Kuten Herrani Krishna, minäkin olen laktovegetaristi. Minun ei tarvitse syödä lihaa, kalaa eikä munia, joten en niitä syö.
Monet vaisnavakasvissyöjät ovat hyvin ehdottomia sen suhteen, mitä syövät. Ajatellaan, että kaikki ruoka on uhrattava Krishnalle, eikä Krishna halua syödä mitään ei-laktovegetaristista, joten kaikki ei-laktovegetaarinen on kerta kaikkiaan syömäkelvotonta.
Aluksi, 15-vuotiaana, minäkin olin hyvin ehdoton ruokavalioni suhteen. En varmasti pistänyt suuhuni mitään "syntistä". Pauhasin kaikille, miten kaikkien pitäisi ryhtyä laillani kasvissyöjiksi.
Kun otin etäisyyttä fanaattiseen uskonnollisuuteen, aloin jälleen syödä kananmunia. Tosin boikotoin eettisistä syistä häkkikanaloita ja näin ollen suurin osa munaa sisältävistä ruoista jäi syömättä.
Myöhemmin tajusin, että jos pidän aborttia murhana (joskin joissain tapauksissa hyväksyttävänä sellaisena) ja jos tahdon sanoutua irti eläinten syömisestä, munien syöminen on väärin. Varsinkin kun onnellisten kanojen munien munijat saavat elää kukkojen kanssa ja munat ovat näin ollen todennäköisesti hedelmöittyneitä.
Söin munia enää kyläillessäni ihmisten luona, huonolla omallatunnolla. Olin lakannut pauhaamasta fanaattisesti ihmisille, koska siitä näytti olevan enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta sisimmässäni pauhasin yhä.
Sitten, jo antauduttuani jälleen Krishnalle, tein jotakin pahaa. Syvässä synnintunnossa lupasin Hänelle tulla paremmaksi ihmiseksi ja niinpä lakkasin syömästä munia vieraissakin. En kuitenkaan tuntenut olevani yhtään sen parempi ihminen kuin ennenkään, kun ihan minua varten leiponeille ihmisille tuli paha mieli.
Eräänä paastopäivänä minä työkeikalla sitten yhtäkkiä rikoin paastoni ja söin munaa sisältävää kakkua. Se tuntui oikealta. Ymmärsin, että ahimsa, "vähiten väkivaltainen ratkaisu" ja dharma, "hyveellisin tapa toimia" siinä tilanteessa, oli ottaa kakku vastaan ja nostattaa näin hymy emännän huulille. Olipa paastopäivä tai ei, olipa kakussa munaa tai ei.
Ja kuinka ollakaan, löysin päätökselleni tukea Gitasta. Säkeessä 9.27 Krishna sanoo Arjunalle, Kuntiin pojalle:
"Mitä ikinä teet, mitä ikinä syöt, mitä ikinä uhraat, mitä ikinä annat pois ja miten ikinä kilvoitteletkin, Kuntiin poika, anna tekosi olla uhri Minulle."
On hyvä muistaa myös säkeet 3.4-3.9:
"Ihminen ei pääse irti karmastaan sillä, että jättää työt tekemättä. Täydelliseksi ei voi tulla pelkästään kieltäytymällä.
Kukaan ei voi hetkeäkään olla tekemättä jotakin, se on varma. Kaikkien on pakko toimia avuttomasti juuri niin kuin luonnon laadut sanelevat.
Sielu, joka pitää kyllä aistinsa kurissa mutta miettii mielessään sitä, mitä niillä voi tehdä, pettää itseään. Häntä kutsutaan tekopyhäksi.
Hänen onkin parempi asettaa aisteille rajat mielessään, Ardsuna. Aistit ovat toimeliaita, ja järkevä sielu kanavoi ne toiminnan joogaan eikä takerru.
Tee työt, jotka sinun pitää tehdä, sillä on parempi toimia kuin olla toimettomana. Ethän sinä pysty edes pitämään ruumistasi koossa, ellet tee jotain!
Kaikki paitsi uhrina tehty työ sitoo tähän maailmaan karman kahleilla. Tee työsi niin hyvin kuin mahdollista, Kuntin poika, äläkä anna sitoa itseäsi."
Krishna kehottaa Gitassa lisäksi olemaan ystävällinen kaikkia kohtaan. Hän toivoo, ettemme kiusaisi ketään. Emännän ilahduttaminen on uhri Hänelle.
Samalla tavalla juon kahvia, jos sitä minulle kaadetaan, vaikka sitä myrkkynä pidänkin. Mutta ei, en minä lihaa tai kalaa sentään syö ketään ilahduttaakseni... mieluummin kerron emäntä- ja isäntäväelle ystävällisesti, kuinka terveellistä kasvissyönti on :) Onneksi yllätyspäivälliselle joutuu tosi harvoin (minä en ole joutunut koskaan), kahvit ja kakut ovat eri juttu.
Mitenkäs te muut, miten suhtaudutte syömiseen?
Monet vaisnavakasvissyöjät ovat hyvin ehdottomia sen suhteen, mitä syövät. Ajatellaan, että kaikki ruoka on uhrattava Krishnalle, eikä Krishna halua syödä mitään ei-laktovegetaristista, joten kaikki ei-laktovegetaarinen on kerta kaikkiaan syömäkelvotonta.
Aluksi, 15-vuotiaana, minäkin olin hyvin ehdoton ruokavalioni suhteen. En varmasti pistänyt suuhuni mitään "syntistä". Pauhasin kaikille, miten kaikkien pitäisi ryhtyä laillani kasvissyöjiksi.
Kun otin etäisyyttä fanaattiseen uskonnollisuuteen, aloin jälleen syödä kananmunia. Tosin boikotoin eettisistä syistä häkkikanaloita ja näin ollen suurin osa munaa sisältävistä ruoista jäi syömättä.
Myöhemmin tajusin, että jos pidän aborttia murhana (joskin joissain tapauksissa hyväksyttävänä sellaisena) ja jos tahdon sanoutua irti eläinten syömisestä, munien syöminen on väärin. Varsinkin kun onnellisten kanojen munien munijat saavat elää kukkojen kanssa ja munat ovat näin ollen todennäköisesti hedelmöittyneitä.
Söin munia enää kyläillessäni ihmisten luona, huonolla omallatunnolla. Olin lakannut pauhaamasta fanaattisesti ihmisille, koska siitä näytti olevan enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta sisimmässäni pauhasin yhä.
Sitten, jo antauduttuani jälleen Krishnalle, tein jotakin pahaa. Syvässä synnintunnossa lupasin Hänelle tulla paremmaksi ihmiseksi ja niinpä lakkasin syömästä munia vieraissakin. En kuitenkaan tuntenut olevani yhtään sen parempi ihminen kuin ennenkään, kun ihan minua varten leiponeille ihmisille tuli paha mieli.
Eräänä paastopäivänä minä työkeikalla sitten yhtäkkiä rikoin paastoni ja söin munaa sisältävää kakkua. Se tuntui oikealta. Ymmärsin, että ahimsa, "vähiten väkivaltainen ratkaisu" ja dharma, "hyveellisin tapa toimia" siinä tilanteessa, oli ottaa kakku vastaan ja nostattaa näin hymy emännän huulille. Olipa paastopäivä tai ei, olipa kakussa munaa tai ei.
Ja kuinka ollakaan, löysin päätökselleni tukea Gitasta. Säkeessä 9.27 Krishna sanoo Arjunalle, Kuntiin pojalle:
"Mitä ikinä teet, mitä ikinä syöt, mitä ikinä uhraat, mitä ikinä annat pois ja miten ikinä kilvoitteletkin, Kuntiin poika, anna tekosi olla uhri Minulle."
On hyvä muistaa myös säkeet 3.4-3.9:
"Ihminen ei pääse irti karmastaan sillä, että jättää työt tekemättä. Täydelliseksi ei voi tulla pelkästään kieltäytymällä.
Kukaan ei voi hetkeäkään olla tekemättä jotakin, se on varma. Kaikkien on pakko toimia avuttomasti juuri niin kuin luonnon laadut sanelevat.
Sielu, joka pitää kyllä aistinsa kurissa mutta miettii mielessään sitä, mitä niillä voi tehdä, pettää itseään. Häntä kutsutaan tekopyhäksi.
Hänen onkin parempi asettaa aisteille rajat mielessään, Ardsuna. Aistit ovat toimeliaita, ja järkevä sielu kanavoi ne toiminnan joogaan eikä takerru.
Tee työt, jotka sinun pitää tehdä, sillä on parempi toimia kuin olla toimettomana. Ethän sinä pysty edes pitämään ruumistasi koossa, ellet tee jotain!
Kaikki paitsi uhrina tehty työ sitoo tähän maailmaan karman kahleilla. Tee työsi niin hyvin kuin mahdollista, Kuntin poika, äläkä anna sitoa itseäsi."
Krishna kehottaa Gitassa lisäksi olemaan ystävällinen kaikkia kohtaan. Hän toivoo, ettemme kiusaisi ketään. Emännän ilahduttaminen on uhri Hänelle.
Samalla tavalla juon kahvia, jos sitä minulle kaadetaan, vaikka sitä myrkkynä pidänkin. Mutta ei, en minä lihaa tai kalaa sentään syö ketään ilahduttaakseni... mieluummin kerron emäntä- ja isäntäväelle ystävällisesti, kuinka terveellistä kasvissyönti on :) Onneksi yllätyspäivälliselle joutuu tosi harvoin (minä en ole joutunut koskaan), kahvit ja kakut ovat eri juttu.
Mitenkäs te muut, miten suhtaudutte syömiseen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kysymys, Vaisnava :-)
Buddhalaisuushan opettaa, että tulisi toimia oikein resurssien sallimissa rajoissa, mikä tarkoittaa että esim. karuilla alueilla, joilla monipuolista kasvisravintoa / puhdasta vettä ei ole saatavilla, buddhalaiset syövät lihaa ja juovat maitoa. Buddha itse oli kasvissyöjä ja kehotti seuraajiaan olemaan käyttämättä nahasta valmistettuja vaatteita jne.
Itse olen myös ollut laillasi ehdoton, paitsi että lattiakanojen munia olen syönyt jatkuvasti ja luomumaitoa juonut.
Elämänfilosofiani julistamisen; jopa pelkän vastaamisen ruokavaliotani koskeviin kysymyksiin joissakin tilanteissa (ruokaloissa, ravintoloissa) olen minäkin kokenut synnyttävän usein negatiivista energiaa - torjuntaa, hämmennystä jne.
Yritän toimia mahdollisimman vähän huomiota herättävästi ja vahinkoa tuottavasti: olen periaatteessa kasvissyöjä ja eläinten "keskitysleirejä" (tehotuotantoa, tehokasvattamoita) vastaan, mutta esim. tänään otin vastaan erään herttaisen mummelin minulle leipoman kakun, vaikka hyvin tiedän sen valmistukseen käytetyn tehomunia ja -maitoa.
Mielestäni ei olisi ollut oikein tai järkevää ryhtyä moralisoimaan ikänsä lihaa,munia ja maitoa suosinutta, erittäin iäkästä kristittyä rouvaa, joka oli nähnyt paljon vaivaa kakun valmistamisen eteen.
Tilanteita on aina punnittava erillisinä ja funtsittava, mikä tarjolla olevista vaihtoehdoista tuottaisi eniten myönteisiä ja vähiten kielteisiä seuraamuksia.
Olin ennen varmasti yhtä tiukka ruokavalioni suhteen kuin sinä, ellen vielä tiukempikin. Paitsi etten syönyt lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita (maitoa lukuunottamatta), en liioin syönyt sipulia tai edes mitään kasvis-valmisruokia. Vältin jopa syömästä sellaisia kasviksia ja hedelmiä, joihin tiesin jonkun hindunormien mukaan epäpuhtaan henkilön koskeneen. Jos kaupassa näin että kassajonossa edelläni olevalla oli liukuhihnalla lihaa tai esimerkiksi kaupasta ostetut uudet nahkakengät, vaihdoin jonoa. No, tuollaista standardia tuskin kukaan jaksaa kovin pitkään. Kertokoon uudesta asennoitumisestani tämä: Sain hiljan lahjaksi Toblerone-suklaata, joka sis. kananmunaa, ja söin sen - teko joka olisi ollut täysin mahdoton minulle 6 vuotta sitten. Lihaa en tosin syö vieläkään - se ei maistu, joten kieltäymys on tässä mielessä helppoa. Mitä tulee vieraissa ruokailemiseen, niin ongelmahan se on kaikille sellaisille hinduille ja vastaaville, jotka haluavat syödä vain "puhdasta" ruokaa. Itse olen keksinyt tähän hyvän ratkaisun, JOS en halua syödä: sanon että olen kananmuna-allergikko ja/tai keliaakikko. Menee junteille paremmin jakeluun tuollainen selitys...
"sanon että olen kananmuna-allergikko ja/tai keliaakikko."
Ovelaa, mutta onko tuo dharman mukaista? Eikö sinulle tule huono omatunto, jos et puhu totta?
Itse olen turvautunut tuohon epäsuorasti; jos kysyn leipomossa, onko kaikissa leivonnaisissa munaa, saan yleensä osakseni "voi sinua rassukkaa" -ilmeitä, jotka todennäköisesti johtuvat siitä, että minun arvellaan olevan allerginen. En riennä korjaamaan väärinkäsitystä. Toisaalta en myöskään valehtele, ja jos suoraan kysytään, puhun totta.
Valehtelisin jos sanoisin että omatunto kolkuttaa kun valehtelen allergioista. Valheeni ei vahingoita ketään, miksi sen siis pitäisi vahingoittaa minua?