Sopimaton nyksäksi?

Bleu*

Olen seurustellut vuoden miehen kanssa, jolla on 6-vuotias poika.
Rakastuin mieheeni hullun lailla, ja hulluna olen edelleen, mutta `lapsiperheen´ elämä on alkanut tuntua raskaalta. Lapsi on miehelläni joka toisen viikon, ja sitä jatkuu vielä vuoden (eskarin) ajan. Koulunkäyntiasiaa ei ole vielä ratkaistu. Emme asu virallisesti yhdessä, mutta työni mahdollistaa sen että vietän käytännössä suurimman osan viikosta mieheni luona. Asuntomme ovat eri paikkakunnilla.

Poika itsessään on ihan ok, en inhoa häntä millään lailla. Minulla ei vain ole mitään tunteita häntä kohtaan, ei mitään luontaista halua huolehtia tai viettää aikaa hänen kanssaan. En myöskään mielelläni ole hänen kanssaan missään fyysisessä kontaktissa, en oikein siedä halailua tms.

Mieheni rukoilee, että oppisin rakastamaan poikaa. Minä taas pelkään ongelmia. Pojalla on äitinsä luona täysin erilaiset säännöt, kuin meidän luona. Pelkään minkälainen pojasta tulee, miten pärjään hänen kanssaan, kun hän jo oireilee näiden kahden erilaisen elämän välissä. Nyt tulemme hyvin toimeen, emme ole kovin läheisiä mutta pärjäämme hyvin.

Olen myös mustasukkainen pojan ja isänsä yhteydestä, se on jotain sellaista mistä jään aina ulkopuoliseksi. Poika menee kaikessa edelleni. En ole koskaan ollut miehelleni ykkönen, enkä tule koskaan olemaan. Olenko lapsellinen kun kaipaan sellaista? Miehen ja tämän exän tiivis yhteydenpito tuntuu myös välillä vaikealta kestää, koska se ei rajoitu vain lasta koskeviin asioihin. Sitten on raha-asiat. Mies ei käsitä miksi en halua maksaa pojan ruokailuja ym. Kaikki kulut pitäisi jakaa tasan, myös isompi asunto jos/kun sellainen joudutaan hankkimaan, vaikka ylimääräinen tilantarve johtuu lapsesta.

Rakastan miestä, mutta en tiedä lähteäkö vai jäädä. Joka toinen viikko kun olemme kahden, elämä on hyvää. Mutta joka toinen taas on yhtä kiukuttelua, vääntämistä, ulkopuolisuuden tunnetta ja harmia. Työni on raskasta ja vapaa-aikanani kaipaan rauhoittumista ja rentoa oloa. Se on kaukana lapsiviikkoina. Minulla kyllä on mahdollisuus olla halutessani omassa asunnossani omassa rauhassani, mutta miehestäni ei ole reilua jos vietän luksusaikaa yksinäni.

Olen alkanut miettiä onko itsenäiseen elämään tottuneen, menevänkin naisen ihan mahdotonta sopeutua tähän kuvioon? Ja kyse ei ole siitä ettenkö olisi tosissani yrittänyt. Haluan varmaan joskus oman lapsen (olen nyt 30 v), ja kaiketi äitiyteen silloin ”kasvaneena” kestän kaiken sen mukanaan tuoman. Mutta vaikuttaa nyt siltä, että yhtäkkinen hyppäys rakastumisen huumassa äitipuolen rooliin oli hieman harkitsematonta.. Jos en vuoden yrittämisen jälkeen ole vielä tottunut lapseen ja tähän sidotumpaan elämäntyyliin, niin olisiko parempi lopettaa suhde? Surettaa vaan ajatuskin rakkaan mieheni jättämisestä hänelle rakkaan asian takia. Häntä en voi laittaa valintatilanteeseen, itseni voin..

52

2992

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eräs kokemus

      Vaadit itseltäsi liikoja, ja miehesi tietysti toivoo teidän kolmen muodostavan lähes "ydinperheenkaltaisen" yksikön, mutta se on liikoja toivottu häneltäkin. Siihen että kaikki alkaa sujua ja tunteet tasaantua jollakin tavoin, menee useampi vuosi.

      Miksi ei sinulla ole oikeutta vetäytyä omaan rauhaasi silloin, kun siltä tuntuu. Kun tiedät että sinulle suodaan tämä "pakomahdollisuus", jos/kun alkaa tuntua liian ahdistavalta, rauhoittaa se varmasti sinua olemaan mukana miehesi ja lapsen touhuissa eri tavalla, kuin, kuten nyt (?), kun sinulle ei oikein suoda tätä vetäytymismahdollisuutta.

      Kun sinäkin tulet miestä vastaan, voisi mieskin tulla sinua vastaan, antaa sinulle vähän löysempi lieka, ettet kokonaan karkaa ja ahdistu...
      Lapsihan on miehesi luona ensisijaisesti viettääkseen aikaa isänsä kanssa.

      Kaikki varmasti pystyvät ymmärtämään ettet automaattisesti rakastu miehen lapseen, vaikka mieheen rakastuitkin. Tutustuminen, ja välittäminen ja ehkä joskus syvemmätkin tunteet syntyvät ajan ja yhteisten kokemusten kautta, pakottamatta. Jos niitä tunteita ja yhdessä olon halua ym. joku jo nyt tavallaan haluaa pakottaa sinut kokemaan, tekee ko. painostus pikemminkin hallaa sinun ja lapsen väliselle suhteelle, kuin edesauttaa sitä.

      Ymmärrän tiiviin yhteyden exään tuntuvan harmilliselta. Olette pikemminkin kuin kommuuni, kun ensin oli odotuksissa kahden aikuisen parisuhde, jossa miehen lapsi välillä osallisena, välillä saisitte olla kaksin. Mutta siihen tuli se exäkin kaupan päälle ja niitä yhteydenottoja on silläkin viikolla kun teidän piti olla "omassa rauhassanne".

      Toisaalta, tilanne ei välttämättä kestä kuin yhden vuoden lisää. Meidän tapauksessa kun lapset aloittivat koulun, äitinsä muutti poikakaverinsa kanssa yhteen kauemmaksi ja meistä tuli miehen lapselle viikonloppuperhe, joka toinen viikonloppu. Ja siitä exästäkin tarvitsi kuulla paljon harvemmin, saatiin se "oma rauha", vaikka yhteys lapseen on edelleen.

      Odotuksista, ahdistuksesta, toiveista, tunteista jne. on hyvä puhua kumppanin kanssa, ja kuunnella toista. Vuosi on niiiiin lyhyt aika, anna teille mahdollisuus, ellei mitään vakavampaa, ratkaisematonta ongelmaa ole olemassa.

      • Bleu*

        Kiitos viestistäsi, siitä paistaa läpi kokemus.
        Juuri tuo mieheni ydinperheenkaltaisen yksikön tavoittelu kuvaa tilannetta niiin hyvin!


    • sinun pitäisi maksaa

      miehen lapsen ruokailuja, tai muitakaan kuluja?

      Pidä se oma asuntosi ja vetäydy "lapsiviikoilla" sinne. Ei tuo tilanne ikuisesti kestä, lapsi kasvaa,
      (toivottavasti mieskin ymmärtää, että lapset on lainaa, kumppani on ja pysyy)

      Jos naimisiin menet, muista kuiten huolehtia, ettei esim. sinunkin maksama omaisuus(asunto) mene vieraalle lapselle.

    • mitä kirjoitit

      Luksusaikaa yksinäni. Sinusta yksinolo on luksusaikaa. Miksi siis kiusaat itseäsi ja muita menemällä miehen asunnolle?

      Tälle miehelle et tosiaankaan ole koskaan ykkönen. Lapsi menee aina edelle. Se on luonnon laki. Ymmärrät sen sitten, kun ja jos sinulla on joskus omia lapsia. Mies kärsii siitä, ettet siedä hänen lastaan, eikä kellään ole enää kivaa. Ei varsinkaan pojalla.

      Miksi eläisit elämääsi ikään kuin työntäen käärmettä pyssyyn? Sinähän olet vapaa lähtemään.

      • älä välitä näistä katkerista

        yh-äideistä. Lapseton aika on naisen parasta aikaa, jätä se mies, varsinkin jos omia lapsia suunnittelet joskus. Perintö,sun muitten asioiden kantilta on parempi, että sulla on mies, jolla ei oo pentuja ennestään.


      • kuka sietää
        älä välitä näistä katkerista kirjoitti:

        yh-äideistä. Lapseton aika on naisen parasta aikaa, jätä se mies, varsinkin jos omia lapsia suunnittelet joskus. Perintö,sun muitten asioiden kantilta on parempi, että sulla on mies, jolla ei oo pentuja ennestään.

        toisten kakaroita omassa perheessä


      • Bleu*

        on mieheni keksimä termi. "Ei ole reilua, että menet asunnollesi viettämään luksusaikaa yksinäsi, yhteiselämäähän tässä yritetään viettää".
        Minulle oma aika ei ole erityistä ylellisyyttä, vaan normaalia ja tarpeellista.


      • nyksä ja eksä
        Bleu* kirjoitti:

        on mieheni keksimä termi. "Ei ole reilua, että menet asunnollesi viettämään luksusaikaa yksinäsi, yhteiselämäähän tässä yritetään viettää".
        Minulle oma aika ei ole erityistä ylellisyyttä, vaan normaalia ja tarpeellista.

        se vaatii pitkän totuttelun, olen nähnyt mieheni lasta kolmen vuoden ajan, joka toinen viikonloppu, joulut, kesälomat jne. Ja vasta nyt kolmannen vuoden päätteeksi alan saamaan tunteita kyseistä lasta kohtaan ja pystyn olemaan hänen kanssaan. olen ennenkinkyllä pystynyt olemaan hänen kanssaan mutta oma käytöksen on ollut erilaista, nyt jotenkin meidän yhteisen lapsen raskausaikana asiat alkoivat mun silmissäni muuttumaan parempaan päin ja nykyään meillä on loistavat välit.

        Minulla auttoi se että oli jo omia lapsia ennestään
        Ja muista se että kyllähän se lapsi edelle menee, minä olisin jättänyt miehen jos hän ei olisi omiani hyväksynyt. Mutta se rakkaus lapsen ja vanhemman välillä on jotain sellaista mikä ei ole pois sinun ja miehesi väliltä, usko pois!
        Ja kannattaa muistaa se että itse näet miestäsi melkein koko ajan, mutta lapsi, joka on syytön siihen että vanhemmat erosivat ei näe niin useasti kuin kenties haluaisi, joten suo heille se yhteys mikä heillä on. Ei sinun tarvitse olla mustasukkainen siitä yhteydestä, lapsi kuitenkin kasvaa koko ajan ja isän läsnäolo on tarpeen.
        Minulla on 5v ja 3v poika, olemme jo sopineet lasten isän kanssa että sitten kun ovat teinejä, on niitä omia menoja, jolleivat isälleen halua lähteä niin en heitä pakota, joten se aika mitä sinunkin miehesi viettää lapsensa kanssa tulee pakosti vähenemään myös. Joten ole kiltti äläkä ota sitä aikaa heiltä pois

        Hyvin miehet ovat kyenneet huomioimaan omaa lasta ja omaa naista. Saan hellyyttä tarpeeksi ja seksiäkin ihan normaalisti riippumatta siitä onko hänen lapsensa meillä vai ei. Mikään meidän välillä ei muutu vaikka täällä hänen lapsensa on.

        Ja miehellesi sen verran. Jos hän sinua rakastaa, hänen täytyy antaa sinulle aikaa, koska ei se vuodessa mene asiat niin että voitte olla perhe, uusperheeseen totutttautuminen voi kestää jopa 7 vuotta, joten ihan rauhassa vaan, askel kerrallaan!!! Äläkä suostu mihinkään mihin et ole valmis.


      • sille miehellesi,
        Bleu* kirjoitti:

        on mieheni keksimä termi. "Ei ole reilua, että menet asunnollesi viettämään luksusaikaa yksinäsi, yhteiselämäähän tässä yritetään viettää".
        Minulle oma aika ei ole erityistä ylellisyyttä, vaan normaalia ja tarpeellista.

        että järjestät näin luksusaikaa hänelle viettää poikansa kanssa kahdestaan, jota poika taatusti kaipaa. Kuulostaa siltä, ettei miestä poika ihan hirveästi kiinnosta, tai että mies ei jaksa. Jos on kakaran tähän maailmaan tehnyt, niin siitä on itse vastuussa.

        Mies yrittää selvästi luistella isänvastuustaan sysäämällä siitä osan sinun niskoihisi. Mieti tykönäsi, haluatko todella sellaisen vastuun ottaa, ja jos et, niin kyseisen suhteen jatko mietintään.


      • Bleu*
        sille miehellesi, kirjoitti:

        että järjestät näin luksusaikaa hänelle viettää poikansa kanssa kahdestaan, jota poika taatusti kaipaa. Kuulostaa siltä, ettei miestä poika ihan hirveästi kiinnosta, tai että mies ei jaksa. Jos on kakaran tähän maailmaan tehnyt, niin siitä on itse vastuussa.

        Mies yrittää selvästi luistella isänvastuustaan sysäämällä siitä osan sinun niskoihisi. Mieti tykönäsi, haluatko todella sellaisen vastuun ottaa, ja jos et, niin kyseisen suhteen jatko mietintään.

        ..päräytän :) Loistava näkökulma asiaan.
        Ja nyt kun sen sanoit ääneen, hänen jaksamisensa saattaa tosiaan ainakin välillä olla huonoissa kantimissa. Sen seurauksena hän mielellään jakaa vastuuta. Toki häntä rakastan ja haluan olla tukena elämän käänteissä, mutta lapsen kanssa hänen on pärjättävä yksinkin. Olihan ero seurauksineen tietoinen ratkaisu.


      • ottaa mies jolla
        Bleu* kirjoitti:

        ..päräytän :) Loistava näkökulma asiaan.
        Ja nyt kun sen sanoit ääneen, hänen jaksamisensa saattaa tosiaan ainakin välillä olla huonoissa kantimissa. Sen seurauksena hän mielellään jakaa vastuuta. Toki häntä rakastan ja haluan olla tukena elämän käänteissä, mutta lapsen kanssa hänen on pärjättävä yksinkin. Olihan ero seurauksineen tietoinen ratkaisu.

        on lapsi oli myös tietoinen valinta. Älä valita, olisit voinut valita paremminkin ja voit yhä.


      • kilttinä sopuduin
        nyksä ja eksä kirjoitti:

        se vaatii pitkän totuttelun, olen nähnyt mieheni lasta kolmen vuoden ajan, joka toinen viikonloppu, joulut, kesälomat jne. Ja vasta nyt kolmannen vuoden päätteeksi alan saamaan tunteita kyseistä lasta kohtaan ja pystyn olemaan hänen kanssaan. olen ennenkinkyllä pystynyt olemaan hänen kanssaan mutta oma käytöksen on ollut erilaista, nyt jotenkin meidän yhteisen lapsen raskausaikana asiat alkoivat mun silmissäni muuttumaan parempaan päin ja nykyään meillä on loistavat välit.

        Minulla auttoi se että oli jo omia lapsia ennestään
        Ja muista se että kyllähän se lapsi edelle menee, minä olisin jättänyt miehen jos hän ei olisi omiani hyväksynyt. Mutta se rakkaus lapsen ja vanhemman välillä on jotain sellaista mikä ei ole pois sinun ja miehesi väliltä, usko pois!
        Ja kannattaa muistaa se että itse näet miestäsi melkein koko ajan, mutta lapsi, joka on syytön siihen että vanhemmat erosivat ei näe niin useasti kuin kenties haluaisi, joten suo heille se yhteys mikä heillä on. Ei sinun tarvitse olla mustasukkainen siitä yhteydestä, lapsi kuitenkin kasvaa koko ajan ja isän läsnäolo on tarpeen.
        Minulla on 5v ja 3v poika, olemme jo sopineet lasten isän kanssa että sitten kun ovat teinejä, on niitä omia menoja, jolleivat isälleen halua lähteä niin en heitä pakota, joten se aika mitä sinunkin miehesi viettää lapsensa kanssa tulee pakosti vähenemään myös. Joten ole kiltti äläkä ota sitä aikaa heiltä pois

        Hyvin miehet ovat kyenneet huomioimaan omaa lasta ja omaa naista. Saan hellyyttä tarpeeksi ja seksiäkin ihan normaalisti riippumatta siitä onko hänen lapsensa meillä vai ei. Mikään meidän välillä ei muutu vaikka täällä hänen lapsensa on.

        Ja miehellesi sen verran. Jos hän sinua rakastaa, hänen täytyy antaa sinulle aikaa, koska ei se vuodessa mene asiat niin että voitte olla perhe, uusperheeseen totutttautuminen voi kestää jopa 7 vuotta, joten ihan rauhassa vaan, askel kerrallaan!!! Äläkä suostu mihinkään mihin et ole valmis.

        ja luulin, että kaikkki on hyvin. En hyväksynyt itselleni vaikeita tunteita. Näyttelin miehen exälle ja hänen sukulaisileen sosiaalista ja pärjäävää jne. Vasta 15 vuoden jälkeen yhtäkkiä tuli stoppi! Kehoni ei enää suostunut tottelemaan näytttelemistä (vasta nyt tajuan että tein niin). Olen ottanut kaikkiin etäisyyttä, lapsiakin tapaan enää meidän yhteisessä kodissa. En osallistu minkäänlaisiin juttuihin, jossa exä ja hänen sukulaisia tai tuttavia on läsnä. On siinä varmaan ihmettelemistä kaikilla! Miehelleni olen rautalangasta vääntänyt mallia, mistä on kysymys. Pikkuhiljaa alkaa ymmärtää... En tiedän kauanko tätä kestää, väliäkö sillä. Loppujen lopuksi en milloinkaan halunnut olla tekemisissa exän ja häneen liittyvien asioiden ja ihmisten kanssa. Onneksi jo aikuisiin lapsiin on ok suhteet. Taitavat hekin ihmetellä, kun pitää alkaa tehdä erityisjärjestelyjä, kun esim. on synttäreitä yms. Exän perhe eriaikaan kuin nyksä. Ja niin olisi pitänyt alunperin olla.


    • kun ette

      ole vielä naimisissa tai ette vielä edes asu yhdessä.

      Miehellä on tuo lapsi aina. Lasta et saa pois, joten sinun pitää joko sopeutua tuohon tilanteeseen tai jättää tuo mies.

      Itse en ottaisi tuota miestä. Eronneissa miehissä on sellaisiakin, joiden lapset eivät enää ole pieniä, tai jotka eivät ole sitoutuneet noin sitoviin hoitoratkaisuihin. Kun olet vielä aika nuori, voit ehkä löytää myös naimattoman (eikä eronneen) ja lapsettoman, mutta sitoutumishaluisen miehen itsellesi.

    • on olla poikansa

      kanssa....mieti itse!!!!

      • kirves**

        Mutta ap:han haluaisi mielellään suoda sen miehelleen? Mikä siis ongelmana...?


      • vaan aloittajalla
        kirves** kirjoitti:

        Mutta ap:han haluaisi mielellään suoda sen miehelleen? Mikä siis ongelmana...?

        joka ei näe realiteetteja....


      • taikkakin
        vaan aloittajalla kirjoitti:

        joka ei näe realiteetteja....

        Ap:n tekstin perusteella ongelma onkin lapsen isällä,joka haluaa liian paljon liian aikaisin. Tekisi kummallekin aikuiselle hyvää puhua rehellisesti keskenään. Nyt taitavat olettaa ja toivoa liian paljon, kumpikin liikkeellä omista nurkistaan. Ja lapsen edun nimissä ap:n oletetaan ryhtyvän leikkimään "äitiä" lapselle, koska mies niin haluaisi, tunteet ei vaan tule pakottamalla.

        Isän kannattaisi riisua ne ruusunpunaiset lasit silmiltään ja huomata, että kumppaninsa on ihmisen tunteineen ja tarpeineen, eikä robotti, jolle sopii mikä vaan koska miestä rakastaa...


      • kyllä aloittaja
        taikkakin kirjoitti:

        Ap:n tekstin perusteella ongelma onkin lapsen isällä,joka haluaa liian paljon liian aikaisin. Tekisi kummallekin aikuiselle hyvää puhua rehellisesti keskenään. Nyt taitavat olettaa ja toivoa liian paljon, kumpikin liikkeellä omista nurkistaan. Ja lapsen edun nimissä ap:n oletetaan ryhtyvän leikkimään "äitiä" lapselle, koska mies niin haluaisi, tunteet ei vaan tule pakottamalla.

        Isän kannattaisi riisua ne ruusunpunaiset lasit silmiltään ja huomata, että kumppaninsa on ihmisen tunteineen ja tarpeineen, eikä robotti, jolle sopii mikä vaan koska miestä rakastaa...

        tiesi mihin ja minkälaiseen suhteeseen ajautuu miehen kanssa jolla on lapsi. Helpompi lähtee hällä käveleen suhteesta kuin miehellä jolla on lapsi ja joka on tärkeä.


      • kirves**
        kyllä aloittaja kirjoitti:

        tiesi mihin ja minkälaiseen suhteeseen ajautuu miehen kanssa jolla on lapsi. Helpompi lähtee hällä käveleen suhteesta kuin miehellä jolla on lapsi ja joka on tärkeä.

        ?? Miten lapseton voi etukäteen tietää millaista elämä paitsi sen oman kumppaninsa, sen lapsen ja exän kanssa on?? Minä en ainakaan tiennyt.

        Ihan samalla tavalla kuin lapsen vanhemman uuden kumppanin täytyy opetella uusia asioita ja joustaa, täytyy sen uuden kumppanin puolison ottaa huomioon sen kumppaninsa kokemattomuus ja vaihtelevatkin mielialat omasta lapsestaan ja siitä exästään.

        Nuo kaikki tekijät vaikuttavat parisuhteeseen, joka ensisijaisesti oli syynä tämän parinkin tulla yhteen. Ei se lapsi, eikä se ex.

        Ei asiat ole noin mustavalkoisia ja niiden lutviutuminen vie aikaa, ei se ole uuden kumppanin vika että puolisollaan on lapsia tai joskus todella hankala exä... Jos on todella paha olla, täytyy ehkä valita toisin ja lähteä, ihan niinkuin ne lapsen vanhemmatkin jossain vaiheessa päätti. Jokainen elää omaa elämäänsä.


      • Bleu*
        kirves** kirjoitti:

        ?? Miten lapseton voi etukäteen tietää millaista elämä paitsi sen oman kumppaninsa, sen lapsen ja exän kanssa on?? Minä en ainakaan tiennyt.

        Ihan samalla tavalla kuin lapsen vanhemman uuden kumppanin täytyy opetella uusia asioita ja joustaa, täytyy sen uuden kumppanin puolison ottaa huomioon sen kumppaninsa kokemattomuus ja vaihtelevatkin mielialat omasta lapsestaan ja siitä exästään.

        Nuo kaikki tekijät vaikuttavat parisuhteeseen, joka ensisijaisesti oli syynä tämän parinkin tulla yhteen. Ei se lapsi, eikä se ex.

        Ei asiat ole noin mustavalkoisia ja niiden lutviutuminen vie aikaa, ei se ole uuden kumppanin vika että puolisollaan on lapsia tai joskus todella hankala exä... Jos on todella paha olla, täytyy ehkä valita toisin ja lähteä, ihan niinkuin ne lapsen vanhemmatkin jossain vaiheessa päätti. Jokainen elää omaa elämäänsä.

        ..etukäteen tiennyt mihin lähden. En edes ole päässyt aikuisiällä seuraamaan läheltä minkään lapsiperheen saati sitten uusperheen elämää. Halusin kuitenkin katsoa mitä se on.


      • se on sulle joko
        Bleu* kirjoitti:

        ..etukäteen tiennyt mihin lähden. En edes ole päässyt aikuisiällä seuraamaan läheltä minkään lapsiperheen saati sitten uusperheen elämää. Halusin kuitenkin katsoa mitä se on.

        tai! Otat koko paketin (mies ja lapsi) tai lähdet kälppiin....


    • YksHupakko

      Kuulostaa hieman tutulta.. tosin meikä asuu taas uudestaan miehensä kanssa. Virheistä oppineena ;)Tällä kertaa asunto on minun, mies tuli sitten perässä.. Kun aiemmin muutin pois, "kotiorjuudesta". ;)
      Lapsi tulee meille nykyään silloin, kun mies itse jaksaa hoitaa. Jos ei käy, hän voi aina pakata kamat ja lähteä.. :P
      Neljättä vuotta yhteensä kaikkineen yhteisiä polkuja tallattu..

      Mustasukkaisuutta on turha kokea lapsesta. Sekä sinä että lapsi olette "ykkösiä" omilla tasoillanne. Hän lapsena, sinä naisena.. ;)

      Kuitenkin, ei miesystäväsi voi vaatia sinua miksikään "äitipuoleksi" eikä maksamaan ruokia yms.. :) monet niin toki tekee ja täällä eräät jauhaa, että pitää ottaa se koko paketti. Parisuhteeseen ei kuulu toisen lapsi.
      Se voi olla osa yhteistä elämää ja toki siedettävä, mutta ei saa olla velvoite mihinkään lapsettomalle/lapselliselle. Omat on aina omia.. Muut siinä sitten sivussa.

      Sun ukkos tässä kuulostaa aivan samalta kuin omani.. :D Meillä toki vieläkin on riitaa, kun itse haluan antaa heille sen oman ajan ja lähteä muualle; leffaan, ystävien luo yökylään(kyllä, olen itsekin jo kohta 30) jne silloin kun lapsi nykyään meille tulee.
      Mieheni mielestä myös minä saisin siinä sitten liikaa sitä "luksusaikaa", kun hän on lapsen kanssa. Ja hän joutuu tekemään ruuat(mikäli en ole valmiiksi tehnyt lämmitettäväksi..) ja hoitamaan lapsen, viihdyttämään yksin. Eikä voi lähteä yöksi raflaan kavereiden kanssa, kun lapsi nukkuu.. haahaa.
      Ei aina muista, että hänen se on, EI minun. ;)

      Mutta.. yritä pitää oma vapautesi. :) Lapsella on jo vanhemmat, se on heidän asia hoitaa lasta.

    • äitipuolelle

      Olen käynyt ja käyn edelleen hyvin samoja tunteita läpi, joita sinäkin.. Itse tapasin 24-vuotiaana miehen jolla silloin 8-vuotias tytär. Muutimme heti yhteen enkä osannut ajatellakkaan siinä hullussa rakkauden huumassa ja kiireessä mahdollisia uusperheen ongelmia.. Pari ekaa kukkautta lapsi meni siinä sivussa ihan hyvin kunnes minulle nousi paljon negatiivisia tunteita pintaan.. Rupesin tuntemaan itseni ulkopuoliseksi, tuli mustasukkaisuutta ja jopa ajoittaista vihaa ja inhoa lasta kohtaan. Lapsi vieraili ja vierailee meillä edelleen (onneksi) vain joka toinen viikonloppu.

      Olemme olleet mieheni kanssa nyt yhdessä pian kolme vuotta ja siihen on mahtunut paljon pahoja tunteita.. Onneksi ja ikävä kyllä mieheni ja minun välinen rakkaus on niin vahvaa ettei tästä kovin helpolla lähdetä vaikka mielessä se on käynyt lukemattoman monta kertaa!

      Mieheni lapsi on oikeasti mukava ja kiltti ja pitää minusta valtavasti, mutta edelleen, pian kolmen vuoden jälkeen, minun on välillä vaikea hyväksyä häntä. Lapsi on merkki eletystä elämästä, siis siitä helvetin exästä.. ;)

      Mieheni myös melkein pakotti minut rakastamaan lastaan aluksi, hän siis sanoi että "sun on rakastettava mun lasta". Se on aivan väärä lähestymistapa ja itse rupesin vain enemmän ja enemmän vihaamaan lasta siitä hyvästä.

      Olemme riidelleet näistä uusperheen kipukohdista paljon, mutta parempi sekin kuin että emme puhuisi niistä.

      Itselläni on se hyvä tilanne että mieheni ei laita meitä arvojärjestykseen vaan minä olen hänen elämänsä nainen ja lastaan rakastaa yhtä lailla, vain tietenkin ihan eri tavalla. En ole vieläkään kuitenkaan päässyt mustasukkaisuuden tunteista kokonaan eroon, uskon ja toivon että yhteinen lapsi helpottaisi niitä tunteita hiukan.. Ennen tunsin valtavaa syyllisyyttä näistä negatiivisista tunteistani ja syyllisyys kuormitti pahaa oloani lisää. Nykyään hyväksyn tunteeni ja elän niiden kanssa. Tottkai olisin toivonut että ajan kanssa mustasukkaisuus ja ajoittainen viha lasta kohtaan poistuisivat kokonaan, mutta koska näin ei toistaiseksi ole tapahtunut, hyväksyn tunteeni ja kyllä helpottaa! Puhu miehesi kanssa tunteistasi, tai sitten jonkun muun kanssa mutta älä patoa itseesi pahaa oloasi. Sinulla on oikeus negatiiisiin tunteisiisi, sanoo muut mitä hyvänsä.

      • huonosti nukkunut

        Huoh ja kiitos etenkin "bleulle" ja "äitipuolelle"! Minulla on hyvin samankaltainen tilanne ja samat tunteet kuin teillä. Suhteeni on kestänyt noin vuoden ja päätimme minun muuttavan miehekkeeni omistamaan asuntoon kolmisen kuukautta sitten. Hänen erostaan on jo viitisen vuotta, minä taas en ole aiemmin edes asunut miehen kanssa. Itselläni ei ole lapsia, miehelläni entisestä suhteesta hänelle itselleen "ei suunniteltu" -poika, 5v. Olen todella lapsirakas, työskentelen kasvatusalalla ja olen itse avioerolapsi. Ja siltikään ei meinaa suhtautumiseni miehen lapseen olla asiallinen.

        Tiedän, että nyt eletään vasta harjoittelu- ja sopeutumisvaihetta, mutta siitä huolimatta, olen paljonkin miettinyt mitä itse haluan ja onko tämä sitä mitä haluan. En ole koskaan ajatellut olevani tässä tilanteessa. Oikein ärsyttää, miten jotkut tässäkin viestiketjussa sanovat elämän olevan täynnä valintoja ja "joka-toinen-viikonloppu-"äideillä"" olevan vapaua lähteä suhteesta. Mutta mielestäni elämä on myös haasteita ja niiden kanssa elämistä. Jos aina menee sieltä, mistä aita on matalin ja jos aina vain tekee sitä mitä itse haluaa, määritellään henkilö usein itsekeskeiseksi ja varsin itsekkäästi. Tietty itsekkyys on myös sallittua, jopa toivottavaa!

        Minua tilanteessa ehkä eniten ahdistaa jo tieto siitä, etten muka voisi olla ja mennä niinä viikonloppuina, kun lapsi on meillä. Ymmärrän täysin mieheni toiveeni meidän viettävän yhteistä aikaa kolmisin, mutta jotenkin ajattelen sen enemmänkin hänen halunaan tehdä meistä perhe. Viimeksi viime yönä keskustelimme asioista pääsemättä mihinkään lopputulokseen, johon ei minusta ole edes tarvetta päästä. Ei tunteita ja tilanteita voi väkisin heti muuttaa. Kaikki ottaa aikaa, mutta se, onko valmis sen ajan toisilleen antamaan, on eri asia.

        Ymmärrän myös sen, että meidän tunteidemme lisäksi pojalla on tunteita meidän suhteestamme, näyttää hän niitä tai ei. Voisin luetella viestiketjun riittämättömiin asioita, jotka minua ärsyttää pojassa ja hänen käyttäytymisessään, mutta herran jestas, eiväthän ne voi olla syynä minun asenteisiini. Itsestäni tuntuu äärettömän pahalta viettää esim.sukulaispoikani kanssa (päivälleen saman ikäinen) aikaa, koska tiedän olevani yltiöihana ja lapsirakas hänen kanssaan. Mieheni tietää sen myös ja hän ei voi olla huomaamatta tätä muutosta käyttäytymisessäni suhteessa hänen poikaansa vs. muut lapset.

        Ja kyllä, "se ex". Jos minun aiemmista suhteistani ei edes voi mainita, niin hänen entisensä kanssa voimme sitten olla tekemisissä vähintään joka toinen viikonloppu? Raivostuttavaa!Yeah, itsekästä, mutta niin luontaista ajattelua. Vaikeaa on myös olla mummolassa, jossa ei osata ajatella tilanteen millään tavalla olevan minulle kiusallinen. Aivan luontaistahan minun on tulla toivottamaan heidän kanssaan hyvää joulua pojan perheeseen, eikö? En tiedä olisiko asioiminen helpompaa, jos olisin edes jokseenkin samaa mieltä ex:än ajatusmaailmastaan, vaikea sanoa.

        Niin, helppo olisi tavarat pakata ja omaan asuntoon muuttaa, mutta...


      • löytyy muitakin..
        huonosti nukkunut kirjoitti:

        Huoh ja kiitos etenkin "bleulle" ja "äitipuolelle"! Minulla on hyvin samankaltainen tilanne ja samat tunteet kuin teillä. Suhteeni on kestänyt noin vuoden ja päätimme minun muuttavan miehekkeeni omistamaan asuntoon kolmisen kuukautta sitten. Hänen erostaan on jo viitisen vuotta, minä taas en ole aiemmin edes asunut miehen kanssa. Itselläni ei ole lapsia, miehelläni entisestä suhteesta hänelle itselleen "ei suunniteltu" -poika, 5v. Olen todella lapsirakas, työskentelen kasvatusalalla ja olen itse avioerolapsi. Ja siltikään ei meinaa suhtautumiseni miehen lapseen olla asiallinen.

        Tiedän, että nyt eletään vasta harjoittelu- ja sopeutumisvaihetta, mutta siitä huolimatta, olen paljonkin miettinyt mitä itse haluan ja onko tämä sitä mitä haluan. En ole koskaan ajatellut olevani tässä tilanteessa. Oikein ärsyttää, miten jotkut tässäkin viestiketjussa sanovat elämän olevan täynnä valintoja ja "joka-toinen-viikonloppu-"äideillä"" olevan vapaua lähteä suhteesta. Mutta mielestäni elämä on myös haasteita ja niiden kanssa elämistä. Jos aina menee sieltä, mistä aita on matalin ja jos aina vain tekee sitä mitä itse haluaa, määritellään henkilö usein itsekeskeiseksi ja varsin itsekkäästi. Tietty itsekkyys on myös sallittua, jopa toivottavaa!

        Minua tilanteessa ehkä eniten ahdistaa jo tieto siitä, etten muka voisi olla ja mennä niinä viikonloppuina, kun lapsi on meillä. Ymmärrän täysin mieheni toiveeni meidän viettävän yhteistä aikaa kolmisin, mutta jotenkin ajattelen sen enemmänkin hänen halunaan tehdä meistä perhe. Viimeksi viime yönä keskustelimme asioista pääsemättä mihinkään lopputulokseen, johon ei minusta ole edes tarvetta päästä. Ei tunteita ja tilanteita voi väkisin heti muuttaa. Kaikki ottaa aikaa, mutta se, onko valmis sen ajan toisilleen antamaan, on eri asia.

        Ymmärrän myös sen, että meidän tunteidemme lisäksi pojalla on tunteita meidän suhteestamme, näyttää hän niitä tai ei. Voisin luetella viestiketjun riittämättömiin asioita, jotka minua ärsyttää pojassa ja hänen käyttäytymisessään, mutta herran jestas, eiväthän ne voi olla syynä minun asenteisiini. Itsestäni tuntuu äärettömän pahalta viettää esim.sukulaispoikani kanssa (päivälleen saman ikäinen) aikaa, koska tiedän olevani yltiöihana ja lapsirakas hänen kanssaan. Mieheni tietää sen myös ja hän ei voi olla huomaamatta tätä muutosta käyttäytymisessäni suhteessa hänen poikaansa vs. muut lapset.

        Ja kyllä, "se ex". Jos minun aiemmista suhteistani ei edes voi mainita, niin hänen entisensä kanssa voimme sitten olla tekemisissä vähintään joka toinen viikonloppu? Raivostuttavaa!Yeah, itsekästä, mutta niin luontaista ajattelua. Vaikeaa on myös olla mummolassa, jossa ei osata ajatella tilanteen millään tavalla olevan minulle kiusallinen. Aivan luontaistahan minun on tulla toivottamaan heidän kanssaan hyvää joulua pojan perheeseen, eikö? En tiedä olisiko asioiminen helpompaa, jos olisin edes jokseenkin samaa mieltä ex:än ajatusmaailmastaan, vaikea sanoa.

        Niin, helppo olisi tavarat pakata ja omaan asuntoon muuttaa, mutta...

        Onpa todella helpottavaa huomata, että meitä samoin ajattelevia on kuitenkin olemassa. Olen jo useasti kuvitellut olevani luonnonoikku, kylmä ja kamala ihminen, kun en pidä mieheni lapsesta. En ole koskaan pitänyt, enkä enää edes odota itselleni niitä tunteita joskus tulevan.

        Meidän suhteemme on kestänyt nyt 4 vuotta ja koko tämän ajan minulla on ollut suuria vaikeuksia hyväksyä mieheni lasta, nyt 6-v. Olen yrittänyt ja yrittänyt, koittanut jopa pakottaa itseäni edes hiukan tuntemaan jotain, mutta en yksinkertaisesti pysty. Joka kerta, kun lapsi on meillä ja kun "joudun" katsomaan häntä ja miestäni yhdessä, minua alkaa ikävällä tavalla kuvottamaan. En siedä heidän halailuaan ja läheisyyttään. Kyllä, olen mustasukkainen siitä, että minun pitää jakaa oma rakas mieheni jonkun minulle täysin vieraan ihmisen kanssa. Vaikka rakkaus lapseen on jotain aivan muuta kuin naisen ja miehen välinen rakkaus, niin siitä huolimatta.

        Lapsi on pääosin kiltti ja hyväkäytöksinen, mutta on meilläkin koettu uhmaiät ja muut negatiiviset jutut. Myönnän, että lapsen kiukutellessa minulla on todella vaikeaa katsella häntä silmissäni, jos voisin, heittäisin hänet niska-perse -otteella pihalle joka kerta. En myöskään halua minkäänlaista fyysistä läheisyyttä lapsen kanssa. Hänkin varmasti vaistoaa asian olevan minulle vastenmielinen, eikä edes yritä halata minua tai tulla syliini. Miehessäni hän sen sijaan roikkuu jatkuvasti.

        Ensimmäinen vuosi tässä kuviossa oli minulle vaikein. Sen vuoden aikana kipuilin todella kovasti, mietin ja pähkäilin asioita ja suhdettamme. Rakastin miestä enemmän kuin olin ketään koskaan rakastanut, mutta lapsi oli valtava taakka. Pikku hiljaa kypsyin ajatukseen, että lapsesta huolimatta, en aio luopua miehestä, joka oli, ja on edelleen, aivan ihana tyyppi, meillä on todella paljon yhteistä mm. ammatti, harrastukset, maailmankatsomus jne. Lisäksi tiesin liiankin hyvin millainen oli sinkkumaailma kolmekymppiselle naiselle. Sieltä ei niin vain lapsettomia, kunnollisia miehiä löydy. Sen vuoksi minua suunnattomasti ärsyttää neuvot, että ota lapseton mies, jos et siedä miehen ex elämää. Kun kylmä fakta on, ettei niitä lapsettomia miehiä tosiaan niin vain oteta!!!

        Kerroin miehelleni tunteistani ja toki hän oli aluksi todella pettynyt ja pahoillaan, koska olisi myös halunnut meidän olevan kuin yhtä perhettä. Sanoin, etten tule koskaan ottamaan millään tavalla vastuuta tästä lapsesta, että lapsi on meillä ollessaan vain ja ainoastaan mieheni "ongelma". Ja tämä sopimus on pitänyt. Mieheni ei enää pakota minua välittämään tai huomioimaan hänen lastaan. Huomaan kyllä miten onnelliseksi mies tulee, jos vaikka sanon jotain mukavaa lapsesta. Tätä en tee koskaan vain häntä miellyttääkseni, vaan siksi, koska joskus jopa minulla on jotain positiivista sanottavaa pojasta. Voi olla, että tässä vuosien mittaan positiiviset tunteet vielä lisääntyvät... niitä odotellessa.

        Lopuksi haluan vielä sanoa, että yhteisen lapsen syntymä voi muuttaa teillä muillakin asioita parempaan suuntaan. Näin ainakin meillä kävi. Yhteinen vauvamme on nyt muutaman kuukauden ikäinen ja myönnän, että vasta nyt tunnen olevani ikään kuin tasavertainen tässä koko sekametelisopassa. Olen oman lapseni kautta oppinut ymmärtämään minkälaista on vanhemman rakkaus lapseen ja muutenkin lapsi luonnollisesti kasvattaa ihmistä. Tietenkin toivoisin, että mieheni olisi kokenut lapsen syntymän ensimmäistä kertaa minun kanssani, mutta eihän kaikkea tässä maailmassa voi saada. Minulla on nyt maailman ihanin vauva sekä mies, jota edelleen rakastan enemmän kuin ketään koskaan. "Käärmeinä paratiisissa" ovat sitten tämä mieheni lapsi sekä tietysti lapsen äiti, mieheni superhankala exä, josta en jaksa edes tässä viestissä enempiä puhua. Mutta eiköhän tämä tästä. Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville. Uusioperhekuviot ovat usein erittäin hankalia, paljon negatiivisia tunteita herättäviä viritelmiä, joihin ei kukaan varmasti itseään ehdoin tahdoin haluaisi sotkea. Mutta koska elämä on lyhyt ja se oikea voi tulla vastaan vain kerran elmässä, niin kannattaako kaikesta ihanasta kuitenkaan luopua vain sen vuoksi, ettei itse olisi valmis tekemään kompromisseja....


      • että voi lapsi
        löytyy muitakin.. kirjoitti:

        Onpa todella helpottavaa huomata, että meitä samoin ajattelevia on kuitenkin olemassa. Olen jo useasti kuvitellut olevani luonnonoikku, kylmä ja kamala ihminen, kun en pidä mieheni lapsesta. En ole koskaan pitänyt, enkä enää edes odota itselleni niitä tunteita joskus tulevan.

        Meidän suhteemme on kestänyt nyt 4 vuotta ja koko tämän ajan minulla on ollut suuria vaikeuksia hyväksyä mieheni lasta, nyt 6-v. Olen yrittänyt ja yrittänyt, koittanut jopa pakottaa itseäni edes hiukan tuntemaan jotain, mutta en yksinkertaisesti pysty. Joka kerta, kun lapsi on meillä ja kun "joudun" katsomaan häntä ja miestäni yhdessä, minua alkaa ikävällä tavalla kuvottamaan. En siedä heidän halailuaan ja läheisyyttään. Kyllä, olen mustasukkainen siitä, että minun pitää jakaa oma rakas mieheni jonkun minulle täysin vieraan ihmisen kanssa. Vaikka rakkaus lapseen on jotain aivan muuta kuin naisen ja miehen välinen rakkaus, niin siitä huolimatta.

        Lapsi on pääosin kiltti ja hyväkäytöksinen, mutta on meilläkin koettu uhmaiät ja muut negatiiviset jutut. Myönnän, että lapsen kiukutellessa minulla on todella vaikeaa katsella häntä silmissäni, jos voisin, heittäisin hänet niska-perse -otteella pihalle joka kerta. En myöskään halua minkäänlaista fyysistä läheisyyttä lapsen kanssa. Hänkin varmasti vaistoaa asian olevan minulle vastenmielinen, eikä edes yritä halata minua tai tulla syliini. Miehessäni hän sen sijaan roikkuu jatkuvasti.

        Ensimmäinen vuosi tässä kuviossa oli minulle vaikein. Sen vuoden aikana kipuilin todella kovasti, mietin ja pähkäilin asioita ja suhdettamme. Rakastin miestä enemmän kuin olin ketään koskaan rakastanut, mutta lapsi oli valtava taakka. Pikku hiljaa kypsyin ajatukseen, että lapsesta huolimatta, en aio luopua miehestä, joka oli, ja on edelleen, aivan ihana tyyppi, meillä on todella paljon yhteistä mm. ammatti, harrastukset, maailmankatsomus jne. Lisäksi tiesin liiankin hyvin millainen oli sinkkumaailma kolmekymppiselle naiselle. Sieltä ei niin vain lapsettomia, kunnollisia miehiä löydy. Sen vuoksi minua suunnattomasti ärsyttää neuvot, että ota lapseton mies, jos et siedä miehen ex elämää. Kun kylmä fakta on, ettei niitä lapsettomia miehiä tosiaan niin vain oteta!!!

        Kerroin miehelleni tunteistani ja toki hän oli aluksi todella pettynyt ja pahoillaan, koska olisi myös halunnut meidän olevan kuin yhtä perhettä. Sanoin, etten tule koskaan ottamaan millään tavalla vastuuta tästä lapsesta, että lapsi on meillä ollessaan vain ja ainoastaan mieheni "ongelma". Ja tämä sopimus on pitänyt. Mieheni ei enää pakota minua välittämään tai huomioimaan hänen lastaan. Huomaan kyllä miten onnelliseksi mies tulee, jos vaikka sanon jotain mukavaa lapsesta. Tätä en tee koskaan vain häntä miellyttääkseni, vaan siksi, koska joskus jopa minulla on jotain positiivista sanottavaa pojasta. Voi olla, että tässä vuosien mittaan positiiviset tunteet vielä lisääntyvät... niitä odotellessa.

        Lopuksi haluan vielä sanoa, että yhteisen lapsen syntymä voi muuttaa teillä muillakin asioita parempaan suuntaan. Näin ainakin meillä kävi. Yhteinen vauvamme on nyt muutaman kuukauden ikäinen ja myönnän, että vasta nyt tunnen olevani ikään kuin tasavertainen tässä koko sekametelisopassa. Olen oman lapseni kautta oppinut ymmärtämään minkälaista on vanhemman rakkaus lapseen ja muutenkin lapsi luonnollisesti kasvattaa ihmistä. Tietenkin toivoisin, että mieheni olisi kokenut lapsen syntymän ensimmäistä kertaa minun kanssani, mutta eihän kaikkea tässä maailmassa voi saada. Minulla on nyt maailman ihanin vauva sekä mies, jota edelleen rakastan enemmän kuin ketään koskaan. "Käärmeinä paratiisissa" ovat sitten tämä mieheni lapsi sekä tietysti lapsen äiti, mieheni superhankala exä, josta en jaksa edes tässä viestissä enempiä puhua. Mutta eiköhän tämä tästä. Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville. Uusioperhekuviot ovat usein erittäin hankalia, paljon negatiivisia tunteita herättäviä viritelmiä, joihin ei kukaan varmasti itseään ehdoin tahdoin haluaisi sotkea. Mutta koska elämä on lyhyt ja se oikea voi tulla vastaan vain kerran elmässä, niin kannattaako kaikesta ihanasta kuitenkaan luopua vain sen vuoksi, ettei itse olisi valmis tekemään kompromisseja....

        raukkoja. Ainoa käärme tässä paratiisissa olet sinä itse!


      • pitäisi?
        että voi lapsi kirjoitti:

        raukkoja. Ainoa käärme tässä paratiisissa olet sinä itse!

        Sinä siis olet sitä mieltä, että kaikkien uusien puolisoiden pitäisi julistaa pitävänsä miehensä lapsista, vaikkei näin olisikaan ? Miksi asioista pitää valehdella, kun kaikkien kannalta totuus on varmasti paras ratkaisu? Piilotetut tunteet johtavat lopulta aina ongelmiin.


      • valhtelemaan
        pitäisi? kirjoitti:

        Sinä siis olet sitä mieltä, että kaikkien uusien puolisoiden pitäisi julistaa pitävänsä miehensä lapsista, vaikkei näin olisikaan ? Miksi asioista pitää valehdella, kun kaikkien kannalta totuus on varmasti paras ratkaisu? Piilotetut tunteet johtavat lopulta aina ongelmiin.

        pyytää???? Totesimpa vain että voi lapsiparat...


    • "äitipuolille"

      Tämä ketju on ollut minulle todellista sielunravintoa ja vertaistukea. Itse osallistuin tähän tekstillä "Ajatuksia äitipuolelle". Olen siis itsekin ns. äitipuoli vaikeine tunteineni ja jos joku teistä (esim. "Bleu", "Huonosti nukkunut", "Ihanaa että löytyy muitakin") haluaa jakaa kokemuksiaan ja uskaltaisitte laittaa oman s-posti osoitteenne niin olisi mahtavaa! Itse en uskalla osoitettani tänne laittaa mutta jos joku uskaltaisi.. ;)

      • kaivataan...

        Juu, mä ainakin mielelläni jakaisin näitä tuntemuksia muiden samassa tilanteessa olevien naisten kanssa. Kirjoita vaan mulle osoitteeseen evilian(at)suomi24.fi Ja mä olen siis se nimimerkki "ihanaa, että löytyy muitakin"

        Ja kirjoitelkaa ihmeessä muutkin "pahat äitipuolet", jos siltä tuntuu :)


    • ihmetellä

      että lapset oireilevat.
      Onhan se ennen kuulumatonta, että aikuiset ämmät inhoavat lapsia ja ovat heille mustasukkaisia.
      Kuulkaa nyt kaikki kateelliset nyksät: Miehenne on tosiaan rakastanut ja rakastellut intohimoisesti eksäänsä, tehnyt tämän raskaaksi, seurannut hänen vatsansa kasvamista, ollut paikalla kun tämä on antanut elämän heidän yhteiselle lapselleen, valvonut öitä hänen kanssaan jne. Ja se kaikki on ollut hänen ensikertaista ja ihmeellistä. Nytkö vasta olet tullut sitä ajatelleeksi?
      Ja lapsi on loppujen lopuksi miehelle aina tärkeämpi kuin puoliso, jos mies on todellinen mies. Naisia otetaan, lapsia saadaan - mistä miehesi on elävä esimerkki.
      Ellet pysty hillitsemään ilkeyttäsi ja kateuttasi viatonta lasta kohtaan ja pysymään lestissäsi, on parempi, että häivyt.

      • hihhihhiii

        eksä tiedostaa sen että juuri tällä sekunnilla se mies rakastelee uutta naista, katsoo ja koskettaa naisen vatsaa kun se pyöristyy mukavasti

        Miksi hitossa alat yleistää taas, itse tiedostan(en ole ap.) että miehelläni on historia entisen naisensa kanssa(huom entinen nainen, ei entinen vaimo) ovat joo rakastelleet ja siitä tuloksena kaunis tyttö. Mutta myös minulla on historia, mieheni tietää sen, minulla on kaksi ihanaa lasta tuloksena ensimmäisestä avioliitostani.

        Se joka kykenee jättämään sen tosiasian taakseen että mies/nainen on ollut sängyssä aikaisemminkin, ennen tätä nykyistä on hyvä ihminen.
        Se joka kykenee pitämään huolen että ei ole esteenä miehen ja lapsen näkemisillä vaan ottaa lapsen ilomielin vastaan, on hyvä

        En hyväksy sitä että on eksiä olemassa jotka eivät suostu antamaan lasta isälle vain sen varjolla ettei halua lapsen näkevän isän uutta rakkautta. Nimittäin on sellaisia miehiä olemassa jotka eivät hypi kukasta kukkaan vaan ihan oikeasti haluavat vakiintua. On miehiä jotka on jätetty, siitä selvinneet ja löytäneet uuden rakkauden johon ovat sitoutuneet, unohtamatta kuitenkin sitä edellisestä liitosta syntynyttä lasta.

        Halveksin miehiä jotka rientävät suhteesta suhteen ja tässä tapauksessa eksät tekevät oikein että eivät anna lasta isälle jos naiset koko ajan vaihtuvat

        Mutta jos isä aidosti rakastaa toista naista, entisen esim. jätettyä niin en näkisi itse eksänä mitään syytä siihen että kieltäisin lasta näkemästä isäänsä.
        Lapsillani on hyvä suhde isäänsä, heillä on myös kohtalainen suhde äitipuoleensa ja olen iloinen että lapseni voivat hyvin ja voivat myös tukeutua myös tähän isän uuteen puolisoon

        Itse olen myös nyksä, mieheni rakastaa yli kaiken lapsiaan, joista yksi on aikaisemmasta liitosta. Mieheni osallistuu lapsensa elämään niin hyvin kuin kykenee, eli lapsi on meillä säännöllisesti. Tänään kävimme joka kahvilla lapsen ja hänen äitinsä luona.

        En ymmärrä miksi helposti alatte jauhamaan paskaa tästäkin jos nyksä on "helppo" nyksä eli ei ole esteenä lapsen ja isän tapaamisille niin miksi häntäkin haukutaan, minä otan lapsen tänne vaikka hänen isänsä on töissä ja äiti niin haluaa, osta vaatteitakin, miksi? Koska minäkin omalla tavallani rakastan tätä lasta, eikö se ole sallittua?


      • tästä ei juttu parane

        Olen samaa mieltä! Näin se on. Hyvä hyvä!!!;)))


    • Bleu*

      Ihanaa lukea viestejänne! On tosiaan ilo huomata, että näin tuntevia on muitakin.
      Vuoden kestänyt uusperheviritelmä on ollut kyllä kasvattavaa aikaa. Tämä on ollut sellaista tunnemylläkkää, mihin en minäkään olisi odottanut joutuvani. En tiedä mahtaako tämä olla rankempaa nyksille, joilla ei ole omia lapsia, ehkä? En kuitenkaan ole millään muotoa katkera siitä että päätin aikanaan yrittää, olen vain nyt ääneen todennut että vaikeaa on.
      Varsinkin vahvoihin negatiivisiin tunteisiin törmääminen näin herkällä alueella on ollut todella rankkaa. Syyllisyyttä, itsensä epäilemistä hirviöksi, narsistiksi, luonnehäiriöiseksi tai muuten vialliseksi. Kukapa nyt viatonta lasta ei rakastaisi!?
      Tähän kun yhdistetään normaalit parisuhteen kehittymiseen liittyvät haasteet ja kriisit, niin siinä sitä onkin. Niin, ja tietysti vielä isovanhemmat, joiden antennit aistia uuden miniäkokelaansa maailmaa tuntuvat olevan täysin hukassa. Itse olen esim. saanut kuunnella muisteloita mieheni ja exänsä häistä päivällispöydässä. Tai synttärikahveillani tässä aivan hiljattain käydessään anoppi kutsui minua exän nimellä. Hassuja pikku sattumuksia, mutta jossain vaiheessa kuppi vaan alkaa mennä nurin :) He myös odottavat minunkin ottavan vastuuta lapsesta ja miten he em. huolimatta yrittävätkään edistää meidän yksikkömme muuttumista oikeaksi perheeksi.. Hyvää tietysti pojalleen haluavat, mutta..
      Itseltäni on vaatinut melkoista vahvuutta säilyttää oma itseni ja se mitä minä oikeasti toivon. Varsinkin kun on ollut korviaan myöten rakastunut – silloin sitä tekee mitä vain miehensä eteen.
      On kai helppoa täälläkin heittää, että lähde sitten, kun on kuitenkin niin vaikeaa. Mutta niin kuin "huonosti nukkunut" sanoi, ei elämä ole niin yksinkertaista että siitä mennään mistä aita on matalin. Minulla ja miehelläni on niin paljon yhteistä ja huikea kemia, ettei siitä halua luopua näinkään haastavassa tilanteessa. Pelkäänpä vain, että minäkin tavoitan jonkinlaisen tasaveroisuuden omassa ja muutaman muunkin mielessä tässä suhteessa vasta sitten kun/jos meillä on yhteinen lapsi.

      • olen tullut siihen

        lopputulokseen, että et ole miehellesi sopiva puoliso, etkä sellaiseksi tulekaan vaikka saisitte yhteisen lapsen. Lisäksi omaat hurjan huonon omantunnon ja olet mustasukkainen asioista joihin et voi vaikuttaa, ja kuitenkin ne asiat ovat ja pysyvät elämässäsi jos tämän miehen kanssa elät. Monta ihmistä tulee olemaan tässä suhteessanne onneton. Lisäksi suku pitää edelleen ex-miniästä ja niimpä ollen olet ikuisesti se kakkonen kaikille. Totuus on vain tämä, jonka itsekkin tiedät jo nyt ja tulet kyllä huomaamaan.


      • Bleu*
        olen tullut siihen kirjoitti:

        lopputulokseen, että et ole miehellesi sopiva puoliso, etkä sellaiseksi tulekaan vaikka saisitte yhteisen lapsen. Lisäksi omaat hurjan huonon omantunnon ja olet mustasukkainen asioista joihin et voi vaikuttaa, ja kuitenkin ne asiat ovat ja pysyvät elämässäsi jos tämän miehen kanssa elät. Monta ihmistä tulee olemaan tässä suhteessanne onneton. Lisäksi suku pitää edelleen ex-miniästä ja niimpä ollen olet ikuisesti se kakkonen kaikille. Totuus on vain tämä, jonka itsekkin tiedät jo nyt ja tulet kyllä huomaamaan.

        Ehkä näin. Sitä tässä yritän selvittää.


      • niinköhän vaan
        olen tullut siihen kirjoitti:

        lopputulokseen, että et ole miehellesi sopiva puoliso, etkä sellaiseksi tulekaan vaikka saisitte yhteisen lapsen. Lisäksi omaat hurjan huonon omantunnon ja olet mustasukkainen asioista joihin et voi vaikuttaa, ja kuitenkin ne asiat ovat ja pysyvät elämässäsi jos tämän miehen kanssa elät. Monta ihmistä tulee olemaan tässä suhteessanne onneton. Lisäksi suku pitää edelleen ex-miniästä ja niimpä ollen olet ikuisesti se kakkonen kaikille. Totuus on vain tämä, jonka itsekkin tiedät jo nyt ja tulet kyllä huomaamaan.

        Taisivat nuo olla vain sinun toiveitasi. Onko sinun exälläsi kumppani,jota et siedä ja toivot että asiat olisivat kohdallasi näin ja tämä exäsi rakas tajuiaisi häipyä?

        Yleensä asioilla on tapana selviytyä parhainpäin, nimen omaan niitä koskien, joita asia koskee, ei suhteen ulkopuolisten toiveiden mukaan.

        Ymmärrän kyllä katkeruutesi, mitäs jos alkaisit sinäkin elää omaa elämääsi?


      • isovanhempienkin

        viritellä antenneja aistiakseen sinun maailmaasi?
        Kuulehan, he elävät omaa elämäänsä, johon kuuluu muun muassa heidän poikansa, tämän lapsi ja lapsen äiti. Jos sinä olet siihen maailmaan tunkemassa, niin opettelepa rakastamaan miehesi lasta ja kunnioittamaan hänen vanhempiaan.
        Et kerta kaikkiaan tule onnistumaan yrityksessäsi saada miehesi läheiset tanssimaan pillisi mukaan. He varmastikin onnistuvat säilyttämään oman itsensä ja sen, mitä he oikeasti toivovat.
        Sinä et varmaankaan ole heidän toivomuslistansa kärjessä, mutta saattavat he vähitellen oppia sinuakin sietämään, mikäli käyttäydyt kauniisti.
        Usko, hyvä ihminen, ettet ole maailman napa, et edes miehesi maailman.


      • vastaus on EI
        niinköhän vaan kirjoitti:

        Taisivat nuo olla vain sinun toiveitasi. Onko sinun exälläsi kumppani,jota et siedä ja toivot että asiat olisivat kohdallasi näin ja tämä exäsi rakas tajuiaisi häipyä?

        Yleensä asioilla on tapana selviytyä parhainpäin, nimen omaan niitä koskien, joita asia koskee, ei suhteen ulkopuolisten toiveiden mukaan.

        Ymmärrän kyllä katkeruutesi, mitäs jos alkaisit sinäkin elää omaa elämääsi?

        Mitkään epäilyksesi eivät pidä kohdallani paikkaansa, olen pahoillani.


      • toivottavasti ap
        isovanhempienkin kirjoitti:

        viritellä antenneja aistiakseen sinun maailmaasi?
        Kuulehan, he elävät omaa elämäänsä, johon kuuluu muun muassa heidän poikansa, tämän lapsi ja lapsen äiti. Jos sinä olet siihen maailmaan tunkemassa, niin opettelepa rakastamaan miehesi lasta ja kunnioittamaan hänen vanhempiaan.
        Et kerta kaikkiaan tule onnistumaan yrityksessäsi saada miehesi läheiset tanssimaan pillisi mukaan. He varmastikin onnistuvat säilyttämään oman itsensä ja sen, mitä he oikeasti toivovat.
        Sinä et varmaankaan ole heidän toivomuslistansa kärjessä, mutta saattavat he vähitellen oppia sinuakin sietämään, mikäli käyttäydyt kauniisti.
        Usko, hyvä ihminen, ettet ole maailman napa, et edes miehesi maailman.

        tajuaisi tämän!


      • Bleu*
        isovanhempienkin kirjoitti:

        viritellä antenneja aistiakseen sinun maailmaasi?
        Kuulehan, he elävät omaa elämäänsä, johon kuuluu muun muassa heidän poikansa, tämän lapsi ja lapsen äiti. Jos sinä olet siihen maailmaan tunkemassa, niin opettelepa rakastamaan miehesi lasta ja kunnioittamaan hänen vanhempiaan.
        Et kerta kaikkiaan tule onnistumaan yrityksessäsi saada miehesi läheiset tanssimaan pillisi mukaan. He varmastikin onnistuvat säilyttämään oman itsensä ja sen, mitä he oikeasti toivovat.
        Sinä et varmaankaan ole heidän toivomuslistansa kärjessä, mutta saattavat he vähitellen oppia sinuakin sietämään, mikäli käyttäydyt kauniisti.
        Usko, hyvä ihminen, ettet ole maailman napa, et edes miehesi maailman.

        'appivanhempiani' kovasti, ja tulemme loistavasti toimeen. Se ei silti estä minua arvioimasta heidän käytöstään. Odottaisin myös heiltä jonkinlaista hienotunteisuutta, vaikka se ex-miniä kuinka rakas edelleen olisikin.
        Lasta ei voi myöskään väkisin oppia rakastamaan, niin kummalta kuin se sinusta ehkä kuulostaakin.
        Ehkä monelle "äitipuolelle" ajankohtaisempaa on oppia olemaan vihaamatta.


      • näkökulma
        olen tullut siihen kirjoitti:

        lopputulokseen, että et ole miehellesi sopiva puoliso, etkä sellaiseksi tulekaan vaikka saisitte yhteisen lapsen. Lisäksi omaat hurjan huonon omantunnon ja olet mustasukkainen asioista joihin et voi vaikuttaa, ja kuitenkin ne asiat ovat ja pysyvät elämässäsi jos tämän miehen kanssa elät. Monta ihmistä tulee olemaan tässä suhteessanne onneton. Lisäksi suku pitää edelleen ex-miniästä ja niimpä ollen olet ikuisesti se kakkonen kaikille. Totuus on vain tämä, jonka itsekkin tiedät jo nyt ja tulet kyllä huomaamaan.

        Taasko tästä keskustelusta tuli nyksien ja exien valtataistelu vaikka kenestä tahansa meistä voi tulla exä, nyksä, lapseton tai lapsellinen, joskus jopa kaikkia noita..

        Haluan kuitenkin tuoda yhden näkökulman tähän keskusteluun (osoitettu lähinnä syystä tai toisesta katkerille exille). Mieheni äiti arvostaa ja kunnioittaa minua enemmän kuin on ketään muuta mieheni tyttöystävää arvostanut, siis myös enemmän kuin lapsenlapsensa äitiä. Asia ei ole minulle mikään referenssi, mutta kyllähän se mukavalta tuntuu. Tulen loistavasti toimeen anoppini kanssa!

        Mieheni lapsen äiti on mukava, kiltti, myötäilevä ja kiva, täydellinen unelmaminiä joista monet anopit vain haaveilevat! Minä taas olen tempperamenttinen, hankala, itsekäs ja rehellinen, olen oma itseni anoppini seurassa. Pystyn keskustella rakentavasti anoppini kanssa ajoittaisesta vituksestani mieheni lasta kohtaan ja hän ymmärtää minua täysin, tietenkin rakastaa lapsenlastaan yli kaiken mutta ymmärtää minua hyvin.

        Syy miksi anoppini pitää minusta niin paljon on se että olen oma itseni, en esitä mitää, omaan kuitenkin hyvät käytöstavat, olen hauska ja nämä piirteet sattuvat nyt vain olemaan sellaisia joita anoppini arvostaa, ehkä siksi että on itse hyvin samanlainen!

        Että näinkin joskus.. ;)


      • Jumalattomasti ainakin
        näkökulma kirjoitti:

        Taasko tästä keskustelusta tuli nyksien ja exien valtataistelu vaikka kenestä tahansa meistä voi tulla exä, nyksä, lapseton tai lapsellinen, joskus jopa kaikkia noita..

        Haluan kuitenkin tuoda yhden näkökulman tähän keskusteluun (osoitettu lähinnä syystä tai toisesta katkerille exille). Mieheni äiti arvostaa ja kunnioittaa minua enemmän kuin on ketään muuta mieheni tyttöystävää arvostanut, siis myös enemmän kuin lapsenlapsensa äitiä. Asia ei ole minulle mikään referenssi, mutta kyllähän se mukavalta tuntuu. Tulen loistavasti toimeen anoppini kanssa!

        Mieheni lapsen äiti on mukava, kiltti, myötäilevä ja kiva, täydellinen unelmaminiä joista monet anopit vain haaveilevat! Minä taas olen tempperamenttinen, hankala, itsekäs ja rehellinen, olen oma itseni anoppini seurassa. Pystyn keskustella rakentavasti anoppini kanssa ajoittaisesta vituksestani mieheni lasta kohtaan ja hän ymmärtää minua täysin, tietenkin rakastaa lapsenlastaan yli kaiken mutta ymmärtää minua hyvin.

        Syy miksi anoppini pitää minusta niin paljon on se että olen oma itseni, en esitä mitää, omaan kuitenkin hyvät käytöstavat, olen hauska ja nämä piirteet sattuvat nyt vain olemaan sellaisia joita anoppini arvostaa, ehkä siksi että on itse hyvin samanlainen!

        Että näinkin joskus.. ;)

        sulla omakehu haisee ja kauas, tuskimpa anoppisi sinusta juuri noin ajattelee, omassa päässäs keksit näitä kehuja...oikeasti hoitoon mars!


      • sinä tuon
        näkökulma kirjoitti:

        Taasko tästä keskustelusta tuli nyksien ja exien valtataistelu vaikka kenestä tahansa meistä voi tulla exä, nyksä, lapseton tai lapsellinen, joskus jopa kaikkia noita..

        Haluan kuitenkin tuoda yhden näkökulman tähän keskusteluun (osoitettu lähinnä syystä tai toisesta katkerille exille). Mieheni äiti arvostaa ja kunnioittaa minua enemmän kuin on ketään muuta mieheni tyttöystävää arvostanut, siis myös enemmän kuin lapsenlapsensa äitiä. Asia ei ole minulle mikään referenssi, mutta kyllähän se mukavalta tuntuu. Tulen loistavasti toimeen anoppini kanssa!

        Mieheni lapsen äiti on mukava, kiltti, myötäilevä ja kiva, täydellinen unelmaminiä joista monet anopit vain haaveilevat! Minä taas olen tempperamenttinen, hankala, itsekäs ja rehellinen, olen oma itseni anoppini seurassa. Pystyn keskustella rakentavasti anoppini kanssa ajoittaisesta vituksestani mieheni lasta kohtaan ja hän ymmärtää minua täysin, tietenkin rakastaa lapsenlastaan yli kaiken mutta ymmärtää minua hyvin.

        Syy miksi anoppini pitää minusta niin paljon on se että olen oma itseni, en esitä mitää, omaan kuitenkin hyvät käytöstavat, olen hauska ja nämä piirteet sattuvat nyt vain olemaan sellaisia joita anoppini arvostaa, ehkä siksi että on itse hyvin samanlainen!

        Että näinkin joskus.. ;)

        kaiken tiedät?
        Sinulla voisi olla ura kioskikirjailijana!


      • kute ap on
        sinä tuon kirjoitti:

        kaiken tiedät?
        Sinulla voisi olla ura kioskikirjailijana!

        niin selkeesti tätä tuotantoa mitä tulee vapaan kasvatuksen tuotoksista, itseään täynnä olevia luomakunnan napoja, joille ei voi mitään kuin ihmetellä...


    • miehen kanssa, ja no nyt

      paasaat täällä kuin maailman omistaja, toisten ihmisten asioista??? Niin ettekä asu edes yhdessä??? Nyt vippaa ja pahasti, mee hoitoon!

      • täällä saa

        harvoin asiallisia vastauksia. Itse allekirjoitan myös joka sanan kirjoituksistasi.


      • sekopää komppaa
        täällä saa kirjoitti:

        harvoin asiallisia vastauksia. Itse allekirjoitan myös joka sanan kirjoituksistasi.

        toista, auta armias mitä tomppeleita!


      • voi voi voi sentään!!
        täällä saa kirjoitti:

        harvoin asiallisia vastauksia. Itse allekirjoitan myös joka sanan kirjoituksistasi.

        Elämä on kovaa eikä mene aina niinkuin haluaa, ei varsinkaan jos ei osaa ottaa muita ihmisiähuomioon! Pelkkää säälin kerjäämistä. Kasvakaa aikuiseksi, ennenkuin ryhdytte suhteeseen lapsia omaavien miesten kanssa, tai ottakaa mies joka ei tiedä lapsia olevan olemassakaan!


    • Lapsen asianajaja

      Pojan kuuluukin mennä edellesi. Sitten on toinen asia, kun hän on kasvanut aikuiseksi. Koita nyt sinäkin vähän aikuistua ja miettiä tärkeysjärjestyksiä. Toivon todella, että vähän kypsyt sinäkin, ennen kuin itse joskus hankkiudut raskaaksi. Hanki vaikkapa koiranpentu - sille tulet aina olemaan ykkönen. Lapsi oli miehellä jo ennen sinun ilmestymistäsi ja lapsella on myös oikeutensa. En nyt tarkoita mitän pikku tyrannia, vaan oikeutta huomiooon, huolenpitoon, siihen, että juuri hänestä ollaan kiinnostuneteita jne.

      • vaikea ymmärtää

        ihmisen, jolla ei ole muuta kuin itsensä. Ei osaa ymmärtää että muitakin ihmisiä on olemassa. Kannattaa iskeä mies jolla ei ole koskaan ollut yhtäkään naista eikä lapsia. Silloin elämä on helpompaa, kun ei ole nyksillä aihetta minkäänlaisiin mustasukkaisuuskohtauksiin, eikä kilpailijoita että joku nyt on tärkeempi kuin hän itse. Tai sitten olla vaan yksin, ja elää vain itselleen.


    • jutellut tuntemuksistasi

      kumppanin ja lasten pitäisi olla tärkeitä omalla tavallaan vaikka yhdessä 3olisittekin mutta mutta älä ole musti ainankaan ja ei sinun äiti lapselle tartte olla kunhan toimeen tulette:) ja lapsella turvallinen olo isällään.

      ja ei pitäisi ulkopuoliseksi kumminkaan jäädä jokatoinen vkl ja minusta ainoastaan exien välillä pitäisi olla juttuja lasta koskien ei muuten.. tai muuta jos epäilyttää älä lähde leikkiin mukaan..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1957
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1685
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1312
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1139
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1015
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      918
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      903
    Aihe