Poikaystäväni jätti minut ja mikä pahinta sen puhumisen hoiti hänen uusi heilansa ja kun kysyin ex-poikaystävältäni että onko se totta niin hän myönsi. Ja en voi kertoa tästä kenellekään koska olen homo enkä ole kertonut homoudestani kuin parhaalle ystävälleni ja hän muutti kaus pois eikä hän ole ollut mesessä aikoihin. Toinen ex-poikaystäväni johon törmäsin tänään olisi halunnut auttaa, mutta hän puhui vaan siitä että haluaa minut takaisin ja hän ei tajunnut että olen vasta eronnut enkä halua palata yhteen hänen kanssaan. Minä hänet jätin ja ymmärrän kyllä että mitä hän on kokenut mutta minä en halua häntä.
Olen kaksi päivää pysynyt sisällä enkä ole vaihtanut edes yövaatteitani vaan liikun niillä päivälläkin. En ole tehnyt muuta kuin istunut koneella ja itkenyt. Huoneeni oven pidän lukossa koska en halua puhua perheenjäsenteni kanssa. En ole syönyt kunnolla. En ymmärrä tätä. Minulla ja poikaystävälläni ei pitänyt olla ongelmia ja luulin että hän rakasti minua tosissaan. Ja sitten hän lähtee 30 vuotiaan miehen matkaan! POikaystäväni on 18 vuotta ja olen varma että se 30 v ukko ei halua muuta kuin seksiä hänen kanssaan. Voi olla tämä mies maksaa hänelle seksistä ja seurustelusta. En usko että poikaystäväni on häneen rakastunut. Mitä siinä 30 v ukossa on, mitä minussa ei ole? Mitä hänellä on mitä minulla ei? Rahaa tietenkin enemmän mutta ei suhteessa olla sen vuoksi että maksetaan siitä. Se on huoraamista eikä seurustelua! Hänellä on varmasti enemmän kokemusta mutta tiedä millä hän vietteli poikaystäväni.
Olen niin täynnä tuskaa ja vihaa etten tiedä miten puran nämä! Kohta pitäisi muuttaa omaan kotiin ennen kuin koulu alkaa ja minulla oli niin paljon suunnitelmia poikaystäväni kanssa ja nyt kaikki on mennyttä. Syntymäpäiväkin pian. Haluaisin vahingoittaa taas itseäni. Siitä on 2 vuotta kun yritin viimeeksi itsemurhaa. Vanhat tunteet ovat palanneet ja kaipaan sitä helpotuksen tunnetta mikä viiltelystä tulee. Haluan vain kuolla. Elämä on liian vaikeaa ja tuskallista elää. En halua. Me kaikki kuolemme kuitenkin. Ei ole mitään järkeä elää. Pakko muuttaa pois kotoakin kun koulu on toisella paikkakunnalla. Tilanne on varmasti pahempi kun on olen aivan yksin. Mutta olen melkein aikuinen ja olisi aika jo itsenäistyä.
En halua puhua vanhemmilleni! Isäni yrittää väkisin puhua mutta hän raivostuu jos hän saa tietää että ainoa poika on homo. Yleensä olen isän kanssa saanut asiat puhuttua mutta tämä on sellainen asia josta en voi hänelle puhua. Äidilläkin ollut vaikeita masennuskausia ja olen varma että hän ei kestä tätä jos kerron. Se on liian kova pala heille nieltäväksi. Varsinkin kun äiti on vasta alkanut totutella siihen ajatukseen että minä en asu kohta enää kotona. Ei liikaa järkytyksiä.
Minulla on niin paha olo. Joudun pitämään tämän kaiken sisälläni. En halua hyväksyä tätä! Sattuu liikaa. Olen liian heikko. Haluan selvitä tästä niin kuin edellisestäkin erosta mutta nyt tuntuu että olen liian heikko. Rakastin poikaystävääni niin paljon. Tuntuu että kaikki kaatuu päälle! Olen niin tyhmä. Lukiokin alkoi mennä huonosti viime syksynä että jouduin keskeyttämään opinnot. Vaikka aikaisemmin olen ollut hyvä koulussa. Nyt en ole enää mitään. En jaksa enkä kestä.
Olen kaksi päivää pysynyt sisällä enkä ole vaihtanut edes yövaatteitani vaan liikun niillä päivälläkin. En ole tehnyt muuta kuin istunut koneella ja itkenyt. Huoneeni oven pidän lukossa koska en halua puhua perheenjäsenteni kanssa. En ole syönyt kunnolla. En ymmärrä tätä. Minulla ja poikaystävälläni ei pitänyt olla ongelmia ja luulin että hän rakasti minua tosissaan. Ja sitten hän lähtee 30 vuotiaan miehen matkaan! POikaystäväni on 18 vuotta ja olen varma että se 30 v ukko ei halua muuta kuin seksiä hänen kanssaan. Voi olla tämä mies maksaa hänelle seksistä ja seurustelusta. En usko että poikaystäväni on häneen rakastunut. Mitä siinä 30 v ukossa on, mitä minussa ei ole? Mitä hänellä on mitä minulla ei? Rahaa tietenkin enemmän mutta ei suhteessa olla sen vuoksi että maksetaan siitä. Se on huoraamista eikä seurustelua! Hänellä on varmasti enemmän kokemusta mutta tiedä millä hän vietteli poikaystäväni.
Olen niin täynnä tuskaa ja vihaa etten tiedä miten puran nämä! Kohta pitäisi muuttaa omaan kotiin ennen kuin koulu alkaa ja minulla oli niin paljon suunnitelmia poikaystäväni kanssa ja nyt kaikki on mennyttä. Syntymäpäiväkin pian. Haluaisin vahingoittaa taas itseäni. Siitä on 2 vuotta kun yritin viimeeksi itsemurhaa. Vanhat tunteet ovat palanneet ja kaipaan sitä helpotuksen tunnetta mikä viiltelystä tulee. Haluan vain kuolla. Elämä on liian vaikeaa ja tuskallista elää. En halua. Me kaikki kuolemme kuitenkin. Ei ole mitään järkeä elää. Pakko muuttaa pois kotoakin kun koulu on toisella paikkakunnalla. Tilanne on varmasti pahempi kun on olen aivan yksin. Mutta olen melkein aikuinen ja olisi aika jo itsenäistyä.
En halua puhua vanhemmilleni! Isäni yrittää väkisin puhua mutta hän raivostuu jos hän saa tietää että ainoa poika on homo. Yleensä olen isän kanssa saanut asiat puhuttua mutta tämä on sellainen asia josta en voi hänelle puhua. Äidilläkin ollut vaikeita masennuskausia ja olen varma että hän ei kestä tätä jos kerron. Se on liian kova pala heille nieltäväksi. Varsinkin kun äiti on vasta alkanut totutella siihen ajatukseen että minä en asu kohta enää kotona. Ei liikaa järkytyksiä.
Minulla on niin paha olo. Joudun pitämään tämän kaiken sisälläni. En halua hyväksyä tätä! Sattuu liikaa. Olen liian heikko. Haluan selvitä tästä niin kuin edellisestäkin erosta mutta nyt tuntuu että olen liian heikko. Rakastin poikaystävääni niin paljon. Tuntuu että kaikki kaatuu päälle! Olen niin tyhmä. Lukiokin alkoi mennä huonosti viime syksynä että jouduin keskeyttämään opinnot. Vaikka aikaisemmin olen ollut hyvä koulussa. Nyt en ole enää mitään. En jaksa enkä kestä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
että se mikä ei tapa se vahvistaa. Nyt kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, mutta joka päivä ei ole samanlainen. Aina tule se parempi päivä ja elämä on taas iloa täynnä. Ehkä olet oikeassa, että homoudesta ei kannata tässä vaiheessa vielä kertoa vanhemmille. Puhu siitä sitten avoimesti kun olet täysi-ikäinen ja varma mitä elämältäsi haluat. Sinussa ei tuskin ole mitään vähempää kuin tuossa 30 vuotiaassa. Ihminen on vaan sellainen että ei aina voi sitoutua yhteen ihmiseen. Onni kohtaa vielä sinua, mutta se antaa hiukan aikaa odottaa. Purista mielestäsi kaikki tuska ja tee asioita joista pidät niin pääset surusi yli. Harrasta ja puuhaa kaikkea niin ajatukset ei vello koko aikaa tässä pahassa olossa. Jaksa odottaa, huominen ei ehkä ole enää niin paha kuin tänään!
niin just.Toivottavasti olet jo pukenut.Ainakin olet jo alussa kohti uutta kun sait kirjoitettua tänne palstalle!!OLen itse monen monituista kertaa huomannut että yksi tapa päästä eteenpäin on:käy viileässä suihkussa tai uimassa,tee kävely lenkki edes pienen pieni ja vetele syvään henkeä ja pane tavarat/vaatteet järjestyksee ja ikkuna auki omasta huoneesta.Et saa jäädä yksin.On kaikenlaisia kriisi ym.puhelimia.Puhu,puhu ajatukset alkaa kummasti selkenemään kun ajattelee ääneen eli puhuu jollekin.Tunnut olevan kuitenkin fiksu kaveri-Suomi tarvitsee sinua!!Elämä odottaa!!
Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä salaillessasi homoseksuaalisuuttasi, käyttäydyt epäilyttävästi ja huolestuttavasti ja vanhempasi sen takia ovat huolissaan ja äitisi masentunut kun eivät tiedä mikä sinua vaivaa? Mitäpä jos olisit reilu ja kertoisit heille suoraan mistä on kysymys, moni solmu varmasti aukeaisi ja sinäkin saisit ennen pitkää tukea ja helpotusta omaan suruusi. Salailu ahdistaa kahta kauheammin, se sinun pitäisi tietää. Vain rehellisyys ja avoimuus on tässä maailmassa asioita, jotka oikeasti ratkaisevat ja merkitsevät jotain.