Satanismi

Severe

Joo, on ollut aikaisemmin tämäkin "juttu", - keskustelu vain jäänyt niin vähälle...

"Satanismi sai nykykäsityksen mukaisen muotonsa 1960-luvulla amerikkalaisen Anton LaVeyn näkynä.

LaVey näki omien sanojensa mukaan tarpeen elämänkäsitykselle, joka hyväksyisi ihmisen sellaisena kuin hän todella on.

Hän halusi luoda uskonnon, jossa yksilö voisi olla luonnollinen itsensä, joka ei vaadi uskomaan tuonpuoleiseen, jossa ei tarvitse mukautua toisten toivomuksiin, ja jossa ei tarvitse sovittaa itseään muiden määräämiin muotteihin.

- Satanismi ei sisällä uskoon pohjautuvaa näkemystä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen, vaan keskittyy arkipäiväisen elämän yksityiskohtiin.

Laveylainen satanismi arvostaa ihmisen lihallisuutta ja näkee elämän tässä ja nyt, ainoana merkityksellisenä todellisuutena. - Tuonpuoleinen jää korkeintaan epämääräiseksi arvailuksi, tai se kiistetään kokonaan.

Satanismi on pohjimmiltaan ei-hengellinen uskonto. Se kannattaa laajamittaista vapautta ja individualismia (Individualismi, eli yksilökeskeisyys on yksilölähtöinen ajatussuunta tai näkökulma erilaisiin asioihin.).
- Sen mukaan ihmisten tulee ottaa itse täysi vastuu omista teoistaan, eikä heidän tule piiloutua uskonnollisten tai kulttuurillisten arvovaltojen taakse. Sellaisien katsotaan estävän ja hämärtävän yksilön todellisia haluja ja vastuita, satanistin tunnustaessa ne täysin.
- Satanistille kristittyjen Jumala kuvastaa lähinnä vallitsevan uskonnollisen järjettömyyden huonoja puolia, samalla kun Saatana on hänelle vapauden, aistillisuuden, älykkyyden ja kehityksen mallikuva.
Satanisti haluaisi, että kaikkia näitä asioita arvostettaisiin.

Juutalaiskristillisestä perimästä poiketen Saatanan ei satanismissa katsota olevan niinkään pahuuden ruumiillistuma tai palvonnan kohde, vaan paremminkin vertauskuvallinen nimitys luonnonvoimille ja ihmisen perimmäiselle olemukselle. Satanistille yksilö on lopulta tärkein asia, ja ulkopuolisten jumaluuksien olemassaolo on hänelle epäselvää ja epäolennaista.
Satanisti ei palvo persoonallista Saatanaa, vaan näkee, että ihminen on itse keksinyt kaikki jumalansa ja uskonnot. Hän on itse sekä Jumala että Saatana, ainakin vertauskuvallisesti.
Näin ollen satanistia ei välttämättä voi sanoa ateistiksi - vaikka tietenkin ateismi on yleensä yliluonnollisen uskon puuttumista."

Ja tässäkö on muka jtn pahaa...?

4

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuus!

      1 Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. [Joh. 1:12, 16:3, 17:25]
      2 Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. [3:2,3: Matt. 5:8 : Luuk. 20:36; Joh. 1:12; Room. 8:29; 2. Piet. 1:4]
      3 Jokainen, joka näin panee toivonsa häneen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas ja pyhä.

      Jumalan lapset -- Paholaisen lapset
      4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
      5 Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit. [Jes. 53:4,5; 2. Kor. 5:21]
      6 Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä. [1. Joh. 2:3]
      7 Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas. [1. Joh. 2:29]
      8 Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri john 1:3 sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. [Joh. 8:44]
      9 Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. [Joh. 1:13 ]
      10 Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään. [Matt. 13:38; 1. Joh. 2:29]

      Rakastakaa toisianne

    • Striking-Fire

      Mikäpä voisikaan olla sen pahempi asia kuin pitää huoli itsestään ja omista eduistaan ja menestymisestään?
      PAHA, PAHA, PAHA! :D

    • saprotrofi

      "Hän halusi luoda uskonnon, jossa yksilö voisi olla luonnollinen itsensä, joka ei vaadi uskomaan tuonpuoleiseen, jossa ei tarvitse mukautua toisten toivomuksiin, ja jossa ei tarvitse sovittaa itseään muiden määräämiin muotteihin.

      - Satanismi ei sisällä uskoon pohjautuvaa näkemystä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen, vaan keskittyy arkipäiväisen elämän yksityiskohtiin. "

      Ensinnäkään LaVey;n "satanismilla" ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, hän ei luonut mitään uskontoa.
      Satanismi on lähtöisin uskonnollisesta kristilisyydestä ja ilman sitä ei olisi mahdollista olla satanismia ylipäänsä.
      Uskonnolla on näin nopeasti arvioituna muutamia pääpiirteitä; moraali, filosofia ja keskeinen jumal-hahmo ja lähtiessään persoonallisten olentojen palvonnasta
      se ei voi muuttaa kontekstiaan olemalla ateistinen.
      Satanismillä on yksi muoto, usko persoonalliseen pahaan. PISTE.


      "Satanisti ei palvo persoonallista Saatanaa, vaan näkee, että ihminen on itse keksinyt kaikki jumalansa ja uskonnot. Hän on itse sekä Jumala että Saatana, ainakin vertauskuvallisesti.
      Näin ollen satanistia ei välttämättä voi sanoa ateistiksi - vaikka tietenkin ateismi on yleensä yliluonnollisen uskon puuttumista."

      Ja tässäkö on muka jtn pahaa...? "

      Paholaisella on ollut persoona jo kauan ennen Lavey;n ateismia, eikä se hengellisistä teksteistä lainaamalla, kontekstia muuttamalla oman mielen mukaiseksi muuta mihinkään.

      LaVey oli korkeintaan bisneksestä tajuava ihminen, joka muunsi "kirkkonsa tilaisuuksiksi" juhlat, joita piti seurapiireille, hollywoodin hyvinvoiville ja muutti tästä korkeintaan naurettavaksi farssiksi. Hän ymmärsi kykenevänsä rahastaa nuorilla, erilaisuutta etsivillä tai shokeeraavaa julkisuutta haluavilla julkkiksilla.
      "Laita rahat tilille, saat jäsenkortin postissa ensiviikolla"

      Kuitenkin ehkä jossain alitajunnaan tämäkin yksilö tajusi että ateistinkaan ei sovi leikkiä tulenaralla materiaalilla.
      Hänen käskynsä ovat uskonnollissävyiset, ja hänen kirjoittamassa "the Satanic Rituals" teoksessa sanotaan että rituaalit täytyy suorittaa täsmällisesti tai seuraamukset ovat pahat.

      Silti, hänen edustamansa tyylisuunta on vain hedonistinen ja ateistinen ja jos sinä uskot siihen soopaan mitä LaVey on kirjoittanut, se on täysin oma asiasi.
      Kuitenkaan, sinä et ole satanisti, olet "satanisti" eli suomennettuna olet ateisti,
      eikä siinä olekaan mitään pahaa.

    • agares

      Hyvä kirjoitus, mutta siinä on muutama virhe.
      Ensinnäkin Satanismi sai alkunsa 1966 kun Anton laVey perusti church of satan:nin.
      Toiseksi se satanismi on ainoa lajissaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia

      "Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak
      Maailman menoa
      109
      4485
    2. Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei

      Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka
      Maailman menoa
      55
      3306
    3. Oot kaunis

      Oot kaunis nainen.
      Ikävä
      84
      1093
    4. Alkuperäinen kristillinen kaste on uskoville annettava upotuskaste

      Kreikan sana BAPTIZO merkitsee upottamista. Alkuseurakunta kastoi upottamalla Apostolien tekojen kirjan mukaan: Ap.t 2
      Kaste
      552
      919
    5. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purraa jatkamaan valtiovarainministerinä!

      Ja jollei valtiovarainministerinä, niin sitten pääministerinä. Purra on nostanut Suomen talouden nyt komeaan kasvuun Ma
      Maailman menoa
      82
      788
    6. Saisikin sinut

      Saisikin sinut nainen rakastajattareksi.
      Ikävä
      57
      759
    7. Kuka murhasi Anneli Auerin miehen?

      Tapaus edelleenkin selvittämättä.
      Maailman menoa
      168
      759
    8. Pitäisikö naisen haluta "puolisomies"?

      Toivottavasti saan nyt tämän idean purettua hyvin sanoiksi? Mutta tuossa eräässä aloituksessa tuli vastaan tälläinen tek
      Sinkut
      138
      730
    9. Miksi piti uhota naapuri Venäjälle ja tehdä itsestä heidän vihollinen?

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f0eee963-3605-47e6-9989-a21347ce7757 "Jos sota syttyy Suomessa, näin tapahtumat vois
      Maailman menoa
      195
      728
    10. Asiantuntijat todistavat: Rydman valehteli.

      Virta oli oikeassa jokaisessa kolmessa eri väitteessä, sen sijaan RYDMAN VALEHTELI kaikissa kolmessa väitteessä. https:/
      Maailman menoa
      188
      695
    Aihe