Noin 3 kuukautta mennyt kun jouduin perheeni kanssa viemään koirani viimeiselle matkalle. Suru on vielä sillontällöin yhtä kova kuin sinä päivänä milloin se tapahtui. En millään pysty olemaan ilman koiran seuraa.Milloinkohan olisi sopiva aika alkaa miettimään uuden koiran hankkimista,kun en haluaisi ajatella/tehdä asiaa liian nopeasti etten loukkaisi koirani muistoa. Ikävä ei sitten taida hellittää milloinkaan.. olihan se ensimmäinen koirani ja varmasti eniten mieleenpainuva.
noi 3 kk
surija
7337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
alat katselemaan mieleistä pentua heti. Touhuaminen pennun kanssa antaa muuta ajateltavaa. Se, että otat uuden pennun, ei vähennä entisen koiran arvoa ja muistoa millään lailla, eikä ole siltä pois. Se säilyy joka tapauksessa rakkaaana muistona mielessäsi. Jokainen koira on erilainen, eikä sitä voi korvata uudella, mutta voi saada uuden ja omanlaisen kumppanin elämäänsä.
Minä neuvosin pitämään tauon ennen kuin heti seuraavan hankkii.. Suree asian ja kun se on pahimmilta osin käsitelty alkaa vasta uuden hankkimista harkitsemaan..
surussa ja murheessa rypemään, ei tuo vanhaa koiraa takasin.
Ei sen takia ettäkö unohtaisi surun tai sen takia että surisi rauhassa. Vaan sen takia että uudesta koirasta alkaa äkkiä etsimään edellisen koiran piirteitä ja odottaa että on samanlainen kuin edellinen.
että en ainakaan itse etsinyt vanhan piirteitä uudesta, enkä myöskään odottanut siltä samaa kuin vanhalta. Juju onkin siinä, että ottaa koiran koirana ja terve asenne siihen.Sikäli annan periksi, että riippuu ihmisestä, kuka ottaa missäkin vaiheessa uuden, aika hassua etsiä uudesta koirasta vanhan tapoja ja muuta.
ensimmäisen koiran kuoleman jälkeen aikuinen koira samana päivänä kun jouduimme sokeritaudin vuoksi luopumaan rakkaasta ystävästämme.Muisto koirasta säilyy aina, mutta surua helpotti kovasti uusi koira. Kun viime syksynä jouduimme päätymään eutanasiaan tämänkin koiran kohdalla päätin etten ota enää uutta koiraa. Koti tuntui vaan niin tyhjältä ilman tepsuttajaa ja niinpä meillä on taas uusi koira, elämässä on kummasti enemmän sisältöä. Suru on niin henkilökohtainen asia että paha siihen on toisten mennä neuvomaan miten pitäis toimia, itsellä toimi tosi hyvin uuden koiran hommaaminen heti entisen menehdyttyä.Voimia sinulle,teet niinkuin itsestäsi hyvältä tuntuu.
pois menneen koirasi muistoa. Oma kokemus kahden vuoden takaa, koiramme jäi auton alle ja kuoli heti. Kahden kuukauden päästä aloin etsiskellä pentua. Uusi koira tuli taloon 4 kk. edellisen pois menon jälkeen.
Se oli terapiaa koko perheelle. Nyt olen onnellinen, että hankimme niin pian pennun. Vanhan koiran muistoa toki kunnioitamme edelleen, käymme haudalla, viemme kukkia kesällä ja talvella kynttilöitä.
Ja ikävä on on edelleen, mutta tämä nuori veijari kyllä hoitaa mielenterveyttä.
En ole verrannut tätä entiseen koiraan koskaan, tämähän on oma upea yksilönsä, kuten oli entinenkin koira.
Minun neuvoni on, ota uusi pieni koira, joka tarvitsee sinua ja hellyyttäsi, et sinä silti unohda pois nukkunutta lemmikkiäsi.
Hyvää kesää sinulle ja perheellesi, koettakaa jaksaa.