Veera 2

Seuralainen

Vedin hameeni takaisin ylleni jättäen pois legginsit, niiden ollessa liian kosteat jalkojenvälistä. Nappasin muutaman tavaran nopeasti käsilaukkuuni ja itsekseni hymyillen otin kaapistani yhden lelunkin mukaani. Veera odotti hymyillen käytävässä käytyään vuorostansa vessassa. Hän oli pukenut kaikki vaateensa päälleen, tosin jättänyt pikkuhousunsa kuivumaan luokseni. Laitoin nopeasti kengät paljaisiin jalkoihini ja lähdimme jutellen ulos lämpimään iltapäivän aurinkoon.

Keskustelu Veeran kanssa oli luontevaa ja tulimme mainiosti juttuun. Sain selville, että Veera seurusteli yläasteaikaisen poikaystävänsä kanssa, mutta viime aikoina Veerasta oli tuntunut että he olivat etääntyneet toisistaan yhä enempi. Veera ja hänen poikaystävänsä olivat viihtyneet molemmat enempi kaveriporukoissaan kuin toistensa kesken. Veera oli kerran pettänytkin poikaystäväänsä satunnaisen miehen kanssa kännissä ollessaan. Ja aivan viime aikoina Veeran halu naisia kohtaan oli kasvanut jo aiemmista tunteista. Veera kertoi fantasiansa käyneen villimmiksi, mutta tämän päiväinen kokemus oli jo melkein ylittänyt ne kaikki. Veera kertoi opiskelevansa paraikaa yliopistossa kauppaa. Ruoan tullessa kerroin vuorostani omasta elämästäni ja aika kului siivillä jutellessamme kaikenlaista. Kerroin Veeralle oikeastaan enempi kuin kellekään muulle.

Ruoan jälkeen maksettuamme laskut tunsin kuinka Veeran jalka hieroi säärtäni hitaasti. Keskustelussamme oli tullut hiljainen hetki ja nyt katsoin Veeraa silmiin. Hän oli siis ollut tosissaan sanoessaan, että häntä himotti edelleen. ’Kyltymätön..’ kuiskasin Veeralla hymyillen. ’Tule..’ sanoin ja lähden edeltä kävelemään tietämääni pieneen vessaan, joka sijaitsi hieman rauhallisemmalla alueella ravintolassa. Kuuliaisesti ja selvästi kiinnostuneena Veera tuli perässäni pieneen vessaan. Lukittuani oven painoin hänet vasten allaskaappia suudellen häntä rajusti. Veera ei ollut moksiskaan vaan vastasi himokkaasti suudelmaani. Kätemme kulkivat pitkin vartaloitamme hyväillen kiihkeästi joka paikkaa. Avasin nopeasti Veeran farkut ja vedin ne rajusti hänen nilkkoihinsa. Veera hyppäsi istumaan allaskaapin päälle ja minä polvistuin hänen eteensä alkaen nuolemaan hänen häpyään. Veera maistui ihanalle ja alkoi välittömästi voihkimaan kieleni kulkiessa pitkin hänen vakoaan. ’Haluatko että panen sua?’ kysyin hidastaen hieman kieleni leikkiä. ’Jooh..sormellako?’ Veera kysyi malttamattomana. Nousin ylös ja otin käsilaukustani vyötärölle sidottavan dildoni ’Tällä’ ’Vau..’ Veera sanoi innostuneena tullen alas kaapin päältä kokeillen kädellään dildoa sitoessani sitä vyötäisilleni. ’Nainen ei ookaan koskaan pannut mua..’ Veera sanoi hymyillen minulle. Suutelin Veeraa ja painauduin vasten häntä tiukasti. Veera ohjasi dildon hävylleen ja liu’utti sitä hieman häpyään vasten. Käänsin kuitenkin hänet toisin päin ja Veeran nojatessa pöytää vasten levitin hänen pakaroitaan ja ohjasin dildon hänen häpynsä huulille. Veera nosti enempi peppuaan ylös minun painaessa dildoa hänen märkään häpyynsä. Painauduin hitaasti hänen sisäänsä puristaen hänen pakaroistaan tiukasti. Veera voihki vaimeasti ja alkoi liikuttamaan lantiotaan edestakaisin. Aloin liikuttamaan omaani samaan rytmiin antaen Veeran määrätä alkutahdit. ’Voi luoja...sä olet ihana Sanna...’ Veera huokaili dildon liukuessa edestakaisin hänen märässä pillussaan. ’Nussi mua lujaa...’ Veera voihkaisi ja kiihdytin tahtiani hänen vaatimusten mukaisesti. Veera alkoi seota omassa tahdissaan, mutta minä pidin tiukasti hänen lantiostaan kiinni ja pidin omani niin nopeana kuin vain saatoin. Veera yritti pitää isommat metelit itsellään voihkien vaimeasti kättään vasten. Tasainen vaikerrus kertoi hänen nauttivan suuresti ja tunsin kuinka hänen vartalonsa alkoi vapisemaan. Jatkoin yhä rajua tahtiani, kunnes Veera pyysi minua lopettamaan. Hitaasti vetäydyin Veeran sisältä ja riisuin dildon yltäni. ’Huh..tuo oli uskomatonta..ja tää paikka vielä lisäs kiihotusta...’ Veera sanoi nojaten hieman voipuneena altaaseen. Hymyillen nuolin hieman dildoa ja sitten suutelin Veeraa kiimaisesti. ’Säkin varmaan haluaisit jotain..’ Veera sanoi toinnuttuaan suudelmastani. ’Mäkin haluaisin kokeilla tuota..mutta toisessa paikassa..’ hän jatkoi minun pestessäni dildoa puhtaaksi ja Veeran vetäessä housut jalkaansa. ’Okei..sä saat sitten johtaa...’ sanoin Veeralle ja poistuimme vähin äänin vessasta ja ravintolasta.

Veera johdatti meidät bussipysäkille ja jutellen aloimme odotella linja-autoa. Hän aikoi viedä minut lempipaikkaansa ja nyt haluaisi tehdä minulle siellä hyvää. Keskustelumme siirtyi tavanomaisempiin aiheisiin ja keskustelimme ihan kaikesta istuessamme kuumassa linja-autossa. Vaikka matka olikin pitkä, se ei tuntunut siltä, sillä nautin joka hetkestä Veeran kanssa. Matkan lähestyessä loppuaan Veera alkoi kuiskailla tuhmuuksia korvaani hyväillen samalla reittäni. Hänen kiusoittelunsa toimi, sillä tunsin kuinka aloin kostumaan haluten jo hänen koskettavan häpyäni. Nousimme bussista ja kävelimme hieman eräänlaiseen puistoon. Veera kertoi asuvansa lähistöllä ja käyvänsä lenkillä alueella paljon. Hänen mukaansa paikka oli todella rauhallinen ja polut kapenenivatkin koko ajan kulkiessamme edemmäs. Jännistys ja odotus vain lisäsivät kiihkoani tietäessäni, että kohta olisimme perillä.

Pääsimme pienen mäen päälle ja Veera puki avustuksellani dildon ylleen. ’Tää on aika porno kyllä...’ hän sanoi ja istuutui penkille ’Tule tänne...’ hän viittasi ja nousin hänen syliinsä. Veera nosti hamettani ja ohjasi dildon häpyhuulilleni. Istuuduin sen päälle ja yllätyin kuinka helposti se upposi sisääni. Suutelimme kiihkeäsi minun liikutellessa lantiotani hitaasti edestakaisin. Nautin sisälläni olevasta dildosta ja Veeran läheisyydestä ja hänen suudelmistaan. Hitaasti kiihdytimme tahtiamme ja Veerakin alkoi liikuttamaan enempi lantiotaan opetellen käyttämään dildoa. Nautin hänen liikkeistään ja tunsin jo orgasmin olevan lähellä. Kiihdytin lisää tahtiani Veeran sylissä laueten ihanaan orkkuun. Suutelin Veeraa kiihkeästi alkaen jo nousta hänen päältään. Veera yllätti minut kääntämällä minut nojaamaan penkkiä vasten ja survaisi dildon sisääni uudelleen. ’Mä haluan panna sua kunnolla’ hän sanoi ja alkoi nussimaan minua uudelleen, nyt rajummin. Vaikeroin Veeran kovassa käsittelyssä, mutta tunsin jo kuinka isompi orgasmi alkoi lähestymään. Veeran kova tahti sai minut laukeamaan uudestaan ja vapisten vaivuin penkkiä vasten. Veera veti dildon sisältäni ja tuli eteeni ’Ota suihin multa..’ Kuuliaisesti aloin nuolemaan dildoa puhtaaksi omista kiimanesteistäni Veeran katsellessa silmät kiiluen.

Riisuin dildon Veeran yltä avaten jälleen hänen farkkunsakin. Kaadoin Veeran nurmikolle levittäen hänen jalkansa ja alkaen intohimoisesti nuolemaan häntä. Tunsin kuinka myös Veeran kieli alkoi liikkumaan hävylläni. Olin todella kiimainen ja nuolin Veeran ihanaa vakoa kiihkeästi kielen pyöriessä villisti klitoriksen päällä. Veera voihki häpyäni vasten ja tunsin hänen alkavan jälleen vavahtelemaan orkun kourissa. Yllätyksekseni tunsin myös oman orkkuni säväyttävän ruumistani ja mieltäni. Lopenuupuneena vaivuin Veeran päälle ’Huh...’ saatoin vain sanoa. Nousimme Veeran kanssa maasta ja istuimme levähtämään penkille. Suutelimme vielä ja juttelimme varmaan tunnin senkin jälkeen.

4

8758

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkin

      taas,kiitollinen..mut.."iske" esim.vaikka joku vanha tuttu..

      • Kiva kun jaksat aina kommentoida tarinoitani, se pitää yllä intoa kirjoittaa. Yritän pitää mielessäni toiveesi ja toivottavasti osan olenkin jo toteuttanut ;)


    • FANEILLESI

      iloa ja nautintoa,syksyn synkyyteen,uuden novellin myötä nyt on lomat loppu :)

    • OOT

      Kaipaamme takaisin...tule jo tänne,tai jotain sinneppäin,tangolaulajan sanoin,Seuralainen,missä Sä oot,mietintä "myssy"päässäkö kotona vai missä,ideat,mistä löydät,fanilla ihan ok jutskui, ehdotuksia.Tule takaisin,Seuralainen !!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2310
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1791
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      167
      1670
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1281
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      138
      1148
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      76
      1072
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe