Metsän/maan osto

oskari

Omistan noin 4 ha osuuden eteläpohjalaisesta 50 ha:n metsäyhtymästä, johon kuuluvat myös veljeni ja äitini sisarukset. Nyt suunnittelemme yhtymän purkamista.
Mietin, kannattaako minun ostaa vai myydä osuuteni yhtymästä ja minkä osan siitä; metsää/taimikkoa, suota vai hiekkapohjaista joutomaata. Metsäkeskus on määrittänyt kuvioiden puuston arvot, mutta osa alueesta on suota ja hiekkapohjaista maata. Hiekka-alueen naapurit ovat myyneet laajoja alueita maa-ainesta, ja mietinkin, kannattaisiko minun suunnitella kyseisen hiekka-alueen ostamista ja sen myymistä eteenpäin. Ilmeisesti tähän tarvitaan kunnalta maa-aineslupa. Mutta mistä saisin arvion maa-aineksen laadusta, arvosta ja määrästä ostopäätöksen tueksi? Onko hiekalla ylipäänsä arvoa?
Entä, kannattaako harkita suopohjaisen, halvan ”joutomaan” ostamista yhtymästä? Vieläkö suota voi vuokrata energiayhtiöille, esim. Vapolle?

5

3713

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enää viidenkymmenen

      hehtaarin siparetta ruveta pilkkomaan persesilmän kokoisiin pläntteihin. Se on melkein rikos.

      Ostat koko palstan ja hyödynnät hiekat(jos on) myöhemmin. Suolla kasvaa parhaassa tapauksessa hyviä hilloja, yleensä niillä ei muuta arvoa ole.

      Think big!

    • minä vaan

      "Omistan noin 4 ha osuuden eteläpohjalaisesta 50 ha:n metsäyhtymästä"
      "metsää/taimikkoa, suota vai hiekkapohjaista joutomaata"

      Jos nyt oikein ymmärrän sanomasi, omistat noin 8 % kiinteistöstä. Se ei suinkaan tarkoita 4 ha pinta-alaa, vaan osuutta kiinteistön arvosta ja (jos niin sovitaan) päätäntävallasta. Jos koko kiinteistön arvo olisi vaikkapa 100 000 euroa, osuutesi olisi noin 8000 euroa. Tällä summalla saa reilun hehtaarin metsää tai 10(???) ha suota. Jos se hiekkamaa on todella joutomaata, sen arvo lienee lähellä suon arvoa.

      MUTTA jos maanottoon on mahdollisuus (hiekka tai turve), se nostaa maan arvoa huomattavasti. Eli sinun on aivan turha kuvitella saavasi hiekkakumpua 500 e/ha ja sitten myyväsi siitä miljoonan edestä hiekkaa. Tai jos näin sattuisi käymään, luulen että sisaruksesi eivät puhu sinulle enää. Koskaan.

      Noin muuten, tuon kokoista länttiä ei kannata ruveta pilkkomaan. Ainut mitä voisi ajatella, on tonttien erottaminen sisaruksille, jos siinä on sijainnin kannalta mitään järkeä. Silloin kauppahinta ei nouse niin suureksi.

      • oskari

        Niinpä tietysti, omistan tuon osuuden kiinteistöstä. Mutta mikä onkaan kiinteistön eli metsäyhtymän kokonaisarvo. Metsästä on olemassa kuvioarviot, mutta vastaavat arviot saisi myös maasta (hiekka, turve, muu). Käsittääkseni ne joka tapauksessa tarvitaan yhtymää purettaessa. Vai onko ainut tapa hakea ratkaisua oikeusteitse?


      • minä vaan
        oskari kirjoitti:

        Niinpä tietysti, omistan tuon osuuden kiinteistöstä. Mutta mikä onkaan kiinteistön eli metsäyhtymän kokonaisarvo. Metsästä on olemassa kuvioarviot, mutta vastaavat arviot saisi myös maasta (hiekka, turve, muu). Käsittääkseni ne joka tapauksessa tarvitaan yhtymää purettaessa. Vai onko ainut tapa hakea ratkaisua oikeusteitse?

        Helpoiten arvon saa selville, kun teettää arvion puolueettomalla alaan erikoistuneella kiinteistönvälittäjällä, mhy:llä tms. taholla. Verottajakin hyväksyy nämä arviot yleensä sellaisenaan.

        Arvon määrityksessä yleensä huomioidaan, mitä varten se tulee, joten sukupolvenvaihdoskauppaa varten päädytään usein aivan erilaiseen arvioon kuin vieraalle myydessä. Odotusarvolisät ja kokonaisarvonkorjaukset yms. ovat aina tapauskohtaisia. Teidän tapauksessa tärkeintä lienee, että kaikki yhtymän jäsenet ovat tyytyväisiä arvion perusteisiin.


    • Anonyymi

      Muista, että suolla on korkea ekologinen arvo (CO2 offset). Turpeen myynti/poltto on pahempaa kuin ruskohiilen polttaminen. Siksi haluan ostaa suon - CO2-kompensaatioksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1947
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1345
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1098
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      928
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      558
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe