Noin lähelläkö se

Halusit shokeerata -onnistuit.

Tietääkö ihminen?
Pahan tarkotus on viijä niin paljon ihmis sieluja tykösä kuin kerkeää ennen kuin Jumala toteuttaa suunnitelmansa,nämä ajat on tehty maan olentoja varten,meitä mittaillaan ja punnitaan kenen omatunto kestää synnin painot?

Minulla on salarakas.
Inhoan koko sanaa syvästi, mutta tätä tilannetta jossa elän, se kyllä kuvaa parhaiten.
Hän on aika ihmeellinen, tämä rakkaani. Hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen, kaikkine omituisine piirteineni. Kun olen hänen seurassaan, alan nähdä asioita erilailla kuin aikaisemmin. Näen kauneutta siellä, missä ennen oli vain rumuutta. Pieninä välähdyksinä opin uutta. Hänen seurassaan olen saanut yhteyden kauan kadoksissa olleisiin tunteisiini.. Voin kertoa hänelle huolistani, yksinäisyydestä ja peloista. En pääse näitä asioita pakoon, mutta jaettuna ne eivät paina niin paljon kuin yksin kannettuina. Tämä mies sovitti syntini ristin kuolemallaan ja sitä ei voi kukaan toinen tehdä puolestani. Puhutaan myös iankaikkisesta elämästä, jonka saan hänen kauttaan. Sitä asiaa en ajattele kovinkaan paljon. Tässä tämän hetkisessä on riittävästi tekemistä. Olen siis onnellinen hänen seurassaan. Hänen tekonsa oli julkinen, mutta minun uskoni on salainen. Näinhän ei voi olla. Uskossaan vahvojen mielestä minulla ei voi olla mitään taivasosuutta. Sanotaan, että usko ilman tekoja on kuollut. Mitähän niilläkin teoilla tarkoitetaan? En pidä omaa olemattoman pientä uskoani kuolleena. Onhan se alkanut muuttaa minua, hitaasti tosin ja sisältäpäin, mutta kuitenkin… ”Rakkautta ja punaista nenää ei voi salata” Minä kyllä voin! Sanatkin pettävät minut, jättävät silloin kun ei saisi. Haluaisin olla välittämässä tätä rakkautta, mutta olen tyhmä ja taitamaton. En halua ryhtyä miksikään lausunto automaatiksi. Haluaisin oppia kuuntelemaan ihmistä. Haluaisin päästä elämässäni eteenpäin, mutta en salaisin vaan avoimin kortein. Salailu kuluttaa valtavasti voimavaroja ja on sitä paitsi tolkuttoman typerää. En voita sillä mitään. Jumalan rakkauden määrä ei ole muuttunut miksikään, mutta itse olen alkanut näyttää surkealta reppanalta. Onko tämä nyt sitä, jota hengelliseksi kasvuksi sanotaan? Vai onko uskoni kuolemassa, ennen kuin se on saanut edes kunnolla ilmaa siipiensä alle. Mitä ja miksi minä siis pelkään?