Yllättävä huomio

Mulla oli tänään kerrankin kiire ja tein kumman havainnon.
Odotin lähestyvää rekkaa risteyksessä ja tämä otti ja kääntyi. Pani vilkun päälle kun oli ajanut sata metriä ryhmittymiskaistaa, eli vilkutti vasta parikymmentä metriä ennen kuin kääntyi.
Olisin hyvin ehtinyt alta pois jos olisin voinut luottaa siihen mitä arvelinkin tuon tekevän.
(Yleensä jokaisesta autosta tietää minne se on menossa jo ennen kuin tuo vilkuttaa).
Vähän ihmettelin, että rekkakuskikin panee vilkun päälle vasta silloin kun sen voisi panna jo pois koska siltä kaistalta ei muualle pääsekään.

Vähän matkan päässä tuli perä edellä toinen rekka vastaan ja luulin, että edessä on joku vielä hitaampi. Viimeksi arvelin jo traktoriksi kun vauhti melkein pysähtyi.
Vaan tämä työn sankari kääntyi tyystin vilkuttamatta!

Yleensä en kiinnitä huomiota muiden vilkun käyttöön, koska kuten mainitsin, olen arvannut kääntymisaikeet jo kauan sitten.

Minua ei siis moinen vilkuttaminen pahemmin haittaa, mutta että ammattilaistenkin vilkuttaminen on täysin perseestä?!

Itse en halua hidastaa muiden menoa typerällä ajamisella vaan vilkutan vähintään puolen kilometrin päästä jos on vilkas liikenne ja kurvaan alta pois niin sukkelaan kuin kussakin paikassa pääsee.

Rekalla ei toki kurvailla kovin vikkelästi, mutta voisi noista aikeistaan tiedottaa muillekin!
61065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei rekkasälli välitä liikennesäännöistä! Ne ovat typeryksiä varten! Me vaan ajetaan niin vapaina ja rentoina pitkin reetiaa.

Äänestä

kun tiedät asioita etukäteen?mitkä on lauantain lottonumerot, oikeat? häh!

Äänestä
  • En yleensä rekisteröi mitenkään muiden ajamista, enkä olisi tuotakaan vilkunkäyttämättömyyttä huomannut ellei olisi ollut kiire.
    Vastedes varmaan kiinnitän siihen pakostakin huomiota, varsinkin kun olen tuon jälkeen todennut, että rekkakuskit tosiaan vilkuttavat laiskasti.
    Ainakin yhtä paha huomio on se, että jos huoltis on valtatieltä poikkeavalla tiellä, niin siihen sivutielle rynnätään kuin ajettaisiin parkkipaikalla.
    Näkeehän tuollaisen rohjakkeen ja ymmärrän, että kiirekin on, mutta kaikki eivät ehkä ymmärrä väistää pihasta eteen ajavaa rekkaa.
    Ajelkaa mun puolesta kuin pullopersesiat, sillä olen ainakin tähän asti aina onnistunut väistämään jo 35 vuotta rekat ja kaikki muutkin.

    Äänestä

..ja muu liikennekäyttäytyminen on mennyt kokoajan enempi ja enempi perseelleen... Ja yksi suuri joukko eli ikääntyneet saisivat saada kertausta ajamiseen...uusia niille liikenneympyrät ja kiihdytyskaistat ym. joissa ne (ja moni muu) ajaa niin päin persettiä ettei jaksa enää edes moisesta hermostua.

Äänestä

vois ehdottaa henkilöautoilijoillekin...nekin laittaa vilkun vasta sitten kun on jo kääntymässä ja se rekka on turhaan odotellu siellä risteyksessä, kun olis ehtinyt kääntyä muutes jo moneen kertaan...

Äänestä
  • Nethän on amatöörejä ja niiltä voi odottaa mitä tahansa.
    Kyllä ne rekkaa tosin ymmärtää ihme kyllä väistää.
    Oottaa vaikka saisvat mennäkkin.
    Usvaa putkeen vaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KiirehitJä kirjoitti:

Mulla oli tänään kerrankin kiire ja tein kumman havainnon.
Odotin lähestyvää rekkaa risteyksessä ja tämä otti ja kääntyi. Pani vilkun päälle kun oli ajanut sata metriä ryhmittymiskaistaa, eli vilkutti vasta parikymmentä metriä ennen kuin kääntyi.
Olisin hyvin ehtinyt alta pois jos olisin voinut luottaa siihen mitä arvelinkin tuon tekevän.
(Yleensä jokaisesta autosta tietää minne se on menossa jo ennen kuin tuo vilkuttaa).
Vähän ihmettelin, että rekkakuskikin panee vilkun päälle vasta silloin kun sen voisi panna jo pois koska siltä kaistalta ei muualle pääsekään.

Vähän matkan päässä tuli perä edellä toinen rekka vastaan ja luulin, että edessä on joku vielä hitaampi. Viimeksi arvelin jo traktoriksi kun vauhti melkein pysähtyi.
Vaan tämä työn sankari kääntyi tyystin vilkuttamatta!

Yleensä en kiinnitä huomiota muiden vilkun käyttöön, koska kuten mainitsin, olen arvannut kääntymisaikeet jo kauan sitten.

Minua ei siis moinen vilkuttaminen pahemmin haittaa, mutta että ammattilaistenkin vilkuttaminen on täysin perseestä?!

Itse en halua hidastaa muiden menoa typerällä ajamisella vaan vilkutan vähintään puolen kilometrin päästä jos on vilkas liikenne ja kurvaan alta pois niin sukkelaan kuin kussakin paikassa pääsee.

Rekalla ei toki kurvailla kovin vikkelästi, mutta voisi noista aikeistaan tiedottaa muillekin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu