Suomen laki

Suomen laki: Lukaisin perustoimeentulosta. Jokaisella on oikeus perustoimeentulon turvaan, työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden aikana. Näin lukee Suomen laissa. Missä viipyy minun perustoimeentuloturvani? Nyt jo 10 kuukautta olen "taikinoinut" ilman rahallista turvaa-sairasloma jatkuva, pian napsahtaa 6 vuotta täyteen. Mikä mättää? Osaako joku neuvoa asiallisen, hyvin informoivan instanssin, josta saisi tietoja, neuvoja omaan jo henkisestikkin raskaaseen tilanteeseeni. Olen kysellyt kaikista mahdollisista paikoista, turhauttavaa touhua, kun kukaan ei välitä. Yksi oljenkorsi on kuitenkin vielä käyttämättä.
121124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hei,
tsemppiä sinulle!
Valitettavasti Suomessa on tämä ei kuulu meille-taktiikka, jonka tarkoitus lienee patistaa ihmistä töihin vastoin lääkärin määräystä..

Jos olet ollut joskus työelämässä, oletko ottanut työeläkelaitokseen yhteyttä ja pyytänyt ammatillista kuntoutussuunnitelmaa? Jos se tekemättä, voi olla pieni mahdollisuus että pääset lisätutkimuksiin/työkykytesteihin, jossa todetaan työkyvyttömyytesi taas uudellen. Sinä aikana pitäisi tulla työeläkeen mukainen kuntoutustuki + 33% korotus.

Lisälääkärissäkäynnit ja muut voivat auttaa tilannetta, ellei asiasi ole jumissa jollain pöydällä.

Olethan hakenut kuntoutusta omasta kunnasta?
Tehnyt kaiken "käypä hoito"-systeemien mukaan, mikä sairautesi liittyy?

Kunnan sosiaalityöntekijän pitäisi avustaa papereideiden täytössä, mutta siinäkin voi tulla pettymys, koska välttämättä eivät hanskaa juuri sinun sairauteesi liittyviä juttuja. Oman sairauteen liittyvät kuntoutustutkimuslaitokset ovat melkein ainoita, joissa sossut tietävät lähes kaiken sen hoitoryhmän asioiden hoitamisesta.

Hyvää kesää, toivottavasti sait edes jotain apua minun tekstistä. Oma kokemus neljältä vuodelta,
siihen kuuluu kaksi pidempijaksoista tutkimusjaksoa, tonen poliklinikkakäynteinä ja toinen laitoshoitojaksolta. Työmatkalla liikenneonnettomuuteen joutunut, joten ulkoa päin tulleet vammat syynä tähän kierteeseen.

Äänestä
  • Olen kyllä ollut työelämässä, 2002 jouduin sairaslomalle mm.liikuntaelinvaivojen vuoksi. En koskaan irtisanonut itseäni. Työpaikka "saneerattiin", eli lopetettiin 2006. Käyn säännöllisesti työvoimatoimistossa. Sain ensin sairauspäivärahaa, sitten kuntoutustukea, sen jälkeen ansiosidonnaista, ja viimeksi työmarkkinatukea. nyt ei mitään. Olen ollut kuntokartoituksessa, kuntoutuskurssilla sekä työkokeilussa, nämä kaikki 2005. Eläkehakemus on muutoksenhakulautakunnassa. Hain myös sairauspäivärahaa, joka tuli, yllätys hylkynä. Lausunto oli hyvä ja siinä mm. mainittiin työkyky alentunut pysyvästi yli 3/5. (Kuntoutusjutuista on myöskin lausunnot, työkyky alentunut huomattavasti.) Lääkärinlausunnossa oli myös, että kuntoutuksella ei tilannetta voida parantaa, samoin luki Ilmarisen hylkypäätöksessä.

    Äänestä

  • Virne kirjoitti:

    Olen kyllä ollut työelämässä, 2002 jouduin sairaslomalle mm.liikuntaelinvaivojen vuoksi. En koskaan irtisanonut itseäni. Työpaikka "saneerattiin", eli lopetettiin 2006. Käyn säännöllisesti työvoimatoimistossa. Sain ensin sairauspäivärahaa, sitten kuntoutustukea, sen jälkeen ansiosidonnaista, ja viimeksi työmarkkinatukea. nyt ei mitään. Olen ollut kuntokartoituksessa, kuntoutuskurssilla sekä työkokeilussa, nämä kaikki 2005. Eläkehakemus on muutoksenhakulautakunnassa. Hain myös sairauspäivärahaa, joka tuli, yllätys hylkynä. Lausunto oli hyvä ja siinä mm. mainittiin työkyky alentunut pysyvästi yli 3/5. (Kuntoutusjutuista on myöskin lausunnot, työkyky alentunut huomattavasti.) Lääkärinlausunnossa oli myös, että kuntoutuksella ei tilannetta voida parantaa, samoin luki Ilmarisen hylkypäätöksessä.

    on sairauden tai terveydentilaa alentavan elämäntilanteen varalle rakennettu sosiaali-
    turvajärjestelmä, jolla korvataan sairaudesta
    tai tapaturmasta aiheutunut työkyvyttömyyden aiheuttama toimeentulon menetys. Näin sanasta
    sanaan osanen sairausvakuutuksen sisällöstä.
    Pitäneekö todellisuudessa sitten paikkansa??

    joko olet ollut työkkärin kirjoilla 300 päivää?
    Tästä en tarkkaan tiedä, mutta jos olet, voisit saada taas sairaspäivärahaa?

    Varmaan olet pyytänyt kaikista instansseista kopiot ja ko. instanssin vakuutuslaitoksen lääkärinkäsittelykansiot? Niistä voi löytyä vaikka mitä mielenkiintoista.
    Myös Kelan tiskiltä voi saada Kelan lääkärin lausunnon ja käsittelijän tiedot.

    Äänestä

  • Mä vaan kirjoitti:

    asiakas jo pitkän aikaa. Viimeksi työvoimaneuvojan juttusilla. Hän suositteli työkokeilua, mutta kun kunto ei ole sellainen, että olisi työkykyinen, sen vuoksi tässä lomallakin ollaan, koska kipuja joka puolella ja sairasloma jatkuu. Näytin hänelle B-lausuntoni, ja hänkin oli sitä mieltä, että lausunto oli perusteellinen, ja ei työkokeilusta sen enempää. Hain tuota sairauspäivärahaa, koska uusia vaivoja tullut vuoden 2003 maksetun 300 päivän jälkeen, kuitenkin hakemus tuli "hyllytettynä". En ole sairausvakuutuslain pykälien mukaan työkyvytön? Näin oli paperissa. Kuitenkin lääkärin lausunnossa tämä pysyvästi työkyvytön yli 3/5. Noista lausunnoista yms. eipä ole tullut mieleen niitä pyytää, onhan näitä hylkyjä tullut aiemminkin. Kiitti neuvoista.

    Äänestä

  • sairausvakuutus kirjoitti:

    on sairauden tai terveydentilaa alentavan elämäntilanteen varalle rakennettu sosiaali-
    turvajärjestelmä, jolla korvataan sairaudesta
    tai tapaturmasta aiheutunut työkyvyttömyyden aiheuttama toimeentulon menetys. Näin sanasta
    sanaan osanen sairausvakuutuksen sisällöstä.
    Pitäneekö todellisuudessa sitten paikkansa??

    Tai jos herrasukuun kuulut niin kyllä sitten. Suomes löytyy pykäliä ja valehtelijoita joiden avulla lakia voidaan kiertää. Herra ottaa ja herra antaa. Aamen.

    Äänestä

  • sairausvakuutus kirjoitti:

    on sairauden tai terveydentilaa alentavan elämäntilanteen varalle rakennettu sosiaali-
    turvajärjestelmä, jolla korvataan sairaudesta
    tai tapaturmasta aiheutunut työkyvyttömyyden aiheuttama toimeentulon menetys. Näin sanasta
    sanaan osanen sairausvakuutuksen sisällöstä.
    Pitäneekö todellisuudessa sitten paikkansa??

    tuo manitsemasi lakisääteinen sairausvakuutus on tarkoitettu vain siihen, että sen avulla ja siihen vedoten pystyy kieltämään, että sitä ei makseta, sillä olet työkykyinen milloin milläkin verukkeella, milloin et ole syönyt tarpeeksi lääkkeitä, milloin et ole tarpeeksi sairas jne. juuri tämän lakisääteisen sairausvakuutuksen 8 luku 4 §.
    Monet sairaat joutuvat elämään toisten kiviriippana, kun sosiaaliturvajärjestelmää ei ole. Kiitos Suomen hienot lait, jotka ovat tarkoitettu vain niillä keplotteluun.

    Äänestä

  • työkkärin kirjoitti:

    asiakas jo pitkän aikaa. Viimeksi työvoimaneuvojan juttusilla. Hän suositteli työkokeilua, mutta kun kunto ei ole sellainen, että olisi työkykyinen, sen vuoksi tässä lomallakin ollaan, koska kipuja joka puolella ja sairasloma jatkuu. Näytin hänelle B-lausuntoni, ja hänkin oli sitä mieltä, että lausunto oli perusteellinen, ja ei työkokeilusta sen enempää. Hain tuota sairauspäivärahaa, koska uusia vaivoja tullut vuoden 2003 maksetun 300 päivän jälkeen, kuitenkin hakemus tuli "hyllytettynä". En ole sairausvakuutuslain pykälien mukaan työkyvytön? Näin oli paperissa. Kuitenkin lääkärin lausunnossa tämä pysyvästi työkyvytön yli 3/5. Noista lausunnoista yms. eipä ole tullut mieleen niitä pyytää, onhan näitä hylkyjä tullut aiemminkin. Kiitti neuvoista.

    kirjallisesti kaikista asianomaisjulkisista lausunnoista kopiot juuri näistä hylkäyspäätöksistä, jotta näet, mitä no, pakko sanoa potaskaa asiantuntijalääkärit niihin kirjoittavat. Tulet yllättymään siitä, millaisin perustein hylkäyspäätökset on todellisuudessa tehty.

    Äänestä

  • kannattaa pyytää kirjoitti:

    Mitä nuo lääkärikansiot ovat? Itse tilasin puhelimitse Ilmariselta työkyvyttömyyseläkehylyn jälkeen minua koskevat paperit. Tuli kaksi paperia, joissa oli vain muutamia lauseita, käsittelijä sanoi, että ne ovat lyhennettyjä versioita. En puuttunut silloin asiaan, koska jo niistä parista lauseesta kävi ilmi, että siellä ollaan lukutaidottomia, huononäköisiä ja niin asiantuntevaa. Itselleni nimittäin sattui 1½ vuotta sitten vapaa-aikana kotona tapaturma, putosin ja selkäranka murtui ja Eläkelaitoksen ensimmäisessä käsittelyssä asiantuntijat pähkäilivät, onko, on jne. työtapaturma!? Yksi oli viisaudessaan lausunut, että olen ollut tapahtumahetkellä töissä, joten siis työtapaturma. Hei haloo! B-lausunto nenän edessä, yläkulmassa etusivulla kruksi "vapaa-ajantapaturma" ja teksti alkaa:"Potilas illalla noustessaan parvisängyn tikkaita menossa nukkumaan putosi ristiselän päälle.."
    Teetätin valituksen lakimiehellä, joka tarttui asiaan ja omassa selonteossani mainitsin, kuinka voin luottaa Ilmarisen kykyyn tehdä päätös työkykyisyydestäni, koska jo papereiden tulkitseminen oikein=lukeminen, tuottaa heille hankaluuksia. Kun olin ison leikkauksen jälkeen vielä täysi toipilas ja jalat tuskin toimivat, Ilmarinen lähetti ison pinon prosyyreitä kuntoutus/ammatillinen uudelleenkoulutus-kaavakkeita ilman edes paluukirjekuorta ja kun en "älynnyt" reagoida siihen, niin se paperin palauttamatta jättäminen oli suurin syy hylkäykseen. Lääkäri kirjoitti: Asiakas ei ilmeisesti aio tehdä mitään kuntoutuksen eteen, joten hylätään päätös ja asiakas on työkykyinen!! Tapaturman sattuessa minulla ei ollut vakinaista työsuhdetta, joten nyt olen tämän päätöksen takia kaikkien tukien ulkopuolella. Kela maksoi 300pv. sair.päivärahaa selästä, mutta nyt se pitäisi olla vuoden terve tässä välissä... Onneksi hermot menivät ja diagnoosi vaihtui, joten maksavat nyt siitä, että psyyke ei kestänyt.

    Saanko Ilmariselta vielä tarkempia selvityksiä näistä lääkäreitten keskusteluista? Niihinhän on hyvä vedota, jos noinkin alkeellisia virheitä tekevät?

    Äänestä

  • kannattaa pyytää kirjoitti:

    kirjallisesti kaikista asianomaisjulkisista lausunnoista kopiot juuri näistä hylkäyspäätöksistä, jotta näet, mitä no, pakko sanoa potaskaa asiantuntijalääkärit niihin kirjoittavat. Tulet yllättymään siitä, millaisin perustein hylkäyspäätökset on todellisuudessa tehty.

    Onko tosiaan eläkevakuutusyhtiön pakko antaa kaikki potilasta koskevat tiedot mitä he ovat todenneet, että ovat saanet hylkäävän päätöksen
    aikaan, vaikka työterveyslääkäri on todennut
    hakijan täysin työkyvyttömäksi ja pysyvästi.
    Voisitko vähän tarkentaa, kiitos!

    Äänestä

ei kiinnosta penkoa, miten sairaita kyykytetään tällä hetkellä, mutta ehkä se otsikko ei myy. Jokaisen kohdalle voi kuitenkin osua sairaus, josta ei työkykyiseksi selviydy, mutta niin kauan, kun se ei ole osunut, se ei ketään kiinnostakaan.

Äänestä
  • Ketä se kiinostaa koska vastassa on valtaisa byrokratia ja lakimiehet ja valtio. Mutta minulle ei maksettu toista kertaa vuoden sairauspäivärahaa koska kyseessä sama sairaus vaikka eri nikama ja eri leikkaus. Siis tuo edellinen vastaus, hermot eivät kestäneet on varsin hyvä syy saada se sairauspäiväraha "samaan sairauteen" mutta diagnoosi täytyy olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Virne kirjoitti:

Suomen laki: Lukaisin perustoimeentulosta. Jokaisella on oikeus perustoimeentulon turvaan, työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden aikana. Näin lukee Suomen laissa. Missä viipyy minun perustoimeentuloturvani? Nyt jo 10 kuukautta olen "taikinoinut" ilman rahallista turvaa-sairasloma jatkuva, pian napsahtaa 6 vuotta täyteen. Mikä mättää? Osaako joku neuvoa asiallisen, hyvin informoivan instanssin, josta saisi tietoja, neuvoja omaan jo henkisestikkin raskaaseen tilanteeseeni. Olen kysellyt kaikista mahdollisista paikoista, turhauttavaa touhua, kun kukaan ei välitä. Yksi oljenkorsi on kuitenkin vielä käyttämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu