Kysyin tätä jo aikaisemminkin mutten mielestäni saanut tyhjentävää vastausta eli kuuluuko kerroshoitajalle kahvitauko puolen tunnin palkattoman ruokatauon lisäksi? Vai onko kuuden tunnin päivässä puolen tunnin tauko ainoa? Enta alle kuuden tunnin päivä? Kertokaa nyt ihmeessä miten se menee!!!!!
tauot kerroshoidossa
kertteri
285160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
EI ole kahvitaukoa. Majoitus- ja ravitsemisalan (MARA) työehtosopimuksessa on (pykälä 5), määritelty tauoksi yksi yhdenjaksoinen puolen tunnin ruokatauko, yli 6h työpäivään. Ruokatauko on omaa aikaa eli palkaton tauko. Tauko on yhdenjaksoinen eli ei voi pätkiä kahdeksi 15min tauoksi. 6h tai alle työpäivässä ei ole ruokataukoa. Wc:ssä käynti toki on sallittua, mutta matkalla ei käydä kahvilla/tupakalla. Tupakkatauot vähennetään työajasta. Jotkut hotelliketjut kieltävät työntekijöiltä tupakanpolton alueellaan. Kesäaikana työsuojelulainsäädäntö suojelee työntekijää, kun lämpötila ylittää 28c työtiloissa. Silloin lupa pitää elpymistaukoja työn lomassa. Kuitenkin enintään 10min/h. Kerroshoitotyöhön on noudatettava MARA:n TES:ä! Jotkut yritykset käyttävät KIPA:n TES:ä. Se ei ole oikea käytäntö, mm.palkoissa kustaan linssiin.
Saivat sitten siivousfirmat tahtonsa läpi, eivätkä enää maksa edes tauoista.
Mikä saa ihmisen työskentelemään ilman palkallista ruokataukoa? En ole koskaan sitä ymmärtänyt.
6h työpäivään kuuluu yksi 15min. tauko, 4h tai sen alle ei kuulu taukoa.
” Työntekijällä, jonka työaika kestää yli kuusi tuntia, on oikeus päivittäiseen, vähintään tunnin mittaiseen lepoaikaan, jonka aikana hänellä on oikeus poistua esteettömästi työpaikaltaan. Lepoaikaa ei tällöin lueta työaikaan. Vuorotyössä ja jaksotyössä työntekijälle on yleissäännöstä poiketen annettava vähintään puoli tuntia kestävä lepoaika tai tilaisuus aterioida työn aikana.
Työnantaja ja työntekijä voivat kuitenkin sopia lyhyemmästä lepoajasta, jonka pituuden on joka tapauksessa oltava vähintään puoli tuntia. Lepoaikaa ei saa sijoittaa välittömästi työvuoron alkuun tai loppuun.”
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/05_esitteet/tyoaikalaki_esiteteksti2005.pdf
Maralaiset ovat todellisia neuvottelijoita
”Ruokatauko ja tauotus
Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijälleen tilaisuus aterioida työaikana, jos työpäivän pituus ylittää 6 tuntia.
Pakkotahtisessa työssä tai työssä, joka vaatii jatkuvaa paikallaan oloa, on työnantajan järjestettävä tilapäinen poistuminen tällaisesta työpisteestä. Tämä koskee myös alle 6 tunnin työvuoroja.”
http://www.pam.fi/tyoelama/tyoehtosopimukset/majoitus-ja_ravitsemisala/
kofeiinitabletti suuhun ja vessankraanasta vettä päälle käsi pestessä
"Mikäli työntekijällä on tehtävän edellyttämä koulutus, harjoitteluaika on kaksi kuukautta."
Tänä päivänä tutkintoihin kuuluu lähes poikkeuksetta 4-8 kuukautta harjoittelua.
Haiskahtaa vedätykseltä...
lisäksi vielä 2 kuukautta?
Tietysti kaikille, jotka tekevät yli 6 tuntia, kuuluu about 10-15 min tauko (juoma- kahvi- tee- tauko) kaksi kertaa pv:ssä plus puolentunnin ruokatunti (joka omaa aikaa). Jos ette pidä taukojanne, oma on tyhmyytenne. Liitto on tukenanne, sanoi työnantaja mitä tahansa. Ei kannata uskoa kaikkea, mitä työnantaja sanelee.
jos liittosi on myynyt palkalliset ”kahvitauot” työehtosopimusneuvotteluissa.
eikös tämä juuri tarkoita sitä, ettei mitään taukoja toisinsanottuna ole:
"Ruokatauko ja tauotus
Työnantajalla on velvollisuus järjestää työntekijälleen tilaisuus aterioida työaikana, jos työpäivän pituus ylittää 6 tuntia.
Pakkotahtisessa työssä tai työssä, joka vaatii jatkuvaa paikallaan oloa, on työnantajan järjestettävä tilapäinen poistuminen tällaisesta työpisteestä. Tämä koskee myös alle 6 tunnin työvuoroja."
lähde: http://www.pam.fi/tyoelama/tyoehtosopimukset/majoitus-ja_ravitsemisala/
siis VELVOLLISUUS JÄRJESTÄÄ TILAISUUS ATERIOIDA.
meillä tämä ainakin kuitataan sillä, että kärryyn saa ottaa juomapullon ja evästä mukaan, jota voi sitten lennossa nauttia :D
ei kylläkään ole mikään naurun asia 8 tuntisina päivänä, joita heinä-elokuussa on lähes poikkeuksetta jokainen työpäivä.
mikä työ määritellään PAKKOTAHTISEKSI? eikös kerrossiivous jos mikä ole sellaista? kiire koko ajan, asiakkaat puskee hotelliin ennen aikojaan, eikä kaikkia huoneita läheskää saada siivottua kahteen mennessä yms... jos kerrossiivous olisi tätä pakkotahtista työtä, niin silloin vessassa käynti saisi varmaan toimia "tilapäisenä poistumisena työpisteestä" :D
huumoriksi se on vaan käännettävä kaikki, vaikkei yhtään nauratakaan. oikein puistatti lukea tuoretta SOLISTIA, sellaista propagandaa täynnä että...
Pakkotahtinen työ tarkoittaa lähinnä työtä, jossa jonkun on tuurattava sinua, jos lähdet
pitemmäksi aikaa tauolle.
Päivittäiset lepoajat
Jos vuorokautinen työaika on kuutta tuntia pidempi eikä työntekijän työpaikalla olo ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä, on hänelle annettava työvuoron aikana säännöllinen vähintään tunnin kestävä lepoaika, jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikaltaan. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lyhyemmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin pituisesta lepoajasta. Lepoaikaa ei saa sijoittaa välittömästi työpäivän alkuun eikä loppuun...
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960605
mutta kerrossiivoushan on juuri sellaista työtä, jossa jonkun pitäisi tulla tuuraamaan, jos lähdet tauolle. ja työn jatkuminen on suoraan sidoksissa siihen, teetkö sitä vai istutko tauolla.
nimenomaan sehän se ongelma onkin, että huoneet eivät siivoudu itsestään. ja ne täytyy siivota mahdollisimman nopeasti. aikaa tähän voi kulua kuitenkin se 8 tuntia. eli käytännössä ei ole varaa lähteä tauolle, koska juuri silloin saatetaan johonkin huoneeseen kirjoittautua sisälle ja sen pitäisi olla siivottuna.
Työterveyslaitoksen sivuilla:
”Työn tauotus on niin tärkeä asia, että siitä on
työturvallisuuslaissa oma pykälä: "Jos työ on yhtäjaksoista paikallaoloa vaativaa tai yhtäjaksoisesti kuormittavaa,työn lomaan on järjestettävä mahdollisuus tarvittaessa sellaisiin taukoihin, jotka sallivat lyhytaikaisen poistumisen työpisteestä."
Tuon yksityiskohtaisemmin laki ei määrittele taukojenmäärää eikä kestoa, vaan asia jää työehtosopimuksilla tai työpaikoilla sovittavaksi. Pykälä kuitenkin velvoittaa
työnantajan järjestämään mahdollisuuden pitää taukoja
Työterveyslaitoksen internet-sivuilla annetaan muutamia yleisluonteisia suosituksia tauotuksesta. Niiden mukaan yksipuolisessa toistotyössä ja pakkotahtisessa työssä
lyhyt, 5-10 minuutin tauko olisi oltava tunnin välein”
pitämään, on työn organisoinnissa jotain pahasti pielessä. Työnantajalta on kohtuullista odottaa edes alkeellista työn organisointitaitoa ja -tietoa. Laitkin sitä edellyttävät.
Kerroshoito on tavallista työtä jossa saa ja pitää pitää lain määräämät tauot. Yli 6-tunnin työpäivässä on PAKKO lain mukaan pitää vähintään 30 minuutin lepotauko (=ruokis). Siltä ajalta ei makseta palkkaa.
Työntekijä on tehokas vain kun pitää tauot. Muussa tapauksessa työteho laskee.
Miksi sinä työntekijänä ottaisit kontollesi yrittäjälle kuuluvia riskejä/työn suunnittelua ja stressiä siitä. Työnantajasi vetää mukavat rahat sinun työlläsi (eikä siinä mitään pahaa). Sinulle ei kuulu vaikka koko hotellin kaikkiin huoneisiin kirjautuisi sisään yhtä aikaa ihmiset ja sinä olet lakin määräämällä tauollasi.
Huoneet täytyy siivota, mutta sinulle maksetaan siitä minimaalista tuntipalkkaa. Koska et ole oikeutettu urakkapalkkaan niin sinun ei pidä tehdä työtäsi urakkavauhdilla. Mikään laki tai määräys ei vaadi sinua siivoamaan tiettyä määrää huoneita tunnissa. Esimiehesi voi niin yrittää vaatia, mutta ei ole irtisanomisen peruste jos teet vaikka kaksi huonetta tunnissa. Kysy vaikka liitosta jollet muuten usko.
Saat siis hyvällä omallatunnolla tehdä kaksi huonetta tunnissa jollet nopeampaan tahtiin pysty tai halua. Kun te kaikki saman hotellin kerroshoitajat teette saman niin varmasti saatte painostuksen Sollin / N-cleanin taholta loppumaan.
Sol voi sitten palkata lisää siivoojia jotta kaikki huoneet saadaan siivottua.
Yli kuuden tunnin työvuorossa työntekijälle on järjestettävä vähintään 30 minuutin lepoaika.
Laki MÄÄRÄÄ niin.
Työnantaja ei voi lakeja kumota milloin mieleensä juolahtaa.
Hei,
siivoamalla kaksi huonetta tunnissa et riko mitään lakia tai muuten mutta erittäin laiska ja hidas olet ! Etkä myöskään näin ollen soveltuva työtehtäviisi. t yrittäjä
olen itse ollut hotellissa kerroshoitajana ja 6 tunnin työpäivään kuuluu vain puolen tunnin ruokatauko, jos työpäivä kestää yli 7 tuntia on yksi kahvitauko ruokkiksen lisäksi jos yli 8 tuntia ruokatunnin lisäksi on kaksi kahvitaukoa. Mutta kuuden tunnin työpäivään kuuluu vain ruokatunti 30 min.
olosuhteet olleet. Työnantajasi on antanut pitää kahvitauot, ruokiksen lisäksi. Hieno työnantaja! Uskallatko firman nimeä paljastaa? Vai, olitko hotellin omana kertsinä?
ne taukomääräykset muuttuu kun kertsit siirtyy kiinteistöpalvelualan tessiin, siellä tauot on vähän järkevämmin määritelty.
En juokse urakkaa jos saan tuntipalkkaa.
Minusta suurin osa siivoustyötä tekevistä on liian kilttejä ja tunnollisia.
ihan sama, jos huutavat tai vaativat tiettyä tehoa ja huonevauhtia. Itse ainakin sanoa, että kaikki valittajat voivat tulla näyttämään käytännössä, miten hommat pitää hoitaa. Yleensä valitus loppuu siihen.
siirry Kipa tes:iin! Palkat tippuu yli eurolla/h. Siinä ei yksi kahvitauko päivässä paljon lohduta. Mara tes paljon parempi sisällöltään. Mistä tämmöinen huhu on lähtenyt liikkeelle, että kertsit menis Kipa tes:iin??????
huhu ole vaan tieto
Kiinteistöpalvelualan yritysten suorittamat kerroshoitotyöt siirtyvät alan työehtosopimuksen säännöstämiksi 1.1.2011. Siihen saakka kerroshoitajien työaika, palkkaus ja sairausajan palkka määräytyvät majoitus- ja ravitsemusalan työehtosopimuksen mukaan.
`Pitääkö tuo tulkita niin, että ulkoistettu siivous siirtyy kipaan?
Hotellien omat kertsit pysyy marassa?
Sitten vasta sota tulee, jos töitä tehdään kahdella sopimuksella ja kahdella eri palkalla.
Jos palkkani tulee laskemaan 1.1.2011, samana pvänä ainakin minä irtisanon itseni.
ottakoot jatkossa sitten niitä maahanmuuttajia 3e/tunnissa ja palvelu senkun paranee!
Voisitko kertoa lähteen josta olet tämän tiedon saanut? Onko tästä esim. Pamin nettisivuilla tms mustaa valkoisella?