pk apulainen

poikani päiväkodissa on päiväkotiapulainen suurtalouskokin tutkínnon suorittanut henkilö.tämänhän työhön luullakseni kuuluu,siivoukset ja keittiötyöt.tällähetkellä hän on sijaisena (eli on kasvatusvastuullinen mutta ei saa olla yksin lasten kanssa.)poikani ryhmässä kesän ajan ja menee kuulemma ensi syksynä yhdeksi päiväksi viikossa toiseen ryhmään.käsittämäntö että kouluttamaton ihminen otetaan sijaiseksi.mitä mieltä olette muut vanhemmat?
4710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aika vähän enää päiväkotiapulaisen koulutuksen käyneitä tai edes sillä ammattinimikkeellä olevia työntekijöitä päiväkodissa, ovat kaikki jo jatkokoulutettu lähi- tai lastenhoitajiksi. Päiväkotiapulaisen koulutukseen kuuluu/kuului myös lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyviä opintoja, joten ihan kouluttamnattomasta ei liene kysymys. Kelpoisuusvaatimuksia päiväkotiapulainen ei kuitenkaan täytä. Toisaalta, onhan sijaisina esim. opiskelijoita, joille ei vielä ole pätevyyttä...

Äänestä

koulutettuja nyt vain ei ole saatavilla joka sijaisuuteen. Määräaikaiseen työsuhteeseen voidaan ottaa tutkintovaatimukset täyttämätön henkilö, vakituiseen ei.

Äänestä

Hänhän on päiväkotiapulainen, eikä siihen ole ns. ammattitutkintoa olemassakaan. Hän ei ole kasvatusvastuullinen, vaikka kirjoituksessasi niin väititkin, siksi ei saa olla yksin ryhmässä vaan hänen kanssaan täytyy olla myös kasvatusvastuullisen hoitajan.
Päiväkotiapulaiset ovat työssään yhtä vastuuntuntoisia kuin lastenhoitajat ja lastentarhanopettajatkin ja heidän työnsä on avustavaa työtä, henkilökuntavajauksen vuoksi he yleensä jättävät siivouksen yms. vähemmälle ja ovat enemmän lapsiryhmässä mukana.
Ei kannata arvostella ei aliarvioida tuota ammattikuntaa, sillä he ovat korvaamaton apu päiväkodin arjessa.

Äänestä

Olen myös kouluttamaton päiväkotiapulainen, ollut jo 15 vuotta samassa päiväkodissa työskennellen.
Omia lapsia on vuosien varrella syntynyt 4.
Hoitajien lomien ja sairauspoissaolojen ajan, toimin täysipäiväisenä lastenhoitajana tosin ilman kasvatusvastuuta, tarvittaessa myös parissa muussa lähipäiväkodissa.
Vaikkei sitä todistusta ole lastenhoitajan koulutuksesta, luottaa pk:n johtaja, työkaverini ja vanhemmat ammattitaitooni vuosien kokemuksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti 05 kirjoitti:

poikani päiväkodissa on päiväkotiapulainen suurtalouskokin tutkínnon suorittanut henkilö.tämänhän työhön luullakseni kuuluu,siivoukset ja keittiötyöt.tällähetkellä hän on sijaisena (eli on kasvatusvastuullinen mutta ei saa olla yksin lasten kanssa.)poikani ryhmässä kesän ajan ja menee kuulemma ensi syksynä yhdeksi päiväksi viikossa toiseen ryhmään.käsittämäntö että kouluttamaton ihminen otetaan sijaiseksi.mitä mieltä olette muut vanhemmat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu