Onkohan kukaan tullut lomallaan raskaaksi? Jos näin on käynyt, onko isä koskaan saanut tietää tai onko tavannut lapsensa, vai oletteko ylipäätään pitäneet lasta? Kuinka läheisenne ovat suhtautuneet? Mitä itse ajattelitte? Oliko vahinko vai ihan tarkoitus?
Raskaaksi
lomaromanssille?
75495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jo lapsenkin takia, joka ehkä sikisi ilman kumia.
Ja ennenkaikkea, HIVin vuoksi.
Olisi kamala tuliainen.
Lapsi on nyt jo aikuinen. Lomaromanssi kesti enemmän kuin yhden matkan mutta silti isälle (eteläeurooppalaisesta eu-maasta) en kertonut lapsesta. Osittain vahinko oli (ei tietenkään täysin koska ehkäisyä ei käytetty), mutta kuten nimimerkissä lukee pätkääkään en kadu.
Lomaromanssini "hedelmä" on nyt 11vuotias nappisilmäinen tyttölapsi. Tulevalle isälle kerroin asiasta viiden kuukauden kuluttua, matkustettuani uuddelleen (maha pömpöllänsä)lomalle.Ikinä en lapseni isää elämänkumppaniksi ajatellut, ajattelin vain hänellä olevan oikeus tietää asiasta. Nykyään käymme lapseni kanssa kaksi kertaa vuodessa lomailemassa Turkissa, jossa hänellä mahdollisuus viettää aikaansa isänsä ja isovanhenpiensa seurassa.Muistavat aina syntymäpäivät ja muutenkin huomioivat tyttöä. Hetkeäkään en ole katunut päätöstäni ja omat sukulaiseni tukeneet todella paljon,varsinkin suorittaessani opintoni loppuun.
Eikö lapsen isä ole koskaan yrittänyt muuttaa lapsen vuoksi Suomeen tai yrittänyt saada lasta jäämään Turkkiin? Miten uskalsit kertoa asiasta, eikö sinua pelottanut, että lapsesta tulee riitaa, huoltajuuskiistoja tms.? Hyväksyikö mies sen, että ette tule olemaan yhdessä? Miksi et ajatellut miehestä elämänkumppania?
Aika paljon kysymyksiä... Asia vain on ajankohtainen ja mieltäni askarruttava.
Raskaudesta kerrottuani keskustelimme kaikista vaihtoehdoista. Hän ei ollut missään vaiheessa tulossa Suomeen.Vahvemmin oli esillä minun muuttamiseni Turkkiin. Halusin kumminkin suorittaa opintoni loppuun ja koin saavani tukea omilta vanhemmiltani niin paljon, että muutto ajatus jäi. Isyyden hän on myöntänyt ja huoltajuudesta ei ole ollut ongelmia. Elatusmaksut tulleet sovitusti puoli vuosittain ja osallistunut taloudellisesti muutenkin matkoihimme, häntä katsomaan. Silmäni "avautuivat" lomaromanssi hurmiosta kovin pikaisesti. En osaa erotella tiettyä syytä miksi,"ei kiitos avioliitolle" tunne oli vain niin vahva, vaikka olinkin nuori. Todella hyviä ystäviä olemme nyt ja eihän sitä koskaan tiedä vieläkään mitä tulevaisuudessa voipi tapahtua, kummatkin vapaita edelleen. Ainoastaan silloin on pelottanut, kun yhdessä menimme hänen vanhemmilleen lapsesta ja päätöksestämme asua/elää erillämme kertomaan.
Tsemppiä:)
Moi!
Olen 28 viikolla raskaana lomaromanssista Marokossa. Tapasin seillä kerrassaan ihanan miehen - tarkoituksella en toki raskaaksi tullut, niin vain kävi. Olin siellä viikon kesäkuussa, etsin miestä mahani pömpöllään mutten löytänyt. Eli hän ei tiedä asiasta, ei ole vastannut sähköposteihin eikä puhelinkaan enää toimi.
Itse olen onnellinen "vahingosta" ja tiedän, että tulen pärjäämään yksinkin. Olen 32v ja hyvin kouluttautunut, hyvässä työpaikassa. Läheiset ovat ollaat kovin hämmästyneitä mutta suhtautuneet oikein asiallisesti ja kivasti ainakin tähän asti. Saapas nähdä pysyykö sama kiva ilmapiiri läheisyydessäni loka-marraskuun vaihteen jälkeen kun neiti syntyy...
Mutta minusta on ihanaa olla raskaana ja olen ylpeä masustani!
Jos haluat, voit meilata! kata.mukava (a) luukku.com
niinpä niin.miettippäs jo valmiiksi mitä kerrot lapsellesi hänen isästään,sekin aika tulee.kun et itsekkään tiedä miehestä mitään