Kissan nisäkasvain

Wur

Kissallani on todettu pahanlaatuinen nisäkasvain. Kasvaimessa on ollut tulehtunut kohta, joka on märkinyt jo jonkin aikaa eikä ole parantunut antibioottikuurilla. Noin viikko sitten kasvaimesta tuli reilusti nestettä (ei verta) ja kissa oli selvästi kipeänä muutaman tunnin, mutta piristyi sitten taas omaksi itsekseen. Ilmeisesti tämän puhkeamisen seurauksena kasvain on muuttunut punertavasta patista vaaleaksi eikä se enää ole pallomainen. En tiedä onko tämä hyvä vai huono asia, koska kasvain näyttää nyt melko repaleiselta. Kissani ei vaikuta silti kärsivän, syö ja ulostaa normaalisti. Hengitys on tosin välillä rahisevaa, koska kasvain on eläinlääkärin mukaan jo levittänyt etäpesäkkeitä keuhkoihin. Tiedän että kissat voivat elää kasvaintensa kanssa jopa vuosia, mutta olen jo hieman huolestunut, koska oman kissani patti on niin pahan näköinen. Toisaalta kissan käytös ei ole muuttunut miksikään, joten lopettaminen tuntuisi aikaiselta. Kokemuksia?

6

11179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja nopeasti

      Tutun kasvattajan kissalla todettiin nisäkasvain. Kissa leikattiin välittömästi. Kasvain oli pahanlaatuinen. Nyt muutama kuukausi leikkauksen jälkeen löydettiin haavan läheltä uusi patti ja edessä oli uusi leikkaus.

      Nisäkasvainten kanssa on toimittava nopeasti eli kissa lääkäriin. Vain lääkäri tietää, mikä on hyvä ja mikä huono asia.

    • sai aikoinaan virtsatieinfektion 10-vuotiaana. Se hoidettiin ja samalla se myös steriloitiin. Tämän jälkeen alkoi mahaan kasvaa patteja. Eläinlääkäri kertoi, että valtaosa kissan nisäkasvaimista on pahanlaatuisia ja lähettävät etäispesäkkeitä juuri keuhkoihin. Leikkauksen ennuste on huono. Yleensä jos niitä lähtee poistamaan, ne tuppaavat lähtemään leviämään. Oman kissani patit kasvoivat koko ajan ja niitä tuli lisää. Vuosi tästä steriloinnista kissa lopetettiin. Ei sitä sattuvan näyttänyt oli vaan hiukan apaattinen. Tasapainoaisti oli selkeästi heikentynyt, koska se saattoi tippua esim. sohvan selkänojalta. Tiesin, että kasvaimet ei itsestään poiskaan lähde ja ne vaan kasvaa. Kissa näyttää huonosti kipujaan ja en halunnut että se joutuu kärsimään. Ehkä se olisi siinä tovin vielä elänyt.

    • nisäkasvain

      Jos nisäkasvain on jo levittänyt etäpesäkkeitä
      keuhkoihin, niin tuskin eläinlääkäri enää leikkaa
      kissaa.
      Ikävä kyllä silloin on enää päivien kysymys,
      milloin kissa täytyy päästää kissojen taivaaseen.
      Mun kissa sai vain viikon elinaikaa, kun röntgenissä nähtiin, että keuhkoissa on etä-
      pesäkkeitä.
      Nuo kissojen nisäkasvaimet on yleensä pahan-
      laatuisia ja monesti jos sen kasvaimen
      leikkaa niin siitä se vasta innostuu leviämään.

      • ...

        minun kisulla 17v. leikattiin talvella puolikkaan kananmunan kokoinen nisäkasvain. Kasvain oli kasvanut monta vuotta, eikä kissalla ollut mitään vaivoja sen suhteen kunnes kisu nuoli sen auki ja oli tarve leikkaukselle. Kasvaimen leikkauksen jälkeen alkoi uusien kasvaimien räjähdysmäinen kasvu ja nyt kesällä niitä oli mahd. kymmeniä.. Nyt kisulla oli havaittavissa myös jonkin verran kipuja, mutta pesäkkeitä keuhkoissa tai sydämessä ei ollut. Kuitenkin katsoin parhaimmaksi päästää kissan vaivoistaan ja varattiin aika viimeiselle piikille :( Uusilla leikkauksilla en halunnut alkaa kissaani piinamaan, ne kun ovat paljon raskaampia vanhoille kissoille. Kissa kuitenkin sai elää pitkän ja hyvän elämän, ikävä kyllä jäi ja suuri :(
        Mutta kannattaa käydä eläinlääkärillä ja ottaa selvää varsinkin jos on nuori kissa kyseessä ja miksi ei vanhakin.. nisäkasvaimet kuitenkin ovat sellaisia jotka räjähtävät käsiin leikkauksen jälkeen..


      • Wur
        ... kirjoitti:

        minun kisulla 17v. leikattiin talvella puolikkaan kananmunan kokoinen nisäkasvain. Kasvain oli kasvanut monta vuotta, eikä kissalla ollut mitään vaivoja sen suhteen kunnes kisu nuoli sen auki ja oli tarve leikkaukselle. Kasvaimen leikkauksen jälkeen alkoi uusien kasvaimien räjähdysmäinen kasvu ja nyt kesällä niitä oli mahd. kymmeniä.. Nyt kisulla oli havaittavissa myös jonkin verran kipuja, mutta pesäkkeitä keuhkoissa tai sydämessä ei ollut. Kuitenkin katsoin parhaimmaksi päästää kissan vaivoistaan ja varattiin aika viimeiselle piikille :( Uusilla leikkauksilla en halunnut alkaa kissaani piinamaan, ne kun ovat paljon raskaampia vanhoille kissoille. Kissa kuitenkin sai elää pitkän ja hyvän elämän, ikävä kyllä jäi ja suuri :(
        Mutta kannattaa käydä eläinlääkärillä ja ottaa selvää varsinkin jos on nuori kissa kyseessä ja miksi ei vanhakin.. nisäkasvaimet kuitenkin ovat sellaisia jotka räjähtävät käsiin leikkauksen jälkeen..

        Viestini oli varmaan hieman epäselvä, sillä kissaa on siis jo käytetty eläinlääkärillä ja siellä meinasivat, ettei niin levinnyttä kasvainta kannata alkaa leikkaamaan. Kissani on 13 vuotta vanha, joten ikääkin on jo enkä haluaisi sille leikkauksen tuomia ylimääräisiä kipuja. Kasvain on alkanut muuttumaan (eli märkimään ja tulehtumaan) nyt vasta vähän ajan sisällä, joten voi olla että nyt pahetessaan kissalla ei enää kovin kauan ole elinaikaa. Olen jo kyllä valmistautunut viemään sen lopetettavaksi, jos alkaa näkyä merkkejä kivuista. Eläinlääkärin mukaan tilan pahentuessa kissa ei enää syö ja voi etsiytyä rauhalliseen paikkaan potemaan kipujaan, mutta koska en ole huomannut mitään muutosta kissan käytöksessä niin lopettaminen tuntuu aikaiselta. En kumminkaan halua kissani kärsivän, joten olen yrittänyt seurata sen olotilaa tarkasti ja huomata muutokset. Luultavasti voin vain odottaa ja yrittää antaa sille mahdollisimman hyvän loppuelämän ennenkuin on aika tehdä lopettamispäätös.


    • Anonyymi

      Mun kissalla oli sama. Märkivä nisäkasvain joka pukesi ja verta tuli paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe