ollaan lasittamassa kesämökin terassia. Olen katsellut netistä terassilasien malleja, ja tullut siihen tulokseen, että niitä en huoli. Sitten on näitä puurakenteisia, kuten esimerkiksi Profin, mutta ne on liian kalliita. Sainkin sellaisen idean, että liukuovet voisi tehdä vanhoista ikkunoista, kun minulla on noita 120*150 ikkunapokia. Tarkoitus olisi tehdä runko esim. kakkoskakkosesta, sijoittaa ikkunanpoka siihen sopivaan paikkaa kiinnittämällä se runkoon samoin kakkoskakkosella. Ylimääräisen osan sitten verhoilisin panelilla. Onko ihan hullu idea. Kertokaapa, voisiko tällainen onnistua, vai onko jotakin, mitä minun pitäisi ottaa huomioon.
Liukuovet kierrätysikkunoista
lasiterassiin
2659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kestä pidemmän päälle.
Lukkanin ja Nikan terassilasitus kestää 50 vuotta. Tuo sinun "himmelisi" hajoaa alle viidessä vuodessa.
Kyllä minä tiedän, että sinä väität vastaan - tietysti.
Väitä pois ja tee itsesi onnelliseksi - rakenna "himmeli".
Teimme kaverin omakotitalon patioon lasiikkunat.
8 kpl liukuovija ja ne sai työnnettyä yhteen nippuun pois edestä. Ja seinästä tuli vielä kaareva. Pyörät alla ovet kulki liukuuria pitkin. Tuli ostettua lasia kun olivat tehneet jossain työmaalla mittavirheen. Ne oli niitä alumiini ja pikijutulla yhteen laitettuja ikkunalaseja.
Tein aikoinaan myymäläkalusteita 25x25mm alumiiniputkista joiden uriin sai kasin tai levyn.
Kulmakappaleita oli erilaisia.
Löytyy liukuovirullia jne. Eikä maksa paljoa. Ostin alumiiniputkea paikallisen rautakaupan varastosta muitaakseni 5-6 metrin kankina.Eloksoitua.
Näitä kulmakappaleita ostin muistaakseni starcjohani rautakaupasta ölikohan se Lahdesta tilaamalla. Heillä oli myös tuoteluettelo.
Se on vähän samahomma kuin akvaarion rakentaminen. On kulmakappaleita. Putki tätä kaksivitosta. Lasit tulee uriin ja silikoonia pohjalle. Isommissa popniitillä varmistetaan jotta liitin pysyy paikallaan.