Nyt on pakko

Meillä on nyt 1,5 v belggari jonka hihnakäytös on ollut todella kammottavaa.

Pentuna kulki tosi hienosti kunnes sitten 7 kuukautisena aloitti mielettömän riehumisen ja hyppimisen, vetämisen hihnassa.

Irti ollessaan käveli todella hyvin aina, seurasi mallikkaasti ja ohitukset yms. meni hyvin, ( tämä videoitiin että nähtiin oliko se todella niin vai tuntuiko vaan), mutta kun laittoi hihnaan tuntui että järki katosi.

Harjoiteltiin erimenetelmiä ja koira rauhoittuikin niin että hihnassa kävely onnistui ilman vetämistä, mutta ohitukset eivät, ne jatkuivat karmeina hyppimisinä ja vetämisinä.

Lenkkeily oli kurjaa.

Olin jo aikaisemmin lukenut kolinapurkista, mutta jotenkin en mieltänyt sitä omaksi jutuksi ja tuntui kurjalta kulkea purkki kädessä, kun sitä ei olisi saanut "jemmaan" niin ettei koira olisi nähnyt.

Viikko sitten kyllästyin alituiseen ohitus ongelmaan.

Otin lenkille mukaan nyrkin sisälle mahtuvan ketjun ja lähdimme normaalisti kävelemään.

Ensimmäisen ohituksen aikana koira taas alkoi vetämään, kielsin EI ja samalla heitin ketjun koiran eteen, kas kummaa johan koira otti askeleita taaksepäin ja oli ihmeissään että mitä nyt tapahtui.

Siitä lähtien olen lenkkeillyt ketju nyrkissä piilossa, heittämään olen joutunut kolme kertaa, muutoin on riittänyt pelkkä keljun ravistelu, niin että se kilisee.

Ja tänään tapahtui se mitä olen odottanut, ohitimme kolme koiraa eikä tarvinnut ravistella ketjua, koira katsoi muita ja käveli tyynesti ohi.

Uskokaa että olin onnellinen, kyllä sai koira sellaiset kehut, että lähistöllä olevat ihmiset katsoivat minun seonneen :)))) JESS!!!

Turhaan taistelin monta kuukautta, olisi pitänyt aiemmin tajuta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :))))
2360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onnea :)

Tuo onkin kokeilemisen arvoinen tuo ketju :) kun ei oikeen mullekkaan tunnu omalta se kolinapurkki.

meillä ihmiset ja pyörät ohitetaan mainiosti, mutta, sitten kun toinen koira, niin ei meinaa tulla mitään... kokeilenpa ketjua, kun niitä jostain syystä on siunaantunut mulle ;)

Äänestä

Onneksi olkoon. Nyt vain tiukka linja jatkossa.
Ja mukava kuulla että olet osannut tehdä tuon oikein eli tarkoitus nimenomaan on se että koira lopulta hiffaa että parasta mennä nätisti tai tulee jotain ikävää. Jotkut kun vain koventavat otteitaan ja mitään ei tapahdu.

Meillä toimi vesisuihku. Eli sellaiseen bliw-pulloon vettä ja sitten takki päälle jossa se pikkupullo meni kätevästi. Ohitustilanteessa jos koira alkoi riekkumaan, tiukka ei ja heti vesisuihku. Pian riittikin pelkkä ei.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hehkuttaa:))) kirjoitti:

Meillä on nyt 1,5 v belggari jonka hihnakäytös on ollut todella kammottavaa.

Pentuna kulki tosi hienosti kunnes sitten 7 kuukautisena aloitti mielettömän riehumisen ja hyppimisen, vetämisen hihnassa.

Irti ollessaan käveli todella hyvin aina, seurasi mallikkaasti ja ohitukset yms. meni hyvin, ( tämä videoitiin että nähtiin oliko se todella niin vai tuntuiko vaan), mutta kun laittoi hihnaan tuntui että järki katosi.

Harjoiteltiin erimenetelmiä ja koira rauhoittuikin niin että hihnassa kävely onnistui ilman vetämistä, mutta ohitukset eivät, ne jatkuivat karmeina hyppimisinä ja vetämisinä.

Lenkkeily oli kurjaa.

Olin jo aikaisemmin lukenut kolinapurkista, mutta jotenkin en mieltänyt sitä omaksi jutuksi ja tuntui kurjalta kulkea purkki kädessä, kun sitä ei olisi saanut "jemmaan" niin ettei koira olisi nähnyt.

Viikko sitten kyllästyin alituiseen ohitus ongelmaan.

Otin lenkille mukaan nyrkin sisälle mahtuvan ketjun ja lähdimme normaalisti kävelemään.

Ensimmäisen ohituksen aikana koira taas alkoi vetämään, kielsin EI ja samalla heitin ketjun koiran eteen, kas kummaa johan koira otti askeleita taaksepäin ja oli ihmeissään että mitä nyt tapahtui.

Siitä lähtien olen lenkkeillyt ketju nyrkissä piilossa, heittämään olen joutunut kolme kertaa, muutoin on riittänyt pelkkä keljun ravistelu, niin että se kilisee.

Ja tänään tapahtui se mitä olen odottanut, ohitimme kolme koiraa eikä tarvinnut ravistella ketjua, koira katsoi muita ja käveli tyynesti ohi.

Uskokaa että olin onnellinen, kyllä sai koira sellaiset kehut, että lähistöllä olevat ihmiset katsoivat minun seonneen :)))) JESS!!!

Turhaan taistelin monta kuukautta, olisi pitänyt aiemmin tajuta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu