undulaatti kaupasta

harkitsen undulaattien hankintaa ja lähinnä sen jälkeistä kesyyntymistä. Kaupassa linnut yleensä eivät ole kovinkaan kesyjä, mutta onko kenelläkään tietoa jos kasvattajalta saa käsikesyn linnun, onko sen kesyttäminen helpompaa vai voiko olla jo niin tottunut ihmisen hoitoon ettei enää tarvitse kesytystä vaan totuttelun uuteen kotiin ja siellä oleviin ihmisiin riittää?
1355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos poikanen on nuori ja sitä on jo paljon käsitelty kasvattajalla ja sen on perusluonteeltaankin luottavainen ei välttämättä enää omistajan tarvitse paljoa itse kesytellä. Tälläisen poikasen saattaa saada kyllä kaupastakin jos sinne linnut on tulleet suoraan joltain harrastelijakasvattajalta eivätkä ole kaupassa vielä kauaa olleet. Toisaalta suoraan kasvattajalta haettukin lintu voi olla arka ja ujo jopa vaikka sitä olisi käsiteltykin jos se on perusluonteeltaan varautuneempi. Eli yksilöitä linnutkin ovat ja mitään varmaa ei tietenkään kukaan voi sanoa.

Mutta tietysti kyllähän se on fakta että jos lintu on kunnolla ihmisiin ja käsittelyyn tottunut niin ei se pelkkä omistajanvaihdos siitä yhdessä yössä arkaa ja villiä tee ja aina helpompaa sen kanssa on alkuun päästä kuin isommassa tarhassa kasvatetun käsittelemättömän linnun kanssa. Toisaalta nuorella linnulla kun ikää vähän tulee ja se saavuttaa sukukypsyyden, saattaa siitä melko pienellä ajalla karista semmoinen lapsen hömelyys ja lintu voi yllättäen vähän tulla pakoilevaksi jos sitä ei riittävästi käsittele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tai kasvattajalta kirjoitti:

harkitsen undulaattien hankintaa ja lähinnä sen jälkeistä kesyyntymistä. Kaupassa linnut yleensä eivät ole kovinkaan kesyjä, mutta onko kenelläkään tietoa jos kasvattajalta saa käsikesyn linnun, onko sen kesyttäminen helpompaa vai voiko olla jo niin tottunut ihmisen hoitoon ettei enää tarvitse kesytystä vaan totuttelun uuteen kotiin ja siellä oleviin ihmisiin riittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu