EN saa sanotuksi sanaakaan.. Kaikki asiat tuntuvat oudolta, tunnen itseni ulkopuoliseksi, syrjityksi, yksin jätetyksi, vaikka minulla on kavereita, joihin voin luottaa, ja kertoa asioita heille. En ole löytänyt vielä itseäni tämän ruumiin sisältä, joka minulle on annettu. Pikku hiljaa inhoan elämää yhä enemmän, päivä päivältä.. Tuskistun tänne neljän seinän sisään, enkä pääse irti tästä virtuaalitodellisuudesta...
Hmh..
HateLife
4114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mul on iha sama juttu mäki vihaan elämää ei tapahdu mitää jännittävää iha tylsää mulkiu on kavereit mut kuitenki inhoon elämääääää!!!!!
Tuttu tunne.. Mutta se kai johtuu siitä, että luultavastikin olet teini-iässä ja silloin tulee etsittyä sitä omaa itseään, ja sen löytämisessä voi kestää. Saattaa myöskin tuntua että kasvat kavereista ja muusta maailmasta erilleen, mutta sekin johtuu siitä että olet löytämässä omaa itseäsi.
Kyllä se siitä, ajan myötä menee ohi. Täytyy vaan keksiä keino millä selvitä siihen asti.
Aina välillä tuntuu ettei elämä todellakaan oo elämisen arvosta.. mullakin on kyl kavereita, mutten nää niitä kauheesti esim koulun ulkopuolella. näättekö te? oon "jo" 17v, etten oikeestaan sellanen perinteinen "varhaisteini" =/
Niinhän se aina välillä tuntuu, jos yksin jossain istuu, mutta sitten kun keksii jotain tekemistä tai on kavereitten kaa tai jotain ni saa taas syyn elää. Ja melkein 17v.
Here I come AGAIN!
-Drizzt-