Ennakkoperinnöstä

Mummollani on lapsia yhdeksän yhteensä. Kuitenkin näistä yksi käyttää mummoani taloudellisesti hyväksi eli enoni. Hän on saanut mummolta metsää, talon rakennuttamisen ja tontin mummoni on maksanut hänelle, auton ostanu ja vielä enon tytölle ostanu auton jota vielä korjautettu 1500e edestä. Mummoni on vielä antanut rahaa häenlle vuosien aikana vaikka kuinka paljon ja maksanu laskuja. Voiko näitä lukea ennakkoperintöön jos näistä ei ole olemassa mitään "kirjallisia" papereita. Mielestäni tässä kuitenkin syödään toisten lasten osuutta perinnöstä ja äitini pelkää sitä että jos asiaan puuttuu niin sisarsuhteet kärsii. Mikä neuvoksi?
5926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinä se oot kans heti kärkkymässä, ettei vaan kukaan saa enempää kuin sinä. Eiköhän se ole jumalauta ole mummusi oma asia mitä hän rahoillaan ja omaisuudellaan tekee. Sitä paitsi, siinä on perimysjärjestyksessä ensimmäisenä mummosi lapset eli sinun isäsi tai äitisi ja heidän sisarukset. Vaikutat ahneelta paskalta. Häpeä!

Äänestä
  • Sinusta vissiin oikein että yksi alkoholisti saa kaikkien lasten rahat. Minä en mitään rahaa halua, mutta minusta kuulus kuitenkin toisille se oma osuus!

    Äänestä

"Hän on saanut mummolta metsää, talon rakennuttamisen ja tontin mummoni on maksanut hänelle, auton ostanu ja vielä enon tytölle ostanu auton jota vielä korjautettu 1500e edestä. "

Jos metsä on vaihtanut omistajaa, siitä on varmasti paperit, jotka ovat menneet verottajallekin asti. Noista muistakin moni on sellaisia, että tiliotteella pitäisi näkyä jotain. Mutta joku raja kuitenkin näissäkin. 1500 e auton korjaukset on ainakin sellainen, jota ei kannata mainita edes perheriidan yhteydessä. (1500 e on toki paljon köyhälle mummolle, mutta tässä ei taida sellaisesta olla kyse)

"yksi käyttää mummoani taloudellisesti hyväksi"
Oletko varma, että tässä on kyse hyväksikäytöstä, eikä vain epäreilusta suosimisesta? (ihan pakko kysyä)

Äänestä

..että kyseessä on ollut kauppa metsästä? Mummon on voinut myydä vaikka markalla metsän - ja se ei todellakaan ole silloin ennakkoperintöä, ellei kaippakirjaan moista ole erikseen merkitty. Ja, tuollaisessa tapauksessa verottaja on kyllä lisännyt lahjaveron, eli se ei ole sinun huolenaiheesi...

...tontissa sama tilanne. Kyllä verottaja omansa hoitaa itselleen!

Jos ennakkoperintövaateen teet, sinun tulee pystyä nättämmään toteen nämä lahjoitukset!

Ja muista: mummo saa käyttää rahansa aivan kuten haluaa. Perinnöstä on kyse vasta hänen kuoltuaan. Elämä ei aina ole suklaalevyn jakamista yhdeksään osaan!

Äänestä
  • >> ..että kyseessä on ollut kauppa metsästä? Mummon on voinut myydä vaikka markalla metsän - ja se ei todellakaan ole silloin ennakkoperintöä, ellei kaippakirjaan moista ole erikseen merkitty. Ja, tuollaisessa tapauksessa verottaja on kyllä lisännyt lahjaveron, eli se ei ole sinun huolenaiheesi... > Jos ennakkoperintövaateen teet, sinun tulee pystyä nättämmään toteen nämä lahjoitukset! > Ja muista: mummo saa käyttää rahansa aivan kuten haluaa. Perinnöstä on kyse vasta hänen kuoltuaan. Elämä ei aina ole suklaalevyn jakamista yhdeksään osaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmumamma kirjoitti:

Mummollani on lapsia yhdeksän yhteensä. Kuitenkin näistä yksi käyttää mummoani taloudellisesti hyväksi eli enoni. Hän on saanut mummolta metsää, talon rakennuttamisen ja tontin mummoni on maksanut hänelle, auton ostanu ja vielä enon tytölle ostanu auton jota vielä korjautettu 1500e edestä. Mummoni on vielä antanut rahaa häenlle vuosien aikana vaikka kuinka paljon ja maksanu laskuja. Voiko näitä lukea ennakkoperintöön jos näistä ei ole olemassa mitään "kirjallisia" papereita. Mielestäni tässä kuitenkin syödään toisten lasten osuutta perinnöstä ja äitini pelkää sitä että jos asiaan puuttuu niin sisarsuhteet kärsii. Mikä neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu