Joko

..toimii lisäosien kanssa?
3167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aina toiminut. Kaikista Firefox 2:n lisäosista vain ei lisäosan valmistaja ole vielä tehnyt Firefox 3:lle omaa tai yhteensopivaa lisäosaa.

Vaihtoehtoina kikkailu, odottaminen tai vaihto halutut ominaisuudet sisältävään johonkin toiseen lisäosaan. Itse olen valinnut odottelun.

Äänestä
  • Just, lisäosat päivittyvät pikkuhiljaa (ainakin suosituimmat, eivät välttämättä kaikki, luulisin).
    Firefoxin tekijät eivät niistä ole vastuussa.

    Jos on jokin lisäosa "jota ilman ei voi elää", niin kannattaa odotella päivitystä. Tai sitten katsoa josko lisäosasivuilta löytyisi jo linkkejä valmistajien kotisivuille, joilta yhteensopivan version jo saa.
    Joillekin lisäosille on myös kikkailuja joita vähän osaavampi voi käyttää - omalla vastuullaan tietenkin.

    Kolmonen näyttäisi minun koneellani olevan hitusen nopeampi kuin kakkonen.
    Muuta kummempaa en ole huomannut.
    Hurja osoitepalkki ei oikein miellyttänyt; täytyy nyt käyttää ja totutella... - kikkoja sen muuttamiseksi näkyy kyllä löytyvän.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksista! Samaa ajattelin, että odotellaan.
    Kokeilin tuota F-3.0, mutta palasin takasin entiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Firefox 3.0... kirjoitti:

..toimii lisäosien kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu