Kun on perusstandardi ISO jonka saa poltettua ilman muunnoksia millä tahansa polttosoftalla, sitten on Neron NRG, Alcohol 120:n MDF/MDS-yhdistelmä, on BIN/CUE, on IMG, on Adaptec/Roxion CIF jne jne..
Miksi noita on noin paljon ja mitä eroa niillä on, miksi kaikki eivät voi käyttää vain ISO-tiedostoa, tuollainen tiedostoformaattien paljous vain tekee sekavaksi ja kun niitä pitäisi sitten muunnella standardimpaan muotoon eikä aina ole sopivaa softaa joilla muuntaa plus se ylimääräinen vaivakin.. Ja onko noilla jotain rajoituksia käyttötarkoituksessa ja jos niin mitä?
Itse mieluiten teen vain pelkästään ISOja, ne saa kyllä auki millä tahansa.
Miksi noita on noin paljon ja mitä eroa niillä on, miksi kaikki eivät voi käyttää vain ISO-tiedostoa, tuollainen tiedostoformaattien paljous vain tekee sekavaksi ja kun niitä pitäisi sitten muunnella standardimpaan muotoon eikä aina ole sopivaa softaa joilla muuntaa plus se ylimääräinen vaivakin.. Ja onko noilla jotain rajoituksia käyttötarkoituksessa ja jos niin mitä?
Itse mieluiten teen vain pelkästään ISOja, ne saa kyllä auki millä tahansa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sama juttu kuin että miksi automerkkejä ja -malleja on niin monia vaikka WW Passat farmari hoitaisi kaikki perusauton hommat ihan hyvin.
jokainen joka osaa ajaa autolla, osaa ajaa autolla kuin autolla, merkistä riippumatta. Sen sijaan kun olisi yksi yleinen formaatti, jota kaikki osaavat lukea mutta nuo proprietary-formaatit onkin sellaisia että toinen ei välttämättä osaakaan lukea toisen kirjoittamaa formaattia. Ymmärtäisin jos noissa proprietary-levyimageformaateissa olisi jotain erityisominaisuuksia jota esim. ISOssa ei ole.
Vertauksena: Kuvatiedostoissahan on niin että esim. JPEG ei osaa tallentaa layereita ja sitä varten on muita formaatteja, mm. juuri proprietary-kuvaformaatteja. Silti JPEG on yleisimpiä ja kaikki softat osaa lukea sitä.