Tuli taas vietettyä muutama viikko Aurinkorannikolla ja hankalalta tuntuu taas katsella tätä tylsää suomalaista kansaa. Suomalainen kulkee selkä kumarassa, katsetta vältellen, kun taas espanjalainen on suoraselkäinen, huomioiva, kohtelias, mutta ei kuitenkaan koskaan tungetteleva.
Espanjalainen osaa pukeutua korrektisti: ei näy pursuilevia rintamuksia tai möhömahoja.
Juoppojakaan ei näkynyt tämänkään reissun aikana katukuvassa (ei siis myöskään juoppoja turisteja).
Ainoa hieman negatiivinen puoli ainakin Aurinkorannikolla on se, ettei paikallisiin saa oikein minkäänlaista muuta kontaktia kuin sellaisen asiakaskontaktin eli asiallisen ja hillityn. Ehkä ovat jo niin tottuneita turisteihin. Itse kävin siellä joskus 70-luvun lopussa ensimmäisen kerran ja silloin (olin siis nuori) tulivat paikalliset nuoret ja perheen vanhimmat meille juttelemaan.
Pari päivää kun on taas Helsingissä liikkunut, saa olla tarkkana autoilijoiden kanssa: hehän eivät huomaa jalankulkijoita siellä suojatien varressa. Ei vaikka olisi jo lähtenyt ylittämään katua.
Jälleen kerran huomaan, että suomalainen on luotu asumaan metsässä tai korvessa mahdollisimman kaukana naapurista.
Kirjoitin tämän jutun, jotta taas saavat vakituiset kirjoittajat haukkua espanjalaiset lyttyyn ja ylistää suomalaisia ;)
Espanjalainen osaa pukeutua korrektisti: ei näy pursuilevia rintamuksia tai möhömahoja.
Juoppojakaan ei näkynyt tämänkään reissun aikana katukuvassa (ei siis myöskään juoppoja turisteja).
Ainoa hieman negatiivinen puoli ainakin Aurinkorannikolla on se, ettei paikallisiin saa oikein minkäänlaista muuta kontaktia kuin sellaisen asiakaskontaktin eli asiallisen ja hillityn. Ehkä ovat jo niin tottuneita turisteihin. Itse kävin siellä joskus 70-luvun lopussa ensimmäisen kerran ja silloin (olin siis nuori) tulivat paikalliset nuoret ja perheen vanhimmat meille juttelemaan.
Pari päivää kun on taas Helsingissä liikkunut, saa olla tarkkana autoilijoiden kanssa: hehän eivät huomaa jalankulkijoita siellä suojatien varressa. Ei vaikka olisi jo lähtenyt ylittämään katua.
Jälleen kerran huomaan, että suomalainen on luotu asumaan metsässä tai korvessa mahdollisimman kaukana naapurista.
Kirjoitin tämän jutun, jotta taas saavat vakituiset kirjoittajat haukkua espanjalaiset lyttyyn ja ylistää suomalaisia ;)
Vastaukset 16
Vanhimmat
samaa mieltä kanssasi,paljon espanjassa käyneenä,ei varsinaisia ystäviä ole kuin muutama.silti kaikki ovat ystävällisiä,jollei lasketa joitakin markettien kassoja jotka ovat kyllä tasapuolisia omilleenkin.mökittömänä lähden vaimon kanssa huomenna kolmeksi viikoksi kesän viettoon itäiselle aurinkorannikolle.saapi taas päivitettyä eri asioita.
missä päin Suomea on tuommoisia ihmisiä?? Minä ei ole heitä tavannut. Pitkän elämäni aikana olen asunut eripuolilla Suomea, ja pääsääntöisesti olen tavannut hyväntuulisia ihmisiä. Toki meillä kaikilla on myös huonot päivämme, mutta niin on myös espanjalaisilla.
Metsä vastaa niikuin sinne huudetaan: eli jos itse olet tympeä ja umpimielinen saat myös samanlaista palautetta kanssaihmisiltä.
En menisi myöskään moittimaan suomalaisten pukeutumista yleistämällä.
Siinä asiassa olen samaa mieltä, että kontaktin saati ystävyyssuhteen solmiminen on vaikeaa espanjalaisen kanssa. Varsinkin turistirannikoilla. Sen takia suorastan huvittaa (anteeksi) nämä kyselyt, joissa ollaan tulossa Ar:lle kieltä oppimaan.
olen itsekin asunut pitkän elämäni aikana ympäri Suomea (pohjoisessa ja etelässä), asunut useita vuosia Keski-Euroopassa ja matkustellut paljon. Olen ystävällinen, tervehdin bussikuskia, kaupan kassaa, osaan kiittää ja hymyillä. Eli omasta käytöksestäni ei kyllä riipu tuo suomalaisten tympeys.
Suomalaisten pukeutuminen on mielestäni mautonta (rinnat paljaana niin nuorilla tytöillä kuin vanhoilla rouvillakin, yms.), mitä ei näe espanjalaisten keskuudessa: heillä on niin hyvä ryhti muutenkin, ettei tarvitse korostaa naisellisuutta ylitse pursuavasti.
Myös siitä ihailen espanjalaisia, etteivät he jää toljottamaan ihmisiä monttu auki, jopa pienet lapset on opetettu kohteliaille tavoille. Puhumattakaan siitä, että espanjalainen lapsi on vanhempiensa rakastama. Mummutkin näyttivät hoitavan lastenlapsiansa (Olé-lehdessä oli juttua näistä lastenlapsia hoitavista isoäideistä, jotka nauttivat elämästään, koska ovat hyödyllisiä).
Minua ei huvita tai naurata ollenkaan sellainen, jos joku haluaa asua ar:lla oppiakseen kieltä. Itse lähtisin sen siliän tien, jos tilanne sallisi. Olen itse oppinut perussanastoa vain muutamankin viikon reissulla ja opettelen ahkerasti uusia ilmaisuja käydessäni kaupassa tai ihan vaan televisiota katsomalla. Oikein hyvä tapa oppia kieltä harrastuksena.
Eilen meinasi kaksi autoa ajaa päälle suojatiellä, kun olin jo lähtenyt ylittämään katua. Kumpikin kuski tuijotti katse tyhjänä eteenpäin, eikä tehnyt elettäkään jarruttaakseen. Eli olkaa varovaisia täällä Suomessa kun tulette sieltä takaisin: täällä jalankulkija on näkymätön.
niin voisitte seurata tiedotusvalineita taalla. Jatkuvasti on uutisia kotivakivallasta. Mies hakkaa vaimon henkihieveriin ym. Se siita espanjalaisten suoraselkaisyydesta.
Takavuosina kun espanjalainen nainen vapautui sen verran etta sai menna kodin ulkopuolelle toihin, niin se oli kauhistus esp. macho-miehelle. Valittomasti alkoi todella suuria ongelmia kotona miehen mustasukkaisuuden vuoksi.
Kun taalla on muutaman viikon turistina, ei todellakaan voi antaa lausuntoja siita minkalainen on espanjalainen ihminen.
Tama naisten alistaminen on eras asia mika tokkii minia tosi paljon. Olen mies, ja itse en todellakaan voisi kohdella naista niin kuin esp. mies tekee.
eivät uutiset päädy tiedotusvälineisiin. Ei uskalla suomalainen nainen ilmiantaa ukkoansa, joka hakkaa.
Mitä tasa-arvoa se sellainen on? Onko sinulla tiedossa, että Suomessa tehdään eniten henkirikoksia asukaslukuun suhteutettuna?
- espanjalaiset tiedotusvälineet mässäilevät rikosuutisilla, Suomessa ei paljasteta uhrien/rikollisten nimiä yhtä helposti
- espanjassa koko suku, lähinnä isoäidit hoitavat jälkikasvuaan, Suomessa isovanhemmat siirtyvät eläkkeelle Aurinkorannikolla nauttimaan vapaudestaan (tarkoitettu vitsiksi: älä nyt tuostakin kimpaannu ;-)
- espanjalainen mies ei huutele kadulla naisten perään, aivan rauhassa saa kävellä vaikka keskellä yötä.
Ja vielä toistan saman minkä edellisessä viestissäni: Suomessa ei oikein uskalleta ilmoittaa perheväkivallasta virkavallalle. Suomessa on paljon piiloteltua väkivaltaa (myös lapsiin kohdistuvaa), kuten kaikkialla maailmassa.
kohteliaimmin alkuperäiseltä provon kirjoittajalta oletteko mahdollisesti don luis vai ookke kaara.
näiden ketjujen suola. Ilman heidän provojaan ei ketjuja syntyisi. Työpäivän lomassa on kiva käydä kurkkaan, millaiset mellakat he ovat saaneet aikaan provoillaan.
Jatkakaa vain samaan tahtiin. Mie ainaski tykkään.
Suomessa pienempiä pahoinpitelyjä, yms tapahtuu niin paljon etteivät ne päädy lehtiin tai uutisiin, ainakaan pääuutisina, Espanjassa yllättävän pienetkin rikosuutiset päätyvät telkkariinkin. Nimiä tosiaan täällä ei mainita yhtä helposti. Kyllä vaikuttaa siltä että ainakin väkilukuun suhteutettuna Suomessa on enemmän pahoinpitelyitä, yms. ongelmia. Ehkä ilmastokin siihen vaikuttaa ja suomalaisten juomistavat.
Kyllä minä ainakin mieluummin kävelen Espanjassa kuin Suomessa yksin keskellä yötä, todennäköisempää johonkin sekoboltsiin törmääminen täällä Suomessa on, ja jos jotain tapahtuu, muita ihmisiä ei ole liikkeellä, tai sitten kukaan ei vain välitä puuttua tai tulla auttamaan.
Kyllä meillä kulttuurieroja edelleen on ja ikävä kyllä, vanhassa sivistysmaassa monet tavat hallitaan paremmin kuin täällä pohjolan perukoilla. Poikkeuksia tietysti aina löytyy suuntaan ja toiseen.
kirjoittelemaan. Loppuiko mökkiloma vai kyllästyttikö vedenkanto ja sähköttömyys.
oli kirjoituksesi Madrilenja. Kyllä Espanjassa on todella paljon enemmän väkivaltaa kuin Suomessa. Samoin korruptio, huume-ym. ongelmat ovat aivan toista luokkaa kuin Suomessa.
Suomessa voi viranomaisiin luottaa ja kaikki saavat tasapuolisen kohtelun. Espanjassa on vallalla manjanameiniki ja asiat tehdään kunhan keretään.
Samaten ovat hyvin siivottomia, koiranpaskaa on kaikkialla. Teidenvarret ovat välillä kuin kaatopaikkoja. Jätehuolto ym. asiat ovat aivan rempallaan.
On aivan käsittämätöntä, että et nää näitä ongelmia. Jos olisit asunut Espanjassa edes muutaman kuukauden ja elänyt tavallista arkea espanjalaisten kanssa niin näkisit todellakin mikä on tilanne.
Sinä kenties lasikaapissa täällä suomenmaassa? Aika usein tulee täälläkin astuttua koiranpaskaan aamulenkillään, ja tienvarret on roskia täynnä, kuten myös pysähdyspaikat, ovat kuin kaatopaikkoja . Huumehörhöjä riittää ihan omiksi tarpeiksi tässäkin maassa, enemmän olen niitä täällä nähnyt kuin espanjassa. Vai saa kaikki täällä tasapuolisen kohtelun, nyt päästit oikein emävaleen."Mehän olemme lain edessä samanarvoisia, tuomiot vain vaihtelee", kuinka voi samasta rikoksesta tulla erilaisia tuomioita? Tässä maassa, samoin kuin muissakin maissa, määrää yhteiskunnallinen asema, ym. vapaamuurari jäsenyydet, viedäänkö asiaa edes oikeuteen, pikkurosvot on linnassa, isot hilluu vapaana. Katso sinä myös oman maan ongelmia, eikä pelkästään sini-valkoisten lasien läpi. Kannattaa seurata vähän noita ministerien taulu- ja muita vaalirahoitussotkuja, vai ei ole korruptiota suomessa, salli minun nauraa, on tullut senverran läheltä seurattua sitä touhua, mutta kansa on tyhmää, siihen uppoaa kaikki. Espanjassa olisi kyseiset herrat naurettu jo pellolle, että täyttä potaskaa oli sinunkin juttusi.
on takana päin? Onko sukset ristissä verottajan kanssa vai mistä moinen negatiivisuus Suomea kohtaan.
Suomessa asiat on TODELLA hyvin. Ei voi verrata mihinkään sektoriin Espanjassa.
Olen asunut kummassakin maassa. Hyvät ja huonot puolet varmasti kummassakin, mutta en pidä tota mañana-mentaliteettia välttämättä negatiivisena asiana, elämän voi ottaa rennomminkin, eikä ne koiranpaskatkaan maailmaa kaada:)
ei kuulu tapoihini,pikemminkin vastustan yllyttäviä puolitotuuksia.en ole ehtinyt kommentoida aiemmin kun olin reissussa kolmisen viikkoa juuri edellisen viestin päivästä lukien.
Manana meininki ei häiritse niin kauan kun siitä ei tarvitse itse kärsiä ja menee hyvin taloudellisesti, itselleni rento elämä ei merkitse superpitkiä työpäiviä (Espanjassa ja Madridissa työpäivät ovat pisimipiä Euroopassa), liikenneruhkissa istumista, yleisten sairaaloiden huonon hoidon tasoa (tämä asia on itseä aika lähellä opiskelutaustan takia), monimutkaista byrokratiaa, asuntojen huonoa tasoa yms.. listaa voisi jatkaa pitkällekin, 8 vuoden kokemuksella :-) Jos on paljon rahaa, Espanjassa ja Madridissa elää hyvin, kun on varaa maksaa laadusta ja asioiden toimivuudesta ekstraa... Se elämisen rentous ja kuva Espanjasta saattaa toteutua jossain rannikolla palmujen huojuessa ja aaltojen liplatteassa taustalla, Madridissa niitä asioita jotka voivat kompensoida kielteisiä asioita ei mielestäni ole vrt suomalainen, joka on valmis vaihtamaan keskipalkkaisen duunin Suomessa vaikka AR:n puhelinmyyntityöhön ilmaston, rannan ja palmujen yms kliseiden takia.
Mutta madridilainen, en tunne sinua enkä taustaasi, mutta varsinkin näin pienituloisena perheellisenä ilman kattaavaa sukulaisverkostoa ei se manana-meininki paljoa naurata :-/ Erasmus vaihtariaikoina ja sen jälkeen sinkkuna Madridin yössä pörrätessä asia oli toisin, ei ollut huolta huomisesta.