valoluomista

eli minkähän näkösiä sääntöjä tollasten laittamiseen on?kuinka paljo saa peittää?entä saako peittää täysin "turhat"umpiot kokonaan?mun autos on siis etusumuvaloille omat paikat umpiossa, joita en käytä, enkä tule käyttämään, eli saako ne peittää?
6596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Valoluomien käyttö on pääosin Suomessa kielletty.
Jos kuitenkin pystyt todistamaan, ettei luomet vaikuta valokuvioon, voi inssi ne hyväksyä katsastuksessa. Toimivaa valoa ei saa peittää, eikä käyttämättömyys riitä perusteeksi.

Näin ainakin muistaisin asian olleen...
Ellei ake sitten ole taas antanut uuttaa ohjeistusta.

Äänestä
  • Mikäli niistä sumuvaloista ottaa polttimot pois ja vielä johdotkin varmuuden vuoksi, niin silloinhan kyseessä ei ole toimiva valo. Eli silloin käsitykseni mukaan saa peittää. Näinhän on asianlaita esim. jenkkiautojen punaisten takakylkivalojen kanssa, nehän jopa pitää peittää (kun eivät ole EU-/EY-määräysten mukaiset).

    Ja koska sumuvalotkaan eivät ole pakollinen varuste, niin peittäminen lienee sallittua. Mutta koska katsastuskonttoreilla työskentelee yksilöjä, niin vahva paino sanalla "lienee".

    En tiedä kuinka paljon luomi saa peittää ajovalosta, mutta kyllä ihan ongelmitta olen kuullut autoja katsastetun valoluomillakin. Tosin silloin on kajaalia ollut vielä aika lievästi. Saksassa on käsittääkseni käytössä johonkin direktiivin perustuva 25% peitto, mutta Suomen tilanne pitäisi ottaa selville erikseen. Kun ei nimittäin paljon auta sönköttää, että mutta kun Saksassa saa tälleen niin pitäishän tän nyt meilläkin... ;)

    Äänestä

  • Kareem kirjoitti:

    Mikäli niistä sumuvaloista ottaa polttimot pois ja vielä johdotkin varmuuden vuoksi, niin silloinhan kyseessä ei ole toimiva valo. Eli silloin käsitykseni mukaan saa peittää. Näinhän on asianlaita esim. jenkkiautojen punaisten takakylkivalojen kanssa, nehän jopa pitää peittää (kun eivät ole EU-/EY-määräysten mukaiset).

    ei mul oo koskaa ollukkaa polttimoa niissä sumuvaloissa, enkä aio koskaan laittaakkaan...tarkoituksenani ei ole peittää itse ajovaloa kuin ihan sentin tai kaksi yläpuolelta ja sisemmästä nurkasta pieni "oikaisu",eli menisi vähän enemmän...no pitääpä kumminkin koittaa mitä herra katsastus setä sanoo kun mennään näyttämään viritystä sinne...kukaan ei oikeen näytä tietävän noista rajoista mitään...mutta kylläpä niitä luomellisia autoja tulevan vastaan harvase päivä...

    Äänestä

  • wanderer kirjoitti:

    ...sen verran, että yleensä noiden toimimattomien (=käytöstä poistettujen) sivuvalojen kanssa tilanne on ollut sellainen, että ne on sitten peitettävä koko pinta-alaltaan. En tiedä sitten miten etusumarien kanssa on? Mutta kiltti ja ymmärtäväinen katsastussetä kyllä kertoo! Ainakin oman tulkintansa...

    no noi sumuvalonpaikat on ollu tuos autos jo tehtaalta tulles eikä niistä ilmeisestikkään kukaa oo mitää sanonu,ei ainakaan mun aikanani...tuskin on ees tajunnu et ne ei oo käytös ;)...autolla kun on ollut mua ennen vaan kaks omistajaa...tänään kyllä näin liikenteessä samanlaisen auton josta oli peitetty noin puoliksi nämä sumuvalon paikat luomilla...no, kohtahan se nähdään kun lähdetään liikenteeseen että tuleeko ilkeä poliisi setä sanomaan että eihän tämä käy...eipä noita taida kukaan vaatia muutoskatsastukseenkaan kerran...tai no, ainahan sitä voi sanoa et enhän minä tiennyt...

    Äänestä

  • Kareem kirjoitti:

    Mikäli niistä sumuvaloista ottaa polttimot pois ja vielä johdotkin varmuuden vuoksi, niin silloinhan kyseessä ei ole toimiva valo. Eli silloin käsitykseni mukaan saa peittää. Näinhän on asianlaita esim. jenkkiautojen punaisten takakylkivalojen kanssa, nehän jopa pitää peittää (kun eivät ole EU-/EY-määräysten mukaiset).

    Ja koska sumuvalotkaan eivät ole pakollinen varuste, niin peittäminen lienee sallittua. Mutta koska katsastuskonttoreilla työskentelee yksilöjä, niin vahva paino sanalla "lienee".

    En tiedä kuinka paljon luomi saa peittää ajovalosta, mutta kyllä ihan ongelmitta olen kuullut autoja katsastetun valoluomillakin. Tosin silloin on kajaalia ollut vielä aika lievästi. Saksassa on käsittääkseni käytössä johonkin direktiivin perustuva 25% peitto, mutta Suomen tilanne pitäisi ottaa selville erikseen. Kun ei nimittäin paljon auta sönköttää, että mutta kun Saksassa saa tälleen niin pitäishän tän nyt meilläkin... ;)

    Ainakin lisävalojen on toimittava, jos ne on asennettu. Jos eivät toimi, niin ei mene läpi katsastuksesta. Eli joko toimii tai pois.

    Monessa automallissahan on "sokeita" lisä/sumuvaloja jo uutena, joista ei voi rokottaa. Luulisi, että nämä sitten saa peittää, mutta tästä laitoksestahan ei koskaan tiedä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

wanderer kirjoitti:

eli minkähän näkösiä sääntöjä tollasten laittamiseen on?kuinka paljo saa peittää?entä saako peittää täysin "turhat"umpiot kokonaan?mun autos on siis etusumuvaloille omat paikat umpiossa, joita en käytä, enkä tule käyttämään, eli saako ne peittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu