suru

Koiramme kuoli 2 päivää sitten. Oli jo 12-vuotias, mutta kaikki kävi äkillisesti, menetti liikuntakykynsä ja löydettiin syöpäkasvain.

Kipujen vuoksi oli lopetuspäätös tehtävä nopeasti ja piikki nukutti koiran ikuiseen uneen.

Nyt olo on kauhea, tuska ja ikävä syö sieluani. Kokoajan etsin katseella koiraa, vuoteessa on tyhjä paikka, toinen koira on ihmeissään. Kaikki on kuin sumua.
8424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Otan osaa,rakkaan ystävän menetys koskee kovasti.


Ettei toinen koirasi masennu yritä keksiä sille puuhaa, korakin osaa kaivata kaveriaan ja pääsee helpommin ikävästä yli jos saa muuta ajateltavaa.

Äänestä
  • Korak liittyy tähän?

    Äänestä

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen voin kulkea
rajalla ajattomuuden.
olen kimmallus tähden, olen pilven lento
olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa vaan luoksenne saavun jokaisen nousenvan aamun.
ja jokaisen tummuvan illan myötä.
Toivotan teille hyvää yötä.

(eino leino)

Äänestä
  • Kiitos kaikille.

    Lemmikin menettäminen on kuin läheisen kuolema. On vaikea ajatella mitään muuta kuin niitä hetkiä, joita vietimme yhdessä ja kuinka paljon koirani antoi.

    Äänestä

  • kiittää 2 kirjoitti:

    Kiitos kaikille.

    Lemmikin menettäminen on kuin läheisen kuolema. On vaikea ajatella mitään muuta kuin niitä hetkiä, joita vietimme yhdessä ja kuinka paljon koirani antoi.

    koira on perheenjäsen ja sen kanssa kun eletään niin tiiviisti niin se on vaikea käsittää ettei sitä olekkaan vierellä.
    ehkäpä hankit kaverin toiselle koirallesti. saat uutta ajateltavaa ja tekemistä. voimia sinulle/teille.

    Äänestä

  • UPDATE_8105681 kirjoitti:

    koira on perheenjäsen ja sen kanssa kun eletään niin tiiviisti niin se on vaikea käsittää ettei sitä olekkaan vierellä.
    ehkäpä hankit kaverin toiselle koirallesti. saat uutta ajateltavaa ja tekemistä. voimia sinulle/teille.

    Kiitos vielä.

    Toinen koira on miltei samanikäinen kuin poismennyt, olivat 11 vuotta yhdessä. Raskasta meille kaikille.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kiitos vielä.

    Toinen koira on miltei samanikäinen kuin poismennyt, olivat 11 vuotta yhdessä. Raskasta meille kaikille.

    Surusi on suuri painava möhkäle rinnassasi, mutta sydämessäsi säilyvät yhteiset kauniit vuodet, niitä ei mikään ota pois sieltä.
    Jaksamista sinulle ja teille kaikille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pertsaa sureva kirjoitti:

Koiramme kuoli 2 päivää sitten. Oli jo 12-vuotias, mutta kaikki kävi äkillisesti, menetti liikuntakykynsä ja löydettiin syöpäkasvain.

Kipujen vuoksi oli lopetuspäätös tehtävä nopeasti ja piikki nukutti koiran ikuiseen uneen.

Nyt olo on kauhea, tuska ja ikävä syö sieluani. Kokoajan etsin katseella koiraa, vuoteessa on tyhjä paikka, toinen koira on ihmeissään. Kaikki on kuin sumua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu