Minulla on alle kahden vanha lapsi ja hänellä on aivan kauhea uhma päällä. sen kanssa nyt vielä toimeen tulee ja sen ymmärrän mutta nyt hän on alkanut lyömään toisia lapsia ja myös meitä vanhempia! Onko muilla samoja kokemuksia? Mallia hän ei ole mistään saanut, en ainakaan ole huomannut jos joku toinen lapsi häntä lyönyt olisi. Yleensä lyöminen johtuu suuttumuksesta mutta hän lyö myös täysin "syyttömiä" lapsia. Tämä on todella noloa kun toiset vanhemmat leikkipaikallakin katsovat kummaksuen. Puutun tilanteisiin AINA. Menen väliin, otan käsistä kiinni, torun, käsken pyytää anteeksi ja "keskustelen"...
NEuvolastakin sanottiin että tässä kaikki mitä voin tehdä, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan toisten kokemuksia, meneekö tämä pian ohi?????
NEuvolastakin sanottiin että tässä kaikki mitä voin tehdä, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan toisten kokemuksia, meneekö tämä pian ohi?????
Vastaukset 15
Vanhimmat
pieni lapsi ei osaa vielä ilmaista verbaalisesti tuota tunteiden valtaisaa skaalaa. lyöminen on sanomista helpompi tapa näyttää, että nyt v-tuttaa! Aika tavallista tuntuu olevan, toisilla kestää tuonne 3 vuotiaaksi saakka. Toki kasvattaminen tässäkin asiassa on aina hyödyllistä: kertoa lapselle, että se on väärin ja koittaa keksiä yhdessä lapsen kanssa vaihtoehtoja läpsimiselle. Pääasia on, että aikuisilta ei mene herne nenään ja huuto raikaa, siitä lapsi ei mitään opi.
Kova juttu on myös, jos äiti vaikka alkaa itkemään kun lapsi lyö ( leikisti tietenkin ) - se useimmiten pysäyttää lapsen hetkeksi ja muutaman kerran toistettuna yleensä auttaakin jopa!!
lapsi hakee ja testaa omia rajojaan ja niiden pysyvyttä eri tilanteissa niin kauan kunnes kokee ne riittävän turvallisiksi,eli kun päätyy tarpeeksi monta kertaa samaan lopputulokseen ettei raja muutu tai veny vaikka mitä tekee.lapselle voi luoda turvallisen tavan kokeilla voimiaan ottamalla muksun niin kutsuttuun "holding"-otteeseen ja pitämällä tätä sylissä kunnes uhmakohtaus menee ohi.eli siis lapsen väkivaltaan ei vastata vaan otetaan lapsi syliin tukevaan otteeseen,jossa lapsi ei voi vahingoittaa itseään eikä pitelijäänsä,annetaan lapselle tällä tavoin mahdollisuus kiukutella ja mitellä voimiaan aikuisen asettamia turvallisia rajoja kohtaan.ensimmäiset kerrat voivat kestää kauan ja kokeilla ihan tosissaan aikuisenkin voimia ja ennenkaikkea pinnan pituutta,mutta lopputulos on lapsi joka luottaa vanhempansa kykyyn olla vanhempi vaikeissakin tilanteissa.toimi ainakin omien viiden kanssa aikanaan.mutta muistathan ettei kaikkea lapsen kasvuun kuuluvaa uhmaa voi,eikä edes saa kitkeä pois.
Kun lapsesi lyö, ota hänet kiinni, syliisi, ja sano näin: Sinulla on varmaan hyvin paha olla kun sinä löit äsken , voisitko kertoa mikä asia sattuu , voinko minä auttaa. Silloin annat lapsellesi tunteet että tiedostat hänen pahan olonsa ja haluat auttaa mutta et kuitenkaan hyväksy itse tekoa. Pitkällä tähtäimellä annat lapsellesi tunteen aidosta välittämisestä ja siitä että hyväksyt kaikki hänen tunteensa mutta et välttämättä tekoja. Mutta muista että teet näin aina,toistuvasti, lapsesi tarvitsee tunteen että häntä rakastetaan aina, teki hän mitä tahansa.
Siis jos lapsi ei useasta varoituksesta huolimatta tottele vanhempiaan, niin läpsäisy takapuoleen tai tukistus on paikallaan ja sitten kerrotaan miksi näin jouduttiin tekemään.
Täytyy kuitenkin muistaa, ettei lapselle saa sanoa, että olet paha tyttö/poika. Tämä kohdistuu hänen persoonaansa vaan täytyy torua PAHAA TEKOA, ei persoonaa.
tukistamisella,tai läppäsyillä juur anneta takasin esimerkkiä?minusta kyllä.ja tukistaminen tai muu lasta kohtaan on väärin.
Kyllä, turvallisella auktoriteettilla on vastuu, mutta ilman VALTAA ei ole vastuuta.
Jos Poliisi käyttäisi vain vastuuta, mutta ei käyttäisi valtaa me tavalliset kansalaiset olisimme hukassa.
Eivät he heti käytä voimakkainta valtaansa, vaan se on asteittainen "asiakkaasta" riippuvainen ja tilanteeseen nähden kohtuullinen.
Tuo poliisi-esimerkki oli erittäin hyvä. Kummassakin tapuksessa on kyse rajoista. Rajat täytyy asettaa ja niistä pitää pitää kiinni.
Esimerkiksi uhmaikäiselle kaksivuotiaalle saattaa olla melko turhaa yrittää järkeilyn kautta saada asiat perille. Toki sitä pitää ensin yrittää, mutta niskavilloista ottaminen ei ole mitään pahoinpitelyä, jos muu ei auta.
Tärkeintä lapsen kannalta on nimittäin se, että se oppii, ettei tiettyjä rajoja ylitetä. jollei muuten niin pavlovilaisella ehdollistamisella sitten, eli tukkapöllyä kohtuudella.
Nythän on niin, että jos rajoja ei opeteta, se poliisi opettaa ne sitten aikanaan, vaikka pakkokeinoin ja väkivalloin. Ei olekaan mitään periaatteellista eroa kaksivuotiaan ja kaskivuotiaan tasolle rajoja hakemaan jääneen aikuisen välillä.
Järjen käyttö on sallittua tässäkin. Jos poliisi on oikeutettu raskaisiinkin pakkokeinohin, niin on se ihmeellistä, jos lievätkin pakkokeinot evätään vanhemmilta, jotka kasvattavat tulevia kansalaisia.
"NEuvolastakin sanottiin että tässä kaikki mitä voin tehdä"
Neuvolasta annetaan toki hyviä neuvoja, mutta on myös neuvoja joita pitää ja kannattaa vähän punnita. Nykyinen laki pyrkii suojelemaan alkoholistiperheen lapsia väkivallalta, tätä ei missään nimessä pidä sekoittaa rakastavien vanhempien normaaliin kurinpitoon. Vanhassa vara parempi.
Mielestäni tässä tapauksessa pieni tukistus voisi olla paikallaan, jos ja kun "mopo alkaa pahasti karkamaan käsistä". Tukistuksen jälkeen kerrot lapsellesi miksi jouduit näin tekemään (älä missään nimessä pyydä lapseltasi anteeksi, auktoriteetin käyttöäsi).
On hienoa, että voit antaa lapsellesi rakkautta, mutta lapsi kaipaa myös turvallisuutta ja selkeitä rajoja. Aikuisena ja vanhempana voit ne hänelle suoda.
Mielestäni valta ei tarkoita lyömistä!!! Lyöminen joka tilanteessa kuvaa mielestäni heikkoa luonnetta ja kykenemättömyyttä selvittää tilanteet muuten eli puhumalla. Olen nyt jo "oppinut" että tämä lyöminen lapselle on yleistä kun eivät vielä osaa puhua. En todellakaan ala opettaa lapselle että lyöntiin vastataan lyömällä! Kamalaa ajatella että lapsi alkaa totella minua vaan sen pelossa että muuten äiti satuttaa. En todellakaan halua luoda itselleni sellaista auktoriteettia lapsen silmissä.
Eihän rajojen ja sääntöjen luominen voi olla lyömistä tai sillä uhkailua. Tiukka voi olla muutenkin!
Meillä tilanne on helpottunut huomattavasti aivan niin kun neuvolassa ja muuallakin luvattiin. Olen puuttunut joka tilanteeseen syliin ottamalla ja puhumulla ja lopuksi pyydetään anteeksi.
"En todellakaan ala opettaa lapselle että lyöntiin vastataan lyömällä!"
Siis häh? Kyllä se on ihan hyvä oppia, että lyöntiin vastataan lyönnillä. Se nimittäin usein on niin tässä elämässä. Sekä kuvaannollisesti, että konkreettisesti.
Mutta voithan sinä antaa lapsesi oppia sen myöhemmin maailmalta. Lapsi parka.
poika 1v 3kk, ja hauskin huvi näyttää olevan meidän lyöminen..ja olan takaa...ei hän kiukusta lyö, joka kerta sällillä on sellainen "hä hää" ilme eli nautintoa ja iloa siitä syntyy.
Tuntuu vaikealta jankuttaa kerrasta toiseen ettei saa, sattuu blaa blaa kun ei taapero taida puhetta edes ymmärtää- ainakaan ei usko kieltoja.
En hennoisi tukkapöllyjä antaa, pitää kuitenkin ottaa harkintaan- ei tämäkään kivaa ole.
Tuon ikäinen lapsi ei valitettavasti hallitse kognitiivista ajattelua, joten selittely saattaa olla aivan turhaa, sanoivat sitten _jotkut_ kasvatusoppaat mitä hyvänsä.
Lapsesi hakee rajoja tällä "leikillä". Ehdollistamalla tuon ikäinen oppii. Jokainen tietää jotain vastaavaa, kuten se, että kielletään koskemasta kuumaan silitysrautaan tms. Se ei kuitenkaan aina auta, mutta annas olla kun se lapsi kerran koskee siihen. Se oppii läksynsä heti.
Älä tee lapsellesi karhunpalvelusta, vaan aseta ne rajat. Vanha kasvatustieteen professorini oli TV:ssä haastateltavana ja sanoi hyvin: "on tilanteita, joissa ainoa järkevä kasvatusmetodi on kunnon potku persuksille".
Ammattikasvattajana voin sanoa, että kahdessa tunnissa näen oppilasryhmästä täsmälleen, millaiset rajat kullekin on kotona aseteltu. Myöskin lapsen tulevaisuuden ennusteen kykenen tekemään tuon perusteella niin, että hyvin tarkasti on pitänyt paikkansa.
Kuulostaa fiksulta. Tarkoitatko, että se tukkapölly olisi paikallaan? Ei kai lapsi tuon ikäisenä osaa katkeroitua ja olla vanhempana terapian tarpeessa...
Minut on kasvatettu luunapeilla ja tukkapöllyillä. Tosin en sitä hyvällä muista..isä jakeli niitä aika suruttomasti aivan pölhöistä syistä.
Ajattelin säästää nämä rankaisut pahimpiin hetkiin, kaipa tämä on sellainen. Enhän voi odottaa että poika oppii puhumaan. Voimat kasvavat koko ajann, kohta ollaan koko sakki sinelmillä....
Kaikkeen tulee immuuniksi. Tukkapöllyynkin. Jos sitä joskus pitää antaa, se ei saa tulla tavaksi. Sama koskee muuten äänen korottamista. Korotan ääntäni hyvin harvoin luokassa tai omille lapsilleni. Silloin ne tietävät, että kun korotan ääntäni, olen tosissani.
Lisäksi pitää olla rationaalinen. Ensin yritetään hyvällä, jollei auta, kovennetaan äänensävyä ja vasta viimeiseksi tukkapöllylinja.
Tärkeintä on kuitenkin, että lapsi luovuttaa, ei aikuinen. Rajat on opittava. Niiden ei tarvitse olla älyttömän tiukat, mutta on oltava rajat ja vanhempien muksiminen ylittää mielestäni kaikki kasvatukselliset rajat.
ja kiitos.