun pääasia ei ole se, että koiralla on mahdollisimman korkea hyvinvointi, joten metodilla ei hänelle ole niin suurta merkitystä, kunhan koira tottelee."Kaikille koiran koulutuksessa kun pääasia ei ole se, että koiralla on mahdollisimman korkea hyvinvointi"
Olisi hauska tietää, millainen on koiranomistaja, jonka pääasia ei ole koiran hyvinvointi parhaalla mahdollisella tavalla?! Jos koira ei voi hyvin, se ei myös opi yhtä hyvin kuin sellainen koira, jolla on kaikki tarvittavat resurssit kunnossa.. - ...
Briard kirjoitti:
"Kaikille koiran koulutuksessa kun pääasia ei ole se, että koiralla on mahdollisimman korkea hyvinvointi"
Olisi hauska tietää, millainen on koiranomistaja, jonka pääasia ei ole koiran hyvinvointi parhaalla mahdollisella tavalla?! Jos koira ei voi hyvin, se ei myös opi yhtä hyvin kuin sellainen koira, jolla on kaikki tarvittavat resurssit kunnossa.....noin keski-ikäinen tai vanhempi palveluskoiralajeja harrastava mieshenkilö.
Mutta näitä on myös jonkin verran seurakoira puolella, tavallisessa tottelevaisuuskoulutuksessa.
Myös metsästyskoirien omistajissa on paljon niitä joille riittää että koira totelee, koiran hyvinvoinnilla ei ole merkitystä.
Näiden ihmisen tavoitteet ovat muualla kuin eläimen hyvinvoinnissa, eli omissa päämäärissä kuten hyvä kilpailumenestys, rahan ansaitseminen, hyvä saalismäärä, oman ekon kohotus, toisten kunnioituksen saaminen koiran kuuliasuudella jne. - voi jopa
Briard kirjoitti:
"Kaikille koiran koulutuksessa kun pääasia ei ole se, että koiralla on mahdollisimman korkea hyvinvointi"
Olisi hauska tietää, millainen on koiranomistaja, jonka pääasia ei ole koiran hyvinvointi parhaalla mahdollisella tavalla?! Jos koira ei voi hyvin, se ei myös opi yhtä hyvin kuin sellainen koira, jolla on kaikki tarvittavat resurssit kunnossa..hyvin huonosti jos sitä ei kouluteta laisinkaan.
Koulutus ja oikea asenne pitää sen perhe-elämänkin kohdallansa.
Koirahan on kaveri eikä siitä pidä tulla RASITE! - Briard
... kirjoitti:
...noin keski-ikäinen tai vanhempi palveluskoiralajeja harrastava mieshenkilö.
Mutta näitä on myös jonkin verran seurakoira puolella, tavallisessa tottelevaisuuskoulutuksessa.
Myös metsästyskoirien omistajissa on paljon niitä joille riittää että koira totelee, koiran hyvinvoinnilla ei ole merkitystä.
Näiden ihmisen tavoitteet ovat muualla kuin eläimen hyvinvoinnissa, eli omissa päämäärissä kuten hyvä kilpailumenestys, rahan ansaitseminen, hyvä saalismäärä, oman ekon kohotus, toisten kunnioituksen saaminen koiran kuuliasuudella jne.Olet oikeassa, monelle metsästäjälle koiran hyvinvointi ei ole pääasia, kunhan koira toimii metsällä ollessaan kuten pitää..jos ei toimi, niin tulee kuula kalloon..niinhän se on, valitettavasti..
- hieman off topic
... kirjoitti:
...noin keski-ikäinen tai vanhempi palveluskoiralajeja harrastava mieshenkilö.
Mutta näitä on myös jonkin verran seurakoira puolella, tavallisessa tottelevaisuuskoulutuksessa.
Myös metsästyskoirien omistajissa on paljon niitä joille riittää että koira totelee, koiran hyvinvoinnilla ei ole merkitystä.
Näiden ihmisen tavoitteet ovat muualla kuin eläimen hyvinvoinnissa, eli omissa päämäärissä kuten hyvä kilpailumenestys, rahan ansaitseminen, hyvä saalismäärä, oman ekon kohotus, toisten kunnioituksen saaminen koiran kuuliasuudella jne.Ymmärrän tässä kyllä pointin ja varmasti on tottakin, mutta voisin kyllä sitten metsästyskoirien omistajana hieman korjata että kyllä se että koira metsällä toimii ja etenkin jaksaa, vaatii siltä koiralta erittäin hyvää fyysistä kuntoa ja hyvää suhdetta siihen koiran ohjaajaan.
Ok, monelle seurakoiran omistajalle voi ulkoapäin vaikuttaa siltä että se suhde on kylmä kun koiraa ei koko ajan rapsutella ja paijata mutta pitää muistaa sekin että usein se koira tekee sitä mitä se rakastaa eniten,eli metsästää omistajansa kanssa. - Briard
hieman off topic kirjoitti:
Ymmärrän tässä kyllä pointin ja varmasti on tottakin, mutta voisin kyllä sitten metsästyskoirien omistajana hieman korjata että kyllä se että koira metsällä toimii ja etenkin jaksaa, vaatii siltä koiralta erittäin hyvää fyysistä kuntoa ja hyvää suhdetta siihen koiran ohjaajaan.
Ok, monelle seurakoiran omistajalle voi ulkoapäin vaikuttaa siltä että se suhde on kylmä kun koiraa ei koko ajan rapsutella ja paijata mutta pitää muistaa sekin että usein se koira tekee sitä mitä se rakastaa eniten,eli metsästää omistajansa kanssa.Tottahan metsästyskoirillakin joillakin hyvä koti on, mutta menepä vaikka kainuuseen ja katso siellä, millasta meininkiä pikkukyliltä löytyy..siellä sitä viedään rekkuja saunan taakse, jos eivät toimi (ja ilman koulutusta pitäisi toimia), siellä rekut pyörii ympyrää narun päässä tai tarhassa, eikä niillä ole muuta kontaktia perheeseensä kuin silloin kun ruoka heitetään nenän eteen..sellaista joidenkin metsästyskoirien elämä on..ikävää mutta totta..
- ......
... kirjoitti:
...on ainut tieteellinen tieto koirien käyttäytymisestä mitä meillä tällä hetkellä on.
Eli kuten kaiki tiede, se perustuu aina uusimpaan tietämykseen. Tällä hetkellä elämme pyöreällä planeetalla, aiemmin elimme litteällä... Kuka tietää minkä mallisella elämme sadan vuoden päästä? Ei kukaan, mutta ainut mihin voimme luottaa tällä hetkellä on se mitä tällä hetkellä on tieteellisesti pystytty todistamaan.
Tämän hetkinen käsitys koirien etologiasta lähtee ajatuksesta, että dominanssilla on merkitystä eläimen elämässä vain kun eläin elää stressissä/kriisissä. Peetsan teoriat lähtevät taas siitä, että eläimen suurin elämän vaikuttaja on dominanssi (tai johtajuus, kuten siitä arkikielessä puhutaan).kuten kaiki tiede, se perustuu aina uusimpaan tietämykseen.
Ei tietämiseen vaan Tutkijan oletukseen. - ......
Briard kirjoitti:
aivan, näin olen myös olettanut ja ymmärtänyt, että Vilanderin metodit lähtevät dominanssi-ajatuksesta, mutta liian monesti ihminen käsittää sanan dominanssi turhankin vääristyneesti. Monet kuvittelevat että koirat käyttäytyvät kuin sudet ja moni ei edes tiedä, miten sudet käyttäytyvät. Liian usein kuvitellaan, että koiraeläimet vain dominoivat toisiaan (aggressiivisestikin), ja puhutaan samassa lauseessa susista ja koirista. Sudet kuitenkaan eivät käyttäydy aggressiivisesti eivätkä ole niin "dominoivia" kuin on joskus kuviteltu. Ne koettavat välttää konflikteja kaikin keinoin, samoin kuin koirat. Itse voisin monelle Vilanderin tai muun dominanssi"opin" käyttäjille ehdottaa luettavaksi muutamiakin kirjoja, kuten vaikka Naksutinkoulutusta koiralleni, kirjoittanut Morten Egtvedt ja Cecilie Koste, loistavaa kerrontaa ja yksinkertaisesti selitetty, kuinka koira toimii. Toinen hyvä luettava on Tuire Kaimion Koirien käyttäytyminen, missä myös selvitellään tätä susi-yhteyttäkin.
Molemmat kirjat painottavat siihen, että koiraa ei rangaista, ainakaan missään nimessä fyysisesti, eihän koiraa opeteta istumaankaan takapuolesta painamalla!
Voisin puhua tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään ja paljon, mutta nyt on sen verran myöhä että painun unten maille. Hyvät jatkot kaikille ja pitäkää koiristanne HYVÄÄ huolta!"Voisin puhua tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään ja paljon,"
Miksi et menisi johonkin Vilanderin tai hänen oppilaansa luennolle puhumaan aiheesta ja kumoamaan väärät opit. - ......
... kirjoitti:
...on ainut tieteellinen tieto koirien käyttäytymisestä mitä meillä tällä hetkellä on.
Eli kuten kaiki tiede, se perustuu aina uusimpaan tietämykseen. Tällä hetkellä elämme pyöreällä planeetalla, aiemmin elimme litteällä... Kuka tietää minkä mallisella elämme sadan vuoden päästä? Ei kukaan, mutta ainut mihin voimme luottaa tällä hetkellä on se mitä tällä hetkellä on tieteellisesti pystytty todistamaan.
Tämän hetkinen käsitys koirien etologiasta lähtee ajatuksesta, että dominanssilla on merkitystä eläimen elämässä vain kun eläin elää stressissä/kriisissä. Peetsan teoriat lähtevät taas siitä, että eläimen suurin elämän vaikuttaja on dominanssi (tai johtajuus, kuten siitä arkikielessä puhutaan).ainut mihin voimme luottaa tällä hetkellä on se mitä tällä hetkellä on tieteellisesti pystytty todistamaan.
Siinäpä se, sitä ei ole pystytty todistamaan joku vain väittää niin. - ihan näin...
... kirjoitti:
...on ainut tieteellinen tieto koirien käyttäytymisestä mitä meillä tällä hetkellä on.
Eli kuten kaiki tiede, se perustuu aina uusimpaan tietämykseen. Tällä hetkellä elämme pyöreällä planeetalla, aiemmin elimme litteällä... Kuka tietää minkä mallisella elämme sadan vuoden päästä? Ei kukaan, mutta ainut mihin voimme luottaa tällä hetkellä on se mitä tällä hetkellä on tieteellisesti pystytty todistamaan.
Tämän hetkinen käsitys koirien etologiasta lähtee ajatuksesta, että dominanssilla on merkitystä eläimen elämässä vain kun eläin elää stressissä/kriisissä. Peetsan teoriat lähtevät taas siitä, että eläimen suurin elämän vaikuttaja on dominanssi (tai johtajuus, kuten siitä arkikielessä puhutaan)."Tiede on tapa oppia elämään epävarmuuden kanssa."
Perustuu aina uusimpaan tietämykseen. Miten siis joku voi sanoa, että: Juuri tämä on oikea, tieteellisesti todistettu ainoa tapa toimia???
Se maalaisjärki... - Briard
...... kirjoitti:
"Voisin puhua tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään ja paljon,"
Miksi et menisi johonkin Vilanderin tai hänen oppilaansa luennolle puhumaan aiheesta ja kumoamaan väärät opit.Miksei, miksei. :D Ehkä joskus tulevaisuudessa.
- ......
... kirjoitti:
...on ainut tieteellinen tieto koirien käyttäytymisestä mitä meillä tällä hetkellä on.
Eli kuten kaiki tiede, se perustuu aina uusimpaan tietämykseen. Tällä hetkellä elämme pyöreällä planeetalla, aiemmin elimme litteällä... Kuka tietää minkä mallisella elämme sadan vuoden päästä? Ei kukaan, mutta ainut mihin voimme luottaa tällä hetkellä on se mitä tällä hetkellä on tieteellisesti pystytty todistamaan.
Tämän hetkinen käsitys koirien etologiasta lähtee ajatuksesta, että dominanssilla on merkitystä eläimen elämässä vain kun eläin elää stressissä/kriisissä. Peetsan teoriat lähtevät taas siitä, että eläimen suurin elämän vaikuttaja on dominanssi (tai johtajuus, kuten siitä arkikielessä puhutaan).Tämän hetkinen käsitys koirien etologiasta lähtee ajatuksesta, että dominanssilla on merkitystä eläimen elämässä vain kun eläin elää stressissä/kriisissä.
Mutta, mutta käytännössä nykykoirat elävät todellisessa kriisissä ja tressaantuvat kun eivät ymmärrä laumansa käyttäytymistä. - tuutupappa
"meillä oli niin vaikee koira ettei Kiti tiennyt oikeen mitä piti tehdä.. ohjeiksi saatiin jääkausi (koiran täysi huomoimattomuus), selkän ja lonkkien kuvaus ja kastraatio (ollaan kuulma ainoita kelle hän on ikinä suositellut kastrointia)."
Tämä luultavasti sen takia, että voi olla, että koirankäytös johtuu tasan siitä, että se on kipeä. Sen takia suositteli noita kuvauksia, koska kipukin liittyy koirankäytökseen.
"jääkausi ei sopinut meidän koiralle ollenkaan. Se hyppi seinille kun sen kanssa ei puuhattu samaan tapaan kuin ennen. kolinapurkkia se pelkäs ihan kuollakseen. Ei toiminu vilanderin opit meidän koiralla."
Totta kai se koira hyppii pitkin seiniä roikkuu vielä verhoissa ja repii tapetit kun protestoi sitä vastaan, kun ette huomioi sitä tai leiki sen kanssa kun se niin haluaa. Pelkkää pomottamista ei muuta.
"Mun mielestä Vilanderilla on välillä vähän turhan kovia menetelmiä eikä ne menetelmät todellakaan sovi kaikille koirille."
Monesti olen itsekin todennut, että koirissa ei tässä tapauksessa ole mitään vikaa. Metodi sopii jokaiselle koiralle paitsi laumanvartijoille niiden laumavietin takia. On vain omistajia, joille tämä ei sovi. - Ballettizzi
joku kirjoitti:
mihin tuo jääkausi perustuu? Henkilökohtaista kokemusta Vilanderista ei ole, mutta paljon ja monen ihmisen kanssa keskustelleena aiheesta, äänestän Pertille ei.
Sehän onkin varsin hyvä että koirien kouluts ja kasvatus aiheuttaa keskustelua.
Siksi että suomalaisilla on koirineen niin paljon ongelmia, on hyvä että ihmiset hakee apua ongelmiin. Yleensähän ne ongelmat johtuu siitä omistajasta ;)
kerronpa omista koiristani, ja kokemuksista vilanderista.
Eli meillä asuu emo ja pentu (molemmat narttuja) Emon kanssa menin peetsan luo eka kerran kun oli 5kk. ikää. (alkoi silloin jo ilmetä luonteen kovuus..)
Vuoden iässä pidettiin viikon jääkausi (koska pidempää ei tarvittu), ja tämä erittäin kova narttu sai sopivasti rajoja, ja rakkautta.
(mietin aina että miksi toiset on sitä mieltä että Pertin tapa olisi liian kova? Koiraan ei käydä "käsiksi" kuin kahdessa tilanteessa: hellitään sitä, tai jos agressiivinen koira käy kimppuusi.(aika ääri tilanne...)
Muutenhan se perustuu täysin laumahierarkialle, enemmänkin henkiselle yliotteelle.Mikä on koiran mielestä loogistakin)
Kun tämä meidän vanhempi narttu pennutettiin ekan kerran 3vuotiaana, ongelmat palasi. Ja syy oli se että eläinmaailmassa synnyttänyt naaras on ylimpänä arvossaan. Meidän neidillä siis nousi neste päähän. Joka ilmeni yhtäkkiä remmi rähinänä ja vetämisenä. Koki siis että on puolustettava meitä ihmisiä (etenkin minä, synnyttämättömänä naaraana laskin arvoasteikolla sen silmissä alemmas)
Ja tämä narttu on todellakin kovan hermorakenteen omaava koira (en siitä sen enempää nyt kirjoita)
Pentu, joka jäi meille itselle, oli pentueen pehmein narttu. siis normaalilla asteikolla äärettömän pehmeä. (joka on sekin melko hankala koulutettava, väärissä käsissä) Ja siksi jäi itselle, ettei tieten tahtoen aiheuteta ongelmia muille ihmisille.
Menimme peetsan luo emon ja pennun kanssa, juuri tämän emon remmi-rähinän vuoksi.... Peetsa totesi että tämä ääri-kova emo kyllä pitää lapsensa herran nuhteessa, ja opettaa sille samalla sitä itsevarmuutta, joka siltä lähes täysin puuttui syntyjään. Ja pennun kanssa ei mitään ongelmia ole koskaan ollutkaan, kun on tiedetty alusta asti miten sen kanssa toimitaan, vahvistaen sen itsevarmuutta sopivasti. Ja itse olen aina vaan vakuuttuneempi peetsan koulutuksen ja laumahierarkiaan perustuvan logiikan toimivuudesta:
Kun olen päässyt jatkuvasti seuraamaan emon ja aikuistuvan pennun suhdetta ja kommunikointia, se purustuu puhtaasti sille mitä peetsakin opettaa.
Missä tilanteissa emo kieltää pentuaan, ja miten.
Pentu on osannut aina suhtautua meihin ihmisiin johtajina. Se ei ole koskaan kyseenalaistanut sitä. (ja ei pehmeä koira siihen juuri pyrikkään) Se on emonsa opettama koira, joka tietää asemansa, rajansa, ja saa meiltä ihmisiltä myös rajoja ja rakkautta.
Emon kanssa aloitettiin rähinän ja vetämisen kitkeminen.
(jo samana päivänä kun oltiin käyty peetsalla, iltalenkki sujui n.50% paremmin kuin aikaisemmin. vetäminen oli vain ajottaista, ja muiden koirien ohituksia pyrittiin tietoisesti hakemaankin... koirassa oli selvä ero. Olisi kyllä halunnut räjähtää vastaantulijan silmille, mutta tukahdutti haukun, ja ulisi vain suu kiinni :D) seuraavat lenkit meni jokainen pikkuisen paremmin..
Meidän perheessä ongelma on siinä että jäätävän kova emo vs. pumpulin pehmeä pentu yhdistelmä on haastava. Kun emo vaatii purkkia (sillä ei meillä ole ikinä heitetty koiraa, vaan koiran viereen, ja nythän se oli pari vuotta ollut kaapin perällä muutenkin...) pentu puolestaan saisi sydänhalvauksen pelästyttyään purkkia... joten koirien kanssa ulkoillaan paljon erikseen, joka vaatii itseltä vähän enemmän vaivannäköä...mutta molemmat koirat saa tarvitsemansa verran niitä rajoja tällä tavalla.
eli tiivistettynä oma kokemukseni:
Kovaan koiraan jääkausi ja purkki tehoaa erittäin hyvin, JOS se toteutetaan oikein, eikä lähdetä sooloilemaan. Ja puolestaan pehmeä koira ei purkkeja kaipaa, ja sen kohdalla jääkausi on lievempi, lähinnä vain perushuomioimattomuutta. (mutta jos on useampi koira, jääkausi on pidettävä molemmille!)
Omaa järkeämme käyttäen, pystymme kouluttamaan molemmista tytöistä aiva upeasti käyttäytyvät koiraneidit.
On monia ihmisiä jotka pettyy johonkin tiettyyn koulutus systeemiin, koska ei osaakkaan itse noudattaa sitä, ehkä tiedostamattaan, ja tuloksia ei synny. (ennemminkin tulee vain takapakkia)
Jos haluat että koirasi saa elää onnellista koiran elämää, tee sille palvelus, ja elä sen kanssa itsekkin vähän koiramaisemmin! ;)
ISO KIITOS PEETSALLE, KUN JAKSAA NEGATIIVISESTAKIN PALAUTTEESTA HUOLIMATTA JATKAA ARVOKASTA TYÖTÄÄN!!! - ja haukotus.
Briard kirjoitti:
aivan, näin olen myös olettanut ja ymmärtänyt, että Vilanderin metodit lähtevät dominanssi-ajatuksesta, mutta liian monesti ihminen käsittää sanan dominanssi turhankin vääristyneesti. Monet kuvittelevat että koirat käyttäytyvät kuin sudet ja moni ei edes tiedä, miten sudet käyttäytyvät. Liian usein kuvitellaan, että koiraeläimet vain dominoivat toisiaan (aggressiivisestikin), ja puhutaan samassa lauseessa susista ja koirista. Sudet kuitenkaan eivät käyttäydy aggressiivisesti eivätkä ole niin "dominoivia" kuin on joskus kuviteltu. Ne koettavat välttää konflikteja kaikin keinoin, samoin kuin koirat. Itse voisin monelle Vilanderin tai muun dominanssi"opin" käyttäjille ehdottaa luettavaksi muutamiakin kirjoja, kuten vaikka Naksutinkoulutusta koiralleni, kirjoittanut Morten Egtvedt ja Cecilie Koste, loistavaa kerrontaa ja yksinkertaisesti selitetty, kuinka koira toimii. Toinen hyvä luettava on Tuire Kaimion Koirien käyttäytyminen, missä myös selvitellään tätä susi-yhteyttäkin.
Molemmat kirjat painottavat siihen, että koiraa ei rangaista, ainakaan missään nimessä fyysisesti, eihän koiraa opeteta istumaankaan takapuolesta painamalla!
Voisin puhua tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään ja paljon, mutta nyt on sen verran myöhä että painun unten maille. Hyvät jatkot kaikille ja pitäkää koiristanne HYVÄÄ huolta!Jos nyt kuitenkin perhetyisit ensin Vilanderin oppeihin tarkemmin. Ei ne perustu vain koiran dominoinnille.
Ja toiseksi: Mitä koira emo tekee pennuilleen? MIksi pennut oppivat kunnioittamaan emoaan? Se "dominoi" niitä. Se ärähtää jos pentu satuttaa sitä imiessään nisää. Se on dominointia koiran kielellä. Kertoo missä menee raja. mitä saa tehdä ja mitä ei.
seuraa huviksesi jos mahdollista, miten emon kanssa kasvanut pentu kunniottaa emoaan aina. Emo on asettanut sille rajat. Joita pentu kunnioittaa aina.
(en tiedä mitään susista, enkä puhu niistä. Puhun siitä miten koirat kommunikoivat keskenään)
Eihän meidän ole tarkoitus "dominioida" koirastamme luonnetta ja tahtoa pois.
Meidän on tarkoitus palkita sitä oikeasta käytöksestä, ja asettaa rajat sille mikä on kiellettyä. - näin taas?
Briard kirjoitti:
Olen vasta hiljattain kuullut juttuja tästä Vilanderista, ja haluaisin tietää, mihinkä hänen "menetelmänsä" oikein perustuvat? "Kolinapurkki" ja "jääkausi"?
Miten koiraa voidaan huomioimalla "nostaa" minnekään ylös, kun koira tuskin pitää perhettään omana lajinaan ja laumanaan. En usko ainakaan että koira tuntisi itsensä ihmiseksi tai kuvittelisi ihmistä koiraksi, se ei oikein sovi koiran ajatusmaailmaan. Koiran aivotoiminta kun ei tee tuollaisia johtopäätöksiä kuten ihmisen aivot..
Luin pikaselauksella Vilanderin jotakin keskustelupalstaa, ja meinasin suoraan sanottuna revetä nauramaan niille jutuille. Millä perusteella hänestä edes puhutaan asiantuntijana, jos hän kerta on "itseoppinut", eli vailla minkäänlaista koulutusta asiaan? Hän puhuu laumahierarkiasta ja dominoinnista ja ties mistä, mutta ne asiat on tutkitusti "menneen talven lumia". Kyllä, koiran kanssa tulee olla järjestelmällinen, jämpti ja Oikeudenmukainen. Kaikkeen vaivaan ei tehoa mitkään kolinapurkit tai "jääkaudet", vaan saattavat pahentaa asiaa. En ole varma, olenko ymmärtänyt oikein tuon kolinapurkin, koska en ole koskaan sellaista nähnyt, mutta jos ymmärsin oikein, kyse on purkista joka pitää meteliä ja sitä peräti viskotaan koiran kylkiin?!!
Jos koira on arka ja esim rähisee, se ei dominoi, vaan on pelkästään arka! Ja sellaiset rämisevät kylkeen heitetyt esineet voivat vain pahentaa asiaa! Hihnasta nykiminenkään ei vaikuta muuhun kuin siihen, että saattaa aiheuttaa koiralle opittua avuttomuutta, samoin kuin kaikki räminäpurkit ja muut, sitruunapannoista puhumattakaan!! Hihnasta nykiminen voi myös vaikuttaa hyvin pahasti koiran kaulanikamiin, jotka eivät todellakaan ole mikään nykimispylväs!
Kuulemani mukaan Vilander vaatii koirilta liian paljon liian pian. Jos kerta koiraa ei voida rauhassa totuttaa ja kouluttaa muiden koirien ohitukseen ensin kauempaa ja sitten lähempää koiran toimintakyvyn mukaan, vaan mennään eikä meinata ja heitellään piskiä purkeilla aina kun se rähisee, ei se ole koiran kouluttamista vaan pelkkää rankaisua ja ilkivaltaa..Mitään ei koiralle opeteta hetkessä, eikä ainakaan pelottelulla.
Tätä mieltä itse olen ja toivottavasti moni ottaa selvää myös muista koulutusmenetelmistä, kuin pelkästään Vilanderista ja hänen kirjoistaan..Kuulemasi mukaan?
eikö kannata ottaa selvää ITSE ennen kuin kyseenalaistaa asioita? kyllä varmaan netistäkin löytyy hyvää tietoa, mutta myös väärää, jota puhutaan pertin nimissä. Aivan kuten sinä kirjoitat:
Koiraa ei heitellä purkilla kylkiin... eikä koiraan käydä muutenkaan käsiksi mitenkään fyysisesti. Lueppas vaikka koiran korjaus kirja. Saat perusteltua tietoa sille, miksi ja miten. Ja pertin kirjoittamana.
"Hihnasta nykiminen voi myös vaikuttaa hyvin pahasti koiran kaulanikamiin, jotka eivät todellakaan ole mikään nykimispylväs!"
Kuka käskee nykimään niin kovaa että kaulanikamat vaurioituu? Millä saat koiran lopettamaan vetämisen, jos se juoksee naru suorana? onhan koiran koettava vetäminen jollain tavalla epämiellyttäväksi, jotta se itse haluaa valita mielummin vetämättömyyden.Ja miksi koira vetää? oletko pohtinut sitä?
Mutta ei kukaan varmasti käske riuhtoa hihnaa niin että koiraa SATTUU!!!? ja pieni nyppäys ja sana "EI" kyllä tehoaa, kun sen toistaa riittävän monta kertaa.
jääkausi sanana voi kuulostaa utopialta. MUtta perushuomioimattomuus normaalissa arki elämässä koiraa kohtaan, on varmaan järkeenkäypä ilmaisu.
Jos koira kerjää ruokaa,leikkiä,ulkoilua, rapsutusta, huomiota..., et varmaan suostu sen pyyntöihin, vaan itse päätät milloin ne tehdään. Koska olet johtaja.
osoitat koiralle toisinaan huomioimattomuutta, jotta se osaa arvostaa huomiotasi entistä enemmän. Ja tietää että johtajana sinä päätät milloin se saa esim. ruokaa.
ota ihmeessä asioista selvää, ennen kuin alat tuomitsemaan, kuulemasi perusteella. Ballettizzi kirjoitti:
Sehän onkin varsin hyvä että koirien kouluts ja kasvatus aiheuttaa keskustelua.
Siksi että suomalaisilla on koirineen niin paljon ongelmia, on hyvä että ihmiset hakee apua ongelmiin. Yleensähän ne ongelmat johtuu siitä omistajasta ;)
kerronpa omista koiristani, ja kokemuksista vilanderista.
Eli meillä asuu emo ja pentu (molemmat narttuja) Emon kanssa menin peetsan luo eka kerran kun oli 5kk. ikää. (alkoi silloin jo ilmetä luonteen kovuus..)
Vuoden iässä pidettiin viikon jääkausi (koska pidempää ei tarvittu), ja tämä erittäin kova narttu sai sopivasti rajoja, ja rakkautta.
(mietin aina että miksi toiset on sitä mieltä että Pertin tapa olisi liian kova? Koiraan ei käydä "käsiksi" kuin kahdessa tilanteessa: hellitään sitä, tai jos agressiivinen koira käy kimppuusi.(aika ääri tilanne...)
Muutenhan se perustuu täysin laumahierarkialle, enemmänkin henkiselle yliotteelle.Mikä on koiran mielestä loogistakin)
Kun tämä meidän vanhempi narttu pennutettiin ekan kerran 3vuotiaana, ongelmat palasi. Ja syy oli se että eläinmaailmassa synnyttänyt naaras on ylimpänä arvossaan. Meidän neidillä siis nousi neste päähän. Joka ilmeni yhtäkkiä remmi rähinänä ja vetämisenä. Koki siis että on puolustettava meitä ihmisiä (etenkin minä, synnyttämättömänä naaraana laskin arvoasteikolla sen silmissä alemmas)
Ja tämä narttu on todellakin kovan hermorakenteen omaava koira (en siitä sen enempää nyt kirjoita)
Pentu, joka jäi meille itselle, oli pentueen pehmein narttu. siis normaalilla asteikolla äärettömän pehmeä. (joka on sekin melko hankala koulutettava, väärissä käsissä) Ja siksi jäi itselle, ettei tieten tahtoen aiheuteta ongelmia muille ihmisille.
Menimme peetsan luo emon ja pennun kanssa, juuri tämän emon remmi-rähinän vuoksi.... Peetsa totesi että tämä ääri-kova emo kyllä pitää lapsensa herran nuhteessa, ja opettaa sille samalla sitä itsevarmuutta, joka siltä lähes täysin puuttui syntyjään. Ja pennun kanssa ei mitään ongelmia ole koskaan ollutkaan, kun on tiedetty alusta asti miten sen kanssa toimitaan, vahvistaen sen itsevarmuutta sopivasti. Ja itse olen aina vaan vakuuttuneempi peetsan koulutuksen ja laumahierarkiaan perustuvan logiikan toimivuudesta:
Kun olen päässyt jatkuvasti seuraamaan emon ja aikuistuvan pennun suhdetta ja kommunikointia, se purustuu puhtaasti sille mitä peetsakin opettaa.
Missä tilanteissa emo kieltää pentuaan, ja miten.
Pentu on osannut aina suhtautua meihin ihmisiin johtajina. Se ei ole koskaan kyseenalaistanut sitä. (ja ei pehmeä koira siihen juuri pyrikkään) Se on emonsa opettama koira, joka tietää asemansa, rajansa, ja saa meiltä ihmisiltä myös rajoja ja rakkautta.
Emon kanssa aloitettiin rähinän ja vetämisen kitkeminen.
(jo samana päivänä kun oltiin käyty peetsalla, iltalenkki sujui n.50% paremmin kuin aikaisemmin. vetäminen oli vain ajottaista, ja muiden koirien ohituksia pyrittiin tietoisesti hakemaankin... koirassa oli selvä ero. Olisi kyllä halunnut räjähtää vastaantulijan silmille, mutta tukahdutti haukun, ja ulisi vain suu kiinni :D) seuraavat lenkit meni jokainen pikkuisen paremmin..
Meidän perheessä ongelma on siinä että jäätävän kova emo vs. pumpulin pehmeä pentu yhdistelmä on haastava. Kun emo vaatii purkkia (sillä ei meillä ole ikinä heitetty koiraa, vaan koiran viereen, ja nythän se oli pari vuotta ollut kaapin perällä muutenkin...) pentu puolestaan saisi sydänhalvauksen pelästyttyään purkkia... joten koirien kanssa ulkoillaan paljon erikseen, joka vaatii itseltä vähän enemmän vaivannäköä...mutta molemmat koirat saa tarvitsemansa verran niitä rajoja tällä tavalla.
eli tiivistettynä oma kokemukseni:
Kovaan koiraan jääkausi ja purkki tehoaa erittäin hyvin, JOS se toteutetaan oikein, eikä lähdetä sooloilemaan. Ja puolestaan pehmeä koira ei purkkeja kaipaa, ja sen kohdalla jääkausi on lievempi, lähinnä vain perushuomioimattomuutta. (mutta jos on useampi koira, jääkausi on pidettävä molemmille!)
Omaa järkeämme käyttäen, pystymme kouluttamaan molemmista tytöistä aiva upeasti käyttäytyvät koiraneidit.
On monia ihmisiä jotka pettyy johonkin tiettyyn koulutus systeemiin, koska ei osaakkaan itse noudattaa sitä, ehkä tiedostamattaan, ja tuloksia ei synny. (ennemminkin tulee vain takapakkia)
Jos haluat että koirasi saa elää onnellista koiran elämää, tee sille palvelus, ja elä sen kanssa itsekkin vähän koiramaisemmin! ;)
ISO KIITOS PEETSALLE, KUN JAKSAA NEGATIIVISESTAKIN PALAUTTEESTA HUOLIMATTA JATKAA ARVOKASTA TYÖTÄÄN!!!Tuota,mistä koira tietää,kuka on synnyttänyt ja kuka ei?
Jos puhutaan,että kova koira "kyseenalaistaa" omistajaansa,niin miksi pehmeä ei sitä tee?
Ihan vaan kiinnostaa.- --------
molossi kirjoitti:
Tuota,mistä koira tietää,kuka on synnyttänyt ja kuka ei?
Jos puhutaan,että kova koira "kyseenalaistaa" omistajaansa,niin miksi pehmeä ei sitä tee?
Ihan vaan kiinnostaa.pitkän jutun kirjoittaja oli siinä väärässä että pehmeä ei aina automaattisesti tarkoita vähemmän dominoivaa koiraa, myös pehmeä koira voi olla dominoiva ja kyseenalaistaa
- Briard-82
ja haukotus. kirjoitti:
Jos nyt kuitenkin perhetyisit ensin Vilanderin oppeihin tarkemmin. Ei ne perustu vain koiran dominoinnille.
Ja toiseksi: Mitä koira emo tekee pennuilleen? MIksi pennut oppivat kunnioittamaan emoaan? Se "dominoi" niitä. Se ärähtää jos pentu satuttaa sitä imiessään nisää. Se on dominointia koiran kielellä. Kertoo missä menee raja. mitä saa tehdä ja mitä ei.
seuraa huviksesi jos mahdollista, miten emon kanssa kasvanut pentu kunniottaa emoaan aina. Emo on asettanut sille rajat. Joita pentu kunnioittaa aina.
(en tiedä mitään susista, enkä puhu niistä. Puhun siitä miten koirat kommunikoivat keskenään)
Eihän meidän ole tarkoitus "dominioida" koirastamme luonnetta ja tahtoa pois.
Meidän on tarkoitus palkita sitä oikeasta käytöksestä, ja asettaa rajat sille mikä on kiellettyä.Selasin sitä Vilanderin koirankorjauskirjaa ja olin erittäin ymmälläni hänen ajatuksistaan..juu, helppoa ja "perusteltua" tekstiä, mitä monen ihmisen on helppo niellä..valitettavasti.
Mitä emo tekee pennulle joka satuttaa liian kovalla nisän imemisellä? Emo vinkaisee. "Hei nyt sattui, hellitä vähän!". Se ei ole mielestäni mitään dominointiin liittyvää. Se, että emo kertoo milloin pentu on liian kovakourainen, ei ole dominointia, vaan kertoo, että nyt sattuu, jolloin pentu hellittää otettaan. Ärähdys on voimakkaampi tapa sanoa "rajoita vähän", eikä sekään ole dominointia. Jos se olisi dominointia, niin jokainen ihminen, joka sanoo,että älä ole niin kovakourainen, on dominoiva..vai? :)
Olen nähnyt pentuja jotka eivät "kunnioita" emoaan, vaan ovat hyökänneet kimppuun vanhemmiten. Joten tuo sinun "pentu kunnioittaa emoaan aina" on aika turhan mustavalkoinen näkemys.. Kyllä, niin kauan kun pennut ovat emonsa hoivissa, pennut myös kunnioittavat emoaan, mutta kun pennut erotetaan emostaan, suhde saattaa katketa. On myös emoja, jotka tappavat omat pentunsa, milloin mistäkin syystä..
Mitä nyt olen tuosta Vilanderista saanut "selville", hän ei kyllä palkitse kovinkaan paljoa sitä oikeaa käytöstä vaan ajattelee, että koiran tarvitsee osata vain ja ainoastaan kävellä hihnassa ja tuntea sanan "ei". Olen myös kuullut entiseltä "vilanderilaiselta", ettei Vilander edes käytä makupaloja koulutuksessa. Jäi sitten hiukan epäselväksi, että mitä hän käyttää palkitsemisessa, vai onko se hänen ajatuksensa sitten se, että koiraa ei tarvitse palkita, koska sen pitää tehdä kuten sanotaan. -------- kirjoitti:
pitkän jutun kirjoittaja oli siinä väärässä että pehmeä ei aina automaattisesti tarkoita vähemmän dominoivaa koiraa, myös pehmeä koira voi olla dominoiva ja kyseenalaistaa
Aivan.Silti olisi mielenkiintoista kuulla häneltä vastauksia,mieluiten omin sanoin...
Noissa kirjoituksissa kuin aina silloin tällöinkin tuntuu mielipiteitä tulevan suoraan muutamalta palstalta kopsattuna...- Megamus
Briard kirjoitti:
Olen vasta hiljattain kuullut juttuja tästä Vilanderista, ja haluaisin tietää, mihinkä hänen "menetelmänsä" oikein perustuvat? "Kolinapurkki" ja "jääkausi"?
Miten koiraa voidaan huomioimalla "nostaa" minnekään ylös, kun koira tuskin pitää perhettään omana lajinaan ja laumanaan. En usko ainakaan että koira tuntisi itsensä ihmiseksi tai kuvittelisi ihmistä koiraksi, se ei oikein sovi koiran ajatusmaailmaan. Koiran aivotoiminta kun ei tee tuollaisia johtopäätöksiä kuten ihmisen aivot..
Luin pikaselauksella Vilanderin jotakin keskustelupalstaa, ja meinasin suoraan sanottuna revetä nauramaan niille jutuille. Millä perusteella hänestä edes puhutaan asiantuntijana, jos hän kerta on "itseoppinut", eli vailla minkäänlaista koulutusta asiaan? Hän puhuu laumahierarkiasta ja dominoinnista ja ties mistä, mutta ne asiat on tutkitusti "menneen talven lumia". Kyllä, koiran kanssa tulee olla järjestelmällinen, jämpti ja Oikeudenmukainen. Kaikkeen vaivaan ei tehoa mitkään kolinapurkit tai "jääkaudet", vaan saattavat pahentaa asiaa. En ole varma, olenko ymmärtänyt oikein tuon kolinapurkin, koska en ole koskaan sellaista nähnyt, mutta jos ymmärsin oikein, kyse on purkista joka pitää meteliä ja sitä peräti viskotaan koiran kylkiin?!!
Jos koira on arka ja esim rähisee, se ei dominoi, vaan on pelkästään arka! Ja sellaiset rämisevät kylkeen heitetyt esineet voivat vain pahentaa asiaa! Hihnasta nykiminenkään ei vaikuta muuhun kuin siihen, että saattaa aiheuttaa koiralle opittua avuttomuutta, samoin kuin kaikki räminäpurkit ja muut, sitruunapannoista puhumattakaan!! Hihnasta nykiminen voi myös vaikuttaa hyvin pahasti koiran kaulanikamiin, jotka eivät todellakaan ole mikään nykimispylväs!
Kuulemani mukaan Vilander vaatii koirilta liian paljon liian pian. Jos kerta koiraa ei voida rauhassa totuttaa ja kouluttaa muiden koirien ohitukseen ensin kauempaa ja sitten lähempää koiran toimintakyvyn mukaan, vaan mennään eikä meinata ja heitellään piskiä purkeilla aina kun se rähisee, ei se ole koiran kouluttamista vaan pelkkää rankaisua ja ilkivaltaa..Mitään ei koiralle opeteta hetkessä, eikä ainakaan pelottelulla.
Tätä mieltä itse olen ja toivottavasti moni ottaa selvää myös muista koulutusmenetelmistä, kuin pelkästään Vilanderista ja hänen kirjoistaan..Hei!
Olen käynyt kolmella eri kouluttajalla ennen Vilanderia ja hän on AINOA,jonka opeista on ollut tosissaan apua.Meillä on 3v. sekemanni ,joka räyhää muille koirille ja ohi ei meinata millään mennä ilman tuskaa ja hikeä.Ottanut pari kertaa vierasta ihmistä hihasta kiinni ja on arvaamaton.Vilnder teki luonne testin ja ollaan tällä hetkelä koulutuksessa."Jääkausi on alkanut "puremaan" ja laumasta häätö tehtiin lauantaina ja aloitettiin kolinapurikin käyttö.Purkkia ei heitetä kylkiin vaan koiran jalkojen eteen.Tarv.purkki saa osua etutassuihin....
Eilen ohitettu kaksi koiraa ilman rähinää.....Purkki kyllä lensi ainakin 5 kertaa.
Minä ainakin olen erittäin tyytyväinen Vilnderin koulutukseen..... - Santtu
Briard kirjoitti:
Olen vasta hiljattain kuullut juttuja tästä Vilanderista, ja haluaisin tietää, mihinkä hänen "menetelmänsä" oikein perustuvat? "Kolinapurkki" ja "jääkausi"?
Miten koiraa voidaan huomioimalla "nostaa" minnekään ylös, kun koira tuskin pitää perhettään omana lajinaan ja laumanaan. En usko ainakaan että koira tuntisi itsensä ihmiseksi tai kuvittelisi ihmistä koiraksi, se ei oikein sovi koiran ajatusmaailmaan. Koiran aivotoiminta kun ei tee tuollaisia johtopäätöksiä kuten ihmisen aivot..
Luin pikaselauksella Vilanderin jotakin keskustelupalstaa, ja meinasin suoraan sanottuna revetä nauramaan niille jutuille. Millä perusteella hänestä edes puhutaan asiantuntijana, jos hän kerta on "itseoppinut", eli vailla minkäänlaista koulutusta asiaan? Hän puhuu laumahierarkiasta ja dominoinnista ja ties mistä, mutta ne asiat on tutkitusti "menneen talven lumia". Kyllä, koiran kanssa tulee olla järjestelmällinen, jämpti ja Oikeudenmukainen. Kaikkeen vaivaan ei tehoa mitkään kolinapurkit tai "jääkaudet", vaan saattavat pahentaa asiaa. En ole varma, olenko ymmärtänyt oikein tuon kolinapurkin, koska en ole koskaan sellaista nähnyt, mutta jos ymmärsin oikein, kyse on purkista joka pitää meteliä ja sitä peräti viskotaan koiran kylkiin?!!
Jos koira on arka ja esim rähisee, se ei dominoi, vaan on pelkästään arka! Ja sellaiset rämisevät kylkeen heitetyt esineet voivat vain pahentaa asiaa! Hihnasta nykiminenkään ei vaikuta muuhun kuin siihen, että saattaa aiheuttaa koiralle opittua avuttomuutta, samoin kuin kaikki räminäpurkit ja muut, sitruunapannoista puhumattakaan!! Hihnasta nykiminen voi myös vaikuttaa hyvin pahasti koiran kaulanikamiin, jotka eivät todellakaan ole mikään nykimispylväs!
Kuulemani mukaan Vilander vaatii koirilta liian paljon liian pian. Jos kerta koiraa ei voida rauhassa totuttaa ja kouluttaa muiden koirien ohitukseen ensin kauempaa ja sitten lähempää koiran toimintakyvyn mukaan, vaan mennään eikä meinata ja heitellään piskiä purkeilla aina kun se rähisee, ei se ole koiran kouluttamista vaan pelkkää rankaisua ja ilkivaltaa..Mitään ei koiralle opeteta hetkessä, eikä ainakaan pelottelulla.
Tätä mieltä itse olen ja toivottavasti moni ottaa selvää myös muista koulutusmenetelmistä, kuin pelkästään Vilanderista ja hänen kirjoistaan.."Kaikkeen vaivaan ei tehoa mitkään kolinapurkit tai "jääkaudet", vaan saattavat pahentaa asiaa. En ole varma, olenko ymmärtänyt oikein tuon kolinapurkin, koska en ole koskaan sellaista nähnyt, mutta jos ymmärsin oikein, kyse on purkista joka pitää meteliä ja sitä peräti viskotaan koiran kylkiin"?!!
Voi hitto että nousi "karvat pystyyn" tuosta tekstistäsi!
Oikeesti hei - jos et ole asiaan perehtynyt niin ihan turha arvostella
(mä en viitsinyt lukea tekstiäsi edes loppuun)
Jokainen elukka ja jokainen isäntä/emäntä on oma lukunsa ja jokaisella on oma tarinansa.
Me oltiin koirakoulutuksessa PeVin oppien mukaan ja todellakin voin sanoa että remmirähjääjän kanssa toimi!
Kaikenlaisia kukkahattutätejä olemme tavanneet namipusseineen mutta tämä oli vasta se juttu joka toimi! Maalaisjärjellä ja suurella sydämellä! - minä
molossi kirjoitti:
Tuota,mistä koira tietää,kuka on synnyttänyt ja kuka ei?
Jos puhutaan,että kova koira "kyseenalaistaa" omistajaansa,niin miksi pehmeä ei sitä tee?
Ihan vaan kiinnostaa.Sama juttu, mistä se koira tietää kuka on synnyttänyt ja kuka ei?
- remmirähjäpentu
Briard-82 kirjoitti:
Selasin sitä Vilanderin koirankorjauskirjaa ja olin erittäin ymmälläni hänen ajatuksistaan..juu, helppoa ja "perusteltua" tekstiä, mitä monen ihmisen on helppo niellä..valitettavasti.
Mitä emo tekee pennulle joka satuttaa liian kovalla nisän imemisellä? Emo vinkaisee. "Hei nyt sattui, hellitä vähän!". Se ei ole mielestäni mitään dominointiin liittyvää. Se, että emo kertoo milloin pentu on liian kovakourainen, ei ole dominointia, vaan kertoo, että nyt sattuu, jolloin pentu hellittää otettaan. Ärähdys on voimakkaampi tapa sanoa "rajoita vähän", eikä sekään ole dominointia. Jos se olisi dominointia, niin jokainen ihminen, joka sanoo,että älä ole niin kovakourainen, on dominoiva..vai? :)
Olen nähnyt pentuja jotka eivät "kunnioita" emoaan, vaan ovat hyökänneet kimppuun vanhemmiten. Joten tuo sinun "pentu kunnioittaa emoaan aina" on aika turhan mustavalkoinen näkemys.. Kyllä, niin kauan kun pennut ovat emonsa hoivissa, pennut myös kunnioittavat emoaan, mutta kun pennut erotetaan emostaan, suhde saattaa katketa. On myös emoja, jotka tappavat omat pentunsa, milloin mistäkin syystä..
Mitä nyt olen tuosta Vilanderista saanut "selville", hän ei kyllä palkitse kovinkaan paljoa sitä oikeaa käytöstä vaan ajattelee, että koiran tarvitsee osata vain ja ainoastaan kävellä hihnassa ja tuntea sanan "ei". Olen myös kuullut entiseltä "vilanderilaiselta", ettei Vilander edes käytä makupaloja koulutuksessa. Jäi sitten hiukan epäselväksi, että mitä hän käyttää palkitsemisessa, vai onko se hänen ajatuksensa sitten se, että koiraa ei tarvitse palkita, koska sen pitää tehdä kuten sanotaan.Ymmärtääkseni painossa on sosiaalinen palkka eli kehut/helliminen.
Ongelmamme on remmirähjäys koirille. En ole vielä kokeillut Pevimenetelmää. Ollaan käyty neuvolatunnilla ja tarkoitus olisi lähteä koiraa työstämään ensi viikolla. Koiramme on vielä pentu 5,5 kk, joten hieman epäilyttää. Kouluttaja kyllä otti koiran iän huomioon, esim hellemmällä luonne/suhdetestillä ja lyhyemmällä jääkaudella, jossa siinäkin saa lenkeillä ja pitää koiraa vapaana ja antaa hellyyttä ruokailun ja lenkille lähtemisen yhteydessä. Lähinnä jääkaudessa pelottaa se, että koiralle pitää murahtaa, jos se tulee esim jalkoihin makaamaan ja sitten se jatkokoulutus pelottaa. Siksi näitä juttuja lueskelen. Namitusta kokeiltiin omin voimin (ja neuvojen ja kirjojen avulla)muutaman kuukauden ajan.
- ukko.
Voi osata, mutta on myös asenteellinen ja sovinisti.
- ihmistenluku
kadoksissa, sovinisti ja asenteellinen on hyvin lievä ilmaisu.
Tyyppi on valitettavasti paljon muutakin ikävää.
- ja sitten rohkeasti
Siinä mies joka ei välttämättä kaikkien ihmisten kanssa tule toimeen mutta koirien kanssa kyllä.
Eli tämä kannattaa pitää mielessä kun lähdet sinne. Eli aika suoraa tekstiä saattaa tulla mutta jätä herkkänahka kotiin. Koiraongelmiin hän osaa kyllä auttaa, ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Jos vain itse on vastaanottavainen niin koulutuksesta voi saada irti ihan älyttömästi. Kysy jos on kysyttävää, saat kyllä vastauksen.
Minusta on hassua sanoa että ei voi käyttää Peetsan metodeita kun ne ovat julmia koiralle. Itse sain aikamoisen diktaattorin kuriin ilman että edes koskin koiraan. Miten joku voi sanoa että se on koiralle huono asia?
Kolinapurkkia sillä ei tarvinnut käyttää ikinä vaikka senkin käyttö käytiin tarkkaan läpi.
Kolmen viikon jälkeen minulla oli ihan eri koira ja niksi onkin sitten ylläpitää sitä elämäntapaa.- aloittaja
Käyty on ja kolmen viikon kurssi edessä. SIlle hinnan kysejilälle muuten tiedoksi että kustantaa 240euroa se 60euroa minkä otti siitä luonnetestistä. Hyvältä vaikutti ja suorapuheinen oli juu, mutta enpä minä mitään yllätystä kokenut. Rähjäävä koirani ei luota minuun ja toinen ei rähjäävä koirani luottaa. Ja kovapäisiä on molemmat. Toivottavasti koulutuksesta on hyötyä, aion noudattaa Pertin neuvot sanasta sanaan niin hyvin kuin osaan ja katsotaan kuinka käy.
- totesi herkästä

ja alistuvasta koirasi luonteesta? Itse vain kuvailit aiemmin näin koiraasi.
yst.tied. Uusi johtaja :-)
:-) koira tulee jäljessäni ovissa omaehtoisesti eikä syö ennen kuin olen itse syönyt. Näköjään yksi kovakallokoira on ottanut kurssilla saatua tietoa vastaan... Muutenkin kuuntelee paremmin mitä sanon. - aloittaja
totesi herkästä kirjoitti:
ja alistuvasta koirasi luonteesta? Itse vain kuvailit aiemmin näin koiraasi.
yst.tied. Uusi johtaja :-)
:-) koira tulee jäljessäni ovissa omaehtoisesti eikä syö ennen kuin olen itse syönyt. Näköjään yksi kovakallokoira on ottanut kurssilla saatua tietoa vastaan... Muutenkin kuuntelee paremmin mitä sanon.hämmentävää on että hän totesi koirani keskitasoa kovemmaksi. ja minusta se on aina ollut herkkä ja semmonen reppana. Mutta se on ihan erityylinen kuin muut koirani ovat olleet, että ehkä en osaa tulkita sitä oikein. Jääkausi on nyt alkanut hyvin :) Meillä ei onneksi ole sitä kaikista rankinta versiota. Saadaan lenkkeillä ihan normaalisti ja ulkona saa rapsutella ja jutella koirille.
- jännä kuulla
aloittaja kirjoitti:
hämmentävää on että hän totesi koirani keskitasoa kovemmaksi. ja minusta se on aina ollut herkkä ja semmonen reppana. Mutta se on ihan erityylinen kuin muut koirani ovat olleet, että ehkä en osaa tulkita sitä oikein. Jääkausi on nyt alkanut hyvin :) Meillä ei onneksi ole sitä kaikista rankinta versiota. Saadaan lenkkeillä ihan normaalisti ja ulkona saa rapsutella ja jutella koirille.
Meillä pari aikaisempaa asiantuntijaa (toinen jopa ongelmakoirankouluttaja) ovat pitäneet meiä kullannuppua arkana, vaan sitä se ei ollut testien mukaan. Että ei mikään ihme jos sinullakin on ollut eri käsitys lemmikkisi luonteesta. Ja aikahan nyt näyttää, kuinka Pertin koulutus tehoaa ja mikä se koiran todellinen luonne oikein on.
Kuulemma on yhtä monta luonnekuvausta kuin ihmistäkin jotka sen sanoo, joten aina täytyy vähän säilyttää kriittistä otetta. - aloittaja
jännä kuulla kirjoitti:
Meillä pari aikaisempaa asiantuntijaa (toinen jopa ongelmakoirankouluttaja) ovat pitäneet meiä kullannuppua arkana, vaan sitä se ei ollut testien mukaan. Että ei mikään ihme jos sinullakin on ollut eri käsitys lemmikkisi luonteesta. Ja aikahan nyt näyttää, kuinka Pertin koulutus tehoaa ja mikä se koiran todellinen luonne oikein on.
Kuulemma on yhtä monta luonnekuvausta kuin ihmistäkin jotka sen sanoo, joten aina täytyy vähän säilyttää kriittistä otetta.Katsotaan kuinka käy, avoimin mielin jatkamme koulutusta :) Ainakin sain selville syyn miksi räyhää, epäilin itse joko tätä johtajuus ongelmaa tai pelkoa toisia koiria kohtaan, mutta sinänsä hyvä ettei se pelkää toisia koiria koska se olisi ollut vaikeampaa korjata kuin tämä johtajuusjuttu.
- ......
aloittaja kirjoitti:
Katsotaan kuinka käy, avoimin mielin jatkamme koulutusta :) Ainakin sain selville syyn miksi räyhää, epäilin itse joko tätä johtajuus ongelmaa tai pelkoa toisia koiria kohtaan, mutta sinänsä hyvä ettei se pelkää toisia koiria koska se olisi ollut vaikeampaa korjata kuin tämä johtajuusjuttu.
"Koira kyllä erottaa koirat muista lajeista. Se ei ehkä tunnista itseään peilistä,"
Missä moinen väite on todistettu - Briard
...... kirjoitti:
"Koira kyllä erottaa koirat muista lajeista. Se ei ehkä tunnista itseään peilistä,"
Missä moinen väite on todistettuTutkimuksilla todistettu, hyvä ihminen. Vain muutamasta eläimestä on havaittu, että ne tunnistavat itsensä peilistä ja niihin kuuluu mm. norsu ja delfiini sekä ihmisapinat. Koira ei kuulu siihen joukkoon.
- ettei ainakaan
Briard kirjoitti:
Tutkimuksilla todistettu, hyvä ihminen. Vain muutamasta eläimestä on havaittu, että ne tunnistavat itsensä peilistä ja niihin kuuluu mm. norsu ja delfiini sekä ihmisapinat. Koira ei kuulu siihen joukkoon.
kovin moni koira tunnista itsensä peilikuvaa, reaktioista päätellen.
Jotkut huutaa kurkku suorana ja pelkäävät, monet hakee itseänsä peilin takaa ja useat kuvittelee uuden kaverin peilissä heiluttavan häntää. Jotkut tuijottaa itseänsä rauhallisena ja lähes ilmeettöminä. - ...
ettei ainakaan kirjoitti:
kovin moni koira tunnista itsensä peilikuvaa, reaktioista päätellen.
Jotkut huutaa kurkku suorana ja pelkäävät, monet hakee itseänsä peilin takaa ja useat kuvittelee uuden kaverin peilissä heiluttavan häntää. Jotkut tuijottaa itseänsä rauhallisena ja lähes ilmeettöminä."Ihminen on yksi seitsemästä lajista, joka läpäisee peilitestin, tosin yleensä alle kaksivuotiaat ihmislapset eivät läpäise sitä. Testattavan pitää tunnistaa oma itsensä peilistä. Muut lajit, jotka läpäisevät testin, ovat simpanssi, norsu, bonobo, oranki, delfiini ja kyyhkynen. Yleensä muiden eläinlajien edustajat reagoivat omaan peilikuvaansa samalla tavalla kuin lajikumppaniinsa[9]. "
Bedbug.eu/ihminen -> aivot ja mieli - Briard
ettei ainakaan kirjoitti:
kovin moni koira tunnista itsensä peilikuvaa, reaktioista päätellen.
Jotkut huutaa kurkku suorana ja pelkäävät, monet hakee itseänsä peilin takaa ja useat kuvittelee uuden kaverin peilissä heiluttavan häntää. Jotkut tuijottaa itseänsä rauhallisena ja lähes ilmeettöminä.Niinhän taisin sanoa, ettei koira tunnista itseään peilistä, mutta muita, kuten esineitä tai kasvoja muutamat yksilöt osaavat tunnistaa kuvista. Näin tutkimukset ovat osoittaneet..
- tehoaa
Briard kirjoitti:
Niinhän taisin sanoa, ettei koira tunnista itseään peilistä, mutta muita, kuten esineitä tai kasvoja muutamat yksilöt osaavat tunnistaa kuvista. Näin tutkimukset ovat osoittaneet..
joittenkin mielestä joka vaivaan. Näillä voi saada myös paljon pilattuakin asioita.
- Dalian2009
tehoaa kirjoitti:
joittenkin mielestä joka vaivaan. Näillä voi saada myös paljon pilattuakin asioita.
Eiköhän joka ikinen koirankouluttaja, tekee sitä sitten ammatikseen tai omalle koiralle mistä syystä tahansa, ole "itseoppinut". Myös esim. Tuire Kaimio on itseoppinut; samoin kuin kaikki viime vuosina MM-mitaleita missä tahansa lajissa saavuttaneet. Koiran käyttäytymistä oppii vain koirien kanssa käytännössä.
Koiranomistajalla joko on se tietty "touchi" koiriin -tai sitten ei. Ensinmainitulle riittää alkuun pieni tuuppaisu oikeisiin toimintatapoihin (perusasiat jotka voi oppia millä tahansa pentukurssilla) ja siitä tämä hlö sitten saa kipinän, joka kasvattaa halua oppia lisää ja tähdätä korkeammalle. Näin syntyy itseoppinut, koirien käsittelyn hallitseva koiranohjaaja. Sitten nämä jälkimmäiset; heille koira esim. saattaa olla niin rakas perheenjäsen, että sitä inhimillistetään liikaa tai vastavuoroisesti se jätetään omiin oloihinsa.
Itse olen "korjannut" useita koiria sillä, että olen saanut ohjaajan ymmärtämään, että joskus täytyy antaa "ympäri korvia". Tällä tarkoitan vain ja ainoastaan sitä, että ohjaajajan TÄYTYY OLLA TOSISSAAN. Jos luoksetulo ei ohjaajan kutsuista huolimatta toimi, mutta minun huutamani TÄNNE tuottaa koiran ohjaajan eteen istumaan, missä vika ?? Monta kertaa on ollut kyseessä hento, pienikokoinen ja -ääninen ohjaaja, jolta ei vain lähde samanlaista ääntä kuin esim. minulta. Koira ei "pidä ohjaajaa tyhtään minään" -> auktoriteetin puute-> koiralla ei ole laumanjohtajaa-> toimii oman päänsä mukaan. Jos ohjaajalta puuttuu keuhkokapasiteettia niin kettinginpätkä tai kolinapurkki ovat melko pieniä pakotteita versus jatkuva henkinen taistelu koiran ja ohjaajan välillä. Sellainen kun syö sekä miestä että koiraa.
Eivät lauma- ja dominanssiajattelu ole mitenkään vanhanaikaisia; mihin se koiran käytös olisi 50 vuoden aikana muuttunut ??
Samaiset auktoriteetin puutteesta kärsivät ohjaajat kovin usein antavat koiralleen kotona niin paljon sekaärsykkeitä kotioloissa, ettei ole ihme kun koira ei "tositilanteessa" tiedä oikeasta toimintamallista ja arpoo kaikkea maahanmenon ja aggression väliltä. Tästä kovin hyvä esimerkki on vanha isäni, jolla samassa lauseessa tulee tänne, kuka tulee, ei saa mennä, ota makkaraa, ota kiinni, hauku ja mene maahan. Samaten lenkillä remmi alkaa kiristymään isän toimesta auton äänen kuuluessa-> nostaa koiralla viettiä/jotain tapahtuu-> "istu-ei-tänne-maahan"-> auton ohituksessa on jo niin suuri vietti päällä että ohituksen jälkeen purkaa sen isän jalkaan kun ei päässyt auton perään.
Isälleni voisin kuvitella tuon jääkauden tekevän oikeinkin hyvää...
Mainittakoon, etten ole koskaan PV:tä nähnyt enkä hänen kirjojaan lukenut; ihan omia ajatuksiani nämä, kommenttina muutamiin vastauksiin tässä threadissa. - mistä puhut
tehoaa kirjoitti:
joittenkin mielestä joka vaivaan. Näillä voi saada myös paljon pilattuakin asioita.
epäilen suuresti että et edes tiedä asian ydintä olet vain kuullut.oma koirani rauhoittui pevikan opeilla ja olen todella hänen metodiensa suuri ihailija,ei edes tarvitse koskea sormenpäälläkään koiraan ja alkaa totella.minusta paljon parempi vaihtoehto kun kiskominen tai painiminen eli selätys.kyllä puhumattomuudella on valtava voima jos sillä saa uppiniskaisen koiran tottelemaan,siis kannatan pevikan oppeja ja metodeja,
- vaan ,(^^),
mistä puhut kirjoitti:

mutta puhumalla omat koirani on aina toimineet.
Mä oon tällä hetkellä todella kiinnostunu koiran laumakäyttäytymisestä ja noista Vilanderin opeista. Mulla on 2 koiraa joista toinen on tällä hetkellä jääkaudella. Käytiin Kitiskan luona ja testattiin kummatkin koirat, joista tuo toinen todettiin suhteellisen kovaksi ja toinen kovaksi. Tuo kovapäinen on nyt siis jääkaudella. Tuolle toiselle se on pidetty aiemmin.
Mä koin, että jo pelkästään testi oli todella positiivinen juttu. Jos aatellaan sitä, että kuinka härski koira osaa olla omistajaansa kohtaan ja manibuloiva niin mun mielestä tuo Peetsan metodi ei oo ollenkaan raju. Mä suosittelen oikein lämpimästi menemään :).
Mulla itelläni on vaan hyviä kokemuksia. Meillä on nyt toinen viikko jääkaudesta meneillään, mutta mulla on koko ajan luja usko siihen, että parempaan suuntaan mennään ja ollaan mentykin.
Tuo mun kovapäisempi kaveri oli ennen sellainen, että se hyppi ovea vasten, kun tulin kotiin, puri käsiä, hyppi vasten, näykkäili vieraita tai raapi niitä tassuillaan, jäi haukkumaan ja ulvomaan yksin jäädessään sisälle, veti tavaroita alas pöydiltä ja rikkoi, pissi sisälle jne...jne.
Mulla on nyt sitruunapanta ollu koulutuksen tukena, mutta siitäkin on tarkotus päästä ajan kanssa eroon. Laitan siis pannan kaulaan, kun jätän sen ihan yksin, kun käytän toisen koiran ulkona. Se on jo alistunut tuohon pantaan ja naapurit on sanonu, ettei ääniä oo kuulunu. Ite kyllä tässä kerran videoin sitä kun se jäi yksin ja 5 min se vinkui ja lopun 10 min oli hiljaa. Tuloksia on kuitenki alkanu tulla pikkuhiljaa. Se ei tuu enää häärimään eteiseen ja puremaan käsiä, kun laitan toiselle pantaa kaulaan vaan katselee esim. sohvalta. Ovea vasten hyppimiset on suurimmaksi osaksi jääny taka-alalle, käsiä ei enää yritetä purra pantaa kaulaan laittaessa, ärähdyksiä uskotaan jo helpommin, remmissä ei vedetä (opeteltiin se Peetsan tekniikka), mä saan rapsutella toista koiraa rauhassa kun ei sillonkaan toinen pure käsiä jne. Myös kontaktin otto on parantunut hiukkasen enemmän lenkillä ollessa.
Opettelua on kuitenki vielä. Huomenna tehdään laumahäätö ja opetetaan mulle oikeat ohitustekniikat. Nyppäämään joudun välillä, mut melkein koko lenkin koira kulkee hihnassa vetämättä hihna lähes maata viistäen niinkuin siis kulkee toi mun toinenkin. Ulkona egoiluakin ollaan hiukan saatu pois kolistelemalla purkkia, jos on alkanu kuopimaan tms. Vielä tuo kovempi kuitenki kulkee hiukan maailman omistajan elkein, mut ehkä hiukkasen ollaan jo päätä saatu alemmas. Kun saatais se häntäkin vähän laskemaan niin sit olis hyvä juttu :). Tosin kyllä se saadaankin tiiviillä työllä :).
Ootte vissiin jo Pertillä käynytkin :). En lukenu noita kaikkia viestejä. Toivottavasti ootte saaneet apua :).- hulluja on
Voi herran jee mitä eläinrääkkääjiä.Jääkautta ei käytä kun rääkkääjät koirillaan.Ja vielä viikkoja jumalauta.Ei kukaan kouluttaja ikiä missään ole neuvonut jotta viikkokausia jäähyllä.Luepppa pikkasen noita koulutus kirjoja.Jäähylle laitto on 2-30 minuuttia max.Tuolla tavalla tulee salakavala vihainen koira.
- koirankouluttaja____
No sinähän nyt olet ihan hakoteillä.... mistään eläinrääkkäyksestä ei todellakaan ole kyse.
Enemmän eläinrääkkäystä on se, että koira nostetaan asemaan, jossa se ei voi selviytyä, eli koiraa "palvotaan",niin, että se alkaa luulemaan itsestään liikaa, pitää jopa itseään johtajana. Sehän on äärimmäisen stressaavaa koiralle, ja sitä sanoisin jopa jonkinasteiseksi eläinrääkkäykseksi.
Jääkausi on turvallinen menetelmä pudottaa koira laumahierarkiassa astetta alemmas. Koiran fyysisistä tarpeista, kuten ravinnosta, levosta, ja ulkoilusta huolehditaan ihan normaalisti.
Se ei vahingoita koiraa millään tavoin, päinvastoin. Jääkauden jälkeen koira on "korvat auki" sekä käskyille, kielloille että kehumiselle. - voivoijeesustelijaa
koirankouluttaja____ kirjoitti:
No sinähän nyt olet ihan hakoteillä.... mistään eläinrääkkäyksestä ei todellakaan ole kyse.
Enemmän eläinrääkkäystä on se, että koira nostetaan asemaan, jossa se ei voi selviytyä, eli koiraa "palvotaan",niin, että se alkaa luulemaan itsestään liikaa, pitää jopa itseään johtajana. Sehän on äärimmäisen stressaavaa koiralle, ja sitä sanoisin jopa jonkinasteiseksi eläinrääkkäykseksi.
Jääkausi on turvallinen menetelmä pudottaa koira laumahierarkiassa astetta alemmas. Koiran fyysisistä tarpeista, kuten ravinnosta, levosta, ja ulkoilusta huolehditaan ihan normaalisti.
Se ei vahingoita koiraa millään tavoin, päinvastoin. Jääkauden jälkeen koira on "korvat auki" sekä käskyille, kielloille että kehumiselle.Niinpä kirjoitat koirasta kuin tavarasta.
Väität että jääkausi ei vahingoita koiraa millään tavoin? Mistä tiedät oletko tavannut kaikki jääkauden läpikäyneet koirat? Ei löydy mitään faktatietoa mistään.
- dogwish_fani
Koirakouluttaja hakee haasteita ja kehittää itseään.
Koirallanne käytösongelmia, agressiivisuutta, seinille hyppelyä, haukkumista, vetämistä yms.?
Laittakaa sähköpostia:
[email protected]
Annan palautetta ja vastailen saapumisjärjestyksessä, myös tapaamiset mahdollisia - _Happy_
Omasta kokemuksestani voin kertoa. Koirallani oli rähjäys ongelma, ilmeni kohdattaessa muita koiria, rähjää osalle ihmisistä, kotona vieraiden saapuessa (ovikello) sekä jopa television elämille. Käynti parisen viikkoa sitten Vilanderin luona. Kävelyä hihnan kanssa ja ilman, sen jälkeen "luonnetesti". Hämmästyneenä kuuntelin (katsoa ei saa) koirani käyttäytymistä ja odottelin että mitähän tästä seuraa. Testejä oli useita ja koiraa testattiin hihnassa ja vapaana. Sen jälkeen odotettu keskustelutuokio ja "tuomiona" se että koirani on meidän lauman (toinen henkilö ja koira) johtaja, eikä luota minuun vähääkään. Minun opastuksella ja ohjauksella oli todella epävarma, yksin kulkiessaan paljon varmempi. Nyt kahden viikon jälkeen voin ilolla todeta kaiken olevan aivan toisin, ei rähjää, leikkii toisen koiramme kanssa, ei vartioi ulkona eikä sisällä, ei raavi eikä pure itseään. Kaikin puolin koira vaikuttaa rauhalliselta ja tasapainoiselta. Miten tähän päästiin, yhden viikon täysi jääkausi ja toisen viikon kolinapurkin käyttö. En voi kuin todeta kuinka onnellinen olen ja uskon, että sitä on myös koirani. Vilander oli asiallinen, rauhallinen ja ohjeet koiran suhteen olivat loogisia, eikä koiraa rangaista fyysisesti missään tilanteessa, SUOSITTELEN !
- Koirakouluttaja
haluan huomauttaa että koirat, kuten muutkin eläimet ja ihmisetkin, ovat vaistonvaraisia.
Lainaan Ian Dunbaria: Olette varmaan nähneet TV:ssä Villieläintenkouluttajaa kouluttamassa villikarhua saadakseen karhun tekemään jotain haluttua asiaa. Jos tämä tekisi sen karjumalla (tai tässä tapauksessa kolistelemalla metallipurkkia) on mitä todennäköisintä että kouluttajan pää lentää kaarella ja hyvinkin pitkälle.
Vuosia on koulutettu luonnonvaraisia eläimiä toimimaan juuri halutulla tavalla, niin eikö olisi loogisinta käyttää näitä koulutus menetelmiä myös koiriin? vai onko koirista tullut jotenkin ihmisen kaltaisesti ajattelevia ihmiskoiria?
En väheksy Vilanderin toimintatapaa, ja varmasti tälläkin saa muutoksia koiran käytöksessä. Mutta tuleeko koirasta tällä tavalla oikeasti onnellinen ja yhteistyöhaluinen koira?
Ja onko loppujen lopuksi koulutettavan kohde koira, vai omistaja?- Noh noh...
Mutta kaikki ns. kukkahatuthan korostavat sitä koko ajan, että koira ei ole villieläin eikä samanlainen kuin susi, joten siihen ei toimi samat keinot kuin suteen, tai muuhun villieläimeen... Koira on niin kaukana villieläimestä, että ilmeisesti sitä tulee kouluttaa kuten ihimistä. Eikö niin? Tarkoittipa se sitten kolinapurkkeja ja karjumista (varmaan toimisi kurittomaan kakaraankin), jäähyjä ja maanittelua, kiristämistä ja suostuttelua, vaihtokauppaa jne. jne...
- Tuplu
Noh noh... kirjoitti:

Siis apua. Vieläkö ihmiset uskoo näihin Vilanderin oppeihin?? Lukekaa nyt ihmeessä Tuire Kaimion Koirien käyttäytyminen, niin pääsette pikkasen jyvälle koirien sielunelämästä.
Huomioimattomuuskaudet näennäisesti toimii, sillä koira saadaan kyllä rauhoittumaan ja kuuntelemaan kun annetaan sille huomiota vain silloin kun ihminen sitä haluaa. Mutta ajatellaanko silloin koiran parasta vai onko se vain laiskan ihmisen ratkaisu..? Sama tulos kun saavutetaan sillä, että koiralle tarjotaan riittävästi liikuntaa ja lajinomaista toimintaa. Ja kohdellaan koiraa reilusti ja johdonmukaisesti. - uskossa jalostuu
Tuplu kirjoitti:
Siis apua. Vieläkö ihmiset uskoo näihin Vilanderin oppeihin?? Lukekaa nyt ihmeessä Tuire Kaimion Koirien käyttäytyminen, niin pääsette pikkasen jyvälle koirien sielunelämästä.
Huomioimattomuuskaudet näennäisesti toimii, sillä koira saadaan kyllä rauhoittumaan ja kuuntelemaan kun annetaan sille huomiota vain silloin kun ihminen sitä haluaa. Mutta ajatellaanko silloin koiran parasta vai onko se vain laiskan ihmisen ratkaisu..? Sama tulos kun saavutetaan sillä, että koiralle tarjotaan riittävästi liikuntaa ja lajinomaista toimintaa. Ja kohdellaan koiraa reilusti ja johdonmukaisesti.Tietenkin uskotaan jos muuta EI osata!
- Tuota, noh...
uskossa jalostuu kirjoitti:
Tietenkin uskotaan jos muuta EI osata!
Siis olen nyt hämmentynyt... Miten koiraa voi kouluttaa samalla tavalla kuin ilvestä, delfiiniä tai karhua? Nehän on kaikki villieläimiä, ja delfiinit nyt ainakin myös laumaeläimiä. Koirathan ei ole uusimpien tutkimusten mukaan edes laumaeläimiä ja ei ainakaan villieläimiä, niin kuin esim. sudet, niin eihän niitä voi mitenkään kouluttaa samoin kuin jotain sutta tai ilvestä. Kyllä minä olen sitä mieltä, että keinojen täytyy olla samat kuin ihmislapseen. En tuolle räminäpurkki linjalle lähtisi, kun se on ilkeää, mutta itse laittaisin jäähylle ja uhkaisin ettei tänä iltana tipu jälkkäriä, jos ei käytös kohene. Puhuisin tietysti myös järkeä, ja perustelisin miksi mamin mielestä asiat pitää tehdä jollain tietyllä tavalla, ja miksi mami on oikeassa.
- toprohot
Joo, ruvetkaa vaan noudattamaan Kaimion kukkahattu-oppeja ongelmakoiranne kanssa, jos edes olette jaksaneet kahlata hänen tiiliskivi-opuksensa läpi. Koiranne käytöskoulutus tulee olemaan koko elämänne mittainen juttu, jossa ikuisesti olette "vaiheessa". Varmaankin koiranne on iloinen saadessaan dominoida teitä ja räyhätä toisille, mutta itsellenne toivon loputtomasti kärsivällisyyttä ja omien tarpeidenne unohtamista. Vain koiran ehdoilla!
Älkääkä yrittäkökään pistää ongelmakoiraanne kiertoon tai piikille ennenkuin olette kokeilleet Vilanderin oppeja.
Joissa muuten neuvotaan järjestämään koiralle riittävästi lajinomaista toimintaa, sekä kohtelemaan koiraa reilusti ja johdonmukaisesti.
Suosittelen lukemaan Koirankorjauskirjan!- Tuplu
Sen verran pitää korjata, että Tuire Kaimion kirjat perustuu TUTKITTUUN tietoon, eivätkä ole mitään Kukkahattu-oppeja. Tietäisit tämän, mikäli olisit vaivautunut lukemaan hänen kirjojaan.
Mutta tietysti on helpompaa olla ajattelematta asioita sen enempää, kyseenalaistamisesta puhumattakaan. - kaiqwa
Tuplu kirjoitti:
Sen verran pitää korjata, että Tuire Kaimion kirjat perustuu TUTKITTUUN tietoon, eivätkä ole mitään Kukkahattu-oppeja. Tietäisit tämän, mikäli olisit vaivautunut lukemaan hänen kirjojaan.
Mutta tietysti on helpompaa olla ajattelematta asioita sen enempää, kyseenalaistamisesta puhumattakaan.Niin mutta kuka tutkinut ja kuka oikeaksi todennut tuon tukimuksen.
- sirut
En jaksanut lukea viestejänne. Koirani oli Vilanderin koulutuksessa. Ikinä ei koiraani koskenut, mutta sai koirani kulkemaan vapaana ja autoja tuli vastaan, mikä ei ennen tullut kysymykseenkään. Koirani muuttui koulutksen ansiosta totaalisesti!!!
- ?
Miten se sai koiran kävelemään vapaana? Oma ei oikein taluttimessakaan tottele kunnolla. :(
- suosittelen
Suosittelen Peetsaa kaikille koirakouluasiakkailleni, joilla on erilaisia hankaluuksia koiriensa kanssa ja positiivista palautetta ovat kaikki antaneet.
Itse kokeilin oman koirani kanssa monia eri konsteja sen yhteen pahaan ongelmaan eikä mikään tuntunut tuottavan tulosta, olin jo ihan epätoivoinen kunnes kaveriltani kuulin Peetsasta ja käytiin siellä ja muutaman viikon kuluttua hämmästyin suuresti, ihan kun mulla ois ollu eri koira. Tän luontoisen koiran kanssa ei ole helppo elää mutta pärjää kun pitää tiukasti kiinni Peetsan ohjeista. - syksy saapuu vihdoin
Vilander on viimmosen päälle viisas mies. Hänellä on kokemusta ja tietoa, luotan häneen isosti.
Itse en tippaa kuuntelisi elämässään pelästyneiden kauhisteluja esim kolinapurkista, se on mainio keino saada koira tottelemaan. Omalla koirallani olen tarvinnut sitä vain kerran, oppi meni perille, ja koira saa nyt vapautta ja liikuntaa omien tarpeidensa mukaan... pihassa pysyminen on varmaa kolinapurkin avulla. Ja lenkillä luoksetulo on varmaa. Ja en itse olisi konstia keksinyt
Suosittelen jos koiraongelmia on Pertti Vilanderia lämpimästi !!- kaiqwa
https://www.facebook.com/#!/permalink.php?story_fbid=234082756663575&id=102033216535197
Tässä teille namikouluttajille jarjoitusta tulevan Gesor Millanin luennon torppaamiseen.
Jos saatte vilanderin hiljaiseksi voitte tyrmätä Milaninkin. kaiqwa kirjoitti:
https://www.facebook.com/#!/permalink.php?story_fbid=234082756663575&id=102033216535197
Tässä teille namikouluttajille jarjoitusta tulevan Gesor Millanin luennon torppaamiseen.
Jos saatte vilanderin hiljaiseksi voitte tyrmätä Milaninkin.Ei avaudu tuo linkki.En tiedä,johtuuko koneestani vai mistä.
Mutta mikä on namikouluttaja?- canis.familiaris
molossi kirjoitti:
Ei avaudu tuo linkki.En tiedä,johtuuko koneestani vai mistä.
Mutta mikä on namikouluttaja?Se on vilanderin luentokutsu naamakirjassa.
- ihmettelenpä
Minkä vuoksi koira pitää pelästyttää jos se tekee jotain ei-toivottua?
- peti vilrteder
jojain jämä ok setö
- Hienosti hihnassa
On eri asia puhua eläinten kouluttamisesta ja niiden käytöksen tulkitsemisesta. Koiran käytöstä ei tulisi tulkita kuten suden käytöstä, näinhän nykyään neuvotaan.
Sen sijaan operantilla ehdollistamisella ja positiivisella vahvisteella saadaan niin villieläinten kuin lemmikkienkin koulutuksessa aikaan kestäviä toimintamalleja. Kun eläin on oppinut tällä tavoin jonkin käytöksen, on sen suorittaminen eläimestä jo itsessään mielekästä.
Suosittelen tutustumaan edellä mainittujen lisäksi Tommy Wiréniin ja Turid Rugaasiin sekä heidän käyttämiinsä metodeihin. - rusettirinta
"remmirähjäpentu
16.11.2014 10:38 Lähinnä jääkaudessa pelottaa se, että koiralle pitää murahtaa, jos se tulee esim jalkoihin makaamaan ja sitten se jatkokoulutus pelottaa."
Tuon ikäisen pennun kanssa pitää luoda suhdetta, eikä karkottaa pois. Jalkoihin istumaan tulija ohjataan vähän kauemmas, mutta ei eristetä.
Yleensä kaikessa, mitä pennun ei toivoisi tekevän voi murahtaa, mutta murahduksen jälkeen pitää tulla kehut. Jääkausi ei sovi pennulle/nuorelle koiralle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855