ESKARI

Esikoiseni aloittaa elokuussa eskarin, meille ei ole tullut minkäänlaista kutsua tutustumaan. Kyselisinkin, että mitä otamme mukaan eskariin lähtiessä (esim. omia kyniä tms.) ja miten muuten meidän tulee valmistautua sinne?
31273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eskariin ei tarvitse ottaa omia välineitä mukaan, kynä tsun muut annetaan talon piolesta. Ainoa mitä kannattaa ottaa, on jonkinlaiset sisäkengät/tossut ja varavaatekerta (Ihan vaan siksi että maito voi kaatua syliin tms.) sekä tietysti säänmukaiset vaatteet, että ulkonakin on kiva olla.

Voi olla että kutsukirje tulee vielä ennen eskarin alkua elokuussa, mutta voit ottaa itsekin yhteyttä eskarin järjestäjään ja kysyä milloin voisitte käydä tutustumassa.

Mukavaa eskarivuotta!

Äänestä

oli eskari-ilta jo kesäkuussa, josta meni kutsu kaikille eskareille samalla, kun meni tieto, että on saanut eskari/päivähoitopaikan meiltä. Ja tämän lisäksi vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä meidän johtajaan, joka on tehnyt kesäkuun aikan palvelusopimukset lähes kaikkien uusien lasten vanhempien kanssa. Johtaja on myös esitellyt vanhemmille talon ja henkilökunnan. Lapsen tulevassa ryhmässä on sitten sovittu mahdollisista tutustumiskäynneistä. Eli omaa aktiivisuutta tarvitaan, ei kaikilla välttämättä ole mitään tutustumiskutsua. Heinäkuussa on turha yrittää sopia tutustumikäyntejä, mutta otapa heti elokuun alussa yhteyttä päiväkodin johtajaan tai suoraan eskariryhmään ja sovi tutustumisesta.

Äänestä

Kyllä luulisi kutsun jo tulleen, jos ei tutustumaan niin kuitenkin ilmoitus eskariin "valinnasta".
Olettehan kuntanne eskariinilmoittautumisaikana täyttäneet tarvittavat paperit?
Jos ei ole mitään kuulunut ilmoittautumisesta huolimatta, niin ota yhteys päiväkotiin heti sen auettua (siis jos on suljettu kesäajalla)... ja jos on unohtunut ilmoittaa, niin sama ohje pätee silloinkin :)
ANTOISAA JA HAUSKAA ESKARIVUOTTA "PIKKUKOULULAISELLENNE"!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa vailla kirjoitti:

Esikoiseni aloittaa elokuussa eskarin, meille ei ole tullut minkäänlaista kutsua tutustumaan. Kyselisinkin, että mitä otamme mukaan eskariin lähtiessä (esim. omia kyniä tms.) ja miten muuten meidän tulee valmistautua sinne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu