900,000 ihmistä ehkä syö Suomessa mieliala lääkkeitä. Vähätellään sivuvaikutuksia.
Lääkkeillä johdetaan jo aika monta ihmistä.
Sivuvaikutuksista ei uskalleta puhua.
Terapia ja puhuminen olisi normaali tapa ihmiselle selvittää tunne elämän solmuja.
Lääkkeillä johdetaan jo aika monta ihmistä.
Sivuvaikutuksista ei uskalleta puhua.
Terapia ja puhuminen olisi normaali tapa ihmiselle selvittää tunne elämän solmuja.
Vastaukset 11
Vanhimmat
syö mielialalääkkeitä, luin netistä, muusta en tiedä.
Suomessa on todella huonossa hoidossa mielenterveys asiat.
500,000 on vuosien takainen tilasto.
Mihin kaikeen tyrkytetään lääkkeitä. Läheisen kuolemaan, kipukynnyksen nostamiseen. Ihmiseltä halutaan tunnemuisti lamaannutaa.
Kukaan ei uskalla puhua aiheesta koska syyllistetään ja halveksitään herkkää ihmistä.
Ns. vahvan ihmisen tunteissa ei liikehditää paljon mahda ollakaan.
Heikkouttaan ei uskalleta näyttää koska se ei ole tyylinä tänä päivänä.
Historia toistaa itseään. Toista sataa vuotta talkaperin oli samanlaista.
Naisista tehtiin hysteerikkoja.
Eikö me opoita menneisyydestä?
Niin kauan kun lääkärit saavat omistaa ison kakun lääketehtaitten osakekannasta, suomalaiset syövät kaiken sorttisia "mömmöjä" joka vaivaan.
Lääkelaitoksella olisi tämän asian tiimoilla todellisen perkaamisen paikka.
Mielialalääkkeitä syö puoli miljoonaa ihmistä.
Diabetislääkkeitä ainakin saman verran.
Verenpainelääkeitä syö lähes miljoona kansalaista.
Kolestrolilääkkeitä kutakuinkin, sama määrä.
Antibiootteja määrätään joka vaivaan,tehosipa ne tautiin tai ei. Varmuuden vuoksi vain.Lääkärikunnan moraalissa olisi paljonkin parantamisen varaa.
Ei kansa ole todella näin sairasta,mutta lääkärit tekevät sairaita. Oma kukkaro lihoo joka reseptin kirjoittamisella.
Mielialaan vaikuttavat lääkeet ovat liian monen ihmisen ainoa vaihtoehto kun tuntuu pahalle.
Miksi nykyisin tarvitaan lääkettä joka vaivaan ja jokaiseen pahaan mieleen tai valvottuun yöhön haetaaan apua lääkäriltä joka kirjoittaa reseptin käteen ja laskun toiseen.
Miksi emme kestä vastoinkäymisiä?
Miksi masennusta on yhä nuoremmissa ikäluokissa?
Miksi en koskaan nuorena ollut masentunut, siksi, että olin saanut kasvatuksen jossa vastoinkäymisiin piti käydä käsiksi itse, ei paeten ja selän kääntäen.
Samaa mieltä olen kanssasi. Lääkärit ja lääketehtaat hyötyvät jokaisesta pilleristä.
Masentuneet lihovat ja taas uutta lääkettä, joten summarum, aina löytyy uusi vaiva ja uusi lääke.
Verenpainekin parantuu elämäntapamuutoksella, sama lääke masennukseen, ylös, ulos ja lenkille, moneen vaivaan ihan ilmainen apu.
Sitten Tropalia vapinaan. Unettomuuteen tenox.
Etc. Tiedän kun olen auttanut ihmistä jjonka miehen kuoleman jälkeen kun tuli totaalinen toimettomuus alkoi tuttavallani tälläinen rumba.
Välillä oli viinakin mukana. Lääkkeet hänelle määrättiin puhelin määräyksellä.
5 vuodessa oli jo valmista. Ei uskaltanut liikkua kodin ulkopuolella. Taksilla saatoin virastoihin, pankkiin.
Tunsin eiteni todella avuttomaksi, ei siinä muuta voinut kuin kiertää lääkepurkit niin tiukalle etä ei itse saanut auki.
Hoitoon ei halunnut missään tapauksessa.
Alle 50 vuotiaana oli tavallaan elämä eletty.
Mitään elimellistä sairautta ei ollut.
normaaliin elämää kuluvat kuolemaa ja surutyötä alettiin hoitaa lääkkeillä. 7 vuoden kuluttuua eläkkeellä.
Olen täysin varma että ei ole laatuaan ainut.
Moni on hyytynyt lääkkeisiin. Zombina kulkee.
Enemmän keskustelua pitäis olla aiheeta. Lääkkeillä kun alataan hoitaa lääkkeiten sivuvaikutuksia on se todella paha.
Onhan näistä Lääkäripäivillä keskusteltu.
Kaikki lääkärit eivät ole kuitenkaan vain lääkkeitten kannalla.
Terapiaa pitäis olla enemmän saatavilla.
Lapset ja nuoret on unohdettu ja jätetty oman onnensa nojaan.
Usein oireilee koko perhe.
Kaikkeen ei ole vastaus varallisuus tai liika alkoholin käyttö.
Asiat voivat tavallaan ns. periytyä.
Jatkua sukupolvesta toiseen.
Voiko olla mahdollista, että meidän terapeutit ovat ylikoulutettuja ja siksi harvassa ja kalliita? Kyllä tavallisen ihmisen kanssa keskustellenkin asiat saavat omat oikeat suhteensa. Tälläistä ihmistä ei kaikilla ole tietenkään, mutta kotiavustajistakin on monille sen verran seuraa, kun tarvitsevat.
Tietysti toivoisi, ettei kenenkään tarvitsisi maksaa seurasta.
Kukaan ei voi pakottaa ketään syömään lääkkeitä. Ainakaan ellei henkilö ole pakkohoidossa ja siitä tässä ei kuitenkaan ole kyse.
Se, mistä oikeasti ei puhuta suoraan on, että kullakin meistä on vastuu itsestämme eli hoitovastuu mielestämme ja kropastamme. Uskomme lääkkeiden autuaaksi tekevään voimaan ja autuaaksihan ne tavallaan tekevätkin - katoavat viimeisetkin rippeet terveestä järjestä ja tunne-elämästä. Keho, kuten myös mieli, parantavat itse itseään, jos niille annetaan riittävästi aikaa ja rauhaa eli lepoa ilman tempoilua. Mutta eihän me malteta antaa nimenomaan aikaa itsellemme tai - mikä vielä ikävämpää - emme osaa olla itseksemme, kun aikaa on.
Mistä masennus useinmiten syntyy? Riittämättömyyden tunteesta tai siitä, että jäädään jo eletyn elämän vangiksi tai koetaan muutokset sellaisiksi,ettei niissä nähdä hyviä puolia lainkaan. Muitakin syitä toki on. Kuitenkin niitä leimaa yksi asia ja se on elämän pelko.
Suomalaisilla on ollut vaikeita vaiheita jo historiansa perusteella. Nyt jylläävää ns. masennusta vasten tuntuu uskomattomalta, että viimeisen sodan aikana ja sen jälkeen äitimme ja isämme ovat kestäneet megaluokan vaikeuksia masentumatta sen ihmeemmin. Mikä sitoi heidät yhteen? Usko ja toivo paremmasta, siitä että oli selviydytty pahimmasta - kuolemasta. Oma suu ei ollut aina ensimmäisenä ottamassa, muitakin muistettiin. Elämä koettiin lahjana.
Tämän kaiken aineellisen hyvinvoinnin keskellä onkin outoa, että tavarataivas ei riitä. Masennus ei synny materian puutteesta vaan hengen. Miettikääpä sitä joutessanne.
Mitä tulee ihmisten johtamiseen - eivätkö lääkkeitä syövät aikuiset koskaan kyseenalaista asioita ja nimenomaan itseään koskevia asioita? Onko lääkärikunnan auktoriteettipelko niin suurta, että potilas ei uskalla sanoa, että nyt riittää lääkitys ja että voin näistä huonosti. Eivätkö potilaat kysy koskaan sivuvaikutuksista ja kyseenalaista sitä, onko lääkkeestä hyötyä, jos haittavaikutukset kumoavat parantavat? Ainako kaikki niellään kysymättä? Tätä tarkoitan yksilön vastuulla itsestään. Onko niin,että lääkärin pitäisi olla potilaan oman tahdon nujertava guru, joka aina tietää parhaiten, mikä on kullekin yksilölle parasta? Eihän sellaiseen kukaan pysty - ei edes lääkäri.
Tartun kiinni kirjoitukseesi, koska Suomessa tunnutaan vähän kaikissa asioissa odottavan, että joku muu korjaa sotkut ja päättää mikä on parasta, me muut vaan valitetaan. Terapia pitäisi saada ilmaiseksi, puhumaan useimmat pitäisi opettaa uudelleen. Eikö järkeen käy, että aikuisen pitää opetella luomaan itsellen ystäviä, harrastuksia ja muutakin sosiaalista toimintaa kuin se, mitä työssä mahdollisesti on. Opetella kantamaan vastuuta itsestään - kukaan muu ei sitä puolestamme tee. Terapia ei auta, vaikka avautuisi kuinka, jollei potilas ota vastuuta omasta henkisestä hyvinvoinnistaan. Siihen on keinoja. Yksi on aikuiseksi ryhtyminen.
Olen samaa mieltä tuosta lääkeasiasta ja terapiakin saisi olla mielellään ilmaista. Uskoisin, että pari kertaa viikossa - tunti kerralla - olisi monelle juuri se henkireikä, missä puhumalla saisi kertoa elämyksensä ja kokemuksensa. Ja olla vuorovaikutuksessa.
Kirjoitat voimakkaasti ja koet sen varmaan noin juuri. Mutta muistuttaisin Sinulle sellaisestakin asiasta, että ei se ole Sinun harteillasi sekään, että ihmiset eivät toimi vastuullisesti.
Maailma on epätäydellinen. Turvallisuus ja vapaus on turvattava. Muu jää aina vähän kiikun kaakun puolitiehen. Pahinta ei kannata odottaa. Toivotan Sinulle kaikkea hyvää.
Lääkäreiden etiikan opetusta ja kontrollia en tunne. Sen kyllä sanoo järkikin jo, että lääkkeitä keksitään koko ajan ja tuodaan markkinoille. Ja pitäähän ne myydäkin, kun on valmistettu. Ja pörssikurssit on pidettävä korkealla.
nettijutun mukaan.
http://blogit.yleradio1.yle.fi/markkuheikkinen/mielialalaakkeetko_muokkaavat_kulttuuria