Kuinka pitkään ja usein pitää toista tuijottaa, että hän huomaa "tuon yhden tyypin tuijottavan koko ajan"?
Onko kellään kokemuksia tästä? Voiko siten kenties ilmaista kiinnostusta toista kohtaan?
Onko kellään kokemuksia tästä? Voiko siten kenties ilmaista kiinnostusta toista kohtaan?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Riippuu tuijottajasta ja tuijotettavasta.Jollekin toiselle sun tuijotus voi olla sävyltään jotain ihan muuta kun kiinnostunutta..
ehkä pieni vilkuilu ja katseenhakeminen "vaivihkaa", voisi olla jännittävämpää kuin suoranainen tuijotus..
..ja lasin reunan hellävaraista pyörittelyä keskisormella, niin kyllä se siitä..:)
Minun ihastukseni katsoo aina minua. En oikein osaa aina tulkita tällaisia katse-juttuja, mutta koska olen myös ihastunut häneen, niin minusta tuntuu, että hänkin voisi tykätä minusta.
Minäkin aina katson häntä, mutta katson heti toiseen suuntaan, jos hänkin katsoo minua. Ja ainakin silloin, jos hän on lähellä minua, niin en kyllä ikinä uskalla katsoa häneen.
Kauhea ongelmani (johtuen muista ongelmistani) on se, että en voi lainkaan katsoa ketään silmiin.
pikkuinen, kyllä sinun pitäisi aloittaa määrätietoinen katsomisharjoittelu. En tarkoita, että nyt heti NIITÄ katseita (ööh, en minäkään osaa), mutta sellaista vakavaa tai leikkisää silmiin katsomista. Vaikka vain ihan nopeita ensin. Ja siitä sitten tottumisen kautta oikeata katsomista.
Sillä silmiin katsomalla me ihmiset viestimme live-tilanteissa tavattoman paljon. Silmät kertovat. Jos ajoittain en näkisi silmiä, jäisin keskusteluissa epävarmaksi, kuunteleeko tuo edes, onko luotettava. Ja sellaista. Sitä paitsi, silmiin voi rakastua.
Kyllä sinä opit, olethan oppinut musisoimaankin, se on varmaan vaikeampaa. Sinnikkyyttä.
Luulin jo olevani ainoa, joka kärsii tuosta silmiin-katsomis-ongelmasta. Mulla on sama juttu, etten voi katsoa luontevasti toista ihmistä silmiin. Kun joskus väkisin (yleensä kohteliaisuussyistä) niin teen, niin menen jollain tavoin paniikkiin, enkä pysty enää keskittymään puhumiseen/kuuntelemiseen ja on käännettävä katse pois. Se on todella ärsyttävää, mutta en oikein voi asialle mitään.
Olisi mielenkiintoista tietää mistä moinen johtuu?
..mutta silmiin katsomista voi todellakin intensiivisesti harjoitella. Ensin vähän kerrallaan ja vähitellen pidempiä aikoja.
En puhu nyt tuijottamisesta!
Se on kamala tunne, mikä silmiin tulee, kun yrittää katsoa jotain silmiin. Minulla silmiin ikään kuin "sattuu". Onneksi ei ole paljon tilanteita, joissa pitäisi katsoa ketään silmiin.
Tiedän kyllä, mistä tämä itselläni johtuu, mutta en sille oikeaa selitystä tiedä.
On tässä viimeisen 22 vuoden aikana tullut jonkin verran harjoiteltua tuota silmiin katsomista, mutta joka kerta menen yhtä lukkoon ja katse muuttuu tuijotukseksi. Ehkä se 'vika' on vain pääni sisällä, mutta olen yrittänyt ja pyrin kyllä tulevaisuudessakin yrittämään.
Itselläni on kyllä päivittäin tilanteita, joissa olisi kohteliasta katsoa toista ihmistä silmiin, joten sen takia koen asian ongelmallisena.
..kaikki ihmiset olemme yhtä. Emme toistamme parempia, emme huonompia. Kun katsomme rauhallisesti ja keskittyen toista ihmistä, kun hän puhuu meille, siitä tulee syvällinen ja antoisa keskustelu. Kaikkia ihmisiä ei voi katsoakaan silmiin, sillä he eivät itsekään sitä halua, vaan pälyilevät sinne tänne.
Mutta kun kohtaamme ihmisen, jota voimme katsoa silmiin, silloin voimme harjoitella.
Suurta rauhaa ja ihmisrakkautta tuo mukanaan se, että saa katsoa toista ihmistä silmiin.
Ja viimeisessä kappaleessa kiteytit sen tärkeimmän:
Kun saa katsoa, kun toinen sen sallii, tyynesti tai halukkaasti. Ilo.
Kun uskaltaa katsoa, pystyy siihen, aikaahan se vie, ei ole itsestään selvää ja riippuu katsojien välisestä suhteesta JA siitä, miten arvokkaana itse pitää ponnistelua 'kesyyntyä' katsomaan.
Kun muistaa kaiken kiireisen ryntäyksen keskellä edes hetken katsoa silmiin niitä ihmisiä, joita on ympärillä - tässä ainakin minulla klikkaa usein, liikaa höyryä viikon mittaan.
Niin saa hyvää oloa, saa itse, saavat muut. Rauhaa ja rakkautta, kuten sanot. Ujotkin pitävät siitä, että katsotaan, kunhan ei tunkeilevan tarkastelevasti ja liian pitkään. Tulee lämpöisen tunteen mentäviä aukkoja suojakilpeen ja jää muistoja mieluisista mielen ailahduksista. Ainakin minä pidin sellaisesta, olin ujo tavattoman pitkään, kyllä se ujous karisee.
Silmät ovat ihmeelliset, vivahteikkaat, ilmaisuvoimaiset, kauniit vihaisinakin (rumia en ole koskaan nähnyt). Katsotaan niihin :)
Mene suoraan puhumaan. Ei ensimmäisen kysymyksen tarvitse olla: anteeksi mutta olettekohan homoseksuaali? ei, ei, ei.. Pitää pyrkiä heittään ovelaa ja lukea rivienvälistä. Katsekontaktista ja puheen sävystä voi päätellä paljon.
En väitä olevani alan expertti, mutta liika varovainen mitään sanomaton paikallaan nyhjääminen alkaa ottaan ainakin itseäni päähän. Kun löydän kivan pimun menen juttusille ja haastan juttua tarpeentullen vaikka tikusta. Meni sitten syteen tai saveen. Asiat ei ratkee viattomilla, ai anteeksi en mä sua tuijottanu
-teoilla.
Katseeseen voi jäädä koukkuun, mua on jäänyt vaivaan silmät 'maskin takaa', oli pari vuotta sitten leikkauksessa ja tuijotin herättyäni (en meinannut herätä) sinisiin silmiin, kyseinen henkilö oli leikkaava kirurgi ja olin narkoosin ym. nappien vaikutuksen alaisena, niin aineissa, että ihastuin niihin silmiin, 'kysyvä katse' on jäänyt muistiin.