työpaikallanne ollaan reagoitu kun/jos olette ilmoittaneet kiinnostuksenne samaa sukupuolta kohtaan?
Kertokaapa
mitenkä
5903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
työkavereille. Hyviä tyyppejä ovat ja ihan hauskoja,mutta mä en halua duunikavereita muuksi kuin duunikavereiksi. En siis jaa yksityiselämästäni liikja tietoja enkä hengaa työkaveriden kanssa työajan ulkopuolella.
Kerroin yhdelle ja toinen kysyi suoraan ja sen jälkeen muutama muukin tiesi - yllättäen..! Hyvin ovat kuitenkin asian ottaneet. En kauheasti ole tekemisissä työn ulkopuolella kun ovat suurin osa perheellisiä tai lapsellisia naisia, mutta hyvä tiimi-henki on silti! :)
toistaseksi erittäin hyvin. Enkä mä sitä toki ensimmäisenä toitota mutta en salaakkaan. AIna jossain välis on tullut ilmi .
mua on lähinnä hakattu kirveellä päähän.
Mun kesäduunissa, tai pikeminkin pomo ei ottanu.
Asia oli vuotanut sinne muualta ja pomo sanoi ihan suoraan, ettei ota mua sinne ens kesäksi, lesbouden takia.