vikaako

lehdessä oli lauantaina ilmoitus että ANNETAAN ilmaiseksi pois 1-vuotias lapinkoiran pentu. Pitääkö epäillä,että koiralla olis jotain vikaa kun se annetaan ilmaiseksi pois? kannattaisiko se käyttää eläinlääkärillä ennen kuin ottaa ja sitten vasta päättää ottaako vai ei.

Olen kuullut että yleensä ton ikäset palautetaan kasvattajalle tai edes myydään mutta ei anneta ilmaiseksi.

Olen kyllä tietoinen lapinkoiran luonteesta koska meillä oli lapinkoira 3 vuotta ennen kuin se nukkui pois. (miehelläni koira oli 12 vuotta josta 3 meillä yhdessä)Joten rodun ominaisuudet ovat kohdallaan. Koira maksoi silloin mummon markkoina 5000 mk. Elikka epäilyttää ilmainen koira.

mitä tekisitte minun asemassa,ottaisitteko vai antasitteko asian olla ja ostaisitte kasvattajalta pennun?
3170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän kannata soittaa tälle myyjälle ja kysyä, millainen koira on ja miksi siitä halutaan luopua. Taustalla voi olla omistajan sairaus tai kuolema tai muu vastaava "hyvä" syy luopua koirasta. Ehkä koiran omistaja haluaa sille vain hyvän kodin ja ajatteli, että ilmaiseksi antamalla se saa sellaisen. Kannattaa kysyä myös, onko hän kertonut kasvattajalle aikovansa luopua koirasta. Kasvattajalle olisi hyvän tavan mukaan ensin syytä tarjota koiraa takaisin. Kannattaa soittaa, niin asiat selviävät.

Äänestä

Olen samaa mieltä siitä, että ehdottomasti kannattaa soittaa ja kysellä luopumisen syistä. Mutta siinä olen ehdottomasti eri mieltä, että kukaan vastuullinen antaisi hyvän kodin toivossa ilmaiseksi eläintä pois. Ilmaiseksi sen voi ottaa kuka tahansa hetken mielijohteesta, mutta raha pistaa funtsimaan kaks kertaa. Kysy myös kasvattajakennelin nimi ja ota sinne yhteyttä. Sieltä tiedustelet pentueen tutkineen eläinlääkärin nimen ja soitat vielä hänellekin. Näillä varmistat pennun taustan. Valitettavasti vain vuoden vanhalle koiralle on jo saatettu mahdollisessa huonossa hoidossa (nyt en siis väitä, että tällä pennulla olisi ollut huono hoito) aiheuttaa sieluun vikoja, mutta sinnikkäällä, rakastavalla hoidolla ja kasvatuksella, vaikkapa koirapsykologin kanssa yhteistyössä, niistä kyllä selvitään! Lykkyä pyttyyn!

Äänestä
  • täytyypä ottaa asiaksi ja soittaa. Kiitos vihjeistä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinen lapinkoiran omistaja kirjoitti:

lehdessä oli lauantaina ilmoitus että ANNETAAN ilmaiseksi pois 1-vuotias lapinkoiran pentu. Pitääkö epäillä,että koiralla olis jotain vikaa kun se annetaan ilmaiseksi pois? kannattaisiko se käyttää eläinlääkärillä ennen kuin ottaa ja sitten vasta päättää ottaako vai ei.

Olen kuullut että yleensä ton ikäset palautetaan kasvattajalle tai edes myydään mutta ei anneta ilmaiseksi.

Olen kyllä tietoinen lapinkoiran luonteesta koska meillä oli lapinkoira 3 vuotta ennen kuin se nukkui pois. (miehelläni koira oli 12 vuotta josta 3 meillä yhdessä)Joten rodun ominaisuudet ovat kohdallaan. Koira maksoi silloin mummon markkoina 5000 mk. Elikka epäilyttää ilmainen koira.

mitä tekisitte minun asemassa,ottaisitteko vai antasitteko asian olla ja ostaisitte kasvattajalta pennun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu