Totuus

Tämä asuntokaupan hiljeneminen Suomessa on vasta
aivan alussa. Pankit ja kiinteistövälittäjät yrittävät vielä piilotella ongelmaa ja toivovat, että setä Samuli hoitaa
asian. Baltiassa ja Englannissa on jo merkittävä määrä
talouksia, joiden nettovarallisuus on negatiivinen l. lainojen arvo ylittää varallisuuden arvon. Kohta se on täälläkin. Suomalaiset pankit ovat siinä vähän onnellisemmassa asemassa, että ne eivät ole rahoittaneet ulkomaisia asuntoja kuten esim. ruotsalaiset ovat rahoittaneet balttiasuntoja. Veikkasin
vuoden alussa, että kesän loppuun ollaan -20% asuntojen hinnoissa eikä ole mitenkään epärealistinen ennuste. Tällä hetkellä YT-neuvottelut lisääntyvät yrityksissä huimaa vauhtia ja ensi kevät tulee olemaan tuskaa yrityksille. Tiedän, että tämä tuntuu oudolta, mutta odotan, että ensi keväänä ollaan asuntomarkkinoilla jo samassa pisteessä kuin 90-luvulla eli ostajia saa hakea kissojen ja koirien kanssa.
Kiintoisaa nähdä, milloin mediankin on alettava tästä uutisoimaan. Subrime oli jo vuosi sitten esim. Engalnnin finanssipiireissä kuumimpia keskusteluaiheita, vaikka Suomessa se vaiettiin lähes tyystin. Oisko johtunut siitä, että ei ymmärretty asian vakavuutta. Katsotaan.
2191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisko se Subprime ollut Englannissa puheenaiheena siksi, että siellä otettiin subiluottoja? Ja meillä ei niinkään ole ollut puheenaiheena, koska meillä niitä ei ole juuri otettu. Siinä mielessä subijuttu ei suomalaisia kosketa.

Varmasti ollaan kesän loppuun mennessä -20%, koska oikeasti toteutuneissa myyntihinnoissa ollaan jo tuossa.

Onhan noita vielä vaikka minkälaisia pyyntejä olemassa, mutta ei niillä hinnoilla kauppaa tehdä, eikä omistajat tingi pyynneistä noin paljoa, ne jää nyt vain myymättä kun kysyntä ja tarjonta ei kohtaa.

Äänestä
  • talousalue, joten Britanniassa harrastetut typeryydet vaikuttavat epäsuorasti myös tänne. Klobalisaatiota, nääs...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Markan nappi kirjoitti:

Tämä asuntokaupan hiljeneminen Suomessa on vasta
aivan alussa. Pankit ja kiinteistövälittäjät yrittävät vielä piilotella ongelmaa ja toivovat, että setä Samuli hoitaa
asian. Baltiassa ja Englannissa on jo merkittävä määrä
talouksia, joiden nettovarallisuus on negatiivinen l. lainojen arvo ylittää varallisuuden arvon. Kohta se on täälläkin. Suomalaiset pankit ovat siinä vähän onnellisemmassa asemassa, että ne eivät ole rahoittaneet ulkomaisia asuntoja kuten esim. ruotsalaiset ovat rahoittaneet balttiasuntoja. Veikkasin
vuoden alussa, että kesän loppuun ollaan -20% asuntojen hinnoissa eikä ole mitenkään epärealistinen ennuste. Tällä hetkellä YT-neuvottelut lisääntyvät yrityksissä huimaa vauhtia ja ensi kevät tulee olemaan tuskaa yrityksille. Tiedän, että tämä tuntuu oudolta, mutta odotan, että ensi keväänä ollaan asuntomarkkinoilla jo samassa pisteessä kuin 90-luvulla eli ostajia saa hakea kissojen ja koirien kanssa.
Kiintoisaa nähdä, milloin mediankin on alettava tästä uutisoimaan. Subrime oli jo vuosi sitten esim. Engalnnin finanssipiireissä kuumimpia keskusteluaiheita, vaikka Suomessa se vaiettiin lähes tyystin. Oisko johtunut siitä, että ei ymmärretty asian vakavuutta. Katsotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu