Tekee mieli puhua totuuksia, kuulla mitä vaikeuksia muiden elämässä on. Jos jaksaisi paremmin rämpiä eteenpäin.
Joskus on vain sellaisia päiviä... tiedätte ehkä.
Pahin on se, että tiedän mun työnantajan käyneen naisen luona jota rakastan jollain tasolla. Ja nyt mä en ole saanut mun palkkaani. Se työsuhde on aika monivuotinen, mutta silti mua pelottaa... mitä on tapahtunut? Hyväksyykö ne mut? Ymmärsin jo niin mutta nyt epäilyttää. Niillä on niin paljon mulle tärkeää, sellaista pientä mikä on saanut mua jaksamaan koko kevään omista muiden kanssa riitelyistä huolimatta.
Kämppä lähtee alta jollei vuokraa maksa ja laskut pinoutuu.
Kipuja on, en halua myöntää sitä mutta niitä on nyt. Ennuste 5-10 vuotta normaalielämää. En halua miestä, en naimisiin. Lapsen ehkä ja sekin on aikaansaatava suht pian jos todella olen sitä mieltä, vaikka tämäkään ei tunnu kovin järkevältä.
Ammatti jota rakastan, menetänkö senkin?
Mietin pitäisikö pyrkiä yliopistoon etten jäisi puille paljaille ja että pystyisin edes toteuttamaan jollain tavalla rakasta elämäntapaani vaikka joutuisin tekemään töitä muilla aloilla.
Ainoa mies jota rakastan ja jonka kanssa voisin elää on sellainen joka ei ole vaihtoehto.
Ainoa intohimo tähän elämään on tällä hetkellä sellainen jossa kukaan ei suuremmin mua neuvo.
Mä en halua muuttaa pois, kaikki mikä saa mut jaksamaan on täällä.
Olen väsynyt.
Ja sitten, äiti... se kysyy miksen ole tekemisissä sen yhden naisen kanssa. Ja mitä mä voin sanoa, että mä vaan rakastan liikaa? No en sano mitään. Pelkään, että se soittaa sille tai jotain koska on niin... Kaiken tän keskelläkin mä perkele vie rakastan kaikkia elämässäni olevia ihmisiä ja muutamia sellaisia jotka eivät siinä syystä tai toisesta ole.
Mitä mä teen... mä huomaan itsestäni, että olen ollut liian kauan yksin. Kaipaan läheisyyttä mutten osaa ottaa sitä vastaan ja todella harvoin osoittaakaan sitä. Sitten kun niin teen mä en tee sitä oikein.
Mun on parannettava tätä sisäistä kipua jotenkin mutta muhun sattuu. Mä olen todella väsynyt. Tarvisin jonkun kokeneemman neuvoja. Jonkun sellaisen joka ei tee sitä ns. ammatikseen.
Miksi tämä elämä on niin vaikeata?
Anonyyminä puhuminen helpottaa vaikka se on tavallaan vaarallista jos identifioituu liiaksi. Mutta jos sä olet täälä niin anna mulle voimia nyt.
ps. kävin prisman ostamassa kukkamekon. tais olla kassa nro 5. Te täällä osaatte kyl piristää.
Joskus on vain sellaisia päiviä... tiedätte ehkä.
Pahin on se, että tiedän mun työnantajan käyneen naisen luona jota rakastan jollain tasolla. Ja nyt mä en ole saanut mun palkkaani. Se työsuhde on aika monivuotinen, mutta silti mua pelottaa... mitä on tapahtunut? Hyväksyykö ne mut? Ymmärsin jo niin mutta nyt epäilyttää. Niillä on niin paljon mulle tärkeää, sellaista pientä mikä on saanut mua jaksamaan koko kevään omista muiden kanssa riitelyistä huolimatta.
Kämppä lähtee alta jollei vuokraa maksa ja laskut pinoutuu.
Kipuja on, en halua myöntää sitä mutta niitä on nyt. Ennuste 5-10 vuotta normaalielämää. En halua miestä, en naimisiin. Lapsen ehkä ja sekin on aikaansaatava suht pian jos todella olen sitä mieltä, vaikka tämäkään ei tunnu kovin järkevältä.
Ammatti jota rakastan, menetänkö senkin?
Mietin pitäisikö pyrkiä yliopistoon etten jäisi puille paljaille ja että pystyisin edes toteuttamaan jollain tavalla rakasta elämäntapaani vaikka joutuisin tekemään töitä muilla aloilla.
Ainoa mies jota rakastan ja jonka kanssa voisin elää on sellainen joka ei ole vaihtoehto.
Ainoa intohimo tähän elämään on tällä hetkellä sellainen jossa kukaan ei suuremmin mua neuvo.
Mä en halua muuttaa pois, kaikki mikä saa mut jaksamaan on täällä.
Olen väsynyt.
Ja sitten, äiti... se kysyy miksen ole tekemisissä sen yhden naisen kanssa. Ja mitä mä voin sanoa, että mä vaan rakastan liikaa? No en sano mitään. Pelkään, että se soittaa sille tai jotain koska on niin... Kaiken tän keskelläkin mä perkele vie rakastan kaikkia elämässäni olevia ihmisiä ja muutamia sellaisia jotka eivät siinä syystä tai toisesta ole.
Mitä mä teen... mä huomaan itsestäni, että olen ollut liian kauan yksin. Kaipaan läheisyyttä mutten osaa ottaa sitä vastaan ja todella harvoin osoittaakaan sitä. Sitten kun niin teen mä en tee sitä oikein.
Mun on parannettava tätä sisäistä kipua jotenkin mutta muhun sattuu. Mä olen todella väsynyt. Tarvisin jonkun kokeneemman neuvoja. Jonkun sellaisen joka ei tee sitä ns. ammatikseen.
Miksi tämä elämä on niin vaikeata?
Anonyyminä puhuminen helpottaa vaikka se on tavallaan vaarallista jos identifioituu liiaksi. Mutta jos sä olet täälä niin anna mulle voimia nyt.
ps. kävin prisman ostamassa kukkamekon. tais olla kassa nro 5. Te täällä osaatte kyl piristää.
Vastaukset 23
Vanhimmat
varmaan nukut tähän aikaan. Munkin pitäisi.
päiviä, yksittäisiä, niin ne olevat ja menevät. Jos ne on viikkoja, kuukausia, stressitaso pysyy korkealla. Minä olen tänään ehtinyt riidellä useamman perheenjäsenen kanssa. Jokainen puoli on kaivautunut omaan puolustuspoteroonsa. Mutta tekee äärettömän hyvää tuulettaa välillä tunteitaan ja karjua ulos kaikki mieltä painava. Vaikka tilanne on sellainen tikittävä aikapommi. Tekee pahaa odottaa mitä tapahtuu. Pahaa pelätä toisten puolesta ja itse siinä välissä joutua kuitenkin syntipukiksi.
Tällaisia päiviäkö?
kaltaista. Viritetty pommi. Jo toinen samanlainen päivä menossa. Kaikki on vaan niin argh. Nä on yleensä niitä päiviä kun mäkin onnistun riitelemään pahiten ja usein se päätyy siihen, että puhelin lentää seinään. Raivokohtaus.
Yksi exä osti mulle aikanaan iskunkestävän sen takia, mutta sekin hajosi.
Tekee mieli paiskoa tavaroita, mutta sen sijaan kuuntelen musiikkia ja keräilen itseäni.
Tä on tän arvosta... on... on...
huomenna on Jazz ja saa pukea mekkonsa ylle. JOS mulla olis pokkaa mä pyytäisin, että tule sinne nähdään siellä eikä puhuta yhtään menneistä. Tarjoan kaljan viimeisistä killingeistäni.
Mutta ei pysty, ei uskalla, ei kykene. Tunteellisesti halvaantunut ja turta ja tyhjä olo. Olen kuin kuoppaan pudonnut.
Ja voi itku silti mä rakastan.
Voi teitä pentuja! Ottakaa nyt itseänne niskasta kiinni ja uskaltakaa mennä toista ihmistä kohtaamaan! Kuka se teitä tulee sieltä sekavasta huoneesta ulos hakemaan, jos ette itse astu ensin edes jonkinlaiseen auringonpaisteeseen, -vaikka sitten satais vettä.
Voita itsesi, voita se, ettei muka pysty, ei uskalla, ei kykene.
Vain sinä pystyt. Ja minä uskon sinun nuoreen voimaasi. Kaikki hyvä on vielä edessäpäin.
se auttaa.
Mulla on sellainen olo, että mitä jos se joka jo ennestään on mulle vihainen suuttuu vain lisää kivasta pyynnöstä. Joten en uskalla, pelko siis on sisällä minussa itsessäni.
Tuntuu vaan siltä, että se olisi todella vapauttava juttu nähdä jossain ihan muualla kuin ennen.
Mutta turhaan pohdin kun kerta olen tälläinen marsipaani, sydän pehmeänä mutta en just nyt pysy kasassa. Taidan mennä suihkuun jos se vaikka helpottaisi tätä - omaa henkilökohtaista tuskaa.
Tiedätkö ...
elämää on tosiaankin helpompaa katsella, kun on itse jo "näin vanha".
mitäs jos sanoisitkin jotain siihen suuntaan kuin:
"tiedän, että olet vihainen, mutta pelostani huolimatta tulen nyt tähän sinun eteesi ja olotilaasi pyytämään sinua ulos, ollaan aikuisia ja keskustellaan. Tässä on minun mielipiteeni ja toiveeni, kertoisitko sinä minulle sinun ajatuksesi, vihastumatta."
Marsipaani on hyvää. Ole sinäkin.
olisi ihan hyvä idea.
Mietin vielä. Kävin suihkussa ja havaihduin siihen kun valot välkkyi, äkkiä katsomaan mitä tapahtuu - ukkonenhan se vaan.
Nyt on ihan parempi mieli. Vaatekriiseily ja neiteily on joskus piristävää, kävin varmaan puoli vaatekaappia läpi kunnes totesin, että kyllä mä laitan sen uuden mekon. Körhöm. Mut saipa itsensä koottua.
Yritin kysyä naapurilta, että mitä pukisi. Se sanoi, että pukeudu nuottiavaimeen.
väsätä jotain hyvää viestiä nyt. Puuh... voi olla hankalaa.
jaksoinpa edes kirjoittaa.
kuitankaan ei ole = "pukeudu nuottiavaimeen" :DD
miksei se vastaa, vastaa miksei?
No eikai, parempi hiljaisuus kun vihanen viesti. Sit tulis vaan paha miäli.
Minä kyl pukeudun mekkooni himpskuta. Teen ittestäni rinsessan. :P no leikisti. Kiva välillä mennä johonkin ja unohtaa kaikki. Ees piänellä budjetilla. Oon ollu aika kiltisti viime aikoina.
Mun naapuri on ihan hyvä tyyppi. Silleen ihan ystävänä.
yhden päivän unohtaa kaikki meneet, unohtaa tulevan. Jos sä voisit vaan tehdä niin, olla ajattelematta yhtään mitään sen enempää, olla olematta vihanen tai loukkaantunut, tai mitään muutakaan. Olla vaan.
kuka kuulee? no, kaikki tietysti, parempi onkin, että toivoo kauneutta ja valoa synkkyyteen, eikä tahraa tilanteita/suhteita/ihmisiä ivallisuudella.
Tässä vielä osuva runo (tämä ei ole tarkoitettu kenellekään erityisesti, ihan yleisluontoinen runohetki joka päättyykin juuri oikeisiin sanoihin).
Tehokas runo
Kirjoittanut: funaki 30.6.2008 klo 23.05
Kun ihminen on ahdistunut arka ja pelokas
runo on kaunis ja tehokas
kuu on keltainen valo taivaan ja täplikäs
ilma on lämmin helteinen aurinko kirvelee silmiä
vilja kasvaa on kosteaa ilta on hiljaa mykkänä
huomenna puidaan kun on kuivaa saadaan leipää
asia on jämpti uskon niin vaikka ahdistus kiusaa
maksan mielelläni veroja ei elämä ole ilmaista
sillä on hintansa maksa se ja turpa kiinni!
Siksi sinullakin kait on niin vaikeaa. Ryhdy siis kuuntelemaan enemmänkin runoutta, sieltä.
olisi vaikeaa? ihan lohdutukseksi toiselle, että elämässä ryvettyy eikös juu, mutta kyllä se siitä.
mun naapuri on vitun kusipää tylsä akka. Ihan sama vaikka lukis tän ja suuttuis lopun elämäksi. Argh, mun jazz meni pieleen mutta asioilla on tapana järjestyä.
kävi nytkin, tää menee takas!
näköjään vaan mennä nukkumaan ja hajota aamuihinsa. Ja luottaa vääriin ihmisiin joka perkeleen kerta.
Tilanteesi kuulostaa aika hurjalta. Kuulostat siltä, ettet oikein itsekään tiedä mitä haluat. Haluatko ystävän vai rakkaan. Työpaikallasi on selvästi tapahtunut jotain. Onko ihastuksesi kohde hetero vai lesbo/bi? jäi vähän epäselväksi. Muutenkin mulla on vähän sellainen käsitys nyt, että et oikein itsekään tiedä ketä rakastat. Mikset voi olla rakastamasi naisen kanssa, miten voi rakastaa liikaa? selvästi työ- ja asuntotilanteesi vaikuttaa ahdistukseesi. Sen voin kertoa, että ongelmia on kaikilla, ne täytyy vain ratkaista. ongelmana onkin ne keinot....
tiedän ketä rakastan, ihan tarkasti. Ja kyllä, mun elämäni on hurjaa. Mutta niin kuin sanoit, jokaisella omat murheensa.
vauhtisokeudesta? Jos tiedät ketä rakastat miksi et ole hänen kanssaan? Pelkäätkö hylkäämistä vai rakastatko häntä vain rakastamisen nautinnosta? Minulle jäi vähän sellainen kuva, että nyt sun täytyy saada nämä asunto- ja työasiat kuntoon, ehkä töissä on tullut töpättyä, tai sulle on tehty temppuja, raadollisia ovat nämä työympyrät. Ehkä sitten sinulla on aikaa myös rakkaudelle...
heti kun ei ole rahastressiä. Huh.