Oon ollu alakuloinen jo pitempään. Tänään avopuoliso kysy, et oonko ite huomannu et oon tosi usein huonolla päällä. No oonhan minä. Vaikeeta asiasta tekee sen etten tiedä kuinka paljon on hormonilääkkeiden vaikutusta ja kuinka paljon muuta. Ja kun yksi iso huonon olon syy on se, ettei raskautta kuulu ei näy, niin en usko hormonilääkityksen lopettamisellakaan olevan kovin positiivisia vaikutuksia, sillä silloinhan itse tavoite hiipuu vieläkin kauemmaksi... Ajatuksena meillä oli pitää kesällä vähän taukoa aktiivisista hoidoista, jotta saisi ajatukset välillä muualle. Se ei onnistunut kovin hyvin, sillä nyt kiertoni on heittänyt häränpyllyä ja olen soitellut lääkärille useammin kuin koko viime talvena yhteensä, jolloin asia on väkisinkin koko ajan mielessä. Suoraan sanoen vituttaa oman kropan toimimattomuus! Ja sitten pahaa oloa tulee tiuskittua kumppanillekin, joka yrittää tukea, mutta ei hänenkään pinnansa loputon ole. Tekisi mieli vain hautautua peiton alle ja nukkua kunnes ongelma on ratkennut.
masentaa...
minä80
2321
0Äänestä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan samat fiilikset. Tuntuu että kohta tulee ero kun pinna on niin tiukalla ja harmittaa koko ajan. Ihan maailmanlopun meininki. Toista inssiä tässä odottelen. Pitäisi maanantaina taas yrittää. En jaksa uskoa että tois tulosta ja pakko vaan käydä inssit läpi ennen järeempiä toimenpiteitä. Tekis mieli lopettaa koko homma, mutta kun luojakaan ei sitä lasta tuo, niin minkäs teet.Yritetään vain sinnitellä....
tutulta kuulostaa! Ärsyttää, harmittaa, suututtaa, pelottaa... eikä mitään voi! Välillä tuntuu, että pitää asioita liikaa sisällään, mutta nyt olen oppinut puhumaan asioista enemmän puolison kanssa, ja se on auttanut. Hän ehkä ymmärtää minua paremmin tai jotain. Tosin olen jo ehtinyt ajattelemaan adoptiomahdollisuudenkin aika tarkkaan ja jopa hyväksynyt sen. Kait siihen valmistautuminen on jotain itsensä suojelua pahalta ololta, kun siis ajattelee, että kyllä me lapsi/lapsia saadaan jotenkin (joko biologinen tai sitten adoptoitu).
Lääkärille menin kerran puolivahingossa sanomaan jotain siitä, että miehellä kiire töissä, ja aikoja vaikea sopia (olin itsekin niin väsynyt kaikkeen, että melkein itkin... ). niin sehän alkoi heti paasaamaan, että asiat pitää saada tärkeysjärjestykseen ja että hoidot pitää lopettaa, jos nyt ei ole sopiva aika. Ärsytti vielä lisää, kun ei yhtään tajunnut. Eihän se mikään ratkaisu ole lopettaa hoitoja, tuskin mitään parempaa aikaa tulee ikinä. Eihän sitä voi työntekoa lopettaa ja kaikkea elämäänsä hoidoille antaa. Sitten ainakin menisi järki, jos kaikkensa panostaisi ja sitten vielä epäonnistuisi..
mutta tämä tapaus oli julkisella, yksityisellä hieman erilaista.. onneksi! Mutta voimia teille ja jaksamista, toivottavasti se plussa sieltä joku päivä meille tulisi!