Mansikka-aika

on parhaimmillaan. Ennen asuin ihan mansikkamaan vieressä ja kävin joka päivä itse poimimassa syöntimansikat. Nyt onneksi täällä melko pienellä paikkakunnalla on myyntikoju, jossa myydään mm. mansikoita. Lempilajikkeeni on Corona. Täällä maksavat nyt 5 euroa litra. Pari litraa syön päivässä. Miten muualla?
12549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei kai itsepoimintaa vielä ole käynnissä???

Äänestä

tuttuja. Heinään pujotettuna pikkusiskolle, mitä ei mukiin mahtunut mansikkamaidossa syötäväksi. Ei vaan enää ole niitä ahojakaan.

Tuota meidän Prismaa ei ahoksi lasketa, vaikka jonkinlainen mansikkamaa sielläkin. Siellä on aulassa sellainen pieni myyntipaikka kaupusteluun ja hauska mainos oli jo huhtikuun puolella: "suomalaista mansikkaa suoraan Puolasta" :)

Äänestä
  • jo entisen helppo Heikin huulelta, joka huuteli olevansa ensimmäisen kerran Suomessa ja toisen kerran Juvankoskella!

    Äänestä

= 300 euroa kuukaudessa. Etköhän taas kirjoittele höpöjä.

Äänestä
  • Kyllä jotain laskukonetta pitäis käyttää ei me olla vielä puupäitä.

    Äänestä

  • tupakkaa. Mansikoita syön sesonkiaikana. Ei ole velkaa, joten pysynen budjetissa. Rasvaton piimä ja mansikat, mikä herkku!

    Äänestä

Minun suuhuni mansikat ovat sen verran happamia, että juuri ja juuri syön sellaiset 10 kappaletta pilkottuina sokerin ja kermamaidon kera. En edes joka päivä.

Äänestä
  • Äitini ei voinut syödä ollenkaan mansikoita, koska oli alleginen niille. Kesällä pomimmekin äidille ensimäiset mustikat, mutta isälle aina ensimäiset mansikat, siis ahomansikat ja niitä oli paljon.

    Onhan tietysti kohtuus kaikessa, mutta ymmärrän hyvin kaksi litraa herkkua päivässä, koska ei mainittu, kuinka monta päivää niitä nautittiin.

    Nyt alkaa tulla kiire jokaiselle, joka haluaa maistaa suomalaista ulkona kypsynytta satoa, koska Suonenjoen mansikat tuhosi raekuuro. Sen vuoksi jokainen viljeliä korottaa tuotteensa hinnan pilviin!

    Äänestä

  • äitin ei syönyt kirjoitti:

    Äitini ei voinut syödä ollenkaan mansikoita, koska oli alleginen niille. Kesällä pomimmekin äidille ensimäiset mustikat, mutta isälle aina ensimäiset mansikat, siis ahomansikat ja niitä oli paljon.

    Onhan tietysti kohtuus kaikessa, mutta ymmärrän hyvin kaksi litraa herkkua päivässä, koska ei mainittu, kuinka monta päivää niitä nautittiin.

    Nyt alkaa tulla kiire jokaiselle, joka haluaa maistaa suomalaista ulkona kypsynytta satoa, koska Suonenjoen mansikat tuhosi raekuuro. Sen vuoksi jokainen viljeliä korottaa tuotteensa hinnan pilviin!

    Ei kai ne rakeet ihan kaikkea vieneet. Mahtaa siellä olla muutama vako puskia jäljellä. Niillä on niin suunnattomat tilat.

    Mitenkäs nyt käy bikineissä poiminta viron tytöiltä, vai lieneekö heitä enää, kun ovat sen verran vaurastuneet ja hienostuneet.

    Äänestä

Huomaatteko miten pienei on ihminen?

Äänestä

Mieheni rakasti mansikoita. Hänelle ostin mansikka aikana litran joka päivä. Oma suosikkini on Hella, maistuu vähän aho-mansikalta. Litra hinta on täälläpäin 4,50 – 5€. Tunnustan, että tänä vuonna olen ostanut mansikoita ainoastaan juhannuksena kun poikani oli käymässä, silloin hinta oli 6€, kallista. Huomenna laitan elämän risaiseksi ja ostan litran.
Kaikki on tietysti suhteellista, jos tupakoisin, niin kuin joskus tein, maksaisin huvistani vähintään 4€ päivässä, enkä olisi moksiskaan.

Äänestä
  • en ole kuullutkaan, vaikka monia tiedän. Tänään ostin 5 kg:n laatikon Polka-lajiketta. Survoin osan ja pakastin. Laatikollinen maksoi 39 euroa. Olivat hyvälaatuisia. Ostan yleensä heti, kun on ollut vähän aikaa hellettä. Sade voi yllättää. Täällä itsepoimintapaikat ovat niin kaukana, etten ole käynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1943 kirjoitti:

on parhaimmillaan. Ennen asuin ihan mansikkamaan vieressä ja kävin joka päivä itse poimimassa syöntimansikat. Nyt onneksi täällä melko pienellä paikkakunnalla on myyntikoju, jossa myydään mm. mansikoita. Lempilajikkeeni on Corona. Täällä maksavat nyt 5 euroa litra. Pari litraa syön päivässä. Miten muualla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu