SAS:n arvot

Skandinaavinen lentoyhtiö SAS avaa internetsivuilleen oman sivuston homomatkailijoille. Nettisivuilla yhtiön henkilökunta kertoo omia vinkkejään Tukholmaan ja Kööpenhaminaan matkustaville turisteille. SAS juhlistaa nettisivujen avaamisella myös paria aihepiiriin liittyvää tapahtumaa.

SAS:n arvojulistuksen ongelma on osin työoikeudellinen. SAS:n henkilöstö lienee työhönotossa sitoutunut yhtiön arvoihin. En usko, että arvoiksi on nimeltä mainittu henkilökohtaisen vakaumuksen sisältö, joka nyt on kirjattu yhtiön tiedotteeseen. Homoseksuaalisuus arvokysymyksenä aiheuttaa poikkeuksellisen runsaasti erimielisyyttä yksilöiden ja yhteisöjen välillä sekä yhteisöjen sisälläkin. Toisaalta homouden liittyminen lentoyhtiön tehtävään voidaan osoittaa huomattavan epäsuorasti.

Homouden väitetään toisinaan olevan myötäsyntyistä. Tällöin homous olisi henkilökohtaisena ominaisuutena verrattavissa jalan kokoon ja sitä kautta kengännumeroon. Jalkineen koko merkitsee todistettavasti muun ohella, että tietty määrä matkustamon kuutiosenttejä on varattava kenkien säilytykseen. Lentoyhtiön tiedontarve on kiistattomampi jalkineista kuin homoudesta. Lisäksi SAS:n virallinen suhtautuminen kenkien käyttöön lienee ollut henkilöstölle tuttu tai arvattava jo työhönotossa.

SAS:n arvolinjaus yllättää myös, koska yhtiö liikennöi protestanttisen kulttuurin Pohjois-Amerikkaan neljän kohteen voimin. Arvojulistus voi vaarantaa kassavirran, jota toisivat vaikkapa Yhdysvaltojen perinteiset protestantit. Heitä varmasti kiinnostaa skandinaavinen hyvinvointivaltion malli, omien sukujuurten maantieteellinen sijainti ja maisemat Euroopassa sekä terveys- ja liikuntamatkailu Pohjolassa. Suuri ikäluokka eläköityy pian matkailemaan maapallon monilla kolkilla. Heitä ei Pohjoismailla ole varaa ärsyttää ja hukata.
11947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mistä lähtien se, että yritys haluaa mainostaa tietylle ryhmälle, jonka uskoo olevan hyvä kohderyhmä, on ollut "arvojulistus"?

Muutenkin koko tekstisi on järkyttävää löpinää.

Onko sinulla Aspergerin syndrooma?

Äänestä

Raha. Kyseessä on yritys, joka markkinaraon huomatessaan tarttuu siihen. Kauheaa. Sun pistämättömällä logiikallasi Pohjois-Amerikassa asuvat skandinaaviset sukujuuret omaava ei matkusta tänne pohjolaan enää koskaan koska SAS antaa vinkkejä homoseksuaalisille matkustajille. Kieltämättä aika lahjakasta ajatusten virtaa!

Äänestä
  • SAS:n uusi palvelu ilmaisee arvoja koskevan kannanoton homoudesta yksilön toimintana. Yhtiön arvot eivät ole erillinen ja ohitettava saareke yrityksen suhteessa työntekijöihin, asiakkaisiin, muihin sidosryhmiin ja liiketoimintaan. Arvot ovat näitä suhteita ja toimintoja yhdistävä perusta.

    Tietosuojan kannaltakaan ei ole ongelmatonta, jos lentoyhtiölle kertyy henkilötietoja ihmisten vakaumuksista. Yksilön suhtautuminen homouteen liittyy lentoyhtiön tehtävään paljon etäisemmin kuin vaikkapa kengännumero. Tiedontarve on huomattavan vähäinen. Tehokas tietosuoja merkitsee myös yksilön etua ja elämän monimuotoisuuden kunnioittamista. Perusoikeuksien valossahan ihmisen yhdenvertaisuus merkitsee, että ihmisiä kohdellaan pääsääntöisesti tasavertaisina riippumatta mm. henkilökohtaisista vakaumuksista. Nyt SAS on korottamassa raja-aitoja matkustajien välillä sen nojalla, miten asiakas suhtautuu homouteen.

    Äänestä

  • Eero-80 kirjoitti:

    SAS:n uusi palvelu ilmaisee arvoja koskevan kannanoton homoudesta yksilön toimintana. Yhtiön arvot eivät ole erillinen ja ohitettava saareke yrityksen suhteessa työntekijöihin, asiakkaisiin, muihin sidosryhmiin ja liiketoimintaan. Arvot ovat näitä suhteita ja toimintoja yhdistävä perusta.

    Tietosuojan kannaltakaan ei ole ongelmatonta, jos lentoyhtiölle kertyy henkilötietoja ihmisten vakaumuksista. Yksilön suhtautuminen homouteen liittyy lentoyhtiön tehtävään paljon etäisemmin kuin vaikkapa kengännumero. Tiedontarve on huomattavan vähäinen. Tehokas tietosuoja merkitsee myös yksilön etua ja elämän monimuotoisuuden kunnioittamista. Perusoikeuksien valossahan ihmisen yhdenvertaisuus merkitsee, että ihmisiä kohdellaan pääsääntöisesti tasavertaisina riippumatta mm. henkilökohtaisista vakaumuksista. Nyt SAS on korottamassa raja-aitoja matkustajien välillä sen nojalla, miten asiakas suhtautuu homouteen.

    Kuten sanottu, kyse ei ole mistään sen enemmästä kuin että halutaan mainostaa kohderyhmälle, jolla katsotaan olevan runsaasti matkustamiseen käytettävää rahaa. Kyse EI OLE MISTÄÄN "ARVOKANNANOTOSTA"!!!!

    Miten tämä eroaa mistään muusta mainonnasta?

    Jos avaa minkä hyvänsä amerikkalaisen homoille suunnatun lehden, niin kyllä siellä mainostavat aivan kaikenlaiset yritykset.

    Jopa Nokia.

    Onko Nokia siis ottanut homouden arvomaailmaansa?

    "Tietosuojan kannaltakaan ei ole ongelmatonta, jos lentoyhtiölle kertyy henkilötietoja ihmisten vakaumuksista."

    Mistä ihmeestä olet saanut sen käsityksen, että lentoyhtiölle kertyisi mitään tuollaista tietoa? Eihän sitä nyt herranjumala lentolippua SASilta ostettaessa tarvitse rastittaa "olen homo" -ruutua! Joten mistä yhtiö sen saa tietää?

    Jotenkin tässä tulee mieleen, että olet jotenkin kiihkouskovainen, jolla on nimenomaan homoutta vastaan jotain perustavanlaatuista.

    Jos SAS olisi avannut sivuston, joka on suunnattu erityisesti naisille, ja jossa annetaan naisia kiinnostavia vinkkejä Kööpenhaminasta ja Tukholmasta, olisiko tämä häirinnyt sinua?

    Äänestä

  • Siis, mitä ihmettä?? kirjoitti:

    Kaikki mainonta välittää viestiä yrityksen kulttuurista ja arvoista, tarkoitettiinpa sitä tai ei. SAS on nyt maininnut olevansa ensimmäinen eurooppalainen lentoyhtiö, joka on rakentanut oman sivuston seksuaalivähemmistöjen markkinoille. Kun huomioidaan internetin valta matkojen suunnittelussa ja lipunvarauksissa, merkitsee SAS:n uusi palvelu pelinavaajan roolia.

    Uuden palvelun sisältämä arvokannanotto kohdistuu homouteen toimintana. Mainitsemasi naiseus ei ole toimintaa, johon voitaisiin kohdistaa arvolausumia.

    Jo on aikoihin eletty kun marginaalisesta joukosta haetaan kayttajaryhmaa. Olkoonkin ostokykyista ja matkustavaista porukkaa. En ikunas voisi kyseisen ominaisuuden omaavan pariskunnan vieressa istua ja matkustaa Seattleen taikka muuallekaa.

    Tassa yksi SAS:yhtion palveluista luopuva.

    Äänestä

  • ennen sas:lla aina Seattleen kirjoitti:

    Jo on aikoihin eletty kun marginaalisesta joukosta haetaan kayttajaryhmaa. Olkoonkin ostokykyista ja matkustavaista porukkaa. En ikunas voisi kyseisen ominaisuuden omaavan pariskunnan vieressa istua ja matkustaa Seattleen taikka muuallekaa.

    Tassa yksi SAS:yhtion palveluista luopuva.

    n. 10 % ihmisistä on homo- tai bi-seksuaaleja.
    Me emme erotu "tavallisista" ihmisistä joten oletko varma ette ole koskaan istunut meikäläisten vieressä lentokoneessa, junassa, linjaautossa?

    Äänestä

  • Eero-80 kirjoitti:

    Kaikki mainonta välittää viestiä yrityksen kulttuurista ja arvoista, tarkoitettiinpa sitä tai ei. SAS on nyt maininnut olevansa ensimmäinen eurooppalainen lentoyhtiö, joka on rakentanut oman sivuston seksuaalivähemmistöjen markkinoille. Kun huomioidaan internetin valta matkojen suunnittelussa ja lipunvarauksissa, merkitsee SAS:n uusi palvelu pelinavaajan roolia.

    Uuden palvelun sisältämä arvokannanotto kohdistuu homouteen toimintana. Mainitsemasi naiseus ei ole toimintaa, johon voitaisiin kohdistaa arvolausumia.

    Nämä homofobiset huutajat yrittävät vain peitellä omaa seksuaalista suuntautumistaan.

    Äänestä

Asiaan on helppo ratkaisu ettei tarvi pervoja homoja pelätä.
Kun kerran SASsilla on homous markkinoinnin
arvoista muttei heteroja huomioida niin kaikki
heterot vaan vaihtamaan yhtiötä.
Noudatetaan joukolla yhtiön arvoja.

Äänestä
  • En muuten käytä ratikkaa, metroa, bussia, Olympiastadionia, Sokosta, leffateatteria, ravintolaa, koirapuistoa tai Stockmannia hesassa. Paikka on kuulemma täynnä homoja. Sama pätee Viking Lineen, Siljaan ja Jyväskylän aamutoriin.

    Tämän vuoksi asun ja pysyn tiukasti Åkenösissä ja katson ainoastaan TV1:n iltauutiset.

    Äänestä

  • Barrikaadeille kirjoitti:

    En muuten käytä ratikkaa, metroa, bussia, Olympiastadionia, Sokosta, leffateatteria, ravintolaa, koirapuistoa tai Stockmannia hesassa. Paikka on kuulemma täynnä homoja. Sama pätee Viking Lineen, Siljaan ja Jyväskylän aamutoriin.

    Tämän vuoksi asun ja pysyn tiukasti Åkenösissä ja katson ainoastaan TV1:n iltauutiset.

    Miten hankit ruokaa? Joku se on ollut samassa kaupassa jossa me käymme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eero-80 kirjoitti:

Skandinaavinen lentoyhtiö SAS avaa internetsivuilleen oman sivuston homomatkailijoille. Nettisivuilla yhtiön henkilökunta kertoo omia vinkkejään Tukholmaan ja Kööpenhaminaan matkustaville turisteille. SAS juhlistaa nettisivujen avaamisella myös paria aihepiiriin liittyvää tapahtumaa.

SAS:n arvojulistuksen ongelma on osin työoikeudellinen. SAS:n henkilöstö lienee työhönotossa sitoutunut yhtiön arvoihin. En usko, että arvoiksi on nimeltä mainittu henkilökohtaisen vakaumuksen sisältö, joka nyt on kirjattu yhtiön tiedotteeseen. Homoseksuaalisuus arvokysymyksenä aiheuttaa poikkeuksellisen runsaasti erimielisyyttä yksilöiden ja yhteisöjen välillä sekä yhteisöjen sisälläkin. Toisaalta homouden liittyminen lentoyhtiön tehtävään voidaan osoittaa huomattavan epäsuorasti.

Homouden väitetään toisinaan olevan myötäsyntyistä. Tällöin homous olisi henkilökohtaisena ominaisuutena verrattavissa jalan kokoon ja sitä kautta kengännumeroon. Jalkineen koko merkitsee todistettavasti muun ohella, että tietty määrä matkustamon kuutiosenttejä on varattava kenkien säilytykseen. Lentoyhtiön tiedontarve on kiistattomampi jalkineista kuin homoudesta. Lisäksi SAS:n virallinen suhtautuminen kenkien käyttöön lienee ollut henkilöstölle tuttu tai arvattava jo työhönotossa.

SAS:n arvolinjaus yllättää myös, koska yhtiö liikennöi protestanttisen kulttuurin Pohjois-Amerikkaan neljän kohteen voimin. Arvojulistus voi vaarantaa kassavirran, jota toisivat vaikkapa Yhdysvaltojen perinteiset protestantit. Heitä varmasti kiinnostaa skandinaavinen hyvinvointivaltion malli, omien sukujuurten maantieteellinen sijainti ja maisemat Euroopassa sekä terveys- ja liikuntamatkailu Pohjolassa. Suuri ikäluokka eläköityy pian matkailemaan maapallon monilla kolkilla. Heitä ei Pohjoismailla ole varaa ärsyttää ja hukata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu