Iskelmäkesän pysähdyttävin alkuintro ja siirtymä säkeistöön sisältyy Mira Kunnasluodon kappaleeseen ”Tänään, tässä, näin”. Kappaleen kokonaistunnelma tuo vertailukohdaksi mieleen Laura Voutilaisen esityksen ”Rakkautta ei piiloon saa” vuodelta 2007. Lauluja yhdistää sävelaiheiden perusajatus, orkesterisovitusten sointi ja sävellaji g-mollissa. Kunnasluodon biisissä laulutulkinta jäsentyy korostetummin konsonanttien kautta. Solistin laulua sävyttävät puhemaisemmat piirteet kuin vertailukappaleessa. Lauran biisin laulutulkinnassa korostuvat pidemmät vokaalit.
Kunnasluodon biisin sävellyksen ja sanat on tuottanut Maki Kolehmainen. Lauran biisin sävellys on puolestaan venäläisen Viktor Drobyshin käsialaa. Hän on niittänyt mainetta venäläisen iskelmäteollisuuden piirissä. Tekijäkuvio toisaalta yhdistyy, koska Maki Kolehmainen toimi tuottajana Lauran ”Kosketa mua” –nimeä kantavalla albumilla vuonna 2007.
Lauran biisissä pääsävelaihe toistuu suhteellisen muuntelemattomana alkuintrossa, säkeistössä sekä kertosäkeistössä. Vaihtelua tuo vasta loppuvaiheilla sivuteema, jolla lauletaan ”Oletko siellä, jos putoan”. Itse olisin veistellyt tästä sivuteemasta sävelaiheen jo Lauran biisin alkuintroon. Tämän suuntainen oksastus kuullaan Kunnasluodon biisissä, jonka loppuvaiheen sivuteemalla lauletaan: ”Tässä näin, tässä näin”.
Kunnasluodon biisiä voidaan tarkastella puheensävyisenä muunnelmana Lauran esityksen sävelmästä. Toisaalta pääsävelaihetta muunnellaan vivahteikkaammin Kunnasluodon tulkinnassa. Tämä lieventää puhemaisuuden vaikutelmaa ja samalla korostaa sävellyksen itsenäistä luonnetta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielenkiintoista.... (sarkastisesti sanottuna)
Tuo 'Tänään, tässä, näin'-kappale on soinut päässäni siitä lähtien, kun sen kuulin kesäillan valssissa 6.6. :O Nyt pitäisi vain saada tuo kappale jostain.
http://download.mtv3.fi/album/Mira_Kunnasluoto/Tänään,_tässä,_näin/7DBD366C-9428-4C60-B684-FC3B4C3A213F/
Kiitos hyvä kuvaus biisistä! itselle biisissä on tutut sävelkulut , tuttu biisi tuleekin mieleen... semmoista se on...
Sanat on kylläkin Heidi Puurulan käsialaa.