Olen hankkimassa kissaa, mutta jotkin asiat mietityttävät minua ja haluan ottaa niistä selvää ennen lopullista päätöksentekoa.
Tottuuko maatilalla syntynyt ja ulkona oleillut pentu siihen että luonani se olisi vallan sisäkissana? Entä olisiko se tyytyväinen sillä päivät minä ja poikaystäväni olemme kuitenkin töissä/koulussa? Pennun tullessa luoksemme minulla kuitenkin olisi ainakin viikko lomaa ennen töiden alkua. Tietenkin pidän ehdottomana kiipeily/raapimispuun ja muiden virikkeiden hankkimista mutta olisiko kissa silti yksinäinen niistä riippumatta.. Tarkoituksenamme kun on ottaa vain yksi. Tilasta ei tällä hetkellä olisi puutetta, koska asumme rivitalo neliössä.
Yhdessä huoneessamme on kotiteatterisarja ja tietokone, mikä tarkoittaa suurta määrää johtoja. Ovatko ne vaaraksi kissalle?
Kotona asuessani perheessäni oli kissa joten minulla on kokemusta niistä. Myös poikaystäväni kotona on ollut useita kissoja, tosin ne ovat olleet pääsääntöisesti ulkona. Tämä olisi kuitenkin ensimmäinen oma kissamme ja haluan varmistaa että se tulee saamaan hyvän kodin.
Siksi olisikin kiva saada mielipiteitä ja neuvoja teiltä joilla on kokemusta kissoista ja varsinkin samanlaisista tilanteista mitä minulla on :)
Tottuuko maatilalla syntynyt ja ulkona oleillut pentu siihen että luonani se olisi vallan sisäkissana? Entä olisiko se tyytyväinen sillä päivät minä ja poikaystäväni olemme kuitenkin töissä/koulussa? Pennun tullessa luoksemme minulla kuitenkin olisi ainakin viikko lomaa ennen töiden alkua. Tietenkin pidän ehdottomana kiipeily/raapimispuun ja muiden virikkeiden hankkimista mutta olisiko kissa silti yksinäinen niistä riippumatta.. Tarkoituksenamme kun on ottaa vain yksi. Tilasta ei tällä hetkellä olisi puutetta, koska asumme rivitalo neliössä.
Yhdessä huoneessamme on kotiteatterisarja ja tietokone, mikä tarkoittaa suurta määrää johtoja. Ovatko ne vaaraksi kissalle?
Kotona asuessani perheessäni oli kissa joten minulla on kokemusta niistä. Myös poikaystäväni kotona on ollut useita kissoja, tosin ne ovat olleet pääsääntöisesti ulkona. Tämä olisi kuitenkin ensimmäinen oma kissamme ja haluan varmistaa että se tulee saamaan hyvän kodin.
Siksi olisikin kiva saada mielipiteitä ja neuvoja teiltä joilla on kokemusta kissoista ja varsinkin samanlaisista tilanteista mitä minulla on :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen hankkimassa kissaa, mutta jotkin
Hyvä että mietit asioita etukäteen.
Ulkona oleillut pentu kyllä tottuu sisäelämään, mutta esim. sisäsiisteys voi aluksi olla ongelma. Muistathan että luovutusikä on 12 viikkoa. Nuorempaa pentua ei kannata ottaa vaikka kuinka väitetään että emo olisi vieroittanut jne. Myöhemmin voi tulla ongelmia.
Kannattaisi ehdottomasti ottaa kaksi pentua. Yksinkin se kyllä pärjää mutta aina kaksin kivempaa. Eikä kahden kissan pitäminen kovin paljon kalliimmaksikaan tule. Neljä huonetta riittää hyvin kahdelle kissalle, paitsi että itseasiassa se huone jossa johdot ovat kannattaa rajata pois käytöstä jos mahdollista. Jotkut pennut pureksivat johtoja (varsinkin ohuita). Tai sitten johdot pitää piilottaa ja suojata.
Kissanne saa varmasti hyvin kodin, kuulostat vastuuntuntoiselta ihmiseltä.
hei vaan.
olen itse ottanut aikaanaan yhden kissan qaluksi,mutta myöhemmin olen huomannut että kaksi olisi ollut helpompaa kuntuli yksinäiseksi itsensä. myöhemmin hankin kaverin ja siinäkin sai tehdä työtä että vanhempi kissa hyväksyi uuden tulokaan olen kyllä kahden pennun ottamista kerralla niin on niillä tekemistä keskenään kun olet päivät pois kotoa eikä niin hirveesti tee pahojaan kahdestaa.
ei ainakaan meillä kun ollut kaveri.
kaikkea hyvää kissa hankintaan.yksi kissa ystävä
Ensiksi suosittelisin kahden pennun ottamista. Kaksi menee siinä missä yksikin ja loppujen lopuksi kahdesta kissasta on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Silloin ei tarvitse surra jos kissat joutuvat olemaan yksin kotona koska niistä on toisilleen seuraa ja tietenkin ne viihtyvät paremmin kun on toinenkin lajitoveri kaverina. :)Ja jos teillä vielä on tilaa rivitalo asunnossa niin ehdottomasti kaksi.
Meiltä löytyy myöskin kasapäin elektroniikkaa ja johtojenkin määrä on sen mukainen mutta meidän kattimattimukset eivät niistä ainakaan välitä.
Jos kissat niistä kiinnostuvat, niille pitää vain opettaa ettei niihin ole koskemista.
Mutta painotan vielä kerran,hankkikaa kaksi kissaa, ehdottomasti.Ja vielä jos saatte samasta pentueesta niin se oli todella loistava juttu. Meillä on kaksi kissaa (molemmat kyllä aikuisena otettu ja eri aikoihin), enkä ole päivääkään katunut päätöstä ottaa kaksi kappaletta.
Tervetuloa kissan/kissojen omistajaksi! :)
Olen samaa mieltä kuin toisetkin kirjoittajat, eli kaksi kannattaa ottaa samalla kertaa. Hiekkalaatikoita täytyy tietysti sitten olla enemmän. Itse luin kirjan Matka kissan mieleen ja suosittelenkin sitä, oppii ymmärtämään ainakin jotakin mitä kissan mielessä mahdollisesti milloinkin liikkuu... Itse olen huomannut ainakin ruokintaan liittyen sen, että vaihtamalla parempaan ruokaan (eläinkaupan raksut, raaka liha jne.) kissat voi paremmin (aluksi syötin markettiraksuja). Kannattaa lukea kirjoja, niistä saa paljon tietoa. Ja tietty kissa/kissat kannattaa leikata ajoissa. Onnea vaan uudelle kissanomistajalle!
Ymmärrän että kahdella kissalla olisi seuraa toisistaan ja meillä olisi nyt kahdelle tilaa. Tämä asumismuoto ei kuitenkaan ole välttämättä pysyvä ja jossain vaiheessa joudumme siirtymään pienempään asuntoon. En haluaisi laittaa kahta kissaa asumaan kerrostalo kaksioon kun ne ovat ensin tottuneet tilavampaan kotiin.. Eli otamme vain yhden.
Kiitos kuitenkin kaikille neuvoista ja mielipiteistä :) lisää saa laittaa :)
Tähän väliin voisin todeta, että meillä kyllä on kerrostalokaksiossa kaksi kissaa, niillä on kaikki 50 neliötä kätössään (ei parveke). Ne ovat molemmat syntyneet täysin ulkokissoina (eivät sisaruksia), hyvin sisäistäneet sisäkissan roolinsa. Vanhempi on aikoinaan tottunut lokoisaan lukaaliin, eli suurempaan asuntoon, josta sitten parin yksiön jälkeen päätynyt tähän kaksioon. Muutos on tietysti aina joka tapauksessa iso juttu kissalle, mutta hyvin tässä ollaan pärjätty! :) Kissoja voi ulkoiluttaa valjaissa, mikäli epäilee niiden mielenterveyttä neljän seinän sisällä. Puhun kyllä täysin itsekin (vähintään) kahden kissan puolesta, niiden keskinäistä työskentelyä on hienoa seuratakin, ja kyllä sen huomaa, kuinka ne on yksin vailla kaltaistansa seuraa. Meilläkin kävi niin, että otimme myöhemmin toisen kaveriksi, ja sehän osottautui todella aikaa vieväksi puuhaksi ja hankalaksi, vaikka vain hyvää tarkoitimme. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kahden sisaruksen ottaminen kerralla olisi helpompaa, ja kaksiossa menevät vielä mainiosti.
Itselläni kaksi kissaa, joista toisen hankin muutaman kuukauden toisen tulon jälkeen, sillä itselläni aina kauhean huono omatunto töihin lähtiessä, kun pikkuinen jäi yksin kotiin. Nyt kun niitä on kaksi, niin tiedän että niistä on paljon seuraa toisilleen ja tulevat hyvin toimeen, vaikka aluksi olikin vähän eripuraa. Asumme reilun 50:n neliön kaksiossa ja hyvin on mennyt. Eli suosittelen myös kahden kissan ottamista ja heti samantien niin helpompaa :)
Meillä on kaksi kissaa kerrostalossa 52neliön kaksiossa ja tilaa on aivan riittävästi kahdelle kissalle. Joten oikeasti,jos tahdot ajatella kissanne parasta hankkikaa myös se toinen kissa samalla.