Lounaispuisto

Ihmettelen suuresti, miksi poliisit käyvät Lounaispuistossa ajamassa nuorisoa pois, sakottamassa ja kaatamassa heidän juomiaan. Eikö kuitenkin ole parempi, että nuoret ovat rauhassa yhdessä paikassa sen sijaan, että olisivat "pahanteossa" kaupungilla ja kaduilla?

On tietenkin ymmärrettävää, että Lounaispuistossa käyvät lapset leikkimässä, eikä kaljoittelu ehkä ole kovin soveliasta pienten ihmisten silmille, mutta muita ongelmia en asiassa kuitenkaan näe.
81094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Poliisilla on selvästi tekemisenpuutetta!
Tätä ilmiötähän on ollut tässä kaupungissa aina...
Poliisi "valvoo"...ja hajoittaa...Ennen moisesta vietiin suoraan putkaan! Eli pientä parannusta on tapahtunut.
Suomen poliisilla on vieläkin paljon opittavaa.

Äänestä

juoda rauhassa kun ei siellä näy

Äänestä

Poliisi tekee niinkuin lainlaatija on määrännyt. Ei poliisi ole niitä sääntöjä yleisen juopottelun rajoittamisesta ole keksinyt.

Pätkä järjestyssäännöstä;
"Päihdyttävän aineen nauttiminen yleisellä paikalla taajamassa ja julkisen liikenteen kulkuneuvossa on kiellettyä. Alkoholin nauttimiskielto ei koske erityisen luvan tai ilmoituksen mukaista anniskelualuetta tai yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisätilaa."

Poliisi toimii aivan oikein ja toteuttaa sille määrättyä tehtävää.

Jos se kiristää että Lounaispuistossa ei saa dokata, ottakaa yhteyttä lainlaatijoihin ja hakemaa muutosta kaupungin järjestyssääntöihin.

Äänestä

Hä, siis onko nuorison vaihtoehdot tässä, ryypätä päivisin julkisella paikalla lapsienkin suosimassa puistossa tai sitten tehdä pahaa kaupungilla? Eikö ole todellakaan muuta vaihtoehtoa, eikö teidän vanhemmat todellakaan ole rakastaneet teitä vai Sohvillako tai Ylä-Ruthilla isit ja äidit sitten on?

Ei helve, mikä teitä nuorisoa oikein vaivaa, kun te ette ymmärrä enää alkeellisimpiakaan tapoja ja käyttäytymismalleja, ja teissä räkänokissa on tulevaisuus?

Äänestä

Jos sinusta on normaalia/hyväksyttävää että alaikäiset tenavat juopottelee keskellä kirkasta päivää kaupungilla niin ei voi kuin sääliä, vaikka miten hyvännäköinen olisitkin! Poliisi tekee yhteiskuntapalveluksen häätäessään nämä alkulimat pois ja niitten janojuomat, enempäähän valtuuksia laki ei poliisille salli (valitettavasti) vaan siitä jatkaa sosiaaliviranomaiset. Nykyinen juopottelumalli tulee kitkeä mahdollisimman tehokkaasti vaikka äärimmäistä voimaa käyttäen, jottei noista sekasikiöistä pääse kasvamaan juopottelevia dorkarikollisia mikä tulee kaatamaan koko yhteiskuntamallin, mikä ainakin uutisten mukaan on lähempänä nykypäivää kuin ikinä!

Äänestä
  • Sinulle vastauksena että moni kuusikymmenluvun "juopotteleva dorkarikollinen" on nykyisin päättämässä asioistamme eri yhtiöiden johtopaikoilla, valtuustossa ja jopa eduskunnassa. Ei se nuoriso siitä pahemmaksi muutu vaikka puistossa hieman seurustelee viinipullot mukana.

    Äänestä

  • viiisikutonen kirjoitti:

    Sinulle vastauksena että moni kuusikymmenluvun "juopotteleva dorkarikollinen" on nykyisin päättämässä asioistamme eri yhtiöiden johtopaikoilla, valtuustossa ja jopa eduskunnassa. Ei se nuoriso siitä pahemmaksi muutu vaikka puistossa hieman seurustelee viinipullot mukana.

    joo kyllä huomaa kun alkoholipolitiikkaa seuraa ja päättäjien käsityksiä oikeudenmukaisuudesta että ex-juopothan ne siellä palleilla päättävät asioistamme! jos tämä 60-luvun "kerma" olisi osannut yhtään fiksummin nuoruutensa viettää niin nykypäivän lieveilmiöt mm. kännäävät kakarat olisi huomattavasti harvinaisempi näky.

    Äänestä

  • viiisikutonen kirjoitti:

    Sinulle vastauksena että moni kuusikymmenluvun "juopotteleva dorkarikollinen" on nykyisin päättämässä asioistamme eri yhtiöiden johtopaikoilla, valtuustossa ja jopa eduskunnassa. Ei se nuoriso siitä pahemmaksi muutu vaikka puistossa hieman seurustelee viinipullot mukana.

    Ja sen kyllä huomaa, että juopoista vanhemmista ei tule kuin juoppoja lapsia, isi ja äiti istuu Ruthilla ja lapset Lounaispuistossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaunis nainen kirjoitti:

Ihmettelen suuresti, miksi poliisit käyvät Lounaispuistossa ajamassa nuorisoa pois, sakottamassa ja kaatamassa heidän juomiaan. Eikö kuitenkin ole parempi, että nuoret ovat rauhassa yhdessä paikassa sen sijaan, että olisivat "pahanteossa" kaupungilla ja kaduilla?

On tietenkin ymmärrettävää, että Lounaispuistossa käyvät lapset leikkimässä, eikä kaljoittelu ehkä ole kovin soveliasta pienten ihmisten silmille, mutta muita ongelmia en asiassa kuitenkaan näe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu