Urosmarsun järkyttävä haju!!!

Mitä ihmettä

Elikäs meille tuli tuttavilta urosmarsu 1½v, joka oli saanut lopetustuomion kaverin kuoltua. Mulla on itselläni ollut joskus nuoruudessa marsuja enemmänkin, sekä uroksia että naaraita. Mutta en muista että urosmarsut olisivat haisseett näin.
Tarkoitus oli, että hankimme urokselle kaverin, heti kun sopivan löydämme mutta nyt tuntuu että toista urosta en kyllä tähän talouteen ainakaan huoli:( Nyt olen joutunut ihan joka päivä putsaamaan perusteellisesti marsun häkin ja silti haisee. Jouduimme siirtämään jo häkin pois julkisista tiloista, koska haju oli niin pistävä.
Käytimme tuon otuksen lääkärin vastaanotolla viimeviikolla, ja marsu oli terve kuin pukki.

Haiseeko muiden marsupojat kovasti? Onko tähän jotain neuvoja? Toista poikaa en voi edes harkita jos haju on tätä luokkaa.

Vaikea selittää, mutta siis haju on niin pistävä että leviää koko taloomme, ja jää putsauksienkin jälkeen leijumaan ilmaan, sekä häkki että kaikki haisee taas tunti putsauksen jälkeen ihan järkyttävälle! Apuja kiitos. Ettei tarvitsisi marsusta luopua:(

22

6557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • örkki

      Urosmarsuilla on se ikävä kakkakanjoni jonka puhdistus viikottain on kamalaa, mutta osa syy miksi marsu voi haista. Itelläni 5 urosta ja kukaan ei haise millekkään.

      Kyllä vaan se kaveri kannattaa hankkia, ei se sitä lemua lisää. Kunhan muistat puhdistaa kakkakanjonin säännöllisesti, se voi olla yksi syy hajuun.

      • tiedoton*

        Mikä on kakkakanjoni?

      • avonias
        tiedoton* kirjoitti:

        Mikä on kakkakanjoni?

        Kakkakanjoni sijaitsee kivesten välissä, kannattaa vaikka pyyhkäistä pumpulilla, jos haju-asiaa helpottaisi(Pumpulipuikkoa voi myös koittaa, mutta Ei missään nimessä saa sitten työntää sitä syvemmälle kuin itse näkee.). Joillain uroksilla se kerää paljon ulostetta/heinää/purua, ja voi jopa siksi tulehtua. Joillain taas ei ole siellä oikeastaan koskaan mitään.
        Onko marsusi syönyt jotain epäsopivaa? Ajattelin vaan että jos on niin voi haista jopa siksi..

      • örkki
        avonias kirjoitti:

        Pumpulilla ne lähtevät oikeasti aika huonosti, ota vauvan peppupyyhkeillä tai kohsteuspyykeillä (savetit tms) ja sormella. Puhdistaessasi sitä ei kannata hengittää nenän kautta :D

      • jälleen

        tuo tohtori siis putsasi marsun kaikki mahdolliset paikat, ja silti tuo haju on pistävä. Mielestäni tuo on pissi joka haisee, koska pissasi matolle, joka haisee myös eikä haju meinannut usean pesunkaan jälkeen lähteä pois. Olen totaalisen neuvoton.
        Ja tosiaankin, en muista nuoruudestani ainoankaan urosmarsuni haisseen, jos en ihan väärin muista. Aikaa kuitenkin noista ajoista on jo paljon.
        Alan olla pulassa, jos ei apua löydy. Ei tässä voi saman katon alla asustaa:( Täytyy viedä tuo poika takasin eläinlääkärin vastaanotolle huomenna.

      • täti63
        jälleen kirjoitti:

        Kannattaa ihan ite kurkata sinne palleihin meinaan en usko että lääkäri marsun kakkakanjonia ainakaan kunnolla lähtee putsaamaan.

      • syitä voi olla monia
        täti63 kirjoitti:

        Kannattaa ihan ite kurkata sinne palleihin meinaan en usko että lääkäri marsun kakkakanjonia ainakaan kunnolla lähtee putsaamaan.

        Ota marsu syliin ja vie se vaikka ulos, että et haista sisällä olevia hajuja. Haistele marsun turkki, korvat peräpää. Marsun ei pitäisi haista voimakkaasti miltään, peräpää saattaa haista hieman ennemän, mutta ei voimakkaasti.
        Jos et haista kummallista syynä on jotain muuta.
        Minkä kokoinen häkki marsulla on? Jos esim duna tai akvaario en ihmettele yhtään jos haisee hirveältä. Tai jos häkki on pieni alle 100cm alkaa haisemaan nopeasti.
        Myös se haisee hirveältä jos laitat heinät häkin pohjalle ja marsu pääsee pissalle niihin.

        Jos vieläkään et ole selvillä hajusta haistele heinät hyvin? Ovatko ne märkiä? Ja purussa voi myös olla voimakas mentholin haju.

        Kyllä noilla pitäisi haju selvitä?

      • hajua ihmettelevä
        syitä voi olla monia kirjoitti:

        Eli marsu ei haise noin muuten. Sen turkki ei haise. Vaan purut ja häkki sen jälkeen heti kun sen olen pessyt. Häkki on 120 cm, josta lähtee vielä lisäksi 120cm'120cm taikakuutioista tehty lisäosa, joten tila on mielestäni ihan sopiva. Lisääski marsu sai liikkua täällä talosa aika vapaasti, ennen kun huomasimme hajun.
        Häkki rupeaa haisemaan siis heti putsauksen jälkeen, ja varsinkin vessa astia. Heiniä ei ole häkin pohjalla, vaan erillisessä kaukalossa.

        Soiti jo ajan eläinlääkärille. Menee ensiviikon lopulle, koska lääkäri eio nähnyt mitään tarvetta kiirehtiä, koska marsu on siellä vasta käynyt eikä mitään vikaa ole löytynyt. Epäili yksinkertaisesti virtsaa.
        VAihdoin jo aamsuta maton häkin pohjalle, mutta nyt kohta mihin marsu pissasi haisee jo. Joten itsekkin epäilen tuota pissaa. Ei oiken muukaan voi enää olla.

      • marduli
        hajua ihmettelevä kirjoitti:

        Koeta pesun jälkeen pyyhkiä häkin pohja väkiviina etikalla kastellulla rätillä. Poistaa tehokkaasti hajua, ja häkki pysyy pidempään raikkaana. Kokeiltu on ja toimii.

      • poikamarsu

        Hei!
        Itse omistan yhden poikamarsun ja yhden tyttömarsun. Eivät haise ollenkaan. Mutta pitääkö kakkakanjonia puhdistaa.. Onko se pakollista? Auttakaa!!:( Kakkakanjonin reunalla on aina välillä purua. En vain tiedä miten se tehdään. Millä kannattaisi pestä se.. Itse en edes kakkakanjonista tiennyt..:D

    • 123

      kysyin eläin kauppiaalta urosmarsun hajusta kun olin hankkimassa itselleni sellaista ja tämä sanoi että ne haisee koska ne merkkaa reviiriä ja etsivät kumppania hajujälkien avulla.. Yksi tuttava sano että jos ne leikkaa(kastroi) niin silloin hajun pitäisi lakata.. mutta kannattee kysyä joltain eläinlääkäriltä...

      • kastrointi voi auttaa

        Meilläkin on urosmarsu, joka ennen kastraatiota haisi aika voimakkaalle. Nykyään ei häkki eikä marsu haise oikein millekkään, paitsi vasta häkin siivousvälin loppupäässä..

      • nou van

        Meillä 2 leikkaamatonta urosta, 4,5kk ja 9kk, eikä kummatkaan haise yhtään miltään.. Normaali marsu haju,mutta ei mitenkään selkeästi. Ei ne kyllä ruiki edes pitkin paikkoja.. :)

        Taitaa kyllä olla hiukan marsu kohtaista.

      • marsumursu
        nou van kirjoitti:

        Meillä 2 leikkaamatonta urosta, 4,5kk ja 9kk, eikä kummatkaan haise yhtään miltään.. Normaali marsu haju,mutta ei mitenkään selkeästi. Ei ne kyllä ruiki edes pitkin paikkoja.. :)

        Taitaa kyllä olla hiukan marsu kohtaista.

        Meillä on kaksi marsupoikaa, jotka onneksi eivät haise normaalisti.

        Mutta säännöllisesti yritän putsata tuon "kakkakanjonin". Sieltä putsauksen yhteydessä tuleva haju on kyllä rehellisesti sanottuna hirveä.

        Ota joku kaveri avuksi pitämään marsua selällään. Levitä kiveksiä ihan reilusti, jotta näet niiden väliin. Siellä luultavasti on valkoista möhnää. Putsaa pallien väli ruokaöljyyn kastetulla pumpulipuikolla tms. Öljy siksi, että erite on tahmeaa eikä lähde vedellä. Äläkä hengitä nenän kautta. ;)

        Tätä sitten voi toistaa tarpeen mukaan. Mutta älä työnnä mitään liian syvälle äläkä turhaan venytä alueen ihoa.

    • Netttta

      Mulla Itellä On Kaksi Poika Marsua , Toisella Perä Aukossa On Yleensä Joka Päivä Puhdistettavaa Ja Toisella Ei Mitään , Joten Oletko Jo Katsonut Marsun "kakkakonjuniin" Sieltä Minunkin Marsun Syy Löyty !

    • Vili marsunen <3

      Mulla on poika marsu eikä mitenkään pahalle haise. Ihan normi marsulle. Eli taitaa aika marsu kohtaista olla. Kun tuo minun poikakin on jo 2 v ja leikkaamaton. Sitä kakkakanjonia kannattaa putsailla. Iäkkäämillä marsuilla kakkakanjoni likaantuu helpommin kun nuorilla.

    • hiiris

      Meilläkin on urosmarsu, joka haisee kyllä joskus. Marsu kannattaa pestä, ainakin peppu n. kerran kahdessa viikossa tai viikossa, niin ei pitäisi haista. Oletko varma että haju lähtee marsusta? Kokeile ihmeessä pesua.

    • vastatkaa!!

      Mistä johtuu se, että kun marsut on esim vapaana, ne nostaa toista jalkaa ja lattialle roiskuu valkoista eritettä? Ja mitä se erite on?????

    • mää vaa :)

      Meillä on 2 poika marsuu ja me ain laitetaa sanomalehtiä purujen alle niin ei haise kannattaa kokeilla se toimiii :)

    • Kuis

      Urosmarsuilla on tosiaan peräaukko kivesten välissä, ja siellä on sellainen ylimääräin onkalo, jonne jää kaikenlaista mönjää, ulostejäämiä, heinänpätkiä ja ehkä sahanpuruja häkin pohjalta. Onkalo täytyy puhdistaa viikoittain. Käytän pumpulitikkua ja jotain öljyä, ruokaöljy käy hyvin. Marsu selälleen, pitele sitä toisella kädellä, tai pyydä jotakuta avuksi, levitä peräaukkoa vetämällä varovasti kahdella sormella kivespusseja erilleen, ja laita sinne vähän öljyä. Puhdista vakain ottein pyörittämällä pumpulitikkua onkalossa, ja yritä kiepauttaa töhnä ulos sen avulla. On hyvä laittaa vähän talouspaperia alapuolelle, et halua mönjää esimerkiksi pöytäliinalle, etkä nostaa sitä käsin alustalta, talouspaperin voi kiertää kätevästi myttyyn ja heittää wc-pönttöön. Ja tietysti olet koko ajan varovainen, ettet satuta marsua.

    • Anonyymi

      Tääläkin uros marsun häkki on alkanut häistä normaalia pahemmalta ja siitä ei ole kauaa kun se siivottiin. Mietin itse jos marsuni olisi juonut jotenkin normaalia enemmän mutta en kyllä tiiä

    • Anonyymi

      Mulla itelläni on 2 uros marsua (nuorta) ja en itse haista kovinkaan sitä hajua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1564
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1214
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1160
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe