Voi maailman pienuutta, toiset ei ymmärrä ja loput ei tajua, vai miten se menisi kun näitä juttuja lukee.
Avatkaahan kaikki silmänne ihan kunnolla!
Ensinnäkin, aiheettomia/turhia huostaanottoja todellakin LÖYTYY!!
Esim sairaalajaksolle pääseminen on yksinkertaisesti paljon nopeampaa sijoitetulla lapsella kuin biovanhempien luona asuvilla.
Joskus vanhemmat tarvitsisivat ihan vain hengähdystauon lapsistaan, vaikka viikonlopuksi, eikä se tarkoita että vanhemmat joisivat koko sen ajan. Vai juoko oikeasti kaikki muut kaiken sen aikaa, jos lapset eivät ole kotona? Mitä teette sijarit kun teillä on perhehoitajan vapaa?? Biovanhemmilla ei näitä vapaita ole, ja kaikilla ei sukuverkko ole laaja, lämmin ja lähellä. Tukiperheistä on huutava pula, ongelmien pitää olla isot että perhe saa tukiperheen, yleensä se on siinä vaiheessa pelkkää tekohengitystä ennen huostaanottoa. Myös "hyvät vanhemmat" tarvitsevat aikaa, lepoa jaksaakseen arjen pyörittämisen. Ja kun esim yh väsyy, apua ei ole, niin kyllä sitä moni tarttuu pulloon tai tuijottaa seinään, kun ei kiinnosta.
Niin vaan tapahtuu!
Tai joskus vanhempi sairastuu, läheinen kuolee, lapsella on ongelmia, on ajautunut ongelmiin. Ei kukaan pysty lastaan turvaamaan kaikelta maailman pahuudelta, vaikka haluaisikin, tuuripeliksi elämä mennyt parempiosaistenkin lapsilla.
Entäs kun viikosta toiseen yrität kituuttaa pienillä tuloilla, työkkäri lyö karenssin ja sossu katsoo että palkkatuloa pitäisi olla jäljellä.. Miten on, nyt kädet sydämelle, kuinka monella lukijoista on jemmassa rahaa niin paljon, että pärjäisi kun sanottaisiin että seuraava tuki tulee neljän kuukauden kuluttua. Kenellä riittäisi rahat elämiseen, asumiseen ja lainoihin sekä laskuihin? Alkasisiko nyppimään..
Mutta, on myös aiheellisia huostoja. On niitä, joissa vanhemmat sen tajuavat, ja niitä joissa vanhemmat ei sitä tajua. Aivan kuin on sijaisvanhempia, jotka eivät osta sijaislapsilleen mitään, tai lähes mitään, ja niitä jotka hakisivat kuun taivaalta. Ja väliin mahtuu monenlaista variaatioita. Hittoko me täällä niistä tapellaan keskenämme? Eikö me voitaisi yhdessä miettiä niitä keinoja, joilla järjestelmää saisi uusittua. Tehdä aloitteita.Neuvoa toisiamme, minä sijarina en tiedä miltä biovanhemmasta tuntuu juoda kahvia keittiöss'äni, jossa hänen lapsensa ovat kotonaan. Mutta bioäiti ei myöskään tiedä sitä, miten minua sydämestä raastaa istua hänen keittiössään ja katsella ympärilleni, piirustuksia joita lapset ovat äidilleen tehneet, tietoisena siitä että kohta revin lapset jälleen mukaani pois äidin luota.
Toisaalta, se helpottaa meitä kahta naista, että pidämme toisistamme, minun sijaislasteni äiti ei ole hullu, häiriköivä tai holtiton. Hän on ihminen, jonka elämä ei mennyt aivan suunnitellusti, ei niin kuin saduissa, vaikka toivonkin että satumaisen onnellisen lopun hänen elämäänsä saisin autettua: "ja he elivät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti".
Miettikää aina, että myös sinun lapsesi voi joutua huostaan, jostain syystä. Mutta muistakaa myös biot, joskus voi auttaa puhuminenkin.
Mutta ihmisiä kaikki. Sijareiden kodeissa sossu käy kaksi kertaa vuodessa, sen ajan jokainen sijari jaksaa kai olla selvänä ja lapset kunnossa, mutta biovanhempien luona käydään parhaimmillaan päivittäinkin.. Eli ehkä siksi käy toisinaan niin ettei se sijaisperhe ole "hyvä", "kelvollinen" tai siis se vaan on huonompi kuin bioperhe. Moneen junaan meitä ihmisiä, ihan kaikkiin vaunuihin, mutta tärkeintä olisi yhteinen päämäärä..
Avatkaahan kaikki silmänne ihan kunnolla!
Ensinnäkin, aiheettomia/turhia huostaanottoja todellakin LÖYTYY!!
Esim sairaalajaksolle pääseminen on yksinkertaisesti paljon nopeampaa sijoitetulla lapsella kuin biovanhempien luona asuvilla.
Joskus vanhemmat tarvitsisivat ihan vain hengähdystauon lapsistaan, vaikka viikonlopuksi, eikä se tarkoita että vanhemmat joisivat koko sen ajan. Vai juoko oikeasti kaikki muut kaiken sen aikaa, jos lapset eivät ole kotona? Mitä teette sijarit kun teillä on perhehoitajan vapaa?? Biovanhemmilla ei näitä vapaita ole, ja kaikilla ei sukuverkko ole laaja, lämmin ja lähellä. Tukiperheistä on huutava pula, ongelmien pitää olla isot että perhe saa tukiperheen, yleensä se on siinä vaiheessa pelkkää tekohengitystä ennen huostaanottoa. Myös "hyvät vanhemmat" tarvitsevat aikaa, lepoa jaksaakseen arjen pyörittämisen. Ja kun esim yh väsyy, apua ei ole, niin kyllä sitä moni tarttuu pulloon tai tuijottaa seinään, kun ei kiinnosta.
Niin vaan tapahtuu!
Tai joskus vanhempi sairastuu, läheinen kuolee, lapsella on ongelmia, on ajautunut ongelmiin. Ei kukaan pysty lastaan turvaamaan kaikelta maailman pahuudelta, vaikka haluaisikin, tuuripeliksi elämä mennyt parempiosaistenkin lapsilla.
Entäs kun viikosta toiseen yrität kituuttaa pienillä tuloilla, työkkäri lyö karenssin ja sossu katsoo että palkkatuloa pitäisi olla jäljellä.. Miten on, nyt kädet sydämelle, kuinka monella lukijoista on jemmassa rahaa niin paljon, että pärjäisi kun sanottaisiin että seuraava tuki tulee neljän kuukauden kuluttua. Kenellä riittäisi rahat elämiseen, asumiseen ja lainoihin sekä laskuihin? Alkasisiko nyppimään..
Mutta, on myös aiheellisia huostoja. On niitä, joissa vanhemmat sen tajuavat, ja niitä joissa vanhemmat ei sitä tajua. Aivan kuin on sijaisvanhempia, jotka eivät osta sijaislapsilleen mitään, tai lähes mitään, ja niitä jotka hakisivat kuun taivaalta. Ja väliin mahtuu monenlaista variaatioita. Hittoko me täällä niistä tapellaan keskenämme? Eikö me voitaisi yhdessä miettiä niitä keinoja, joilla järjestelmää saisi uusittua. Tehdä aloitteita.Neuvoa toisiamme, minä sijarina en tiedä miltä biovanhemmasta tuntuu juoda kahvia keittiöss'äni, jossa hänen lapsensa ovat kotonaan. Mutta bioäiti ei myöskään tiedä sitä, miten minua sydämestä raastaa istua hänen keittiössään ja katsella ympärilleni, piirustuksia joita lapset ovat äidilleen tehneet, tietoisena siitä että kohta revin lapset jälleen mukaani pois äidin luota.
Toisaalta, se helpottaa meitä kahta naista, että pidämme toisistamme, minun sijaislasteni äiti ei ole hullu, häiriköivä tai holtiton. Hän on ihminen, jonka elämä ei mennyt aivan suunnitellusti, ei niin kuin saduissa, vaikka toivonkin että satumaisen onnellisen lopun hänen elämäänsä saisin autettua: "ja he elivät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti".
Miettikää aina, että myös sinun lapsesi voi joutua huostaan, jostain syystä. Mutta muistakaa myös biot, joskus voi auttaa puhuminenkin.
Mutta ihmisiä kaikki. Sijareiden kodeissa sossu käy kaksi kertaa vuodessa, sen ajan jokainen sijari jaksaa kai olla selvänä ja lapset kunnossa, mutta biovanhempien luona käydään parhaimmillaan päivittäinkin.. Eli ehkä siksi käy toisinaan niin ettei se sijaisperhe ole "hyvä", "kelvollinen" tai siis se vaan on huonompi kuin bioperhe. Moneen junaan meitä ihmisiä, ihan kaikkiin vaunuihin, mutta tärkeintä olisi yhteinen päämäärä..
Vastaukset 10
Vanhimmat
sinulla on sydän ja järki paikallaan. minä myös toivon että kaikki lapset saavat olla vanhempiensa luona jos se vaan olisi mahdollista ja saisivat sitä tukea että selviytyisivät arkipäivästä ja jaksasivat lasten kanssa.
kyllä monetkin äidit saavat elää ahdingolla ilman mitään tukijoukkoja. siinä sivussa vielä joskus uhkaileva isä. ei ole helppoa, ei.
huostaanottouhkaukset vievät viimeisetkin voimat. jospa yhteiskunta olisikin rakennettu niin että näitä äitejä autettaisiin ja kuunneltaisiin. säästyttäisiin monilta huostaanotoilta ihan turhaan.
useat äidit kokevat itsensä huonoiksi kun eivät voi antaa lapsille ekonomisesti/ajallisesti kaikkea. itsetunto murenee ajan myötä.
jos tämä yhteiskunta lakkaisi vaatimasta niin paljon niin kaikki olisi helpompaa. taikka antaisi edes enemmän ekonomisesti tukea yksinhuoltajille.
en ole koskaan ymmärtänyt ett noin 100e olisi riittävä elatustuki toiselta vanhemmalta.
"Mitä teette sijarit kun teillä on perhehoitajan vapaa?? Biovanhemmilla ei näitä vapaita ole, ja kaikilla ei sukuverkko ole laaja, lämmin ja lähellä."
En ole itse sijari, mutta eikös heistäkin valtaosa ole myös biologisia vanhempia? Ihan biologinen äiti minäkin lapsilleni olen. Eihän kukaan saa lomaa omista lapsistaan yhteiskunnan taholta, edes ne sijarit tai me muutkaan. Jotenkin on vain silti pärjättävä, näin olen järkeillyt ja ihan on kivasti mennyt. Toki tukiperhetoimintaa pitäisi helpottaa, jotta se todella voisi toimia huostaanottoa ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Jollei se siis nykyisellään tuota tarkoitusta palvele. Mutta aika pitkälle on mielestäni jokaisen pärjättävä omillaan. Lapsia ei kukan pakota tekemään, joten jo etukäteen voi miettiä sen, ettei yhteiskuntaa voi aina apuun pyytää.
"Myös "hyvät vanhemmat" tarvitsevat aikaa, lepoa jaksaakseen arjen pyörittämisen. Ja kun esim yh väsyy, apua ei ole, niin kyllä sitä moni tarttuu pulloon tai tuijottaa seinään, kun ei kiinnosta.
Niin vaan tapahtuu!"
Ikävä kyllä. Mutta jos vanhempi on niin väsy ettei jaksa muuta kuin ryypätä ja seinään tuijottaa, niin eikös silloin huostaanotto ole aiheellinen? Eikös ne lapset silloin jää vaille riittävää hoivaa? Ja eikös huostaanotto toimi aina ensisijaisesti lasta suojatakseen ja vasta sitten autetaan vanhempia? Tulee kyllä mieleen sekin, että jos on varaa ryypätä, niin miksei ole varaa laittaa lasta päivähoitoon ja hankkia harrastusta, josta löytäisi kavereita, uutta voimaa jaksaa ja kaiketi jopa tukiverkostoa?
"Entäs kun viikosta toiseen yrität kituuttaa pienillä tuloilla, työkkäri lyö karenssin ja sossu katsoo että palkkatuloa pitäisi olla jäljellä.. Miten on, nyt kädet sydämelle, kuinka monella lukijoista on jemmassa rahaa niin paljon, että pärjäisi kun sanottaisiin että seuraava tuki tulee neljän kuukauden kuluttua. Kenellä riittäisi rahat elämiseen, asumiseen ja lainoihin sekä laskuihin? Alkasisiko nyppimään.."
Just noin tiukilla ollaan oltu lasten kanssa täälläkin ja on alkanut nyppimään. Ei minulta silti lapsia huostattu olla. Kyllä mä olen saanut lapsille ruuat sossulta raavittua kuukaudeksi. Neljä kuukautta olisi jo eri asia, mutta ei semmoisiakaan yllätyksenä tule, jos osaa olla tarkkana. Jos tiedät työsopparin loppuvan neljän kuukauden päästä kannattaa alkaa varautuu siihen, että lopputilit ja lomarahat saat käyttää elämiseen viimeistä senttiä myöten ja enemmänkin.
Ei tässä maassa viranomaiset lapsia jätä nälkää näkemään.
Sitä paitsi karenssit sun muut pystyy omilla toimillaan joko ennakoimaan tai välttämään kokonaan. Kun jää työttömäksi, tulee karenssi. Sen keston saa kyllä hyvissä ajoin ennen työn loppumista selville ja voi vähän laittaa jemmaan rahaa. Työttömyysaikana karenssin saa siitä että kieltäytyy työpaikasta. Kieltäytyessään työstä jokainen tietää mitä siitä seuraa, joten kannattaa harkita todella vakavasti kannattaako kieltäytyä. Olen kuullut että karenssia voi tulla siitäkin että unohtaa uusia työnhaun. No sehän on vaan omasta huolellisuudesta kyse, eikä siitä oman kokemuksen mukaan karenssia tule kuin se aika, mitä oli välissä ennenku muisti uusia. Joten työkkärin karenssien ei pitäisi kelleen tulla yllätyksenä jos yhtään välittää asioistaan huolta pitää.
Hei, oikeasti, joskus tulee yllättäviä juttuja elämään. Aina kaikkea ei voi ennakoida, se vaan on kylmä tosiasia. Ei työttömyyttäkään. Ei omien tulojen pysyvyyttä, ei terveyttään. Niistä tulee yllättäviä maksuja ja menoja ja yllättäen tippuu tulotkin.
Itse olen sijari, mutta olen nähnyt elämässä myös sen puolen, jolloin arjesta tulee puurtamista ja suorittamista vailla iloa. Olen nähnyt sen, kun sairasloma venyy ja kela ilmoittaa maksavansa sairaspäivärahan vasta kuukausien kuluttua, olen kokenut kuinka sossu sanoi että rahaa pitäisi olla jemmassa, koska olin työssäkäyvä palkansaaja. Mutta, eipä vain ollut. Viimeisetkin pennit vei mies lähtiessään etsimään parempaa onnea. Auttoiko sossu.. Sain yhden kuukauden vuokrarahan. Onneksi minulla oli/on se hyvä turvaverkosto, joka auttoi, uskoi ja luotti. Lainasi rahaa ja kutsui kotiinsa syömään. Otti lapset syliin, päästi yksin suihkuun, antoi aikaa hengittää niin että henki tasaantui eikä enää niin kovin ahdistanut.
Ja uskokaa tai älkää, yhdellä sanalla saatiin vahva ja aivan normaali ihminen murtumaan. Omaan, yhteiseen kotiimme käveli nainen, joka ilmoitti minulle, että häivy. Kyseessä oli ex-mieheni uusi kumppani, ja olivat yhdessä päättäneet muuttaa yhteen. Siinä kuule paljoa tavaroita keräillä ja lapsia pakata, sitä vaan ollaan shokissa ja koetetaan selviytyä. Millä olisin voinut ennakoida? Uskoin, luotin ja rakastin, kaikille todellisuus oli märkä rätti vasten kasvoja.
Minulla oli kuitenkin tukea ja apua lähimmäisistäni, virkakoneisto ei minulle apua antanut, vaikka sitä osasin jopa pyytääkin.
Elämä ei vain ole niin mustavalkoista miten usein asia nähdään jos katsotaan lasin takaa. Maailma koostuu useista harmaan eri sävyistä, se on fakta.
Tiedän ja ymmärrän mistä puhut ja kirjoitat, sitä et nyt turhaan tehnyt....
"Sijareiden kodeissa sossu käy kaksi kertaa vuodessa, sen ajan jokainen sijari jaksaa kai olla selvänä ja lapset kunnossa, mutta biovanhempien luona käydään parhaimmillaan päivittäinkin.."
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Kyllähän lasten kanssa täytyy olla selvänä ja lapset kunnossa ihan joka päivä kävi sossut tai ei!
esim. minun lapsen sijarit ryyppäsivät ja sen verukkeella vähensivät tapaamisia ettei tarvinnut kännissä tai krapulassa lähteen lapsia tuomaan kotiin..ja kerran kuukaudessa soivat sen hetken että olivat selvinpäin...
Näin se on, meitä on kaikkia moneen lähtöön, niin päättäjiä, viranomaisia kuin meitä laina- ja oikeita vanhempiakin. Suotta siitä on ainakaan keskenään tapella ja ulkopuolisten ilkeän arvostelun saa heittää harakoille. (Voi harakka-parat)
Tuo ketju "UNohdetaan hetkeksi huostaanotot" sisältää ideaa siinä mielessä, että jos huostaanotoista puhuminen on iänikuista kiisteltyä, niin ne tosiaan kannattaisi unohtaa ja ajatella vain niitä epäkohtia, mitä lasten elämässä tässä yhteiskunnassa on. Koska niitä löytyy.
Olisi tosi hienoa, jos löytyisi lapsista välittäviä aikuisia, olivat sitten sijareita tai bioja, joilta lapset on viety aiheesta tai aiheetta, tai vaikka lapsettomia aikuisia, jotka haluaisivat puhua päättäjien suuntaan lasten asioista. Mutta että aikuiset välittäisivät!
Vanhemmat ovat nykyisin aika kovilla, siitä ei pääse mihinkään, siitä Sikasijari kirjoitit osuvasti. Minua ilahduttaa ihan pienetkin asiat, viimeksi esim. se, kun Stakesin työntekijät pähkäilivät, että heidän tarkoittamansa Varpu-projekti on sossussa, kouluissa ja tarhoissa tulkittu monesti aivan väärin. Ei sitä ollut tarkoitettu mitään tuomion pasuuna -asennetta pauhaamaan, kuten on tapahtunut, vaan tosiaan auttamaan perheitä, lapsia. Nyt sekin on kääntynyt itseään vastaan.
Ennen vaaleja luvataan lapsiperheille 10 hyvää ja 11 kaunista, eikä mitään tapahdu kuitenkaan. Tai anteeksi; tuliko pieni korotus lapsilisiin tämän hallituksen aikana. Mutta päättäjätkin voisi laittaa joskus puheistaan seinää vasten ja tosiaan VAATIA heiltä jotakin konkreettista. Ei se ollut huono ajatus ollenkaan, että kansanedustajan palkka pidätettäisiin törkeimmin lupaukset rikkoneilta edustajilta takaisin tai ainakin osa siitä. Ei tyhjästä kenellekään muullekaan makseta, ei ainakaan valehtelemisesta.
ketä äänestät! Seillaista joka todellakin ajaa lasten etua ja rehellisesti välittää lapsista!
huokuvaa kirjoitusta, tällä pärjäänkin hienosti taas jonkin aikaa!
Mutta kyllä se niin on, että joka ei ole elämää riittävästi itse kokenut, niin sieltä ymmärtämättömien ihmisten suusta ne tuomion julistukset aina tulevat. Hyvin harva elämästä kuitenkaan turhan helpolla pääsee ja siksi tuntuu joskus niin kurjalle jotain tuomionpasuunaa kuunnellessa, että miksi ihmeessä ihmisten pitää oppia vain ja ainoastaan oman kokemuksensa kautta.
Ihan käsi sydämellä voin vastata kysymykseesi, että en minäkään neljää kuukautta ilman tuloja pärjäisi, vaikka niin hyvin yritän hoitaa talouden kuin ikinä pystyn. Eikä tosiaan elämässä pysty kaikkea ennakoimaan, vaikka miten hyvin yrittäisi asiansa ja ihmissuhteensa hoitaa! Yhteiskunnan tuki on mitä on, kyllä se on nähty.
Onneksi Sikasijarilla oli tukea ympärillä, mutta kyllä suorastaan säälittää monesti varsinkin nuoret yh-äidit, miten suku voi asua toisella puolella maata kun opiskelemaan tai työn perään on lähdetty ja koko tukiverkosto puuttuu kun yllätyksiä tapahtuu.
Totta, puhuminen monesti auttaa ja lisää ihmisten välistä ymmärrystä. Voi kun jokainen huostaan päättynyt lapsi saisi noin ymmärtävän sijaisvanhemman. Elämän ja ihmisen kunnioittamista näissä asioissa tarvitaan, ei lisää rikki repimistä ja henkistä lyömistä. Siksi olenkin sitä mieltä, että jos joku sijariksi ryhtymistä suunnitteleva tuntee pienintäkään vihaa huostaanottovanhempia kohtaan, hänen on unohdettava koko suunnitelma! Sillä voihan olla, että hän sattuu saamaan jonkun narkomaaniäidin lapsen ja jos ei pysty pitämään tunteitaan oikeilla raiteilla, silloin lasta tuhotaan enemmän kuin autetaan. Vääriä tekoja ei pidä hyväksyä, mutta toisen ihmisarvo on hyväksyttävä aina, ennen kaikkea lapselle hänen vanhempaansa koskien.
Hyvä yhteistyö sijarin ja bion välillä on tärkeää ja varmasti lapsen etu!
vaan kiireelllinen huostaanotto tehtiin erillään asuvan "vastuullilsen" isin vaatimuksesta, ja hän sai tiedostoihin että äiti miellisairas,,,, kukmoapa tuollainen syyte! lapsi huostassa jo vuosia , mulle ei puhuttu eihän nyt mielisairaaalle!!!!