Suonenjoen raesade

Aamupäivän uutinen kertoi min.Anttilan tiedotteen: "Suonenjoen mansikkasadolle koituneet vahingot raekuurosta eivät ole maatalouden tukemien katokorvausten eikä vahinko-vakuutuksien piirissä".

Iltapäivällä samainen min. Anttila onkin hoitanut kansallisen katokorvauksen mansikan viljeliöille. Syy: Ilmastonmuutosten aiheuttama yllättävä katastrofi. No hyvä kun siellä ministeriössä osaavat laalia "päteviä" selitelmiä veroja maksaville kansalaisille!

Suomalaisille tuttu sananlasku tuli mieleen. "Aamu on iltaa viisaampi".

Onko min.Anttila aamu-uninen?

Suonenjoki on tunnettu - mansikoiden lisäksi- mm. konepajateollisuuden puolella erittäin laadukkaista lumiauroista.

Saas nähdä, onko huomisessa Anttilan tiedotteessa: "Valtion varoista tullaan lisäksi maksamaan suonenjokilaisille lumiaurojen valmistajille yhteiskunnan varoista korvaus lumettomista talvista ja lumen tulosta kesäaikaan".
3373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lumiaurat meni viime vuoden lopulla kaupaksi kuin kuumille kiville ja tilauskanta sen kuin vahvistuu, koska uusi talvi on tulossa.
Ennusteiden mukaan tarvitaan ensi talvena ennätysmäärä uusia lumiauroja, koska ilmasto vaatii varautumisen suuriin lumimääriin sadevyöhykkeen siirtyessä näille korkeuksille.
Suurimmat kärsijät viime talven lumen puutteesta olivat maanviljelijäurakoitsijat, joiden lumenauraus jäi odotettua pienemmiksi, mutta emme valita.

Äänestä
  • sitten kantaa ottaakaan.

    Äänestä

  • .. ja Hyvästä yrityksen hoidosta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja mansikat kirjoitti:

Aamupäivän uutinen kertoi min.Anttilan tiedotteen: "Suonenjoen mansikkasadolle koituneet vahingot raekuurosta eivät ole maatalouden tukemien katokorvausten eikä vahinko-vakuutuksien piirissä".

Iltapäivällä samainen min. Anttila onkin hoitanut kansallisen katokorvauksen mansikan viljeliöille. Syy: Ilmastonmuutosten aiheuttama yllättävä katastrofi. No hyvä kun siellä ministeriössä osaavat laalia "päteviä" selitelmiä veroja maksaville kansalaisille!

Suomalaisille tuttu sananlasku tuli mieleen. "Aamu on iltaa viisaampi".

Onko min.Anttila aamu-uninen?

Suonenjoki on tunnettu - mansikoiden lisäksi- mm. konepajateollisuuden puolella erittäin laadukkaista lumiauroista.

Saas nähdä, onko huomisessa Anttilan tiedotteessa: "Valtion varoista tullaan lisäksi maksamaan suonenjokilaisille lumiaurojen valmistajille yhteiskunnan varoista korvaus lumettomista talvista ja lumen tulosta kesäaikaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu