Moi!
Kaipaisin vähän neuvoja meditaatioon(?). Tämä voi kuulostaa vähän oudolta, mutta onko teillä kenelläkään ollut meditoidessa sellaista tunnetta, kuin pään sisällä olisi jonkinlainen "reikä" ja tuntuisi siltä kuin pään sisältä tästä "reiästä" lähtisi jonkinlainen "pyörre" tai pyörivä liike jonka tuntuu tempaavan mukaansa. Onko tällainen tunne vaarallinen vai mitä? Kaikki hyvät neuvot kelpaavat, kiitoksia paljon!
Neuvoja, kiitos!
10
1020
Vastaukset
- pyörremyrsky
kehon nadien puhdistuessa kaikki paska lähtee liikkeelle ja aiheuttaa mm. kokemiasi elämyksiä. Asiaa auttaa yleensä kahvin, teen, alkoholin, tupakan ja liharuoan pois jättäminen, näin kehosi puhdistuu nopeasti ja ikävän tuntuiset sivuoireet katoavat. Kokemuksesi on aivan yleinen toksiinien poistuessa kehosta.
- ****
Tuo mitä kirjoitit oli ihan uutta tietoa minulle, mutta hyvä tietää, että tuollaisestakin kokemuksesta on tietoa. Tuo tunne vain on aika outo, välillä tuntuu kuin tulisi "imaistuksi" jonkinlaiseen "tunneliin" tai johonkin vastaavaa ja yleensä säikähdän hieman tuota tunnetta. Tuntuu melkein siltä kuin olisi oman ruumiinsa ulkopuolella tai jossakin ns. välitilassa. Kiitokset kuitenkin!
- on ja löytyy..
mielikuvituksesta.
Tutkimuksen alla......
Syvempi mielikuvituksen tutkiminen vaatii psyykkistä kestävyyttä,ole varovainen.
Vaara on sinä että mielikuvituksen nopeus ja pelon sekainen yllätyksellisyys yhdistelmänä on tunnettu=vaarallista,
toisaalta tunnistamaton.
Kokemusta idässä ,tutkimus alussa lännessä. - Qadesha
Itse meditoidessa näen joskus violetteja läiskiä tai ympyröitä jotka tulevat kohti tai kulkevat minusta poispäin. Nämä vaikuttavat liikkuvan ees tai taas siinä kohdalla missä silmien välistä hivenen matkaa ylöspäin suunnilleen sijaitsee ns. 3. silmä eli kuudes tsakra (chakra) ihmisen voimakeskusjärjestelmässä (joka idässä tuttu juttu).
Olen kuullut että jotkut ihmiset ovat kokeneet tuohon pisteeseen muodostuvan mustan ja violetin värin sekaisen tunnelin, jota pitkin he ovat kyenneet irtoamaan fyysisestä kehostaan. Kaiken a ja o taitaa olla että tilannetta ei pidä pelätä. Jos irtoaminen tapahtuu, on väistämätöntä että jossakin vaiheessa ihminen tulee imaistuksi takaisin kehoonsa (sitä nopeammin mitä enemmän tilannetta pelkää). Kukaan ei ole koskaan jäänyt sille tielleen. Sen voimme päätellä siitä että meillä ei ole pilvin pimein uutisia siitä kuinka ihminen on kuollut selvittämättömällä tavalla. Jos vanhus "kuolee nukkuessaan" niin irtautuminen on tapahtunut ja paluuta ei ole, mutta vanhanahan sitä joutaa jo poistuakin tältä fyysiseltä tasolta.
Todennäköisesti tähän tulee paljon kommentteja joissa vähätellään asiaa mielikuvitukseksi, mutta kyllä ihmisellä on oikeus luottaa omiin kokemuksiinsa. Se on ihan sama mitä muut mussuttavat, antaa mussuttaa vaan. Arvostan itse tieteitä, mutta silloin kun joku tulee tiede kainalossaan väittämään että kehosta irtautuminen ei ole mahdollista, kuoleman jälkeen ei ole muuta kuin mädäntyminen yms. niin hän saa aivan vapaasti olla keskenään sitä mieltä. Minun tai sinunkaan ei tarvitse olla.
Itse en ole täyttä irtautumaan vielä kokenut, vain pari osittaista ja periaatteessa jo niidenkin perusteella uskon että ko. asia on mahdollinen. Plus tietenkin niiden kertomusten joissa puhutaan kuinka sairaalassa kliinisesti kuollut on silmät peitettyinä ja korvat tukittuina pystynyt kuitenkin aistimaan mitä leikkaussalissa tapahtuu ja kertonut siitä jälkeenpäin.
Ihmisiä liikaa pelotellaan kaikella mahdollisella! Kuitenkin on aivan luonnollista olla energiaolento, henki - mehän irtaudumme kehostamme todennäköisesti jokaikinen yö, mutta emme vain muista sitä koska emme ole oppineet siirtämään tietoisuuden painopistettä energiakehoomme.- WideBelief
Jokunen vuosi sitten nukkumaan mennessä siniset, eritoten vihreät, violetit, purppuran väriset pallot olivat "normi yö".
Kaksi kertaa koko tietoisuuden/ei tietoisuuden vallannut syvä sininen "pilvi" on ylitse käynyt kuin rauhoittava ymmärrys unta hakiessa.
Tässä kun olen tavallaan harrastanut omaehtoista tutkintaa pitäen itseäni koekaniinina, niin unet ovat muuttuneet konkreettisimmiksi. Pallot ovat vaihtuneet paikkoihin ja ihmisiin joita en tunne. Kuvat ovat hyvin todellisia ja ajoittain uni on muuntunut todeksi.
Hallittu hulluus on toisaalla ollut pinnalla ja ns. terveiden soisikin hullutella :-) - Qad
WideBelief kirjoitti:
Jokunen vuosi sitten nukkumaan mennessä siniset, eritoten vihreät, violetit, purppuran väriset pallot olivat "normi yö".
Kaksi kertaa koko tietoisuuden/ei tietoisuuden vallannut syvä sininen "pilvi" on ylitse käynyt kuin rauhoittava ymmärrys unta hakiessa.
Tässä kun olen tavallaan harrastanut omaehtoista tutkintaa pitäen itseäni koekaniinina, niin unet ovat muuttuneet konkreettisimmiksi. Pallot ovat vaihtuneet paikkoihin ja ihmisiin joita en tunne. Kuvat ovat hyvin todellisia ja ajoittain uni on muuntunut todeksi.
Hallittu hulluus on toisaalla ollut pinnalla ja ns. terveiden soisikin hullutella :-)On oikeastaan aika hassua miten ihmiset ensin määrittelevät mitä _todellisuus_ on ja sitten he jäävät oman määritelmänsä vangeiksi! Karski esimerkki voisi olla sellainen että siinä vaiheessa kun naisille alkoi ilmestyä pikkuhousuja sinne hameiden alle, asiaa päiviteltiin ja pidettiin käsitykseni mukaan moraalittomana (höh???) ja epäluonnollisena. Nykyään jos huitelet raitilla ilman pikkuhousuja ja joku saa sen tietää, niin herrajjestas mikä meteli ja päivittely, ja tuomitseminen moraalittomaksi jne.
Eivätkö ihmiset yhtään ihmettele miten keinotekoista heidän elämänsä on? HE ITSE eikä kukaan muu luovat itselleen rajoja, ja sitten kun noita rajoja joku ylittää niin hui kamala, ja se ylittäjäkin saa miettiä että onkohan tämä nyt oikein ja mahdanko olla joron jäljillä hulluksi tulossa... Tiedän tämän itse, koska koen minuuteni aika jäykäksi ja pelokkaaksi. Jatkuvasti on tuon tuostakin tunne että hui hui hui jos tekee vähänkin arjesta poikkeavia juttuja. Ja sellainen on yksinkertaisesti typerää pelkoa. Haluan siitä itse eroon ja haluan auttaa muitakin eroon, jos kykenen. Pelkoa on maailmassa ihan liikaa ja kaikki mikä sitä liennyttää on erittäin tervetullutta.
Jos tarvitaan hulluutta että ei tule hulluksi niin mikäs siinä... ;) - WideBelief
Qad kirjoitti:
On oikeastaan aika hassua miten ihmiset ensin määrittelevät mitä _todellisuus_ on ja sitten he jäävät oman määritelmänsä vangeiksi! Karski esimerkki voisi olla sellainen että siinä vaiheessa kun naisille alkoi ilmestyä pikkuhousuja sinne hameiden alle, asiaa päiviteltiin ja pidettiin käsitykseni mukaan moraalittomana (höh???) ja epäluonnollisena. Nykyään jos huitelet raitilla ilman pikkuhousuja ja joku saa sen tietää, niin herrajjestas mikä meteli ja päivittely, ja tuomitseminen moraalittomaksi jne.
Eivätkö ihmiset yhtään ihmettele miten keinotekoista heidän elämänsä on? HE ITSE eikä kukaan muu luovat itselleen rajoja, ja sitten kun noita rajoja joku ylittää niin hui kamala, ja se ylittäjäkin saa miettiä että onkohan tämä nyt oikein ja mahdanko olla joron jäljillä hulluksi tulossa... Tiedän tämän itse, koska koen minuuteni aika jäykäksi ja pelokkaaksi. Jatkuvasti on tuon tuostakin tunne että hui hui hui jos tekee vähänkin arjesta poikkeavia juttuja. Ja sellainen on yksinkertaisesti typerää pelkoa. Haluan siitä itse eroon ja haluan auttaa muitakin eroon, jos kykenen. Pelkoa on maailmassa ihan liikaa ja kaikki mikä sitä liennyttää on erittäin tervetullutta.
Jos tarvitaan hulluutta että ei tule hulluksi niin mikäs siinä... ;)...pelkokylvetyssä pellossa. Pelkojen etsijällehän nykymaailma on oikea ideoiden aarreaitta ja näkökulmaansa muuttamalla kaikki muutkin tunteet ovat löydettävissä :-)
Erinäiset ehdollistavat systeemit elämän varrella heittävät niitä blokkeja "totuuden" eteen ja kelläpä niitä ei olisi, koskapa täällä sitä vain jälleen kerran huidellaan ihmiskehossa. Blokki on blokki, vain jos sen niin valitsee kokea.
Kaikkea sullekin tarttuu päähän :-) Miehenä olen ehdottomasti sitä mieltä, että pikkarit pois hameiden alta (luontoani myötäillen) :-D
Aika monikin ihminen varmasti pohtii arvomaailmaansa ja keinotekoisia elementtejä, joista se koostuu. Työkalut pohdintaan tosin voi olla vähissä, jos esimerkiksi valitsee antautua 100% jollekin yhdelle elämänosa-alueelle, tai vaikka normiin. Eikä edes valinta ole välttämättä tietoinen, vaan ulkoa syötetyt arvoasetelmat ovat niin tiukassa että pelko niiden ylittämisestä on suurempi kuin normin jatkaminen.
Hullun leiman saa nykyään niin perin helposti, että se on mitä suuremmissa määrin viihdyttävää :-D Tarvitaanko hulluutta, no tottahan toki tarvitaan kontrastiksi sille mikä ei ole hullua. Hulluinta hullussa maailmassa on se, että hulluimmillaan ihminen on jopa oma itsensaä ;-)
- WideBelief
Monesti hektisessä yhteiskunnassa on vähintäänkin haasteellista rauhoittua miettimään olemista tekemisen määrittelyjen sijaan.
Meditaatio on tavallaan valvetilan ja unen tietoisesti valittu rajatilasiirtymä. Se mitä koet pyörteinä ja aukkoina fyysisessä kehossasi (mielessäsi) meditaation aikana on tietenkin "uutta" ja "ihmeellistä" ja opitusti myös pelottavaakin. Pohjimmiltaan tutustut ehkäpä itseesi?
Päälaelta lähtevä pyörre on aluksi jopa liiankin mukaansatempaava, suorastaan imevä tunne fyysisyydessä. Kannattaa tutustua siihen puoleen ajan kanssa, ahnehtimatta. Anna aikaa itsellesi.
Onko tunne vaarallinen? Kyllä se voi olla sitäkin, hyvinkin. Pelko on voimakkain este oivallukseen. Rauhassa pikkuhiljaa ahnehtimatta annat tilaa itsellesi, niin nou hätä :-) - sisällä..
on paljon tutkimatonta,toisaalta tutkittua,ja tunnettua,(buddhalaisuus)
http://www.buddhalaisuus.fi/
Esimerkkinä..
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mielikuvitus
Tunne ei ole vaarallinen,on luonnollinen.
Kokemattomille voi olla vaarallinen, kun se muuttaa olemusta????
Se reikä on tutkinnan alla,?.........
Pyörre,voi olla vahvemvempi/energisempi kuin moni arvaakaan. - kaytti syvaa meditaatiota
ja neuvoo kuika se tehdaan.
.vakuutan etta samalla ei katsota elokuvia.
http://www.mabus.biz/nos/index.php
Nosredamuksen kirje Henrylle kertoo paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778