Tekisi harrastusmielessä mieli ostaa muutama kymmenen hehtaaria metsää. Tietääkö kukaan firmoja, jotka myyvät metsä- tai maa-alueita entisen Hämeen läänin alueella. En tarkoita normaaleja kiinteistönvälittäjiä, joilla voi olla yksi tai kaksi vanhaa maatilaa myytävänä hirveään ylihintaan. Tarkoitan firmaa, joka on keskittynyt maa- ja metsäalueiden myyntiin. Vai onko mahdollisesti olemassa palstaa netissä, joka on keskittynyt ilmoituksiin, jossa ihmiset voivat myydä ja ostaa maata.
ostetaan metsää
kiinnostunut
71202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moi,
Itseäni kiinnostaa aivan sama asia, tosin hieman eri alueelta. Sain vinkin, että kannattaisi lähteä purkamaan vyyhtiä vaikka paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kautta. Heillä kun kuulema voi olla vinkkejä myynnissä olevista tai mahdollisesti myyntiin tulevista palstoista. Itse en ole asiaa vielä tarkistanut, toimiiko näin... mutta onnea myös sinulle!
Entisenä metsäalan ammattilaisena voin sanoa, että hyviä kauppoja ei metsänhoitoyhdistyksen kautta voi tehdä: joudut maksamaan hinnan joka kuutiosta metsässä sekä kasvuodotuksista, vaikka pääsisit hakkaamaan vasta vuosien päästä. Tämähän on sinänsä oikein, mutta suoraan omistajalta ostettuna voisi saada huomattavasti halvemmalla.
Itseäni kiinnostaisi metsän omistamisessa lähinnä fyysinen työ vastapainona nykyiselle toimistotyölle, sunnitteleminen vanhojen taitojen ylläpitämiseksi ja myös puunmyyntitulot. Jos metsässä olisi sopivaa lehtoa, lähde, puro, suota tai muuta arvokasta elinympäristöä, voisin myös osan metsälöstä pistää vapaaehtoiseen suojeluun.
Tuo mahtaa hyvinkin olla totta. Niiden vinkkien perusteella, joita olen saanut annettiin ymmärtää, että MHY voi antaa vinkkejä juuri suorista kontakteista metsänomistajiin, jos ovat asiakaspiiristään kuulleet joitain myyntiaikeita.
Itse olen lisäksi pohtinut, että jos vain saisi jotenkin tietoon mitkä perikunnat omistaa metsäpalstoja, voisivat nuo erityisesti pinta-alaverotuksen päättymisen yhteydessä olla halukkaita myymään metsiä. Näin saattaisi päästä suorakauppaan vähän kuin "varkain", eli ennen kuin kauppasuunnitelmat ovat yleisesti tiedossa. Itse olen jäsen parissa perikunnassa ja niistä toisen metsät tulen lunastamaankin, mutta toinen metsäpalsta on jo valitettavan hyvin kaluttu, joten jäljellä on oikeastaan enää taimikon seuraamiseen liittyviä toimia... valitettavaa, tuo voi olla monen muunkin perikunnan kohtalo.
Kokeilehan suoran kaupan mahdollisuutta, eli ala ilmoitella kohdealueen lehdistössä ostetaan palstalla. Hyvällä tuurilla saatat saada kaupat suoraan ilman välikäsiä. Kärsivällisyyttä vaan.
Jotkut ovat myös huomanneet suoran kaupan edut.
Ilmoittelevat kovasti eläkeläisille tarkoitetuissa lehdissä.
Jospa kuuluisi johonkin uskonnolliseen lahkoon, niin olisi tuota sisäpiirin tietoa...
http://www.familytimber.com/
ja
http://www.metsatilat.fi/
pohjois-satakunnassa on metsäpalsta kaupan kysy vaan lisää