Heips! Onko kenelläkään kokemuksia Kalamakin kylästä ja Finnmatkojen hotellista nimeltään porto kalamaki? (selailin sivustoa taaksepäin, mutta silmiin ei pistänyt ko. kohteesta tietoja)Meitä on lähdössä 4 aikuista ja 2 lasta syyskuussa viikon reissulle. Pienin vasta 8kk ja toinen 11v. Kiinnostaisi tietää että onko paikallisissa kaupoissa myynnissä esim. vaippoja ja vauvan ruokia. Viime kesänä lomailin Halkidikin níemimaalla Fourkassa ja siellä kyllä oli vauvan tarvikkeita kaupat pullollaan. Muutenkin kokemuksia vauvan kanssa matkaamisesta kreetalle haluaisin mieluusti kuulla:)
Kalamaki
janet80
67305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siellä on erikseen Kreeta-osio,josta saat valtavasti tietoa.
Kalamakihan on tänä kesänä ekaa kertaa Finnmatkojen valikoimassa,joten paljoa ei vielä kokemuksia taida olla.
Sunnuntaina lähdemme 2 vkoksi Kalamakiin,mutta eri hotelliin.
terve
olin viime viikon porto kalamakissa, uusi siisti hieno hotelli,miinus puoli oli että allasbaarissa soitetaan musiikkia pitkälle yöhön, yli puolen yön.
en kokenut sen tähden kovin rauhalliseksi paikaksi
Viime kesänä olimme kyseisessä hotellissa ja meitä ei ainakaan tuo musiikki häirinnyt. Toisaalta "pitkälle yöhön" on näkökulmasta riippuva kokemus, sillä muistelen musiikin soineen noin klo 24 asti, jota ennen emme itse kertaakaan käyneet nukkumaan. Monena iltana myös istuimme allasbaarissa juurikin tuohon sulkemisaikaan asti eli noin klo 24-01, joka silloin jopa tuntui aikaiselta. Muut alueen ravintolat ovat vielä tuota myöhempään auki.
Olemme vaimon kanssa menossa Kalamaki, Grekotel Kalliston. Onko kokemuksia
Olimme kyseisessä hotellissa toukokuussa 2009. Kalliston oli kaikin puolin hyvä hotelli, vastasi odotuksia. Aamupala oli perusbuffet, siisteys hyvä sekä allasalue ja hotellinranta olivat siistit ja hyvin hoidetut. Meillä oli huone hotellin ylimmässä (3) kerroksessa merinäköallalla. Huone oli tilava ja merinäköala oli erinomainen. Parvekkeella oli mukava istua iltaisin viinilasin kanssa, katsella merimaisemaa ja nauttia olosta. Hotelli tarjosi tervetuliaisiksi pullon valkoviiniä ja hedelmätarjottimen. Kallistonhan on aika uusi hotelli, joten saniteettitilat ovat ihan meikäläistä tasoa. Hotellissa oli muutamana iltana ohjelmaa. Hotellissa oli tuolloin vain muutamia suomalaisia, enemmän norjalaisia ja ruotsalaisia.
Omien kokemusten perusteella voimme suositelella hotelli. Muuten Kalamakin kylä on liiankin hiljainen paikka, mutta onneksi Hania on lähellä.
Täällä on tosi hyviä, yksityiskohtaisia vinkkejä Kalamakiin matkustaville:
http://kreikka.net/foorumi/viewtopic.php?t=17234&highlight=kalamaki
Tuolla sivustolla on tällä hetkellä ongelmia sivuille pääsyssä, mutta eiköhän ne alkuviikosta korjaannu, kun sivuston ylläpitäjät palaa viikonloppulomiltansa.
Muutenkin tuolta Kreikka.netin Kreeta-osastolta löytyy paljon hotelliarvosteluja, kunhan vaan jaksat selata sivuja taaksepäin tai käyttää hakukonetta. Ja kunhan osaat tavata hotellisi nimen oikein niin ne haut myös onnistuvat ;) (=todella yleinen ongelma, että ihmiset ei osaa!)