vihkiminen ja risiäiset samassa

En oikeen muutakaan palstaa löytänyt mihin kirjoittaa, eli toivottavasti saan teiltä hyviä ideoita. Meillä olisi viim. joulukuussa tulossa ristiäiset ja samalla ajateltiin "järkyttää" pieni suku, että pidämme vihkimisen siinnä samassa yhteydessä, meillä on itse kastejuhla se pääjuhla. Nyt kaipaankin kokemuksia tältä saralta. Miten järjestitti juhlat, oliko mitään hääkimppua, kaasoa, bestmaniä yms, yms???? Meillä kukaan muu ei tule teitämään asiasta etukäteen, kun kummit ja tietenkin pappi.

Kiitos, ja jään mielenkiinnolla odottamaan ideoita!!
2303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä tilanne oli aivan samanlainen n. vuosi sitten. Pappi kysyi kotikäynnillä viikkoa ennen ristiäisiä että menisittekö samalla vihille. Vastasimme että mietimme asiaa. Pari päivää ennen ristiäisiä päätimme myöntävästi. Itse juhlassa todellakin tärkeintä oli lapsemme kaste. Vihkiminen tuli siinä sivussa ikäänkuin siivellä. Kasteen jälkeen oli vain "lisänumero" jossa vihkiminen suoritettiin todella lyhyen kaavan mukaan. Ainoa erikoisuus loi se, että leikkasimme kastekakun kuten häissä. Lisäksi minulla oli ruusu rintapielessä. Mummujen suut loksahtivat auki kun pappi esitti kysymykset, mutta sehän oli vain hauska asia... ;)

Me ei tarvittu ainakaan mitään seuraleikkejä, kimpunheittoa tms. kaasoista tai bestmaneista puhumattakaan.

Koimme ratkaisun erittän hyväksi!

Äänestä
  • Avioliiton esteiden tutkinta vie viikon! Ei paria päivää ennen h-hetkeä enää ehdi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mallutti kirjoitti:

En oikeen muutakaan palstaa löytänyt mihin kirjoittaa, eli toivottavasti saan teiltä hyviä ideoita. Meillä olisi viim. joulukuussa tulossa ristiäiset ja samalla ajateltiin "järkyttää" pieni suku, että pidämme vihkimisen siinnä samassa yhteydessä, meillä on itse kastejuhla se pääjuhla. Nyt kaipaankin kokemuksia tältä saralta. Miten järjestitti juhlat, oliko mitään hääkimppua, kaasoa, bestmaniä yms, yms???? Meillä kukaan muu ei tule teitämään asiasta etukäteen, kun kummit ja tietenkin pappi.

Kiitos, ja jään mielenkiinnolla odottamaan ideoita!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu