Heijasteista

Kysyisin noista varhaiheijasteista, eli niiden katoamisesta.

Poikamme on vähän reilu 2.5kk ja hänellä on vielä oikeastaan kaikki heijasteet tallella.
Paitsi tämä niskaheijaste, eli kun päätä käänneetään molemille sivuille vuorotellen toisen puolen raajat ojentuu ja toiset koukistuu. on hävinnyt.

Mutta hän edelleen morottaa, joskin heikosti kun vaikka 1kk aiemmin ja askeltaa myös mielestäni, ainakin toisinaan.
Tarttuu myös hanakasti edelleen.
Nyrkit on ehkä puolet ajasta kiinni ja puolet auki.

Motorisesti kyllä kehittynyt hyvin, hallitsee päätänsä eriomaisesti.
Vatsallaan ollessa kohottaa hienosti päätänsä sekä hartioitaan.

Kääntyy myös välillä jo vatsaltaan kyljelleen ja siitä selälleen.
On myös nyt muutaman kerran kääntynyt selältä kyljelleen.

Minua kuitenkin huolestuttaa noi heijasteet...eikä niiden pitäsi sammua ja nyrkin olla jo käytänössä enemmän auki kuin kiinni?

Eihän täällä kukaan mitään diagnoosia osaa tehdä, mutta jos jollakin kokemusta.
Kysehhän voi olla mm Cp-vammasta.

Poikamme kärski syntyessään hyvin lievästä hapenpuutteesta, mutta toipui nopeasti.
Apgar 5-7-9.

Napa-ph oli 7.15, Hapenpuutteen raja on 7.13...kai.
1209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itselläni kolmen kuukauden ikäinen tyttö jolla vielä moro-heijaste.. juuri oltiin neuvolassa ja ihan normaalia on. Toisilta vauvoilta jää aikaisemmin pois kuin toisilta. ja tuo koska kädet aukeaa nyrkistä myös yksilöllistä :)kaikki kun kehittyy eri tahtiin.. CP-vamma nyt kuulostaa jokseenkin liioitellulta, anteeksi nyt vaan.. Tuttavilla lapsi jolla on CP-vamma, eikä osaa vielä vuoden ikäisenäkään kääntyillä jne. Eiköhän sinun vauvallasi kuitenkin kaikki ole hyvin :) Annat nyt vaan rauhassa kehittyä omaan tahtiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten on... kirjoitti:

Kysyisin noista varhaiheijasteista, eli niiden katoamisesta.

Poikamme on vähän reilu 2.5kk ja hänellä on vielä oikeastaan kaikki heijasteet tallella.
Paitsi tämä niskaheijaste, eli kun päätä käänneetään molemille sivuille vuorotellen toisen puolen raajat ojentuu ja toiset koukistuu. on hävinnyt.

Mutta hän edelleen morottaa, joskin heikosti kun vaikka 1kk aiemmin ja askeltaa myös mielestäni, ainakin toisinaan.
Tarttuu myös hanakasti edelleen.
Nyrkit on ehkä puolet ajasta kiinni ja puolet auki.

Motorisesti kyllä kehittynyt hyvin, hallitsee päätänsä eriomaisesti.
Vatsallaan ollessa kohottaa hienosti päätänsä sekä hartioitaan.

Kääntyy myös välillä jo vatsaltaan kyljelleen ja siitä selälleen.
On myös nyt muutaman kerran kääntynyt selältä kyljelleen.

Minua kuitenkin huolestuttaa noi heijasteet...eikä niiden pitäsi sammua ja nyrkin olla jo käytänössä enemmän auki kuin kiinni?

Eihän täällä kukaan mitään diagnoosia osaa tehdä, mutta jos jollakin kokemusta.
Kysehhän voi olla mm Cp-vammasta.

Poikamme kärski syntyessään hyvin lievästä hapenpuutteesta, mutta toipui nopeasti.
Apgar 5-7-9.

Napa-ph oli 7.15, Hapenpuutteen raja on 7.13...kai.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu