Aina kuulee puhuttavan lihaisista luista, mutta mitä nämä tarkkaan ottaen sitten ovat? Toisaalla sanotaan toista ja kolmannessa haukutaan ensimmäistä. Listausta kiitos ja mielipiteitä!
Lihaisat
luut
141037
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
esim. hirven reisiluu, missä on vielä lihaa kiinni.
Yök. En tiiä.
koiralle ei koskaan antaa keitettyjä tai paistettuja luita.
kypsytettynä ne muuttuvat säröileväksi ja silloin ne voivat repiä mahalaukun ja suoliston.
Lihaiset luut tarkoittavat luita, joissa on runsaasti lihaa mukana.
Hyviä lihaisia luita ovat esimerkiksi broilerissa sekä kalkkunasta siivet , selkärangat ja kaulat ym
Tiedetään, että raakana täytyy syöttää ja se tosiaan oli tarkoituskin.
Broileri ja kalkkuna eivät edes parhaimmasta päästä ole, mutta tiedän, että näitä syötetään paljon. Ovat kyllä melko hintavia.
Lähinnä kaipaisin lisäystä listaan broilerin ja kalkkunan lisäksi. Barffaus kaipais vähän monipuolisuuttakin...
kunhan vaan on lihaa about samanverran kun luuta esim. kylkirimput (sika,lammas,heppa esim.) sian sorkat,tai mitkä vaan luut kunhan on lihaa mukana enemmän kuin näöksi ;)
kiellettyjä koirien ruokinnassa?
Ovat niin hentoisia ja tikkumaisia ja säröileviä, että on tukehtumis- yms. vaara.
Näin minulle on kerrottu ja lukenut oon.
kiellettyjä, vaan ihan suositeltavia.
Broilerit ja kanat on itseasiassa varsin pehmeitä luita. Eli eivät ole kiellettyjä, raakoina.
Kypsennettäessä lintujen luut muuttuu vaaralliseksi. Tämäntakia luut tulee aina syöttää raakana.
sama, ovatko ne luut raakoja vai kypsennettyjä, jos niistä irtoaa teräviä kappaleita.
Niitä ei suositella, mutta ei niitä kieltääkään voi.
Omapa on koirasi.
Mistä näitä luita saa? Onko erillisiä korille ja ihmisille? Eli annetaanko ihmisen broilerista esim reisiluut vai onko koirilla omansa..? Marinaadissa olleita eivät varmaan ole hyviä, sillä ovat kai liian mausteisia ja suolaisia...
ja murren murkinasta, molemmilla omat nettisivut, joista löytyy mitä osia koirille annetaan.
Oulun alueella on Tassulanpuoti:
www.tassulanpuoti.fi
Kennelrehun auto taitaa olla myös aika kattava:
www.kennelrehu.fi
Tavallisesta ruokakaupasta voi myös ostaa lihat ja luut. Lihatiskeiltä voi kysyä luista ja jättee perkkkuusta myös. Aina marinoimatonta lihaa koiralle. Kauppojen tiskeiltä löytyy monesti ihan kattava määrä sisäelimiäkin!
http://www.vauhti-raksu.net/
Minulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta päästä varsinaiseen eläinruokakauppaan. Olen ostanut raakoja naudan luita ruokakauppojen lihatiskeiltä. Joskus niitä on, joskus ei. Yleensä ne saa vielä palasiksi leikattuina (minulla on pieni koira). Viimeksi taisin maksaa neljään osaan leikatusta naudan reisiluusta 50 senttiä.
Lihaa niissä lihatiskiluissa ei kyllä juuri ole, ja lihaa ostankin sitten erikseen. Koira ei kyllä ainakaan vielä ole kovin innostunut repimään lihoja edes lihaisista luista (on se sellaisiakin joskus saanut), jyrsii vähän ja kaivaa vaan ytimen ja muu jää...
sulla.
Voisit laittaa ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa.