Mikä; on AD/HD?
AD/HD (aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden hä;iriö)
AD/HD -henkilö; lapsi, nuori tai aikuinen voi olla ylivilkas "vipeltä;jä;", flegmaattinen "unelmoija" tai näiden yhdistelmä.
AD/HD on neurologinen, aivojen välittäjäaineiden toiminnan erilaisuudesta johtuva ominaisuus. Aivojen välittäjäaineista dopamiinin lisäksi mm. noradrenaliini ja serotoniini vaikuttavat AD/HD -piirteisiin. AD/HD -henkilön aivoissa, joillakin osin, aktivaatio on matalampaa kuin suurimmalla osalla muista ihmisistä. Korjatakseen tätä puutetta AD/HD -henkilö alkaa huomaamattaan liikehtiä levottomasti, puuhastella asiaankuuluimattomia juttuja, puhua pälpättämään tai vaipuu unelmiinsa. Aivojen aktivaatiotason nostaminen on edellytys oppimiselle.
AD/HD on synnynnäinen piirre. Se siis periytyy eikä häviä iän myötä. Lapsuuden ylivilkkaus voi toki vähentyä aikuistuessa, mutta keskittymisvaikeudet kuitenkin säilyvät. Stressi, masennus, epäedulliset elämänolosuhteet, ikääntyminen, vaihdevuodet ja aivosairaudet jopa lisäävät oirehtimista.
AD/HD on ominaisuus, joka vaikeuttaa arjen- ja elämänhallintaa monin tavoin, mikäli ympäristön vaatimukset ja henkilön vahvuudet eivät ole tasapainossa. Aikuisiällä haittaavat eniten erilaiset toiminnanohjauksen ongelmat.
AD/HD:llä ei ole mitään tekemistä henkilön älykkyyden kanssa. Monet AD/HD -lapset ja aikuiset ovat jopa keskimääräistä lahjakkaampia ja luovempia. Lahjakkuusprofiili tosin on monesti epätasainen. Oppimiseen keskittymisvaikeuksilla kuitenkin on suuri vaikutus. Tästä syystä useimmat alisuoriutuvat opinnoissaan suhteessa älykkyyteensä. Opintojen keskeyttäminen tai venyminen on hyvin tyypillistä.
Suomessa arvioidaan olevan n. 5 % väestöstä eli 250 000 AD/HD -henkilöä.
Viimeisimpien tutkimusten mukaan AD/HD on lähes yhtä yleinen naisilla kuin miehillä.
AD/HD -aikuinen on parhaimmillaan: AD/HD -aikuinen on pahimmillaan:
poikkeuksellisen elinvoimainen
hyvin kekseliäs ja mielikuvitusrikas, ei tyydy valmiisiin ratkaisuihin
keskimääräistä uteliaampi, ottaa selville asiat yksityiskohtaisesti ja laajasti useilta eri alueilta
voimakkaasti tunteva ja empaattinen
poikkeuksellisen kyvykäs painamaan asioita mieleensä ja muistamaan yksityiskohtia.
nopea oivaltamaan
taipuvainen hyväksymään toisten heikkouksia ja antamaan anteeksi.
halukas ottamaan riskejä, ei pelkää muutoksia ja nauttii haasteista
nopeasti toipuva, vaikka kohtaa suuriakin takaiskuja.
energinen, luova, innokas ja motivoiva.
keskittymiskyvytön, lyhytjännitteinen ja huolimaton (alisuoriutuja älykkyydestään huolimatta)
muistamaton (hukkaa tavaroitaan, ei pidä lupauksiaan, unohtelee tapaamiset ja tärkeätkin tehtävät)
aloitekyvytön, huono organisoimaan ja priorisoimaan (lukuisia keskeneräisiä projekteja, alati myöhässä)
impulsiivinen, itsepäinen, riidanhakuinen ja sietää huonosti pettymyksiä (vaikeuksia ihmissuhteissa)
kyvytön arvioimaan oman toimintansa seurauksia ja omien voimiensa riittävyyttä
vireystilaltaan joko yliaktiivinen tai alavireinen tai mieliala vaihtelee (sekoitetaan helposti masennukseen tai maanis-depressiivisyyteen)
juuttuu itseään kiinnostaviin aiheisiin (ylikeskittyy, ei osaa lopettaa) tai negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin
töksäyttelijä (selittää epäselvästi ja unohtelee sanoja), jatkuvasti äänessä ja keskeyttää muiden puheen
tapaturma-altis törmäilijä
helposti addiktoituva (kahvi, tupakka, netti, shoppailu, seksi, alkoholi, huumeet jne...) ja ylivelkaantuva
epäsuotuisissa olosuhteissa, vailla tukea ja hoitoa, työkyvytön, sosiaalisesti eristäytynyt ja voi eksyä rikoksen poluille

Vastaukset 9
Vanhimmat
Joissa on jatkuva ristiriita tai menovauhti päällä.-Rauhallinen perhe-elämä ja etenkin tasapuolinen äiti merkitsee paljon lapselle.
Tässä ero ja uusioperheitten helvetissä ei voi muuta kuin sairastua keskittymis-ja ylivilkkaussairauteen!
Sivusta seurannut mummo
Eivät lasten olot sijaisperheissä ainakaan ole asiat korjaantuneet tai parantuneet! Vaan päin vastoin pahentaneet AD/HD:N oireilevia lapsia! Tiedän mistä puhun oma lapsi kärsi koulussa ja syy kouluongelmaan oli kun ei tiedetty lapsellani olevan AD/HD:tä vaikka jo ensimmäisen luokan aikana vein lapsen perheneuvolaan tutkimuksiin ja yllätys eivät löytäneet lapsessa mitään vikaa, vaan ihmettelivät lapsen huolimattomuutta ja ylivilkkautta ja eivät osaneet sanoa mistä johtuu, niin eikun huostaanotettiin 3 vuotta oli huostassa sijaisperheessä ja lapsen tilanne senkun huoneni huononemistaan. No sitten siirettiin perhekotiin jossa lapsi vietiin oikeaan paikkaan tutkittavaksi ja lapsellani ilmeni AD/HD! Nyt lapseni on saanut lääkityksen ja kouluongelmat ovat vähentyneet rajusti! Joten opettajia ja sosiaaliviranomaisia saa syyttää ennemminkin kuin vanhempia, kun he tekevät jo ns.omat diaknoosinsa jo ennen tutkimuksiin vientiä ja tutkimuksiin kun lapsi vihdoin saadaan niin se on aina psykologi,vaikka ensi sijaisesti pitäisi olla neurologi! Otappa tosiaankin asioista ensin selvää ennenkuin olet ketään tuomitsemaan!
Sinun mainitemasi asiat ovat lainausmerkkien sisällä! "mummu"!
"Eiköhän tähän sairastuta
Kirjoittanut: levottomissa perheissä! 30.6.2008 klo 21.59"
Joten näin ei todellakaan ole!Koska....
(AD/HD on synnynnäinen piirre. Se siis periytyy eikä häviä iän myötä.)
Tämäkään ei ihan päde ja unohtamatta päiväkotia missä se desipeeli ja levottomuus etenkin on ja niin on koulussakin ja suuret luokat! Suotta sinä kohdistat erovanhempiin ja uusioperheisiin syyllisyyttä! Onkohan sinun asiasi ihan kunnossa kun noin olet jo mollaamassa ja miettimättä laajemmin?
"Joissa on jatkuva ristiriita tai menovauhti päällä.-Rauhallinen perhe-elämä ja etenkin"
"Tässä ero ja uusioperheitten helvetissä ei voi muuta kuin sairastua keskittymis-ja ylivilkkaussairauteen!" Ja kun tuossa kerrotaan että tämä ns. synnynnäinen sairaus, jonka ominaisuus on, niin vaikutukset esiintyvät oiretason mukaan, ei vanhemmista johtuvaa...
(AD/HD on ominaisuus, joka vaikeuttaa arjen- ja elämänhallintaa monin tavoin, mikäli ympäristön vaatimukset ja henkilön vahvuudet eivät ole tasapainossa. Aikuisiällä haittaavat eniten erilaiset toiminnanohjauksen ongelmat.)
Tai väitätkö että kaikki ero- ja uusio perheet,tai perheet ovat saaneet aikaisiksi näin paljon AD/HD sairastuneita?
(Suomessa arvioidaan olevan n. 5 % väestöstä eli 250 000 AD/HD -henkilöä. )
(Viimeisimpien tutkimusten mukaan AD/HD on lähes yhtä yleinen naisilla kuin miehillä.)
Tiedä vaikka sinä itse sairastat tietämättäsi AD/HD:tä...Mietippä sitä....
Voi mummo kulta. Ei asiat nyt ihan noin yksinkertaisia ole. Perehdypä vähän adhd:hen.
Minunkin äitini on aina syyttänyt nimenomaan minua (tytärtään) siitä, että minulla on kaksi adhd-lasta. Jaa, ketähän minä sitten syyttäisin kun hänellä itsellään on myös adhd-poika, jota ei kylläkään ole virallisesti diagnosoitu, mutta koko elämä on solmussa?
Toki levottomuutta lapsissa aiheuttaa, jos kotiolot ovat yhtä rillumareita, mutta ei se nyt välttämättä mitään adhd:tä aiheuta.
AD/HD on siis todella paljon plussaa ja samalla miinusta.
Ihminen jolla AD/HD on syntymästään asti varsin vilkas ja tiedonhaluinen, joka johtaa myös moniin ei-toivottuihin tilanteisiin, mutta joka myös tuo tullessaan paljon kokemusta.
Olisin itse kaivannut diagnoosia jo kouluiässä, mutta olin ainoastaan Häirikkö.
Mä todella yritin pysyä paikallani, mä todella yritin olla joutumatta tilanteisiin...
Mutta ei lapsi jolla on kasvu ja maailma viellä hakusessa osaa!!!
Nylyisin Tiedän ettei ole hyvä mennä 8 kerroksisen talonkatolle leikkimään, varsinkaan siihen reunalle -kuten ne linnutkin!
Minulle sanottiin aina "Tuo villitsee kaikki muutkin, tuo saa kaikki muutkin tekemään typeryyksiä"
Ei ne ollut tahallista toisen vaarantamista, vaan toisten lasten silkkaa mielenkiintoa lähteä mukaan.
Omalla lapsellani nyt AD/HD lääkitys ja olen siihen kutakuinkin tyytyväinen, EHKÄ hän ei nyt käy samoja extempporee juttuja kuten äitinsä =)
Vaikka olin levoton ja huono olemaan koulussa, niin äidinkielentunneilta, aineita kirjottaessa sain aina luokan parhaat numerot -eli jotain hyviäkin muistoja koulusta.
Käsityöntunnit olivat myös minun juttuni.
Kun innostun, en osaa lopettaa ja se saa toisinaan mahtavia asioita aikaan!
Joskus mietin että onkohan minussa vikaa, kun elin läheisten Ystävieni tunteet vaikka he eivät olleet edes paikalla.
Suhteissa olen alisuoriutaja, en osaa, vaikka kuinka olen opetellut.
Ei ehkä helpoin diagnoosi kantaa mukanaan, mutta muistan hyvin kun olin nuori jotain 13v kuulin kun kuiskittiin seläntakana aikuistenvoimin "Tuo on selkeä Kaksonen" Silloin ei tunnettu viellä pelkkää AD/HD:tä mutta tuo sanonta Kaksoset horoskoopistakin osui ja upposi, JOS aika olisi ollut tämä, he olisivat sanoneet "Tuo on selkeä AD/HD"
ETEENPÄIN!!
jotka luulevat, että ADHD:hen tai johonkin muuhun neurologian oireyhtymään SAIRASTUTAAN tietyissä olosuhteissa?!?!?!?!
Ei voi olla totta! Jos joku on tosiaan niin tietämätön, niin ei tarvitse ihmetellä, jos vanhempia syyllistetään joka siunatun asiasta :)
Sitten jos joku tuollaiselle neropatille vihjaa oireyhtymän olevan synnynnäinen, niin sitten älyniekka julistaa alkoholisminkin synnynnäiseksi, perityksi ominaisuudeksi, mitä ei kyllä tutkijoiden mukaan ole voitu todistaa ollenkaan.
Nuorison rälläystä viikonloppuisin kaupungilla nähneenä saa kyllä sellaisen käsityksen, että Suomi on alkoholisoitunut 99,9-prosenttisesti.
Sen sijaan edellistä "äiti vastaa" -kirjoitusta oli kiva lukea.
Luin viime talvena apteekkilehdestä, ettei ADHD diagnoosi voi tehdä, jollei ensin suljeta pois fyysisiä sairauksia: esim. kilpirauhasen toimintahäiriöt.
Lapseni ADHD hävisi heti, kun hän sai lääkityksen erääseen fyysiseen sairauteen, jonka diagnoosi on: kilpirauhasen vajaatoiminta. Sairaus ja sen lääkitys on keksitty n. sata vuotta sitten.
Ja maallikkona
Ja kun on yli 18v on sitten HD/CP....
jätetään ilman hänelle kuuluvaa kuntoutusta.
Lapsi voidaan aiheetta pakottaa psykiatriseksi potilaaksi häntä vammauttavaan hoitoon tai jätetään kokonaan ilman kuntoutusta.
Väärälle potilaalle annetusta psykiatrisesta hoidosta totesi joku lääkäri tv:ssä vähän aikaa sitten, että "se on tie, jolta ei ole paluuta".
Sen sijaan, jos lapsi lasketaan oikeaan tutkimukseen ja kuntoutukseen, hänestä kasvaa yhteiskuntaan sopeutunut veronmaksaja, joka ei syrjäytymisellään aiheuta lisäkuluja yhteiskunnalle. Tätä ei lapsille nykyisin haluta tarjota.